RAJI‘IN TAPAUS

”Niille, jotka haavoittuneinakin kiiruhtivat vastaamaan Allahin (ta‘ala) ja Hänen Sanansaattajansa kutsuun, ja erityisesti niille heidän joukossaan, jotka tekevät hyvää ja varovat pahaa, on hyvin suuri palkka.” Imranin perheen suura, 3:172

Kunnianarvoisa Asim ibn Thabit, yksi Uhudin taistelun tunnetuimmista jousimiehistä, oli surmannut tuossa taistelussa monijumalaisen Musafi ibn Talhan ja tämän veljen Harithin. Heidän äitinsä Sulafa bint Sa‘d, joka tunnettiin kostonhimostaan, lupasi antaa sata kamelia sille, joka toisi hänelle hänen kaksi poikaansa surmanneen kunnianarvoisan Asim ibn Thabitin pään. Hän vannoi juovansa viiniä kunnianarvoisan Asimin kallosta. Lisäksi Lihyanin pojat tekivät sopimuksen Adalin ja Qaran heimojen kanssa, koska Abdullah ibn Unais oli Allahin Lähettilään lähettämällä sotaretkellä (sariyya) surmannut Lihyanin poikiin kuuluneen Khalid ibn Sufyanin. Nämä kaksi Mekan lähistöllä asuvaa heimoa laativat suunnitelman ja valmistelivat muutamia lähettiläitä. He sanoivat näille: ”Sanokaa, että olette kääntyneet muslimeiksi. Sanokaa: ’Haluamme maksaa zakatin ja pyydämme opettajia, jotka ottaisivat sen vastaan ja opettaisivat meille islamia.’ Tapamme osan tulijoista ja kostamme näin. Loput viemme Mekkaan ja myymme quraishilaisille.”

Hijran neljännen vuoden safar-kuussa näiden kahden heimon kuuden tai seitsemän hengen lähetystö tuli Mestarimme Profeetan luo ja sanoi: ”Olemme kääntyneet muslimeiksi. Lähetä meille opettajia opettamaan meille Kunniakasta Koraania ja uskontoa.”

Samaan aikaan rakas Profeettamme oli valmistellut kymmenen hengen partion (sariyya) tutkimaan, valmistautuivatko Mekan monijumalaiset sotaan. Kun Adalin ja Qaran heimoista tuli vielä tällainen opettajia pyytävä lähetystö, hän lähetti tämän kymmenen hengen tiedusteluryhmän tulijoiden mukana tutkimaan tilannetta ja raportoimaan siitä.

Tähän retkikuntaan kuuluivat seuraavat kunniakkaat seuralaiset: Marsad ibn Abi Marsad, Khalid ibn Abi Bukair, Asim ibn Thabit, Khubaib ibn Adiy, Zaid ibn Dasinna, Abdullah ibn Tariq, Mu‘attib (Mughira) ibn Ubaid sekä kolme muuta seuralaista, joiden nimiä ei tunneta.

Päivisin piiloutuen ja öisin kulkien tämä tiedusteluryhmä saapui eräänä aamuna aamunkoitteessa Raji‘in vesipaikalle. He lepäsivät siellä hetken ja söivät hyvälaatuisia Medinan taateleita, joita kutsutaan nimellä ajwa. Sitten he lähtivät sieltä, nousivat läheiselle vuorelle ja piiloutuivat.

Eräs Huzailin heimoon kuuluva nainen, joka paimensi lampaita, saapui myös Raji‘in vesipaikalle. Hän näki taatelinkivet ja ymmärsi, että siellä oli syöty Medinan taateleita. Hän huusi: ”Tänne on tullut ihmisiä Medinasta!” ja ilmoitti asiasta heimolleen.

Sillä välin yksi Adalin ja Qaran heimojen lähettiläistä poistui tekosyyn varjolla heidän luotaan. Hän meni välittömästi Lihyanin poikien luo ja kertoi heille tilanteen.

Tiedon saatuaan Lihyanin pojat ryhtyivät heti toimeen. He lähettivät tätä pientä retkikuntaa vastaan kahdensadan miehen joukon. Heistä sata oli jousimiehiä. Tämä monijumalaisten joukko löysi kunnianarvoisan Asim ibn Thabitin ja hänen toverinsa vuoren huipulta ja piiritti heidät. Sillä välin heihin liittyi myös se, joka oli kertonut monijumalaisille kymmenestä seuralaisesta. Kunniakkaat seuralaiset ymmärsivät sillä hetkellä, että heitä oli petetty. He päättivät taistella ja vetivät miekkansa esiin. Kun monijumalaiset huomasivat tämän, he yrittivät huijata heitä sanoen: ”Jos tulette alas luoksemme, emme tapa ketään teistä. Annamme teille tästä lujan lupauksen. Vannomme Allahin kautta, ettemme tapa teitä. Haluamme vain saada teistä lunnaita mekkalaisilta.”

