PROFEETAN JALOJEN SEURALAISTEN KOULUTUS

Masjid an-Nabawi

”Oi Herrani! Anna meidän rakastaa Medinaa, kuten annoit meidän rakastaa Mekkaa. Anna meidän rakastaa sitä enemmän kuin Mekkaa. Oi Herrani! Siunaa mittamme ja vakamme. Tee Medinasta kaupunki, jossa voimme elää terveinä. Tee sen ilmanala hyväksi!” Hadith as-sharif

Kun Mestarimme Profeetta (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) kunnioitti läsnäolollaan Medinaa, hän halusi ensimmäiseksi rakentaa moskeijan, jossa hänen seuralaisensa saisivat opetusta ja jossa rukous voitaisiin suorittaa yhteisesti (jama‘at). Sillä välin Jibril (‘alaihis-salam) saapui ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Allah (ta‘ala) käskee sinua rakentamaan Hänelle kodin (masjidin) kivestä ja savitiilestä.” Habib al-Akram halusi heti ostaa omistajiltaan sen maan, jolle hänen kamelinsa Quswa oli polvistunut heidän saapuessaan Medinaan. Omistajat sanoivat: ”Oi Allahin Lähettiläs! Emme odota siitä korvausta keneltäkään muulta kuin Janab al-Haqqilta. Annamme tämän maan sinulle lahjaksi Allahin tyytyväisyyden tähden.” He halusivat kovasti lahjoittaa sen hänelle. Mestarimme Profeetta ei kuitenkaan hyväksynyt heidän tarjoustaan, vaan maksoi siitä paljon enemmän kuin sen arvo oli.1

Maata tasoitettaessa valmistettiin savitiiliä ja kuljetettiin kiviä. Kun kaikki valmistelut oli saatu päätökseen, he kokoontuivat laskemaan perustusta. Mestarimme Muhammad Mustafa (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) asetti perustuksen ensimmäisen kiven siunatuilla käsillään. Sitten hän sanoi vuoron perään: ”Asettakoon Abu Bakr kivensä minun kiveni viereen! Asettakoon ‘Umar kivensä Abu Bakrin kiven viereen! Asettakoon ‘Uthman kivensä ‘Umarin kiven viereen! Asettakoon Ali kivensä ‘Uthmanin kiven viereen!” Kun hänen käskynsä oli toteutettu, hän sanoi paikalla oleville seuralaisilleen: ”Asettakaa nyt tekin kivenne”, ja he alkoivat asettaa niitä.

Rakas Profeettamme etunenässä kaikki seuralaiset työskentelivät väsymättä ja taukoamatta moskeijan rakentamiseksi. He kantoivat kiviä ja savitiiliä siunatuilla selillään. He muurasivat perustuksen kivistä puolentoista metrin korkeuteen ja rakensivat loput savitiilistä. Eräänä päivänä Mestarimme Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) oli kantamassa savitiiliä. Yksi hänen seuralaisistaan tuli hänen luokseen ja sanoi hyvin kohteliaasti: ”Oi Allahin Lähettiläs! Sallitko minun kantaa savitiilen?” Mestarimme, Profeettojen Sinetti, ei antanut hänelle tiiltä, vaan antoi entistäkin lempeämmin ymmärtää, että hän itse tarvitsi palkkiota (thawab) vielä enemmän ja halusi ansaita sen. Hän kehotti seuralaista mieluummin menemään itse hakemaan kiviä.

Mestarimme Allahin Lähettiläs oli yksi niistä, jotka työskentelivät kovimmin Profeetan moskeijan rakennustöissä. Hän nosti selkäänsä painavimmat kivet ja kantoi ne muurareille, niin että hän hengästyi ponnistuksesta. Kantaessaan kiviä ja savitiiliä hän kannusti seuralaisiaan kertomalla, miten arvokasta heidän työnsä oli, ja ilmoitti heille ilosanomia siunauksista, joita he saisivat.

Muslimit, jotka näkivät Mestarimme ponnistelut, työskentelivät suurella rakkaudella. Samaan aikaan kun kaikki muut kantoivat yhtä savitiiltä kerrallaan, Ammar ibn Yasir kantoi kahta, toista Mestarillemme Profeetalle ja toista itselleen. Kun Mestarimme Allahin Lähettiläs näki tämän, hän meni hänen luokseen. Hän silitti kunnianarvoisan Ammarin selkää siunatulla kädellään ja sanoi: ”Oi Sumayyan poika! Sinä saat kaksi palkkiota, muut yhden!”

