KUTSUKIRJEET

Kirjeet hallitsijoille

”Oi hallitsija! Kutsun sinua uskomaan Allahiin (ta‘ala), jolla ei ole vertaista eikä kumppania, palvelemaan Häntä ja seuraamaan minua sekä uskomaan siihen, mitä Allah (ta‘ala) on minulle lähettänyt. Sillä minä olen Allahin (ta‘ala) Lähettiläs, jonka tehtävänä on julistaa tämä.” Rakas Profeettamme Muhammad (‘alaihis-salam)

Hudaibiyasta palattuaan kunnioitettu Profeetta (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) toivoi islamin leviävän koko maailmaan, jotta ihmiset pelastuisivat Helvetin rangaistukselta ja saavuttaisivat todellisen autuuden. Olihan hänet lähetetty armoksi koko maailmankaikkeudelle. Siksi hän päätti lähettää lähettiläitä ympäröivien maiden hallitsijoiden luo ja kutsua heitä islamiin. Hijran kuudennen vuoden dhu’l-hijja-kuun lopulla ja seitsemännen vuoden muharram-kuun alussa hän lähetti Amr ibn Umayyan (radiyallahu ‘anhu) lähettilääksi Abessinian hallitsijan luo, Dihya al-Kalbin (radiyallahu ‘anhu) Rooman keisarin luo ja Hatib ibn Abi Balta‘an (radiyallahu ‘anhu) Egyptin hallitsijan luo. Samassa tehtävässä hän lähetti myös Abdullah ibn Huzafan (radiyallahu ‘anhu) Iranin hallitsijan luo, Shuja‘ ibn Wahbin (radiyallahu ‘anhu) Ghassaniin, Salit ibn Amrin (radiyallahu ‘anhu) Yamamaan ja Ala ibn al-Hadramin (radiyallahu ‘anhu) Bahrainin emiirin Munzir ibn Sawan luo.1 Nämä lähettiläät olivat jalojen seuralaisten valioita, ulkomuodoltaan ja puheeltaan kaikkein kauneimpia. Jokaiselle hallitsijalle kirjoitettiin erillinen kirje, jossa hänet kutsuttiin islamiin. Rakas Profeettamme sinetöi kirjeiden alaosan sinetillä, joka oli hänen hopeasormuksensa kivessä ja johon oli kaiverrettu kolmelle riville alhaalta ylöspäin sanat ”Muhammad, Lähettiläs, Allah”. Mestarimme Profeetan ihmeenä hallitsijoiden luo lähetettävät lähettiläät heräsivät aamulla osaten sen valtion kielen, johon heidän oli määrä matkata.2

Kirje Negus Ashamalle

Abessiniaan lähtevän kunnianarvoisan Amr ibn Umayyan tehtävänä oli myös pyytää Negus Ashamaa lähettämään Medinaan ne jalot seuralaiset, jotka olivat aiemmin muuttaneet sinne. Mestarimme Allahin Lähettiläs oli lähettänyt Negukselle kaksi kirjettä. Amr ibn Umayya saapui pian Abessiniaan ja astui kuningas Negus Ashaman eteen. Ensin hän ojensi ensimmäisen kirjeen. Negus laskeutui valtaistuimeltaan ja otti kirjeen vastaan suurella kunnioituksella ja rakkaudella. Hän suuteli sitä, kosketti sillä kasvojaan ja silmiään, avasi sen ja antoi lukea sen ääneen: ”Bismillah ir-Rahman ir-Rahim! Allahin (ta‘ala) Lähettiläältä Muhammadilta (‘alaihis-salam) Abessinian hallitsijalle Negus Ashamalle!… Rauha olkoon niiden yllä, jotka seuraavat johdatusta!…

