HUNAININ TAISTELU
”Jos Allah suo, huomenna heistä (Hawazinista ja Thaqifista) tulee muslimien sotasaalis.” Hadith as-sharif
Hunain on Mekan ja Taifin välissä sijaitseva laakso. Tätä taistelua kutsutaan myös Hawazinin sotaretkeksi. Kun Mestarimme Maailmojen Johtaja (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) lähti Medinasta aikomuksenaan valloittaa Mekka, kaksi Mekan ympäristössä asunutta suurta heimoa, Hawazin ja Thaqif, alkoivat valmistautua sotaan, koska ne luulivat muslimien marssivan niitä vastaan. Kun ne kuulivat Maailmojen Mestarin tulleen valloittamaan Mekkaa, ne rauhoittuivat hieman, mutta kiirehtivät valmistelujaan ajatellen, että ”Quraishin jälkeen tulee varmasti meidän vuoromme”. Lisäksi he sanoivat: ”Vannomme, etteivät muslimit ole vielä kohdanneet kansaa, joka todella osaa taistella. Marssikaamme häntä vastaan ennen kuin hän marssii meitä vastaan, ja näyttäkäämme hänelle, mitä sota on!” Hawazin-heimon päällikön Malik ibn Awfin johdolla he lähtivät liikkeelle hyvin vahvana, kahdenkymmenentuhannen miehen armeijana. Kasvattaakseen sotilaidensa rohkeutta ja estääkseen näitä pakenemasta vaikeuksien tullen he ottivat mukaansa kaiken arvokkaan omaisuutensa sekä naisensa ja lapsensa.
Uutinen levisi pian Mekkaan. Mestarimme Luomakunnan Ylpeys lähetti Abdullah ibn Abi Hadradin Hawazin-heimon luo selvittämään, pitikö uutinen paikkansa. Kunnianarvoisa Abdullah naamioitui ja soluttautui vihollisten joukkoon. Saatuaan selville, mitä he ajattelivat ja miten he aikoivat toimia, hän ilmoitti tilanteesta heti rakkaalle Profeetallemme.
Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs kokosi heti kunniakkaat seuralaisensa. Hän nimitti Mekan käskynhaltijaksi kunnianarvoisan Attab ibn Asidin, joka oli silloin kaksikymmenvuotias, ja lähti kiireesti liikkeelle. Kahdentoistatuhannen miehen armeijallaan hän aikoi yllättää monijumalaiset Hawazin- ja Thaqif-heimot niiden leireissä. Soturien lippua kantoi kunnianarvoisa Ali,1 ja etujoukkoja johti kunnianarvoisa Khalid ibn Walid.2 Maailmojen Mestari oli pannut päähänsä kypärän ja pukenut ylleen kaksi haarniskaa päällekkäin, ja hän ratsasti Duldul-nimisellä muulillaan. Shawwal-kuun yhdentenätoista päivänä he saapuivat Hunainin laaksoon. Sinä yönä Mestarimme Maailmojen Johtaja tarkasti armeijansa ja järjesti sen taistelumuodostelmaan. Johdettuaan aamurukouksen hän lähti liikkeelle.
Monijumalaisten komentaja käytti yön pimeyttä hyväkseen, sijoitti armeijansa Hunainin laakson molemmille rinteille ja järjesti väijytyksen. Kunnianarvoisa Khalid ibn Walid, joka ratsasti joukkoineen etunenässä, eteni solaa kohti tietämättä väijytyksestä. Aamuhämärä esti heitä näkemästä vihollista. Yhtäkkiä soturien päälle alkoi sataa tuhansia nuolia. Välttääkseen tämän odottamattoman nuolisateen soturien oli vetäydyttävä.
Hunainin taistelu
Sillä hetkellä, kun awliyat ja profeetat seisovat ihmeissään
ja kaikki huutavat kauhuissaan: ”Kuinka minun käy?”,
ja syntisten tila on epätoivosta surkea,
silloin sinä astut esiin, sinulla on lupa toimia välittäjänä (shafa‘at).
Sinä olet Ahmad, Mahmud ja Muhammad, Mestarini,
Sinä olet Totuuden (Haqqin) meille vahvistama sulttaani, Mestarini.