”Oi Allah! Tähän päivään asti olen suojellut uskontoasi. Rukoilen Sinua suojelemaan ja varjelemaan ruumistani tämän päivän lopussa.” Asim ibn Thabit (radiyallahu ‘anhu)

Asim ibn Thabit, Marsad ibn Abi Marsad ja Khalid ibn Abi Bukair torjuivat kaikki tarjoukset sanoen: ”Emme koskaan hyväksy monijumalaisten sanoja emmekä lupauksia.” Kunnianarvoisa Asim ibn Thabit sanoi: ”Olen vannonut, etten koskaan hyväksy monijumalaisten suojelua. Vannon Allahin nimeen, etten tule alas enkä antaudu luottaen teidän suojelukseenne ja sanaanne.” Hän kohotti kätensä ja rukoili: ”Oi Allah! Ilmoita Profeetallesi tilastamme!” Allah (ta‘ala) hyväksyi kunnianarvoisan Asimin rukouksen ja ilmoitti Mestarillemme Allahin Lähettiläälle, mitä oli tapahtunut.

Kunnianarvoisa Asim sanoi monijumalaisille: ”Emme pelkää kuolemaa. Sillä uskonnossamme näemme selvästi (että kun kuolemme, meistä tulee marttyyreja ja pääsemme Paratiisiin).” Kun monijumalaisten johtaja sanoi hänelle: ”Oi Asim! Älä syöksy tuhoon ystävinesi, vaan antaudu!”, Asim ibn Thabit vastasi nuolilla. Ampuessaan nuolia hän lausui nämä säkeet:

Olen vahva, minulta ei puutu mitään.
Jouseni paksu jänne on jännitetty.
Kuolema on totta, elämä turhaa ja katoavaa.
Kaikki, mikä on säädetty, kohtaa ihmisen.
Ihmiset palaavat ennen pitkää Allahin (ta‘ala) luo.
Jos en taistele teitä vastaan, äitini
(surusta) menettää järkensä.

Asimin nuoliviinissä oli seitsemän nuolta. Jokaisella ampumallaan nuolella hän surmasi monijumalaisen. Kun nuolet loppuivat, hän lävisti monia heistä keihäällään. Mutta sitten keihäskin katkesi. Hän veti heti miekkansa, mursi sen tupen ja heitti sen pois. (Tuohon aikaan se merkitsi: ”Taistelen kuolemaan asti enkä koskaan antaudu.”) Sitten hän rukoili näin: ”Oi Allah! Tähän päivään asti olen suojellut uskontoasi. Rukoilen Sinua suojelemaan ja varjelemaan ruumistani tämän päivän lopussa.” Asim ibn Thabitin ja muiden seuralaisten ”Allahu akbar!” -huudot kaikuivat vuorilla. Kymmenen muslimisoturia (mujahid) taisteli kuolemaan asti kahtasataa miestä vastaan, ja ne, jotka lähestyivät heitä, saivat rangaistuksen teoistaan. Lopulta kunnianarvoisa Asim haavoittui molempiin jalkoihinsa ja kaatui maahan. Koska uskottomat pelkäsivät häntä kovasti, he eivät uskaltaneet lähestyä häntä edes hänen kaaduttuaan, vaan tekivät hänestä marttyyrin ampumalla häntä nuolilla kaukaa. Sinä päivänä seitsemän kymmenestä paikalla olleesta seuralaisesta kuoli marttyyrina ja kolme otettiin vangiksi.

Lihyanin pojat halusivat katkaista Asim ibn Thabitin siunatun pään myydäkseen sen Sulafa bint Sa‘dille. Mutta koska Allah (ta‘ala) oli hyväksynyt kunnianarvoisan Asim ibn Thabitin rukouksen, Hän lähetti sinne mehiläisparven. Ne leijuivat Asim ibn Thabitin yllä kuin pilvi. Monijumalaiset eivät päässeet hänen lähelleen. Lopulta he sanoivat: ”Jätetään hänet. Kun ilta tulee, mehiläiset hajaantuvat, ja silloin katkaisemme hänen päänsä ja viemme sen mukanamme.”