Yksi kirjeistä, jotka Mestarimme Allahin Lähettiläs

(sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) lähetti hallitsijoille

Kirjeen vasemmassa alakulmassa olevaan sinettiin on kirjoitettu kolmelle riville alhaalta ylöspäin sanat ”Muhammad, Lähettiläs, Allah”. Tämä hopeasormuksen kiveen kaiverrettu sinetti painettiin jokaisen lähetetyn kutsukirjeen alaosaan. Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) käytti tätä sormusta valtion sinettinä siihen asti, kun hän siirtyi Tuonpuoleiseen. Sen jälkeen se oli kunnianarvoisan Abu Bakrin, sitten kunnianarvoisan ‘Umarin ja kolmantena kunnianarvoisan ‘Uthmanin sinetti heidän kalifikautenaan. Kunnianarvoisa ‘Uthman ehti käyttää sitä vain kuusi kuukautta. Eräänä päivänä sormus lipesi kalifin sormesta ja putosi Aris-kaivoon. Vaikka sitä etsittiin kaikkialta, sitä ei koskaan löydetty.

”Vannon, että hän on se Profeetta, jonka tuloa juutalaiset ja kristityt eli Kirjan kansa ovat odottaneet ja jonka tulosta aiemmat profeetat ovat antaneet ilosanoman.” Negus Ashama (rahmatullahi ‘alaih)

Oi hallitsija! Toivotan sinulle rauhaa ja ylistän Allahia (ta‘ala) siunauksista, jotka Hän on sinulle suonut. Ei ole muuta jumalaa kuin Hän. Hän on al-Malik (Hän, jolle kuuluvat kaikki asiat ja koko maailmankaikkeus ja jonka valta ja herruus ovat ikuisia). Hän on al-Quddus (Hän, joka on vapaa kaikista vioista ja puutteista ja joka on kaiken ylistyksen ja pyhyyden arvoinen). Hän on as-Salam (Hän, joka suojelee palvelijoitaan kaikilta vaaroilta ja tervehtii autuaita palvelijoitaan Paratiisissa). Hän on al-Mu’min (Hän, joka suo turvan ja rauhan, suojelee luotujaan ja antaa uskon valon). Hän on al-Muhaimin (Hän, joka valvoo ja suojelee luomakuntaansa ja tietää kaiken, mitä jokainen olento tekee).

Todistan, että Isa (‘alaihis-salam) on Allahin (ta‘ala) henki ja sana, jonka Hän asetti Maryamiin (Mariaan), joka oli hyvin puhdas ja siveä ja oli vetäytynyt täysin kaikesta maallisesta elämästä. Näin hän tuli raskaaksi Isasta. Allah (ta‘ala) loi voimallaan Isan samalla tavoin kuin Hän loi Aatamin.

Oi hallitsija! Kutsun sinua uskomaan Allahiin (ta‘ala), jolla ei ole vertaista eikä kumppania, palvelemaan Häntä ja seuraamaan minua sekä uskomaan siihen, mitä Allah (ta‘ala) on minulle lähettänyt. Sillä minä olen Allahin (ta‘ala) Lähettiläs, jonka tehtävänä on julistaa tämä. Nyt olen välittänyt sinulle sen, mikä on tarpeen, ja antanut sinulle neuvon, joka takaa onnesi tässä maailmassa ja Tuonpuoleisessa. Ota neuvoni vastaan! Rauha (salam) olkoon niiden yllä, jotka ovat saaneet johdatuksen ja löytäneet oikean tien.”

Hallitsija Ashama kuunteli Mestarimme Anteliaimman Lähettilään (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) kirjeen suurella kunnioituksella ja nöyryydellä ja tuli heti muslimiksi lausuen uskontunnustuksen:

”Ash-hadu an la ilaha illallah wa ash-hadu anna Muhammadan abduhu wa rasuluh.” Sitten hän sanoi: ”Vannon, että hän on se Profeetta, jonka tuloa juutalaiset ja kristityt eli Kirjan kansa ovat odottaneet ja jonka tulosta aiemmat profeetat ovat antaneet ilosanoman. Jos minulla olisi mahdollisuus mennä hänen luokseen, menisin varmasti ja saisin kunnian palvella häntä!” Hän laittoi kirjeen kunnioittavasti kauniiseen lippaaseen ja sanoi: ”Niin kauan kuin nämä kirjeet ovat täällä, hyvä ja siunaus eivät lähde Abessiniasta.”3 Negus Ashama luki kunnioittavasti myös toisessa kirjeessä annetut määräykset ja vihki Profeetan käskystä (amr an-Nabawi) äitimme Umm Habiban, Profeettamme siunatun vaimon, Anteliaimman Lähettilään puolisoksi. Majoitettuaan häntä ja siellä olleita jaloja seuralaisia noin kahden kuukauden ajan hän laittoi heidät laivoihin ja lähetti heidät monien lahjojen kera Medinaan. Heidän mukanaan lähettämässään kirjeessä hän ilmoitti uskoneensa.