Shaikh Galib
”Oi Abbas! Huuda heille: ’Oi Medinan väki! Oi seuralaiset, jotka vannoitte valan Samura-puun alla!’” Hadith as-sharif
Tämä äkillinen vetäytyminen sekoitti takana tulevien sotilaiden rivit. Kun hekin kääntyivät vetäytymään, nähtiin, kuinka kahdenkymmenentuhannen miehen vihollisjoukot alkoivat vyöryä laaksoon kuin tulva. Rakas Profeettamme syöksyi yksin eteenpäin hyökkääviä monijumalaisia vastaan. Vain kunnianarvoisa Abbas, kunnianarvoisa Abu Bakr ja noin sata sankarillista seuralaista pääsivät henkensä vaarantaen Mestarimme Anteliaimman Lähettilään luo. He suojasivat rakasta Profeettaamme omilla ruumiillaan kuin kilvellä. Kunnianarvoisa Abbas piteli muulin ohjaksista ja kunnianarvoisa Sufyan ibn Harith jalustimesta yrittäen näin hidastaa vauhtia ja estää Mestariamme Allahin Lähettilästä syöksymästä vihollisrivistöjen keskelle. Maailmojen Mestari oli murheissaan siitä, että Allahin (ta‘ala) uskonto saattaisi tuhoutua, ja sanoi: ”Oi Abbas! Huuda heille: ’Oi Medinan väki! Oi seuralaiset, jotka vannoitte valan Samura-puun alla!’”
Kunnianarvoisa Abbas oli suurikokoinen ja vaikuttavan näköinen. Kun hän huusi, hänen äänensä kuului kauas. Hän huusi kaikin voimin: ”Oi Medinan väki! Oi seuralaiset, jotka annoitte lupauksen Profeetallemme Samura-puun alla! Älkää hajaantuko! Kokoontukaa tänne!” Tämän kuultuaan jalot seuralaiset halusivat palata. Heidän eläimensä olivat kuitenkin niin säikähtäneitä, etteivät ne kyenneet kääntymään. Lopulta heidän oli tartuttava haarniskoihinsa, miekkoihinsa ja keihäisiinsä ja hypättävä alas eläintensä selästä. Kiireesti he saapuivat Mestarimme Allahin Lähettilään luo ja ryhtyivät kiivaaseen taisteluun vihollista vastaan. Huudot ”Allahu akbar! Allahu akbar!” saivat maan ja taivaan vapisemaan ja kylvivät viholliseen pelkoa ja kauhua. Ne seuralaiset, jotka olivat osoittaneet suurta sankaruutta Badrissa, Uhudissa, Khandaqissa ja Khaibarissa, erityisesti kunnianarvoisa Ali, Abu Dujana ja Zubair ibn Awwam, taistelivat yhä uudelleen, saivat vihollisen rivit sekaisin ja torjuivat ne.
Maailmojen Mestari seurasi taistelua, jota hänen seuralaisensa kävivät koko sielullaan ja ruumiillaan, ja hänen siunatuilta huuliltaan kuultiin rukous: ”Oi Allahini! Lähetä meille apusi. Totisesti Sinä et tahdo heidän voittavan meitä.” Rukoillessaan Allahia (ta‘ala) rakas Profeettamme otti maasta kourallisen hiekkaa, heitti sen monijumalaisia kohti ja sanoi: ”Mustukoot heidän kasvonsa!” Rakkaan Profeettamme ihmeen kautta ei jäänyt yhtäkään vihollissotilasta, jonka silmät eivät olisi täyttyneet hiekasta. Myös enkelit tulivat avuksi. Mestarimme Profeetta sanoi: ”Vannon Allahin (ta‘ala) kautta, heidät on lyöty ja he pakenevat.” Monijumalaisten rivit alkoivat hajota, ja he kääntyivät pakoon. Aina katsoessaan taakseen he näkivät loistavien seuralaisten ajavan heitä takaa kintereillä, ja he pakenivat minkä jaloistaan pääsivät jättäen jälkeensä taistelukentälle tuomansa vaimot, lapset ja omaisuuden. Osa pakenevista haki turvaa Taifin linnoituksesta.3 Osa vetäytyi Nakhlaan ja Awtasiin. Taistelukentälle he jättivät seitsemänkymmentä kaatunutta, kuusituhatta vankia ja lukemattoman määrän omaisuutta.
