TABUKIN SOTARETKI
”Oi ‘Umar! Teidän kahden (sinun ja Abu Bakrin) välinen ero on sama kuin sanojenne välinen ero.” Hadith as-sharif
Tabuk on tunnettu paikka Medinan ja Damaskoksen puolivälissä. Joidenkin mukaan se on lähteen nimi. Koska tämä oli Mestarimme Profeetan viimeinen sotaretki, sitä kutsutaan Tabukin sotaretkeksi (ghaza). Sitä kutsutaan myös nimellä Fadiha, sillä tekopyhät joutuivat tällä sotaretkellä häpeään. Lisäksi sitä kutsutaan nimellä Jaish al-‘usra. Muslimit kärsivät tämän sotaretken aikana paljon. Matka oli pitkä ja sää erittäin kuuma. Vihollissotilaita oli paljon, ja he olivat vahvoja. Vallitsi nälänhätä. Kymmenen ihmistä ratsasti yhdellä kamelilla. Useimmat soturit söivät kuukauden ajan vain taateleita. Joskus he söivät paahdettua ohraa, mutta toisinaan sitäkään ei ollut saatavilla. Tabukin sotaretkelle lähdettiin torstaina hijran yhdeksännen vuoden rajab-kuussa.
Tänä yhdeksäntenä vuonna hijran jälkeen, jolloin islam levisi nopeasti Arabian niemimaalla, kristityt arabit kirjoittivat kirjeen Bysantin keisarille Herakleiokselle, joka oli kateellinen ”islamilaiselle valtiolle” ja halusi estää sen kasvun. He kirjoittivat: ”Henkilö, joka esiintyi profeettana, on kuollut. Muslimit kärsivät nyt nälästä ja köyhyydestä. Jos haluat käännyttää heidät uskontoosi, nyt on tullut sen aika.” Kirjeen saatuaan Herakleios lähetti Kubadin johdolla nelikymmentuhatpäisen armeijan taistelemaan muslimeja vastaan. Saatuaan tästä tiedon Mestarimme, Luomakunnan Ylpeys, kokosi seuralaisensa ja määräsi heidät valmistautumaan sotaan. Tuona vuonna vallinneen kuivuuden vuoksi seuralaiset olivat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Vain kauppiaiden taloudellinen tilanne oli verraten hyvä. Islamin sotilaita oli paljon, mutta ruokaa ja sotavarusteita vähän. Edessä olisi vaikeuksia. Mestarimme Profeetta toivoi seuralaistensa antavan taloudellista apua sotaan lähtevien varustamiseksi. Tämä Mestarimme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) esittämä toive sai seuralaiset toimimaan. Jokainen toi sen, mitä hänellä oli, ja pyrki valmistautumaan pyhään taisteluun panoksenaan omaisuutensa ja henkensä.
Kunnianarvoisa Abu Bakr, Profeettamme seuralainen luolassa, oli tuonut koko omaisuutensa. Kun Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs kysyi häneltä: ”Mitä jätit perheellesi, oi Abu Bakr?”, hän vastasi: ”Jätin heille Allahin (ta‘ala) ja Hänen Lähettiläänsä.” Kunnianarvoisa ‘Umar oli tuonut puolet omaisuudestaan. Mestarimme Profeetta kysyi häneltä: ”Oi ‘Umar! Mitä jätit perheellesi?” Hän vastasi: ”Jätin yhtä paljon kuin toin.” Mestarimme Profeetta sanoi: ”Teidän kahden välinen ero on sama kuin sanojenne välinen ero.” Tämän kuultuaan ‘Umar ilmaisi ihailunsa sanoen: ”Olkoot vanhempani uhrina puolestasi, oi Abu Bakr! Sinä ohitat minut jokaisessa kilvoittelussa hyvyyden tiellä. Nyt ymmärrän hyvin, etten voi päihittää sinua missään.”1 Ashab al-kiram pyrki auttamaan niin paljon kuin kykeni. Tekopyhät kuitenkin pilkkasivat heitä sanoen: ”Annatte vain näyttääksenne muille.” Mestarimme