Kirje Rooman keisarille Herakleiokselle

Kunnianarvoisa Dihya al-Kalbi oli saanut tehtäväkseen kutsua Rooman keisarin islamiin. Hänen oli määrä antaa kirje Bosrassa asuvalle Ghassanin hallitsijalle Harithille, joka lähettäisi sen edelleen Rooman keisarille Herakleiokselle. Otettuaan kutsukirjeen suurella kunnioituksella vastaan Mestariltamme Profeetalta (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) kunnianarvoisa Dihya saapui kiireesti Bosraan. Hän tapasi Harithin ja kertoi asiansa. Harith antoi Dihyan seuraksi Adiy ibn Hatimin, joka ei vielä ollut muslimi, ja lähetti heidät Herakleioksen luo, joka oli tuolloin Qudsissa (Jerusalemissa). He saapuivat yhdessä Qudsiin ja yrittivät päästä keisarin puheille. Keisarin miehet sanoivat kunnianarvoisalle Dihyalle: ”Kun menet keisarin eteen, sinun on kuljettava pää kumarassa, ja kun pääset lähelle, sinun on heittäydyttävä maahan sajdaan. Ellei hän anna sinulle lupaa nousta sajdasta, et saa missään tapauksessa nostaa päätäsi maasta.” Nämä sanat olivat kunnianarvoisalle Dihyalle raskaita, ja hän vastasi heille: ”Me muslimit emme tee sajdaa kenellekään muulle kuin Allahille (ta‘ala). Lisäksi on ihmisen luontoa vastaan, että ihminen tekee sajdan toiselle ihmiselle.” Tähän keisarin miehet sanoivat: ”Siinä tapauksessa keisari ei koskaan ota vastaan tuomaasi kirjettä, vaan ajaa sinut pois edestään.” Kunnianarvoisa Dihya vastasi: ”Profeettamme Muhammad (‘alaihis-salam) ei salli kenenkään tehdä hänelle sajdaa, eipä edes kumartaa hieman hänen edessään. Jos joku haluaa puhua hänen kanssaan, vaikka olisi orja, hän osoittaa tälle huomiota. Hän ottaa tämän vastaan, kuuntelee tämän huolet, poistaa tämän ahdingon ja ilahduttaa tämän sydäntä. Siksi kaikki, jotka seuraavat häntä, ovat vapaita ja kunnioitettuja.”

Yksi näiden sanojen kuulijoista sanoi: ”Koska et tee sajdaa keisarille, neuvon sinulle toisen tavan, jolla voit täyttää tehtäväsi. Palatsin edessä on paikka, jossa keisari lepää. Joka päivä iltapäivällä hän tulee tälle pihalle ja kävelee siellä. Siellä on minbar (saarnatuoli). Jos sen päällä on jokin kirjoitus, hän ottaa sen ensin ja lukee sen ja vasta sitten lepää. Mene nyt ja laita kirje sen minbarin päälle ja odota ulkona. Kun hän näkee kirjeen, hän kutsuttaa sinut. Silloin voit täyttää tehtäväsi.”