Moskeijan seinät valmistuivat lyhyessä ajassa, ja se katettiin. Huoneet tehtiin arabien tapaan taatelipalmun oksista ja katettiin jouhihuovalla. Ovilla oli ainoastaan verho. Huoneet sijaitsivat moskeijan kaakkois- ja pohjoispuolella. Useimpien niiden ovet avautuivat moskeijaan. Huoneiden katto oli vaaksan verran keskikokoista miestä korkeammalla. Kunnianarvoisan Fatiman ja kunnianarvoisan Aishan huoneiden välissä oli ovi. Lisäksi moskeijan viereen rakennettiin Mestarillemme Allahin Lähettiläälle kaksi savitiilistä huonetta. Nekin katettiin taatelipalmun rungoilla ja oksilla. Ajan myötä huoneiden määrä kasvoi yhdeksään. Kun moskeija oli valmis, Mestarimme Profeetta muutti kunnianarvoisan Khalid ibn Zaidin talosta hänelle rakennettuun kotiin.2

OI ALLAHIN LÄHETTILÄS!
Se, mikä saa rakastajat aina haltioitumaan kaipauksesta,
on sinun kasvosi, Allahin Lähettiläs.
Se, mikä saa heidät huokailemaan tuskissaan aamuin ja illoin,
on kaipuu sinun luoksesi, Allahin Lähettiläs!
Se, mikä tekee valituksesta ainoan työni öin ja päivin,
mikä polttaa sydäntäni kaipuun liekillä,
mikä saa silmäni kyynelehtimään yhä uudestaan,
on ero sinusta, Allahin Lähettiläs!
Hudan armo, jonka asfiyat3 näkevät,
ilo ja autuus, josta awliyat4 nauttivat,
korkeus, jonka profeetat saavuttivat, oi Shaahi,
ovat sinun onneasi ja suuruuttasi, Allahin Lähettiläs!
Ole armollinen minulle, vieraalle ja kodittomalle,
olen syyllinen, sääli minua, syntistä,
armon osoittaminen hyljätyille ja avuttomille
on sinun tapasi, Allahin Lähettiläs!
Oi syntisten esirukoilija, Ainoan valo,
Nasuhi on oma orjasi, älä aja häntä pois.
Ole antelias, älä käännytä häntä armosi portilta,
hän on sinun ummaasi, oi Rasulallah!
Nasuhi Uskudari

Vaikeroiva taatelipalmun runko

Profeetan moskeijassa (Masjid an-Nabawi) oli pystyyn pystytetty taatelipalmun runko. Perjantaisin Mestarimme Profeetta piti saarnan (khutba – saarna, jonka imaami pitää saarnatuolista perjantairukouksessa ja islamilaisina juhlapäivinä) moskeijassa nojaten tähän runkoon, jota kutsuttiin nimellä Hannana.

Myöhemmin hän rakennutti kolmiaskelmaisen saarnatuolin (minbar). Eräänä perjantaina Mestarimme Allahin Lähettiläs ja hänen seuralaisensa olivat kokoontuneet Profeetan moskeijaan. Kun Mestarimme nousi uuteen saarnatuoliin pitääkseen khutban, kuiva taatelipalmun runko, johon hän oli aiemmin nojannut, alkoi itkeä ja vaikertaa tiineen naaraskamelin itkua muistuttavalla äänellä niin, että kaikki kuulivat sen. Kaikki seuralaiset kuuntelivat ääntä ihmeissään. Ääni ei kuitenkaan lakannut. Silloin Maailmojen Mestari laskeutui saarnatuolista ja silitti runkoa siunatuilla käsillään. Samalla hetkellä itku ja vaikerrus lakkasivat. Seuralaiset, jotka näkivät kuivan taatelipalmun rungon rakkauden ja kaipauksen Profeettaamme kohtaan, eivät voineet pidättää kyyneliään.

Tästä tapahtumasta kunnianarvoisa Anas ibn Malik sanoi: ”Jopa moskeija tärisi siitä äänestä”, ja Ibn Abi Wada‘a sanoi: ”Taatelipalmun runko halkesi ja liikahti paikaltaan. Mestarimme Allahin Lähettiläs tuli ja laski siunatun kätensä sen päälle, ja vasta sitten se vaikeni.”