Profeetta sanoi: ”Joka antaa tänään sadaqaa, sadaqa todistaa hänen puolestaan Allahin (ta‘ala) edessä tuomiopäivänä.” Näiden Mestarimme Profeetan siunattujen sanojen jälkeen uskovat auttoivat entistä enemmän. Kunnianarvoisa ‘Uthman ibn Affan varusti puolet armeijasta.2 ‘Uthman Dhu’n-Nurain (radiyallahu ‘anhu) antoi armeijalle 950 kamelia ja 50 hevosta varusteineen, maksoi niiden ratsastajien varustamisen sekä lähetti lisäksi kymmenentuhatta dinaaria tai seitsemänsataa uqiyyaa kultaa.3 Näin hän auttoi muslimeista eniten. Kunnianarvoisa ‘Uthman huolehti armeijan tarpeista niin tarkasti, ettei unohtanut edes suuria neuloja, joilla vesileilejä paikattiin. Tämän avun johdosta Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) sanoi: ”Tästä päivästä lähtien ‘Uthmanille ei kirjata syntiä.”4 Eräs köyhimmistä seuralaisista nosti koko yön aamuun asti vettä taatelitarhassa saadakseen palkkion (thawab) pyhän taistelun tukemisesta. Ansaitsemansa taatelit hän toi Mestarillemme Profeetalle ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Olen tuonut sen, mitä minulla on, saavuttaakseni Herrani mieltymyksen. Ole hyvä ja ota ne vastaan.”
Samaan aikaan kun muslimimiehet auttoivat parhaansa mukaan, myös naiset tekivät tällä tiellä täysin oman osansa. Muslimien valmistautuessa Tabukin sotaretkelle elettiin hyvin vaikeaa aikaa. Nälänhätä oli niin ankara, että monet kaiken menettäneet seuralaiset tulivat Mestarimme Allahin Lähettilään luo ja sanoivat: ”Oi Allahin Lähettiläs! Meillä ei ole ratsuja eikä mitään syötävää. Haluamme olla kanssasi tällä sotaretkellä ja saavuttaa pyhän taistelun palkkion.” Rakas Profeettamme ilmoitti heille murheellisena, ettei hänellä ollut enää eläimiä heidän ratsuikseen. Kerran Salim ibn Umair, Abdullah ibn Mugaffal, Abu Laila al-Mazini, Ulba ibn Zaid, Amr ibn Humam, Harami ibn Abdullah ja Irbad ibn Sariya tulivat rakkaan Profeettamme luo ja pyysivät samaa. Mestarimme sanoi heille hyvin surullisena: ”En löydä teille mitään ratsuiksi.” Silloin he alkoivat itkeä, sillä he joutuisivat eroon Mestaristamme Profeetasta eivätkä voisi osallistua pyhään taisteluun. Tämän johdosta Allah (ta‘ala) ilmoitti jakeen, joka kuuluu (maal-selityksen mukaan): ”(Oi Lähettilääni!) Kun he tulivat luoksesi (osallistuakseen jihadiin), sanoit heille: ’En voi järjestää teille ratsuja.’ He kääntyivät pois silmät kyynelissä, murheellisina siitä, ettei heillä ollut mitään annettavaa tähän tarkoitukseen (eivätkä he voineet osallistua taisteluun). He eivät ole siitä vastuussa (eikä se ole heille syntiä).”5 Lopulta kunnianarvoisa Abbas ja kunnianarvoisa ‘Uthman varustivat heidätkin sotaretkelle. Kun valmistelut olivat valmiit, Mestarimme Profeetta kokosi armeijan Wadan kukkulalle (Thaniyyat al-Wada‘). Tuskin kukaan jäi pois sotaretkeltä. Kun Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs oli koonnut armeijan ja päättänyt lähteä liikkeelle, hän jätti Muhammad ibn Maslaman sijaisekseen Medinaan.6 Ennen lähtöä hän sanoi: ”Ottakaa mukaanne varakenkiä. Niin kauan kuin teillä on varakenkiä, ette joudu vaikeuksiin.”