Sen jälkeen kunnianarvoisa Dihya jätti kirjeen mainittuun paikkaan. Herakleios otti kirjeen ja pyysi arabiaa taitavan tulkin. Tulkki alkoi lukea Mestarimme Allahin Lähettilään kirjettä. Kirjeen ylälaitaan oli kirjoitettu: ”Bismillah ir-Rahman ir-Rahim! Allahin (ta‘ala) Lähettiläältä Muhammadilta (‘alaihis-salam) roomalaisten johtajalle Herakleiokselle.” Herakleioksen veljenpoika Yennak suuttui kovasti siitä, että kirje alkoi näin, ja löi tulkkia rintaan ankarasti nyrkillä. Iskun voimasta tulkki kaatui maahan, ja siunattu kirje putosi hänen kädestään. Kun Herakleios kysyi Yennakilta: ”Miksi teit noin?”, tämä vastasi: ”Etkö näe kirjettä? Hän on aloittanut kirjeen omalla nimellään ennen sinun nimeäsi eikä mainitse, että olet hallitsija, vaan sanoo ’roomalaisten johtajalle Herakleiokselle’. Miksi hän ei kirjoittanut ’roomalaisten hallitsijalle’ eikä aloittanut sinun nimelläsi? Hänen kirjettään ei pitäisi lukea tänään.”

Tähän Herakleios sanoi: ”Vannon Allahin nimeen, että olet joko hyvin ymmärtämätön tai täysin hullu. En tiennyt, että olet tuollainen. Haluatko repiä kirjeen ennen kuin olen edes katsonut, mitä siinä lukee? Vannon henkeni kautta: jos hän on Allahin Lähettiläs, kuten hän sanoo, hänellä on oikeus kirjoittaa kirjeeseensä oma nimensä ennen minun nimeäni ja kutsua minua roomalaisten johtajaksi. Olen vain heidän johtajansa, en heidän hallitsijansa.” Ja hän ajoi Yennakin pois edestään. Sitten hän kutsutti luokseen Uskuf-nimisen miehen, joka oli kristittyjen oppinein, heidän johtajansa ja hänen oma neuvonantajansa. Hän antoi tämän lukea kirjeen ääneen. Kirjeessä sanottiin edelleen: ”Rauha olkoon niiden yllä, jotka seuraavat Allahin (ta‘ala) johdatusta ja ovat löytäneet oikean tien!” Sen jälkeen: ”(Oi roomalaisten johtaja!) Kutsun sinua islamiin. Ota islam vastaan, niin pelastut. Tule muslimiksi, niin Allah (ta‘ala) antaa sinulle kaksinkertaisen palkan. Jos käännät selkäsi, kaikkien kristittyjen synti on sinun kannettavanasi. (Lähettiläämme!) Sano: ’Oi (juutalaiset ja kristityt, jotka olette) Kirjan kansa! Tulkaa sanaan, joka on yhteinen meidän välillämme: ettemme palvo mitään muuta kuin Allahia (ta‘ala), emme liitä Häneen mitään kumppania emmekä kukaan meistä tunnusta Allahin (ta‘ala) ohella ketään toista Herraksi ja luojaksi. Jos he kääntyvät pois tästä, sanokaa: Olkaa todistajina, että me olemme tosi muslimeja.’”4

Kun Mestarimme Anteliaimman Lähettilään (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) kirjettä luettiin, Herakleioksen otsalta valui hikipisaroita. Kun kirje oli luettu, hän sanoi: ”En ole Sulaimanin (‘alaihis-salam) jälkeen nähnyt kirjettä, joka alkaisi sanoin ’Bismillah ir-Rahman ir-Rahim’.” Kun Herakleios kysyi Uskufin mielipidettä asiasta, tämä vastasi:

”Vannon Allahin nimeen, että hän on se Profeetta, jonka tulosta Musa ja Isa (‘alaihimas-salam) antoivat meille ilosanoman. Mehän odotimme hänen tuloaan.”

”Vannon Allahin nimeen, että hän on se Profeetta, jonka tulosta Musa ja Isa (‘alaihimas-salam) antoivat meille ilosanoman. Mehän odotimme hänen tuloaan.” Qudsin Uskuf