Illalla Allah (ta‘ala) lähetti rankkasateen. Purot tulvivat ja veivät Asim ibn Thabitin siunatun ruumiin tuntemattomaan paikkaan. Vaikka he kuinka etsivät, he eivät löytäneet sitä. Näin monijumalaiset eivät onnistuneet leikkaamaan kunnianarvoisan Asim ibn Thabitin ruumiista mitään.

Kun puhuttiin siitä, miten mehiläiset olivat suojelleet häntä, kunnianarvoisa ‘Umar sanoi: ”Allah (ta‘ala) totisesti suojelee uskovaa (mu’min) palvelijaansa. Samoin kuin Asim ibn Thabit suojeli itseään monijumalaisilta eläessään, Allah (ta‘ala) suojeli hänen ruumistaan myös hänen kuolemansa jälkeen eikä antanut monijumalaisten koskea siihen.” Tästä syystä aina kun Asim ibn Thabit mainittiin, häntä kutsuttiin ”mehiläisten suojelemaksi”.1

Kolme vangiksi otettua seuralaista olivat Khubaib ibn Adiy, Zaid ibn Dasinna ja Abdullah ibn Tariq (radiyallahu ‘anhum). Lihyanin pojat sitoivat kaikki kolme jousenjänteillä. Heistä Abdullah ibn Tariq ei suostunut siihen, että hänet vietäisiin Mekan monijumalaisten luo. Hän vastusteli eikä halunnut lähteä. Hän huusi: ”Ystäväni, jotka kuolivat marttyyreina, ovat saavuttaneet Paratiisin kunnian.” Hän sai kätensä irti siteistä, mutta Lihyanin pojat kivittivät hänet ja tekivät hänestäkin marttyyrin. Kunnianarvoisa Khubaib ibn Adiy ja kunnianarvoisa Zaid ibn Dasinna kestivät kärsivällisesti ajatellen: ”Ehkä löydämme mahdollisuuden täyttää tiedustelutehtävän, jonka Allahin Lähettiläs meille antoi.”

Lihyanin pojat veivät molemmat Mekkaan. Monijumalaiset, joiden sukulaisia oli kaatunut Badrin ja Uhudin taisteluissa, paloivat vihasta ja kostonhimosta ja odottivat tilaisuuttaan. Khubaibin osti monijumalainen Hujair ibn Abi Ihab at-Tamimi kostaakseen Badrin taistelussa kaatuneen veljensä puolesta, ja Zaid ibn Dasinnan osti Safwan ibn Umayya kostaakseen isänsä Umayya ibn Khalafin puolesta, joka oli myös kaatunut Badrin taistelussa. Monijumalaisten aikomuksena oli tappaa molemmat. Koska oli kuitenkin meneillään niitä kuukausia, joina he pitivät sodankäyntiä kiellettynä, he pitivät heitä vangittuina ja odottivat ajan kulumista. He pitivät heidät vankeina eri paikoissa. Molemmat seuralaiset osoittivat vankeudessaan suurta kärsivällisyyttä, lujuutta ja arvokkuutta.

Mawiya, vapautettu orjatar, joka oli siinä talossa, jossa kunnianarvoisaa Khubaib ibn Adiyta pidettiin vangittuna (tämä nainen kääntyi myöhemmin muslimiksi), kertoi:

”Khubaib oli vangittuna huoneessa siinä talossa, jossa minäkin olin. En ole koskaan nähnyt parempaa vankia kuin hän. Eräänä päivänä näin hänen kädessään ruukun kokoisen rypäletertun. Hän söi siitä. Joka päivä hänet nähtiin tällainen rypäleterttu kädessään. Tuohon vuodenaikaan Mekasta oli lisäksi aivan mahdotonta löytää rypäleitä. Allah (ta‘ala) antoi hänelle elannon. Huoneessa, jossa hän oli vangittuna, hän suoritti rukouksia ja resitoi Kunniakasta Koraania. Naiset, jotka kuuntelivat hänen resitoimaansa Kunniakasta Koraania, itkivät ja tunsivat sääliä häntä kohtaan. Kun joskus kysyin häneltä: ’Haluatko jotakin?’, hän sanoi: ’Anna minulle raikasta vettä, älä anna minulle epäjumalille teurastettujen eläinten lihaa ja ilmoita minulle etukäteen, milloin he aikovat tappaa minut. Muuta en halua.’ Kun hänen teloituspäivänsä oli määrätty, menin kertomaan sen hänelle. Kuultuaan sen hän ei muuttunut lainkaan eikä osoittanut pienintäkään surun merkkiä.