Kun armeija lähti liikkeelle, tekopyhien johtaja Abdullah ibn Ubayy puhui järjettömiä pelotellakseen muslimeja. Hän sanoi jopa: ”Vannon, että aivan kuin näkisin hänet ja hänen seuralaisensa sidottuina köysillä pareittain toisiinsa…” Jalot seuralaiset eivät kiinnittäneet näihin sanoihin mitään huomiota, vaan heidän intonsa osallistua pyhään taisteluun kasvoi entisestään. Tämän nähdessään tekopyhät olivat raivoissaan. Kun Mestarimme Allahin Lähettiläs oli lähdössä Wadan kukkulalta kohti Tabukia, hän käski avata armeijan liput ja viirit. Hän antoi suurimman lipun kunnianarvoisalle Abu Bakrille ja toisen lipun kunnianarvoisalle Zubair ibn Awwamille. Aus-heimon lipun hän antoi Usaid ibn Hudairille ja Khazraj-heimon lipun Abu Dujanalle.7 Mestarimme Profeetan komennossa oli kolmekymmentätuhatta ashab al-kiramin jäsentä, joista kymmenentuhatta oli ratsuväkeä. Kunnianarvoisa Talha ibn Ubaidullah nimitettiin oikean sivustan komentajaksi ja kunnianarvoisa Abdurrahman ibn Awf vasemman sivustan komentajaksi.8 Loistavat seuralaiset etenivät Profeettansa johdolla erittäin kuumassa säässä. Niin kauan kuin Allahin (ta‘ala) rakastettu johti heitä, ruoan ja veden niukkuus ei voinut saada heitä kääntymään takaisin eikä matkan pituus tai vihollissotilaiden määrä pelottaa heitä. Tässä mielentilassa he olisivat menneet minne tahansa. Rakas Profeettamme ja sankarilliset seuralaiset jatkoivat matkaansa leväten hetken kullakin pysähdyspaikalla. Heidän kahdeksas pysähdyspaikkansa oli Hijr, missä Salihin (‘alaihis-salam) kansa oli tuhottu. Allah (ta‘ala) oli hävittänyt heidät kauhealla huudolla eli äänellä, koska he eivät kuunnelleet profeettansa käskyä. Maailmojen Sulttaani sanoi seuralaisilleen: ”Tänä yönä vastakkaisesta suunnasta puhaltaa voimakas myrsky. Kukaan ei saa nousta ilman toveria. Jokaisen tulee sitoa kamelinsa polvet. Tämä on paikka, johon rangaistus laskeutui. Kukaan ei saa juoda tästä vedestä eikä tehdä sillä wudua!…” Kaikki noudattivat käskyä. Yöllä nousi voimakas myrsky, joka alkoi mullistaa kaiken ympärillään. Eräs henkilö oli jättänyt kamelinsa sitomatta ja nousi yksin etsimään sitä. Myrsky tempaisi hänet mukaansa ja heitti Tayy-vuoren juurelle. Toisen oli päästävä kiireesti tarpeilleen. Paikassa, jonne hän meni, hän sairastui hunnaq-nimiseen tautiin (hinkuyskään). Hän parani, kun Mestarimme Profeetta rukoili hänen puolestaan.
Sinä aamuna vesiastioissa ei ollut lainkaan vettä jäljellä. Kaikki olivat kuolemaisillaan janoon. Tekopyhät näkivät tässä tilaisuuden lietsoa eripuraa ja sanoivat: ”Jos Muhammad todella olisi profeetta, hän rukoilisi ja saisi aikaan sateen.”
”Joka antaa tänään sadaqaa, sadaqa todistaa hänen puolestaan Allahin (ta‘ala) edessä tuomiopäivänä.” Hadith as-sharif
Kun tilanne kerrottiin Maailmojen Mestarille, hän kohotti siunatut kätensä ja anoi Allahilta (ta‘ala) sadetta. Kuumalle ja pilvettömälle taivaalle ilmestyi heti sadepilviä. Alkoi rankkasade. Kaikki täyttivät vesileilinsä, tekivät wudun ja juottivat eläimet. Kun sade lakkasi ja pilvet hajaantuivat, huomattiin, että vettä oli satanut vain armeijan ylle.