Herakleios kysyi: ”Mitä neuvot minua tekemään tässä asiassa, mitä pidät oikeana?” Uskuf vastasi: ”Pidän oikeana, että seuraat häntä.” Herakleios sanoi: ”Tiedän hyvin sen, mitä sanot. Mutta minulla ei ole voimaa seurata häntä ja tulla muslimiksi. Silloin menettäisin valtani, ja minut tapettaisiin.” Sitten hän kutsutti luokseen kunnianarvoisan Dihyan ja Adiy ibn Hatimin. Adiy sanoi: ”Oi hallitsija! Tämä vieressäni oleva mies, joka on pikkukarjan ja kamelien omistajien arabien keskuudesta, kertoo ihmeellisestä tapahtumasta, joka on sattunut hänen maassaan.” Kun Herakleios kysyi: ”Mikä on se tapahtuma maassanne?”, kunnianarvoisa Dihya sanoi: ”Keskuuteemme on ilmestynyt eräs mies. Hän on julistanut olevansa Profeetta. Osa ihmisistä seuraa häntä, osa vastustaa häntä. Meidän uskovien ja uskomattomien välillä käydään taisteluja.”

Tämän jälkeen Herakleios alkoi tutkia Mestarimme Profeetan asiaa. Hän käski Damaskoksen käskynhaltijaa etsimään jonkun, joka oli samaa sukua kuin Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs. Samalla hän kirjoitti kirjeen ystävälleen, Roomassa asuvalle oppineelle, joka osasi hepreaa, ja kysyi tältä asiasta. Roomassa asuvalta ystävältä tuli kirje, jossa kerrottiin, että mies, josta hän oli kirjoittanut, oli viimeisten aikojen Profeetta. Damaskoksen käskynhaltija tapasi kauppamatkalla olevan Quraishin karavaanin. Sen joukossa oli myös Quraishin johtaja Abu Sufyan, joka ei vielä ollut muslimi. Abu Sufyan kertoo: ”Kun olimme Gazassa, Herakleioksen Damaskoksen käskynhaltija tuli luoksemme kuin hyökkäämään ja kysyi: ’Oletteko te sen Hijazissa olevan miehen kansaa?’ Vastasimme: ’Kyllä.’ Hän sanoi: ’Tulkaa! Te lähdette kanssamme keisarin luo.’” Hän vei Abu Sufyanin ja hänen seurueensa Damaskokseen. Damaskoksen käskynhaltija vei Abu Sufyanin ja hänen seurueensa Herakleioksen eteen. Herakleios oli tuolloin Qudsissa, Bait al-Maqdisissa. Hän istui vesiirinsä kanssa kruunu päässään. Siellä Herakleios otti vastaan Abu Sufyanin ja noin kolmekymmentä hänen kanssaan tullutta mekkalaista.

Hän kutsutti tulkin ja kysyi heiltä: ”Kuka teistä on sukua lähimpänä sitä miestä, joka sanoo olevansa Profeetta?” Abu Sufyan vastasi: ”Minä olen hänelle sukua lähimpänä.” Herakleios käski tuoda Abu Sufyanin lähemmäs ja käski muiden seistä Abu Sufyanin takana. Kun Herakleios kysyi: ”Mikä on sukulaisuutenne aste?”, hän vastasi: ”Hän on setäni poika.” (Abu Sufyanin isoisä on nimittäin Umayya ja Allahin Lähettilään isoisä Abdalmuttalib. Heidän isoisänsä olivat serkuksia. Siksi hän sanoi ”setäni poika”. Heidän sukulinjansa yhtyvät Abd Manafissa, heidän isoisiensä isoisässä.) Vaikka Abu Sufyan oli aluksi valehdellut, hän pelästyi hallitsijan uhkausta eikä enää voinut valehdella.