Kun tuo päivä lähestyi, hän sanoi haluavansa puhdistaa kehonsa ennen kuolemaansa ja pyysi partaveistä. Annoin partaveitsen lapselleni ja lähetin hänet sinne. Kun lapsi meni hänen luokseen, pelästyin äkkiä. Sanoin: ’Voi ei! Tämä mies surmaa lapsen partaveitsellä. Hänethän tapetaan joka tapauksessa.’ Juoksin katsomaan lasta. Khubaib oli ottanut partaveitsen lapselta ja nostanut tämän polvelleen hyväilläkseen häntä. Kun näin tämän, pelästyin kovasti ja aloin huutaa. Khubaib ymmärsi tilanteen ja sanoi: ’Luuletko, että tappaisin tämän lapsen? Meidän uskonnossamme ei ole mitään sellaista. Viattoman hengen riistäminen ei kuulu tapoihimme eikä kunniaamme.’”

”En hyväksyisi edes sitä, että piikki pistäisi Muhammadin (‘alaihis-salam) jalkaan!” Khubaib ibn Adiy (radiyallahu ‘anhu)

Koitti päivä, jolloin monijumalaiset olivat sopineet surmaavansa Khubaib ibn Adiyn ja Zaid ibn Dasinnan. Sinä päivänä aikaisin aamulla monijumalaiset ottivat heiltä kahleet pois ja veivät heidät Mekan ulkopuolelle paikkaan nimeltä Tan‘im. (Tan‘im sijaitsee 5–8 km:n päässä Kaabasta. Siellä olevaa vuorta kutsutaan Tan‘imin vuoreksi.) Mekan asukkaat ja monijumalaisten ylhäiset olivat kokoontuneet seuraamaan teloitusta. Paikalla oli suuri väkijoukko.

Paikkaan, jossa vangit oli määrä teloittaa, monijumalaiset olivat pystyttäneet kaksi paalua. Kun he aikoivat nostaa Khubaibin ja sitoa hänet paaluun, hän sanoi: ”Päästäkää minut ja antakaa minun rukoilla kahden rakan rukous.” He päästivät hänet ja sanoivat: ”Rukoile siinä.” Khubaib aloitti heti rukouksen ja suoritti kaksi rakaa nöyrästi Allahia (ta‘ala) kunnioittaen ja peläten. Kokoontuneet monijumalaiset, naiset ja lapset seurasivat häntä jännittyneinä. Rukouksensa päätettyään hän sanoi: ”Vannon Allahin kautta, jos ette luulisi minun pitkittäneen rukousta kuolemanpelosta, olisin pidentänyt sitä ja rukoillut kauemmin.” Kunnianarvoisa Khubaib ibn Adiy oli ensimmäinen, joka suoritti kahden rakan rukouksen ennen teloitustaan. Kun Mestarimme Profeetta kuuli, että hän oli rukoillut kaksi rakaa ennen teloitusta, hän hyväksyi tämän teon oikeaksi ja sopivaksi.2 Näin siitä tuli tapa ja sunna.

Kun hän oli suorittanut rukouksensa, he nostivat hänet paaluun ja sitoivat hänet. He käänsivät hänen kasvonsa pois qiblasta kohti Medinaa. Sitten he sanoivat: ”Kas niin, luovu uskonnostasi! Silloin päästämme sinut vapaaksi!” Hän vastasi: ”Vannon Allahin kautta, en luovu! Vaikka koko maailma annettaisiin minulle, en luopuisi islamista!”

Saatuaan tämän vastauksen monijumalaiset sanoivat: ”Etkö nyt haluaisi, että Muhammad olisi tilallasi ja hänet tapettaisiin sinun sijastasi? Jos sanot ’kyllä’, pääset vapaaksi ja voit istua rauhassa kotonasi!” Khubaib sanoi: ”En hyväksyisi edes sitä, että piikki pistäisi Muhammadin (‘alaihis-salam) jalkaan!”

Monijumalaiset pilkkasivat häntä, nauroivat ja sanoivat: ”Oi Khubaib! Luovu islamista! Jos et tee niin, tapamme sinut varmasti!” Khubaib vastasi heille: ”Koska olen Allahin (ta‘ala) tiellä, minulle ei merkitse mitään, että minut tapetaan.”