Tabukin sotaretki
”Jos Allah suo, saavutte huomenna aamupäivällä Tabukin lähteelle. Älkää koskeko sen veteen ennen kuin minä tulen.” Hadith as-sharif
Rakas Profeettamme ja seuralaiset lausuivat takbireja ja ylistivät Allahia (ta‘ala). He sanoivat tekopyhille: ”Teillä ei ole enää mitään tekosyytä. Uskokaa Allahiin (ta‘ala) ja Hänen Lähettilääseensä ja tulkaa hurskaiksi muslimeiksi!…” Häpeämättömät tekopyhät vastasivat kuitenkin: ”Mitä siitä?… Ohi kulkenut pilvi vain satoi ja meni menojaan!…” Myös nälkä oli pahentunut äärimmilleen, niin että kaksi ihmistä joutui jakamaan yhden taatelin. Ankarasta kuumuudesta, nälästä ja janosta huolimatta he lähestyivät Tabukia. Mestarimme Ylevimmän Rakkain (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) sanoi: ”Jos Allah suo (in sha’ Allah), saavutte huomenna aamupäivällä Tabukin lähteelle. Älkää koskeko sen veteen ennen kuin minä tulen.” Seuraavana päivänä he olivat perillä. Lähteessä oli hyvin vähän vettä. Rakas Profeettamme käski ottaa lähteestä hieman vettä astiaan, pani siunatun kätensä siihen ja rukoili. Sitten hän kaatoi veden takaisin lähteeseen. Vesi kohosi äkkiä ja lisääntyi. Vaikka koko kolmekymmentätuhatpäinen islamin armeija joi, vesi ei vähentynyt lainkaan. Myöhemmin koko alue kasteltiin tällä vedellä, joka oli Mestarimme, Luomakunnan Ylpeyden ihme. Seudusta tuli vehreä ja siunausta tulviva tasanko. Kun Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs saapui Tabukiin loistavien seuralaistensa kanssa, he eivät löytäneet edestään roomalaisten armeijoita, jotka koostuivat bysanttilaisista ja kristityiksi käännytetyistä arabiheimoista, kuten Amilasta, Lahmista ja Juzamista. Mutassa satatuhatpäinen roomalaisarmeija oli kärsinyt tappion kolmentuhannen muslimisoturin edessä. Nyt heitä vastassa oli kolmekymmentätuhatta muslimisoturia, joiden komentajana oli Maailmankaikkeuden Mestari. Kun roomalaiset kuulivat rakkaan Profeettamme koonneen sankarilliset seuralaisensa ja saapuneen, he kaikki etsivät pakopaikkaa.
Neuvoteltuaan seuralaistensa kanssa Mestarimme Allahin Lähettiläs ei edennyt Tabukia pidemmälle. Sillä aikaa jotkin alueella asuneet heimot ja valtiot olivat kuulleet islamin armeijan saapumisesta. Peloissaan ne lähettivät kukin valtuuskunnan Mestarimme Profeetan luo ja pyysivät turvaa tarjoutumalla maksamaan jizya-veroa. Mestarimme Profeetta oli heille armelias ja hyväksyi heidän ehdotuksensa. Kunkin kanssa laadittiin erillinen sopimus, ja heille ilmoitettiin heidän olevan turvassa.
Mestarimme Luomakunnan Johtaja (‘alaihi afdalus-salawat) odotti vihollista lähes kaksikymmentä päivää. Tabukissa hän kävi runsaasti keskusteluja jalojen seuralaistensa kanssa ja pesi heidän sydämensä valon (nur) valtamerellä. Hän vuodatti siunatusta sydämestään kumpuavaa hengellistä virtaa (fayz) ja siunauksia heidän sydämiinsä. Eräässä ainutlaatuisessa puheessaan hän kysyi: ”Haluatteko, että kerron teille, kuka on ihmisistä paras ja kunniallisin?” Ashab al-kiram vastasi: ”Kyllä, kerro meille, oi Allahin Lähettiläs!”
Hän sanoi: ”Ihmisistä paras on se, joka työskentelee Allahin (ta‘ala) tiellä viimeiseen hengenvetoonsa asti, ratsunsa tai kamelinsa selässä tai omin jaloin. Ihmisistä pahin on se kohtuuton ja eksynyt ihminen, joka lukee Allahin (ta‘ala) Kirjaa mutta ei hyödy siitä lainkaan.”