Sitten heidän välillään käytiin seuraava keskustelu. Herakleios: – Millainen on keskuudessanne sen miehen suku, joka sanoo olevansa Profeetta? – Hän on aikansa parasta sukua. Syntyperältään hän on meistä valituin. – Onko kukaan teistä ennen häntä väittänyt olevansa profeetta? – Ei, ei kukaan. – Onko hänen esi-isiensä joukossa ollut yhtään hallitsijaa? – Ei. – Seuraavatko häntä kansan ylhäiset vai köyhät ja heikot? – Häntä seuraavat köyhät, heikot, nuoret ja naiset. Hänen kansansa vanhimmista ja ylhäisistä häntä ei juuri kukaan seuraa. – Kasvaako hänen seuraajiensa määrä vai väheneekö se? – Se kasvaa. – Onko ketään, joka hänen uskontoonsa tultuaan olisi kääntynyt siitä pois, koska ei pitänyt siitä tai suuttui? – Ei ole. – Oletteko koskaan nähneet hänen valehtelevan ennen kuin hän sanoi olevansa Profeetta? – Ei. – Onko tämä Profeetta koskaan rikkonut sopimustaan tai jättänyt sanansa pitämättä? – Ei ole. Mutta nyt olemme tehneet hänen kanssaan sopimuksen, jolla taistelu lopetetaan joksikin aikaa. Emme tiedä, mitä hän tekee tänä aikana. – Mitä hän käskee teitä tekemään? – Hän käskee meitä palvomaan yksin ainoaa Allahia ja olemaan liittämättä Häneen mitään kumppania. Hän kieltää meitä palvomasta sitä (epäjumalia), mitä esi-isämme palvoivat. Hän käskee meitä suorittamaan rukouksen, olemaan rehellisiä, auttamaan köyhiä, karttamaan kiellettyä (haram), pitämään sopimukset, olemaan pettämättä meille uskottua ja vierailemaan sukulaistemme luona. Nämä keskustelut käytiin Bait al-Maqdisissa, ja siellä luettiin Allahin Lähettilään (‘alaihis-salam) siunattu kirje. Kun Herakleios suuteli kirjettä, kosketti sillä silmiään ja asetti sen päänsä päälle, roomalaisten keskuudessa melu yltyi entisestään.

Keisari käski viedä Abu Sufyanin ja muut quraishilaiset ulos. Abu Sufyan, joka ei vielä ollut muslimi, sanoi siellä valalla vakuuttaen uskovansa, että rakkaan Profeettamme asia menestyisi. Kunnianarvoisa Dihya asettui Herakleioksen eteen ja sanoi siunatuin, kauniin kasvoin ja lempeällä äänellä: ”Oi keisari! Minut lähetti luoksesi eräs mies (Harith) Bosrasta, ja hän on sinua parempi. Vannon Allahin (ta‘ala) nimeen, että Hän, joka lähetti minut hänen luokseen (Allahin Lähettiläs), on parempi sekä häntä että sinua. Sinun pitäisi kuunnella sanojani nöyrästi ja ottaa vastaan sinulle annetut neuvot! Sillä jos olet nöyrä, ymmärrät neuvot. Mutta jos et ota neuvoja vastaan, et voi olla oikeamielinen.”

”Ei ole epäilystäkään siitä, että hän on viimeisten aikojen Profeetta, jonka tulosta kunnianarvoisa Musa ja kunnianarvoisa Isa ilmoittivat.” Pappi Safatir

Kun Herakleios sanoi: ”Jatka”, kunnianarvoisa Dihya sanoi: ”Kutsun siis sinua uskomaan Allahiin (ta‘ala), jota Isa (‘alaihis-salam) rukoili. Kutsun sinua uskomaan tähän lukutaidottomaan (ummi) Profeettaan, jonka tulosta ensin Musa (‘alaihis-salam) ja sitten Isa (‘alaihis-salam) antoivat ilosanoman ja ennustivat. Jos tiedät tästä jotakin ja haluat saavuttaa onnen sekä tässä maailmassa että Tuonpuoleisessa, pidä se silmiesi edessä. Muuten menetät Tuonpuoleisen onnen ja jäät epäuskoon (kufr) ja monijumalaisuuteen (shirk). Ja tiedä hyvin, että Allah (ta‘ala), joka on sinun Herrasi, tuhoaa väärintekijät ja muuttaa siunaukset.”

Herakleios sanoi: ”En koskaan jätä lukematta käsiini tullutta kirjoitusta enkä päästä luotani luokseni tullutta oppinutta kysymättä häneltä ja oppimatta häneltä sitä, mitä en tiedä. Siitä koituu minulle vain hyvää ja hyötyä. Anna minulle aikaa miettiä ja löytää totuus.” Myöhemmin hän kutsui kunnianarvoisan Dihyan luokseen ja puhui hänen kanssaan kahden kesken. Hän paljasti sydämensä näin: ”Tiedän, että se, joka lähetti sinut, on viimeisten aikojen Profeetta, jonka tulosta kirjoissa annetaan ilosanoma ja jonka tuloa on odotettu. Mutta jos seuraan häntä, pelkään roomalaisten tappavan minut. Lähetän sinut Safatirin luo, joka on heidän suurin oppineensa ja jota he kunnioittavat enemmän kuin minua. Kaikki kristityt seuraavat häntä. Jos hän uskoo, kaikki roomalaiset uskovat. Silloin minäkin paljastan, mitä sydämessäni on, ja uskoni.”