Tässä sotaretkessä voitto kuului jälleen muslimeille Allahin (ta‘ala) luvalla ja Allahin Lähettilään (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) henkisen avun (himmat) ja siunauksen ansiosta. Neljä kaatui marttyyreina, ja muutamat seuralaiset haavoittuivat. Kuultuaan, että myös kunnianarvoisa Khalid ibn Walid oli haavoittunut, rakas Profeettamme meni hänen luokseen, ja kun hän siveli haavaa siunatuilla käsillään, se parani heti.
Awtasin joukot
Hunainin sotaretkellä lyödyt Hawazin-heimon monijumalaiset kokoontuivat Awtasiin. Allahin Lähettiläs lähetti Awtasiin sotilasosaston Abu Musa al-Ash‘arin sedän Abu Amirin johdolla. Awtasissa käytiin jälleen kiivaita taisteluita. Abu Amir kaatui marttyyrina. Hänen paikkansa otti kunnianarvoisa Abu Musa al-Ash‘ari, ja hän ajoi vihollisen pakoon.4 Soturit palasivat mukanaan paljon vankeja ja runsaasti sotasaalista.
Vankien joukossa oli Allahin Lähettilään maitosisar Shaima. Hän sanoi: ”Olen Profeetan maitosisar.” Häntä ei uskottu. Hänet nostettiin kamelin selkään ja vietiin Allahin Lähettilään luo. Shaima kertoi yksityiskohtaisesti monia muistoja lapsuuden päiviltä. Lähettiläs (‘alaihis-salam) levitti viittansa (rida, ylle kiedottava päällysvaate) maahan ja istutti maitosisarensa sen päälle. Hänkin istuutui ja itki paljon. Hän kysyi rouva Halimasta ja Shaiman isästä. Shaima vastasi: ”He kuolivat jo kauan sitten.” Saatuaan osakseen tällaista kunnioitusta ja anteliaisuutta hän tuli muslimiksi. Lähettiläs (‘alaihis-salam) sanoi: ”Jos haluat, jää luoksemme. Täällä sinusta pidetään kaikin tavoin huolta. Jos haluat, lähetämme sinut sinne, minne haluat mennä.” Hadithin ”Isänmaan rakkaus on osa uskoa (iman)” mukaisesti Shaima halusi palata kotiseudulleen. Silloin Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) lähetti hänet kotiin lahjojen kanssa: orjattaren (jariya), kolme orjaa sekä joitakin kameleita ja lampaita.
Taifin sotaretki
Maailmankaikkeuden Sulttaani (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) halusi marssia myös Hunainista Taifiin paennutta vihollista vastaan ja saattaa asian ratkaisuun. Heidän komentajansa Malik ibn Awf kuului niihin, jotka olivat hakeneet turvaa Taifista. Tämä Mekan lähellä sijaitseva linnoitus oli yksi epäuskon (kufr) viimeisistä mutta vahvimmista linnakkeista. Ennen hijraa Mestarimme Profeetta oli tullut Taifiin ja kehottanut sen asukkaita kuukauden ajan. Taifin asukkaat olivat kuitenkin kohdelleet Maailmojen Mestaria ennenkuulumattoman julmasti ja vääryydellä. He olivat jopa saaneet hänen siunatut jalkansa vuotamaan verta. Siellä Mestarimme oli kunnianarvoisan Zaid ibn Harithan kanssa kokenut elämänsä tuskallisimmat ja vaikeimmat päivät.
Hijran kahdeksannen vuoden shawwal-kuussa rakas Profeettamme jätti Hunainin sotaretken saaliin Ji‘ranaan ja lähti kohti Taifia. Hän lähetti kunnianarvoisan Khalid ibn Walidin edeltä.5 Itse hän tuli kunniakkaiden seuralaistensa kanssa perässä ja saapui Taifiin. Thaqif-heimo oli jo etukäteen varastoinut vahvaan linnoitukseensa paljon ruokaa. Kun he näkivät jalojen seuralaisten tulevan, he sulkivat portit ja alkoivat puolustautua. Linnoitusta lähestymään rohjenneita sotureita he ottivat vastaan nuolilla. Taistelu jatkui näin. Taifin asukkaat eivät millään uskaltaneet tulla ulos linnoituksesta taistelemaan avoimella kentällä mies miestä vastaan.