Eräälle marttyyriudesta kysyneelle hän vastasi: ”Vannon Allahin (ta‘ala) nimeen, jonka käsissä olemassaoloni on, että tuomiopäivänä marttyyrit saapuvat miekat kaulastaan riippuen. He istuvat valosta (nur) tehdyillä minbareilla.”9
Tällä sotaretkellä nähtiin monia Mestarimme Profeetan ihmeitä. Kun Tabukista Medinaan paluuta valmisteltiin, seuralaiset, joiden nälkä oli käynyt sietämättömäksi, tulivat kertomaan tilanteestaan Mestarillemme Profeetalle. Mestarimme Allahin Lähettiläs käski koota heidän jäljellä olevan ruokansa nahkaiselle liinalle. Sitä oli tuskin pienen padallisen verran. Mestarimme Maailmankaikkeuden Sulttaani (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) uudisti wudunsa ja suoritti kahden rakan rukouksen. Hän ojensi siunatut kätensä ja rukoili, että ruokaan tulisi siunausta ja sitä riittäisi runsaasti. Sitten hän käski seuralaisiaan tuomaan astiansa. Ne täytettiin niin, ettei valtavassa armeijassa jäänyt yhtäkään astiaa tyhjäksi. Kaiken lisäksi liinalla olevan ruoan nähtiin pysyvän ennallaan, vaikka kaikki muslimisoturit söivät itsensä kylläisiksi.
Khalid ibn Walidin sotaretki Dumatu’l-Jandaliin
Kun kunnianarvoisa Ylevimmän Rakkain (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) oli Tabukissa, hän lähetti Khalid ibn Walidin (radiyallahu ‘anhu) Dumatu’l-Jandaliin. Alueen hallitsija Akidir ibn Abdulmalik oli kristitty. Islamin sotilaat lähestyivät linnoitusta ja asettuivat väijyksiin. Kun Akidir sai tiedon, että linnoituksen portin edustalle oli tullut villihärkä, hän nousi hevosensa selkään ja lähti ajamaan sitä takaa. Muslimisoturit piirittivät Akidirin, hänen veljensä Hassanin ja heidän seurueensa kesken metsästyksen. Kun Hassan tarttui miekkaansa, hänet surmattiin. Akidir otettiin vangiksi. Muut pakenivat ja hakeutuivat linnoitukseen. Kunnianarvoisa Khalid sanoi Akidirille: ”Annan sinulle turvan ja vien sinut Allahin Lähettilään luo. Mutta vain yhdellä ehdolla: sinä menet linnoitukseen ja luovutat 2 000 kamelia, 800 hevosta, 800 kilpeä ja 400 keihästä. Sinä saat jatkaa hallitsijana.” Akidir hyväksyi ehdot. He menivät linnoitukseen, ottivat sotasaaliin ja palasivat Medinaan. Akidir ja hänen veljensä Hasar pääsivät ylevään seuraan ja tulivat muslimeiksi.
Väijytys
Muslimisoturit olivat lähteneet Tabukista ja suunnanneet kohti Medinaa. Tekopyhät olivat sopineet keskenään väijyttävänsä ja surmaavansa rakkaan Profeettamme. Eräänä yönä he asettuivat väijyksiin kapeaan solaan islamin armeijan reitillä. Ammar ibn Yasir talutti Mestarimme Profeetan kamelia ohjaksista, ja kunnianarvoisa Huzaifa ibn Yaman kulki hänen takanaan. Jibril (‘alaihis-salam) ilmoitti tekopyhien salaliitosta ja murhasuunnitelmasta. Kun Mestarimme Profeetta lähestyi solaa, hän sanoi armeijalle: ”Kulkekaa laakson kautta; se on teille sekä helppokulkuisempi että leveämpi.” Hänen suunnatessaan kohti kapeaa solaa armeija marssi laaksoon. Kun Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) tuli solan lähelle, tämä kasvonsa peittäneiden tekopyhien joukko hyökkäsi. Huzaifa huusi: ”Oi Allahin (ta‘ala) viholliset!” ja alkoi lyödä tekopyhiä ja heidän eläimiään kädessään olevalla sauvalla. Huudoista säikähtäneet kaksitoista tekopyhää pujahtivat välittömästi sotilaiden joukkoon. Mestarimme Allahin Lähettiläs kertoi Huzaifalle heidän nimensä ja kielsi tätä kertomasta niitä muille.
