Rukous sateen puolesta

”Tänään paras ratsumiehistämme on Abu Katada ja paras jalkamiehistämme on Salama ibn Akwa‘.” Hadith as-sharif

Hijran kuudentena vuonna vallitsi kauhea kuivuus, eikä taivaalta satanut pisaraakaan. Tämän vuoksi maassa ei kasvanut ruohoa, ja ihmiset ja eläimet kärsivät nälästä. Eräänä jalon ramadan-kuun perjantaina ihmiset esittivät toiveensa rakkaalle Profeetallemme: ”Oi Allahin Sanansaattaja! Kunpa rukoilisit, että Allah (ta‘ala) soisi meille sadetta!” Mestarimme Profeetta lähti seuralaisineen aavikolle, ja he suorittivat kahden rakan rukouksen ilman rukouskutsua (adhan) ja ilman iqamaa. Mestarimme Profeetta käänsi siunatun viittansa (rida) nurin päin ja lausui takbirin. Sitten hän nosti siunatut kätensä niin korkealle, että hänen siunatut kainalonsa näkyivät hihojen välistä, ja alkoi rukoilla: ”Oi Allah! Suo meille sadetta!” Jalot seuralaiset sanoivat: ”Aamiin! Aamiin!” Sillä hetkellä taivas oli täysin kirkas; pilvenhattaraakaan ei näkynyt. Kun Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs rukoili, alkoi tuulla, ja taivas peittyi pilviin. Sitten alkoi sataa hienoa tihkusadetta. Tällä kertaa Maailmojen Mestari rukoili: ”Oi Allah! Anna tämän sateen sataa kuin saavista kaataen ja tee siitä meille hyödyllinen!” Samalla hetkellä alkoi sataa kuin saavista kaataen. Mestarimme Profeetan ja jalojen seuralaisten vaatteisiin ei jäänyt yhtäkään kuivaa kohtaa. Ennen kuin he pääsivät koteihinsa, vesi oli muuttanut kaiken järveksi. Kaikki kahlasivat vedessä. Sade jatkui. Sinä päivänä, seuraavana päivänä, sitä seuraavana… Seuraavan viikon perjantairukouksen aikaan jalot seuralaiset sanoivat: ”Oi Allahin Sanansaattaja! Talomme ovat alkaneet sortua sadeveden vuoksi ja eläimemme hukkua. Kunpa rukoilisit Allahia (ta‘ala), että sade lakkaisi!” Rakas Profeettamme hymyili, nosti siunatut kätensä ja rukoili:

”Oi Herrani! Lähetä tämä sade pelloille, paikkoihin, joissa puut kasvavat, ja laaksoihin!” Samalla hetkellä viikon ajan jatkunut sade lakkasi, ja niillä paikoilla, joiden puolesta oli rukoiltu, alkoi sataa.

Maailmat täyttyivät valosta
sinä yönä, kun Muhammad syntyi.
Uskova (mu’min) ja tekopyhä (munafiq) erottuivat
sinä yönä, kun Muhammad syntyi.
Taivaalta maahan heitettiin valoa,
awliyat – seitsemän ja neljäkymmentä – liittyivät joukkoon,
munkin kieli mykistyi
sinä yönä, kun Muhammad syntyi.