Sen jälkeen Herakleios kirjoitti kirjeen, antoi sen kunnianarvoisalle Dihyalle ja lähetti hänet Safatirin luo.

Pappi Safatir

Mestarimme Allahin Lähettiläs oli lähettänyt kirjeen myös Safatirille. Kun Safatir luki kirjeet ja kuuli Mestarimme Profeetan ominaisuuksista, hän sanoi, ettei ollut epäilystäkään siitä, että hän oli viimeisten aikojen Profeetta, jonka tulosta kunnianarvoisa Musa ja kunnianarvoisa Isa olivat kertoneet, ja uskoi. Hän meni kotiinsa, sulkeutui sinne eikä kolmeen viikkoon tullut pitämään saarnoja, joita hän tavallisesti piti joka sunnuntai. Kristityt huusivat: ”Mitä Safatirille on tapahtunut, kun hän ei ole tullut ulos sen jälkeen, kun puhui tuon arabin kanssa? Me haluamme hänet!”

Safatir riisui mustan papinpukunsa. Hän pukeutui valkoisiin ja tuli kirkkoon sauva kädessään. Koottuaan kaupungin asukkaat hän nousi seisomaan ja sanoi: ”Oi kristityt! Tietäkää, että meille on tullut kirje Ahmadilta (‘alaihis-salam). Hän on kutsunut meidät oikeaan uskontoon. Tiedän selvästi ja uskon, että hän on Allahin (ta‘ala) tosi Lähettiläs.” Tämän kuultuaan kristityt kävivät hänen kimppuunsa ja hakkasivat hänet, kunnes hän kuoli marttyyrina. Kunnianarvoisa Dihya tuli ja kertoi Herakleiokselle, mitä oli tapahtunut.

Herakleios sanoi: ”Enkö sanonut sinulle? Kristityt pitävät Safatiria rakkaampana ja arvokkaampana kuin minua. Jos he kuulisivat tämän, he tappaisivat minutkin niin kuin hänet.” Bukharin Sahih-teoksessaan mainitsemassa ja Zuhrin kertomassa kertomuksessa taas sanotaan: ”Herakleios kutsui roomalaisten johtomiehet palatsiinsa Homsiin ja käski sulkea portit. Sitten hän nousi korkealle paikalle ja sanoi: ’Oi roomalaiset! Haluatteko saavuttaa onnen ja rauhan, niin että valtanne olisi pysyvä, ja seurata sitä, mitä kunnianarvoisa Isa sanoi?’ Roomalaiset kysyivät: ’Oi hallitsijamme! Mitä meidän on tehtävä saavuttaaksemme tämän?’ Herakleios sanoi: ’Oi roomalaiset! Kokosin teidät hyvän asian vuoksi. Olen saanut kirjeen kunnianarvoisalta Muhammadilta. Hän kutsuu minua islamin uskontoon. Vannon Allahin (ta‘ala) nimeen, että hän on se Profeetta, jota olemme odottaneet, josta löydämme kirjoituksia kirjoistamme ja jonka merkit tunnemme. Tulkaa, seuratkaamme häntä ja löytäkäämme pelastus tässä maailmassa ja Tuonpuoleisessa.’ Silloin kaikki alkoivat puhua rumia sanoja ja ryntäsivät nuristen porteille päästäkseen ulos. Mutta he eivät päässeet ulos, koska portit olivat kiinni. Kun Herakleios näki, miten roomalaiset käyttäytyivät, ja ymmärsi heidän kaihtavan islamia näin, hän pelkäsi henkensä puolesta ja sanoi: ’Oi roomalaiset! Sanoin nuo sanat koetellakseni, kuinka uskollisia olette uskonnollenne. Näin omin silmin uskollisuutenne uskontoanne kohtaan ja käytöksen, joka ilahdutti minua.’ Silloin roomalaiset tekivät sajdan Herakleiokselle, ja kun palatsin portit avattiin, he lähtivät.”5 Herakleios kutsui kunnianarvoisan Dihyan luokseen ja kertoi hänelle, mitä oli tapahtunut. Hän antoi hänelle arvokkaita lahjoja toinen toistaan kalliimpia. Lisäksi hän kirjoitti kirjeen rakkaalle Profeetallemme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam). Kirjeen ja valmistuttamansa lahjat hän lähetti kunnianarvoisan Dihyan mukana rakkaalle Profeetallemme.