Kuultuaan tapahtuneesta kunnianarvoisa Usaid ibn Hudair tuli ja pyysi hartaasti: ”Olkoon henkeni uhrattu puolestasi, oi Allahin Lähettiläs! Kerro minulle, keitä he ovat, niin tuon heidän päänsä sinulle!” Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) ei kuitenkaan sallinut sitä.10
Masjid ad-Dirar
Saatuaan bysanttilaiset pelon valtaan ja murrettuaan heidän vastarintansa rakas Profeettamme ja hänen sankarilliset seuralaisensa lähestyivät viimein valaistua Medinaa. Maailmankaikkeuden Sulttaani käski seuralaisiaan leiriytymään Dhu Awan -nimiseen paikkaan aivan Medinan lähelle. Seuralaisten levätessä muutamat tekopyhät tulivat pyytämään rakasta Profeettaamme kunnioittamaan läsnäolollaan Masjid ad-Diraria. Masjid ad-Dirar sijaitsi Qubassa. Tekopyhät olivat rakentaneet sen vastapäätä ensimmäistä moskeijaa, jonka Mestarimme Allahin Lähettiläs oli rakennuttanut Qubaan muuttaessaan Medinaan. Kun rakas Profeettamme oli lähdössä seuralaistensa kanssa Tabukiin, tekopyhät olivat tulleet hänen luokseen ja kutsuneet häntä sanoen: ”Oi Allahin Lähettiläs! Olemme rakentaneet uuden moskeijan. Kunnioittaisitko meitä läsnäolollasi ja johtaisit meitä rukouksessa?” Sotaretkelle lähdössä ollut Maailmojen Mestari vastasi kuitenkin, että hän saattaisi käydä siellä palatessaan Tabukista, jos se olisi hänelle suotu.
”Vannon Allahin (ta‘ala) nimeen, jonka käsissä olemassaoloni on, että tuomiopäivänä marttyyrit saapuvat miekat kaulastaan riippuen. He istuvat valosta (nur) tehdyillä minbareilla.” Hadith as-sharif
Tekopyhien tavoitteena oli hajottaa muslimiyhteisö, käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa, aiheuttaa eripuraa ja kääntää muslimit toisiaan vastaan. He aikoivat jopa kutsua bysanttilaisia sotilaita Medinaan ja auttaa heitä tähän moskeijaan varastoiduilla aseilla. Jos Mestarimme Profeetta suorittaisi siellä rukouksen, syntyisi vaikutelma, että Masjid ad-Dirar oli pyhä paikka. Näin muslimit kilpailisivat keskenään päästäkseen rukoilemaan siellä ja muka lankeaisivat tekopyhien ansaan!… Mestarimme Maailmankaikkeuden Sulttaani (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) oli hyväksynyt tekopyhien kutsun ja päättänyt mennä. Allah (ta‘ala) ilmoitti Katumuksen suuran (Surat at-Tawba) 107. ja 108. jakeen ja paljasti asian todellisen laidan. Tämän jälkeen Maailmojen Mestari sanoi Malik ibn Duhshumille ja Asim ibn Adiylle: ”Menkää siihen moskeijaan, jonka väki on vääryydentekijöitä! Tuhotkaa ja polttakaa se!” Ilta- ja yörukouksen välisenä aikana he menivät ja sytyttivät rakennuksen tuleen. Sitten he purkivat sen ja tasoittivat sen maan tasalle. Tekopyhistä ei kuulunut ääntäkään.11 Kun Medinan asukkaat kuulivat, että Mestarimme Profeetta ja hänen loistavat seuralaisensa olivat tulossa, he kokoontuivat heti yhteen ja lähtivät suurella innolla heitä vastaan…
Abdullah ibn Ubayyn kuolema
Shawwal-kuussa, kaksi kuukautta siitä, kun rakas Profeettamme oli palannut Tabukin sotaretkeltä, tekopyhien johtaja Abdullah ibn Ubayy kuoli. Tämän jälkeen tekopyhien yhtenäisyys hajosi ja he hajaantuivat.12 Näin paitsi tekopyhät myös Arabian monijumalaiset ja juutalaiset oli saatu kukistetuiksi, ja heidän islamia vastustaneet ja sen leviämistä estäneet toimensa olivat sammuneet.