Jotkut jaloista seuralaisista ehdottivat, että linnoitukseen heitettäisiin kiviä katapultilla. Mestarimme Profeetta hyväksyi tämän ja käski rakentaa dabbaba-nimisiä katapultteja. Hän käski heittää niillä kiviä monijumalaisten päälle ja jatkoi piiritystä. Jalot seuralaiset taistelivat koko sielullaan ja ruumiillaan valloittaakseen linnoituksen mahdollisimman pian. Linnoitus oli kuitenkin niin vahva, ettei sitä onnistuttu valloittamaan. Tällöin kaksitoista seuralaista saavutti marttyyriuden. Abu Sufyan ibn Harb taisteli sankarillisesti ja menetti toisen silmänsä.6
Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) sanoi: ”Oi Abu Sufyan! Kumpaa haluat mieluummin? Jos haluat, rukoilen puolestasi, ja silmäsi palaa paikalleen. Jos taas haluat, Allah (ta‘ala) antaa sinulle silmän Paratiisissa.” Abu Sufyan vastasi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Haluan mieluummin silmän Paratiisissa”, ja heitti kämmenellään olleen silmän maahan.7 Eräänä yönä piirityksen kahdennenkymmenennen päivän lähestyessä Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) näki unessa, kuinka kukko nokki hänelle lahjaksi annettua voilla täytettyä kuppia ja kaatoi sen. Hän tulkitsi unen niin, ettei Taifia valloitettaisi sinä vuonna, ja lopetti piirityksen.
”Isänmaan rakkaus on osa uskoa (iman).” Hadith as-sharif
Kahdeksan vuotta aiemmin rakas Profeettamme, Armon Valtameri, oli sanonut häntä silloin piinanneista Taifin asukkaista enkelille, joka oli sanonut: ”Jos sallit, käännän nuo vuoret heidän päälleen”: ”Minut on lähetetty armoksi maailmoille. Ainoa, mitä toivon, on että Allah (ta‘ala) nostaa näiden monijumalaisten jälkeläisistä sukupolven, joka palvoo Korkeinta Allahia asettamatta Hänelle kumppaneita.” Nyt hän osoitti jälleen armoa ja rukoili: ”Oi Herrani! Johdata Thaqifin kansa oikealle tielle! Tuo heidät luoksemme.”
Mestarimme Habib al-Akram lähti Taifista seuralaistensa kanssa ja saapui dhu’l-qa‘da-kuun ensimmäisellä viikolla Ji‘ranaan, jonne Hunainissa saadut vangit ja sotasaalis oli koottu. Kuudentuhannen vangin lisäksi sotasaaliiksi oli saatu yli kaksikymmentätuhatta suureläintä, yli neljäkymmentätuhatta lammasta ja vuohta sekä lukemattomia koruja. Hän käski jakaa ne siihen oikeutetuille sotureille. Silloin saatiin tietää, että Hawazin-heimon lähetystö pyysi päästä puheille. Rakas Profeettamme otti heidät vastaan. Kun lähetystö ilmoitti koko Hawazin-heimon tulleen muslimeiksi, Maailmojen Mestari ilahtui suuresti. Hän vapautti heti omaan osuuteensa kuuluneet vangit ja palautti heidät. Jalot seuralaiset seurasivat rakasta Profeettaamme ja tekivät samoin. Mestarimme Allahin Lähettilään yksi ainoa armonteko johti siihen, että kuusituhatta vankia sai hetkessä vapautensa. Kun tämä uutinen saavutti Taifista turvaa hakeneen Hawazin-heimon johtajan Malik ibn Awfin, hänkin tuli ja kääntyi muslimiksi, ja Mestarimme Profeetta antoi hänelle runsaasti lahjoja.8 Siellä ei ollut enää muuta tehtävää. Viivyttyään siellä kolmetoista päivää Mestarimme Allahin Lähettiläs pukeutui keskiviikon vastaisena yönä ihramiin aikomuksenaan suorittaa ‘umra. Maailmankaikkeuden Sulttaani saapui tapansa mukaan voitokkaana seuralaistensa kanssa Mekkaan. Hän kiersi tawafin kunnianarvoisan Kaaban ympäri ja suoritti ‘umransa. Mekan käskynhaltijaksi hän nimitti Attab ibn Asidin ja antoi hänelle myös pyhiinvaelluksen johtajan (amir al-hajj) tehtävän.9