Herakleios oli halunnut tulla muslimiksi, mutta asemansa menettämisen ja kuoleman pelosta hän ei uskonut. Kirjeessä, jonka hän kirjoitti Mestarillemme Profeetalle, sanottiin: ”Allahin Lähettiläälle Muhammadille, josta kunnianarvoisa Isa antoi ilosanoman, keisarilta, roomalaisten hallitsijalta! Lähettiläsi tuli luokseni kirjeesi kanssa. Todistan, että olet Allahin tosi Lähettiläs. Olemmehan löytäneet sinut mainittuna Evankeliumissa (Injil), ja kunnianarvoisa Isa antoi meille ilosanoman sinusta. Kutsuin roomalaisia uskomaan sinuun, mutta he eivät halunneet. Jos he olisivat kuunnelleet minua, se olisi varmasti ollut heille hyväksi. Toivon kovasti, että saisin olla luonasi, palvella sinua ja pestä jalkasi.” Kunnianarvoisa Dihya lähti Herakleioksen luota ja saapui Hismaan. Matkalla, Shanarin laaksossa, joka on yksi Judhamin laaksoista, Hunaid ibn Us, hänen poikansa ja hänen miehensä ryöstivät kunnianarvoisan Dihyan. He veivät kaiken, mitä hänellä oli, paitsi hänen vanhat vaatteensa. Tällä seudulla Dubaib ibn Rifa‘a ibn Zaid ja hänen heimonsa olivat ottaneet islamin vastaan. Kun Dihya tuli heidän luokseen ja kertoi, mitä oli tapahtunut, he marssivat Hunaid ibn Usia ja hänen heimoaan vastaan ja ottivat kaikki tavarat takaisin.

Myöhemmin Mestarimme Allahin Lähettiläs lähetti Zaid ibn Harithan Hunaid ibn Usia ja hänen miehiään vastaan. Kaikki tuon seudun asukkaat uskoivat. Saavuttuaan Medinaan kunnianarvoisa Dihya ei poikennut kotiinsa, vaan meni suoraan Mestarimme Habib al-Akramin ovelle. Hän koputti. Mestarimme Profeetta kysyi: ”Kuka siellä?” Dihya vastasi: ”Dihya al-Kalbi.” Maailmojen Mestari sanoi: ”Tule sisään.” Kunnianarvoisa Dihya astui sisään ja kertoi yksityiskohtaisesti kaiken, mitä oli tapahtunut. Hän luki Mestarillemme Profeetalle Herakleioksen kirjeen. Allahin Lähettiläs sanoi: ”Hän pysyy (vallassa) vielä jonkin aikaa. Niin kauan kuin kirjeeni on heidän luonaan, heidän valtansa jatkuu.”

Vaikka Herakleios oli kirjoittanut kirjeessään uskovansa Mestariimme Profeettaan (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam), Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi: ”Hän valehtelee. Hän ei ole luopunut uskonnostaan.” Herakleios kääri rakkaan Profeettamme kirjeen silkkikankaaseen ja säilytti sitä pyöreässä kultaisessa rasiassa. Herakleioksen suku säilytti tätä kirjettä ja piti sen salassa kaikilta. He sanoivat ja uskoivat, että heidän valtansa jatkuisi niin kauan kuin kirje olisi heidän hallussaan. Ja niin todella kävi.6