Muita hijran yhdeksännen vuoden tapahtumia
Kun Allahin Lähettiläs saapui Tabukiin, ensin Aylan hallitsija ja sitten Jarban hallitsija tulivat hänen luokseen ja maksoivat veroa (kharaj). Allahin Lähettiläs kirjoitutti sopimuskirjan ja antoi sen heille. Tämän sotaretken aikana hän lähetti Herakleiokselle kirjeen ja kutsui tätä jälleen islamiin. Tälle ei kuitenkaan suotu johdatusta (hidaya).
Samana vuonna Allahin Lähettilään tytär, kunnianarvoisa Umm Kulthum, kuoli. Mestarimme Profeetta johti hänen janaza-rukouksensa, ja hautauksen aikana hänen siunatuista silmistään valui kyyneliä haudan äärellä.
Sanat al-wufud (valtuuskuntien vuosi)
Kun Mestarimme Maailmankaikkeuden Sulttaani (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) palasi Tabukin sotaretkeltä, hän lähetti lähettiläitä eri valtioihin ja kutsui niitä islamiin. Omanin ja Bahrainin asukkaat saivat kunnian tulla muslimeiksi.
Islam levisi nyt hyvin nopeasti. Ympäröivien heimojen ja valtioiden luo lähetettiin opettajia opettamaan uskonnon perusteita sekä käskynhaltijoita hallitsemaan niitä. Hijran yhdeksäntenä vuonna Medinaan virtasi lukuisia islamiin kääntyneiden valtuuskuntia. Eri heimojen valtuuskunnat tulivat ilmoittamaan kuuliaisuutensa Maailmojen Mestarille ja saavuttivat näin autuuden. Valtuuskuntien suuren määrän vuoksi tätä vuotta kutsuttiin nimellä Sanat al-wufud (valtuuskuntien vuosi). Aina valtuuskunnan saapuessa Allahin Lähettiläs pukeutui arvokkaisiin vaatteisiin. Hän pyysi myös seuralaisiaan pukeutumaan kauniisiin vaatteisiin. Hän otti vieraat vastaan puhtaassa ja kauniissa paikassa, järjesti heille juhla-aterian ja lähetti heidät kotimatkalle monien lahjojen kera. He lähtivät tyytyväisinä, kiittäen ja ylistäen. Yksi valtuuskunnan lähettäneistä heimoista oli Bani Murra. Se lähetti kolmetoista henkilöä lähettiläiksi. He kertoivat heimonsa tulleen muslimeiksi. He selittivät, ettei heidän kotiseudullaan ollut satanut lainkaan, ettei ruoho kasvanut ja että he kärsivät ankarasta nälänhädästä. He pyysivät Allahin Lähettilästä (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) rukoilemaan, että he pääsisivät tästä ahdingosta. Hän rukoili: ”Oi Herrani, suo heille kylliksi sadetta.” Kun Bani Murran lähettiläät palasivat kotiseudulleen, he näkivät kansansa saaneen täydellisen helpotuksen. Sinä päivänä, jona Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) oli rukoillut heidän puolestaan, siellä oli satanut runsaasti. Sade oli alkanut täsmälleen rukouksen aikaan.