Tämän jälkeen Khubaib rukoili: ”Oi Allah! En näe täällä muita kasvoja kuin vihollisten. Oi Allah! Vie salamini Sanansaattajallesi. Ilmoita Sanansaattajallesi, mitä meille tehdään!” ja sanoi: ”Assalamu ‘alaika ya Rasulallah.” Kun Khubaib lausui tätä rukousta, rakas Profeettamme (‘alaihis-salam) istui kunniakkaiden seuralaistensa kanssa. Zaid ibn Haritha kertoi: ”Eräänä päivänä, kun Allahin Lähettiläs istui seuralaistensa kanssa, hän sanoi: ’Wa ‘alaihis-salam.’ Kunniakkaat seuralaiset kysyivät: ’Oi Allahin Sanansaattaja! Kenen salamiin tämä on vastaus?’ Hän sanoi: ’Se on vastaus veljemme Khubaibin salamiin. Jibril (‘alaihis-salam) toi minulle Khubaibin salamin.’”3

Khubaibin ympärille kokoontuneet quraishilaiset monijumalaiset sanoivat: ”Tämä on se mies, joka tappoi isänne”, ja yllyttivät nuorukaisia hyökkäämään hänen kimppuunsa keihäillä, ja nämä alkoivat haavoittaa hänen siunattua kehoaan. Sillä hetkellä Khubaibin kasvot kääntyivät kohti Kaabaa. Monijumalaiset käänsivät ne kohti Medinaa. Khubaib rukoili: ”Oi Allah! Jos olen Sinulle mieluinen palvelija, käännä kasvoni kohti qiblaa.” Hänen kasvonsa kääntyivät jälleen kohti qiblaa. Kukaan monijumalaisista ei onnistunut kääntämään hänen kasvojaan muuhun suuntaan kuin kohti Kaabaa. Sillä hetkellä Khubaib lausui paalussa runon, jossa hän kertoi, että hänestä tehtiin marttyyri yksinäisenä ja vihollisten ympäröimänä. Kun monijumalaiset alkoivat kiduttaa häntä iskemällä keihäitä hänen kehoonsa, hän sanoi: ”Vannon Allahin kautta, koska minut tapetaan muslimina, en välitä, kummalle kyljelle kaadun, kun minut lyödään maahan. Kaikki tämä on Allahin (ta‘ala) tiellä.”

Tämän jälkeen Khubaib lausui monijumalaisia vastaan tämän kirouksen: ”Oi Allah! Tuhoa kaikki quraishilaiset monijumalaiset! Hajota heidän yhteisönsä! Ota heidän henkensä yksi toisensa jälkeen, äläkä anna yhdenkään heistä jäädä henkiin!” Kuultuaan tämän kirouksen monijumalaiset pelästyivät kovasti, ja osa heistä pakeni paikalta. Jotkut jäljelle jääneistä alkoivat iskeä häntä keihäillä yksi toisensa jälkeen. Yksi heistä työnsi keihään hänen rintaansa, ja keihäs tuli ulos hänen selästään. Veren virratessa hänen kehostaan ja hänen riippuessaan ja heiluessaan paalussa hän sanoi viimeisellä henkäyksellään: ”Ash-hadu an la ilaha illallah wa ash-hadu anna Muhammadan ‘abduhu wa rasuluh”, ja Khubaib kuoli marttyyrina.4

Khubaib ibn Adiyn ruumis riippui paalussa neljäkymmentä päivää. Hänen ruumiinsa ei kuitenkaan mädäntynyt eikä alkanut haista. Siitä valui jatkuvasti tuoretta verta. Rakas Profeettamme lähetti kunniakkaiden seuralaisten joukosta Zubair ibn Awwamin ja Mikdad ibn Aswadin hakemaan hänen ruumiinsa. He hiipivät yöllä salaa Mekkaan. He ottivat hänet alas paalusta, johon hänet oli ripustettu, nostivat hänet kamelin selkään ja lähtivät kohti Medinaa. Kun monijumalaiset saivat tietää tästä, he lähtivät suurella joukolla heidän peräänsä. Molemmat seuralaiset laskivat ruumiin maahan puolustautuakseen. Hetken kuluttua he näkivät, että maa, johon he olivat laskeneet ruumiin, oli auennut, ottanut ruumiin sisäänsä ja sulkeutunut jälleen. Sitten he jatkoivat matkaansa Medinaan.

Kunnianarvoisan Zaid ibn Dasinnan he sitoivat toiseen pystyttämäänsä paaluun. He yrittivät pakottaa hänet luopumaan uskonnostaan. He eivät kuitenkaan saaneet aikaan muuta kuin sen, että Zaidin usko (iman) vahvistui. Silloin he ampuivat häntä nuolilla. Lopulta Zaidista teki marttyyrin Nistas, Safwan ibn Umayyan vapauttama orja.