Kymmenen Bani Asad -heimolaista saapui ja korosti tulleensa muslimeiksi, ikään kuin he olisivat tehneet sillä palveluksen. He sanoivat: ”Tulimme kaukaa nälänhädän vuonna. Olemme tulleet muslimeiksi omasta tahdostamme ilman, että luoksemme lähetettiin sotajoukkoja.” Heidän johdostaan ilmoitettiin Huoneiden suuran (Surat al-Hujurat) seitsemästoista jae.13 Bani Bikar -valtuuskunnan johtaja Mu‘awiya ibn Sawr ibn Ubada ibn Bikar oli noin satavuotias. Hänen kanssaan olivat hänen poikansa Bushair, Majma‘ ibn Abdullah ja Abd al-Amr ibn Asam. Hän pyysi Allahin Lähettilästä koskettamaan siunatulla kädellään poikansa jäseniä ja sanoi: ”Poikani on kohdellut minua kunnioittavasti ja ollut minulle hyvin hyvä.” Allahin Lähettiläs kosketti Bushairin kasvoja siunatulla kädellään ja antoi heille paljon vuohia. Hän myös muutti Abd al-Amrin nimen Abdurrahmaniksi. Bani Najibin valtuuskuntaan kuului kymmenen henkilöä. He olivat tuoneet mukanaan omaisuutensa ja eläintensä zakatin. Allahin Lähettiläs oli hyvin iloinen heidän tulostaan ja käski majoittaa heidät hyvään paikkaan. Najibin lähettiläs esitti niin paljon kysymyksiä pakollisista velvollisuuksista (fard) ja sunnasta, että Allahin Lähettilään kiintymys häneen kasvoi entisestään. Hän osoitti tälle entistä enemmän kunnioitusta ja vieraanvaraisuutta ja kohteli häntä toisin kuin muita lähettiläitä. Hän kutsui luokseen myös nuoren miehen, joka oli jäänyt vartioimaan tavaroita, ja huomattuaan tämän kääntyneen pois kaikesta muusta paitsi Allahista (ta‘ala) rukoili hänelle siunausta. Hän antoi nuorukaiselle lahjoja kuten muillekin. Ryhmä sai, mitä oli toivonut, ja palasi iloiten heimonsa luo. Bani Kinanasta saapui ryhmä, joka tuli muslimiksi. Sen johtaja oli Wasila ibn Asqa‘. Hänen saapuessaan Allahin Lähettiläs valmistautui Tabukin sotaretkelle. Annettuaan uskollisuudenvalansa (bai‘a) hän palasi heimonsa luo. Hänen isästään ei tullut uskovaa, mutta hänen sisarestaan tuli. Sieltä hän meni Medinaan ja lähti Tabukin armeijan perään. Hän tavoitti Allahin Lähettilään. Hänet lähetettiin kunnianarvoisan Khalidin kanssa taisteluun Akidiria vastaan. Hänen osuudekseen tuli paljon kameleita.
”Oi Herrani, suo heille (Bani Murran heimolle) kylliksi sadetta.” Hadith as-sharif
Bani Sa‘idasta saapui Damam ibn Sa‘laba. Hän tuli Allahin Lähettilään eteen ja esitti hänelle monia kysymyksiä rukouksesta, paastosta, hajjista ja zakatista. Kun hänellä ei ollut enää kysyttävää, hän sanoi: ”Uskon totisesti; uskon kaikkeen, minkä olet tuonut Allahilta.” Hän palasi kansansa luo ja välitti heille islamin sanoman. Koko heimo kääntyi muslimeiksi.
Oi Allahin Lähettiläs! Jos ihminen ei suutele
maata, jota porttisi palvelijan jalat koskettivat,
eikä hän uhraa henkeään tämän autuuden vuoksi,
hän ei rakasta sinua; en usko hänen sanojaan.
Teen maasta, jolle astuit, kruunun päähäni,
suutelen sitä, hieron sitä silmiini ja teen siitä lääkkeen sydämelleni,
teen siitä lampun, joka näyttää oikean tien,
ja lankean tiellesi sinua ihaillen ja rakastaen.
Haistan jokaisen tuulen, joka puhaltaa sinun suunnastasi,
etsien siitä häivähdystä ihanasta tuoksustasi.
Olkoon perheeni ja lapseni uhrattu puolestasi,
äitini, isäni, sukulaiseni ja tuhannet elämät.
Näin lausuu Mawlana Khalid, sydämestään sinua rakastava,
oi maailman sulttaani, oi koko maailman rakastettu!
Minulla on yksi elämä, ja se on sinulta, sinun lahjasi minulle –
en voi edes sanoa tuoneeni sinulle elämää uhrattavaksi.
Mawlana Khalid al-Baghdadi
Öinen näkymä Kaabaan