”Jos en olisi syleillyt sitä (Hannanaa), se olisi itkenyt erosta minusta tuomiopäivään asti.” Hadith as-sharif

Mestarimme Profeetta sanoi: ”Vannon Allahin (ta‘ala) kautta, jonka mahtavassa kädessä sieluni on: jos en olisi silittänyt sitä, se olisi itkenyt näin kaipauksesta ja surusta minua kohtaan tuomiopäivään (qiyama) asti.” Toisen kertomuksen mukaan Lähettiläs (‘alaihis-salam) kääntyi kuivan taatelipalmun rungon puoleen ja sanoi: ”Jos haluat, palautan sinut puutarhaan, jossa olit. Silloin voit jälleen kasvattaa oksia ja versoja ja tulla sellaiseksi kuin ennen olit. Tai jos haluat, istutan sinut Paratiisiin, jotta Allahin (ta‘ala) ystävät voivat syödä hedelmiäsi.” Mestarimme Allahin Lähettiläs kuunteli sitä ja kuuli sen sanovan: ”Istuta minut Paratiisiin, jotta Allahin (ta‘ala) ystävät voivat syödä minusta, ja salli minun olla paikassa, jossa en vanhene enkä lahoa.” Myös Mestarimme Profeetan luona olleet kuulivat puun sanat. Tähän Mestarimme Allahin Lähettiläs vastasi: ”Teen niin kuin pyysit.” Sitten hän kääntyi seuralaistensa puoleen ja sanoi: ”Se valitsi mieluummin dar al-baqan (ikuisuuden asuinsijan, Tuonpuoleisen) kuin dar al-fanan (katoavaisuuden asuinsijan, tämän maailman).”5 Sen jälkeen taatelipalmun runko haudattiin Allahin Lähettilään käskystä.

Perheenjäsenten saapuminen Medinaan

Kun Sarwar al-‘alam (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) ja kunnianarvoisa Abu Bakr tekivät hijran, he jättivät lapsensa Mekkaan. Imaami Bukharin kertomassa hadithissa kunnianarvoisa Aisha kertoi: ”Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi minulle: ’Oi Aisha! Sinut näytettiin minulle unessa kahdesti. Näin ilmeisesti kuvasi vihreää silkkiä olevassa kangaspalassa, ja minulle sanottiin: ”Hän, joka on tässä kuvassa, on tuleva vaimosi.”’” Tämän unen jälkeen (vuosi äitimme kunnianarvoisan Khadijan kuoleman jälkeen) Mestarimme Profeetta ja äitimme kunnianarvoisa Aisha kihlautuivat ollessaan vielä Mekassa. Häitä ei kuitenkaan pidetty heti. Äitimme kunnianarvoisa Aisha kertoi tästä seuraavasti: ”Kun Allahin Lähettiläs teki hijran Medinaan, hän jätti meidät ja tyttärensä Mekkaan. Kun hän oli kunnioittanut läsnäolollaan Medinaa, hän lähetti luoksemme vapautetun orjansa Zaid ibn Harithan ja Abu Rafi‘n kahden kamelin kanssa sekä 500 dirhamia, jotta he voisivat ostaa sen, mitä tarvittaisiin.

Isäni lähetti heidän mukanaan myös Abdullah ibn Uraiqitin kahden tai kolmen kamelin kanssa ja kirjoitti veljelleni Abdullahille kirjeen, jossa hän käski tätä nostamaan äitini, minut ja sisareni Asman kamelien selkään ja lähettämään meidät matkaan. Minä, äitini Umm Ruman, Allahin Lähettilään tyttäret kunnianarvoisa Fatima az-Zahra ja Umm Kulthum, hänen vaimonsa Sawda sekä Umm Aiman ja Usama lähdimme kaikki yhdessä matkaan. Kun saavuimme Qudaidiin, Zaid osti 500 dirhamilla kolme kamelia lisää. Myös Talha ibn Ubaidullah liittyi karavaaniin. Kun saavuimme Minan lähellä olevaan Baid-nimiseen paikkaan, kamelini karkasi. Minä istuin kantotuolissa, ja äitini oli vieressäni. Äitini huusi kauhuissaan: ’Voi tytärparkani! Voi morsiamenparkani!’ Allah (ta‘ala) rauhoitti kamelimme ja pelasti meidät. Lopulta saavuimme Medinaan. Minä laskeuduin kamelin selästä isäni talonväen kanssa. Allahin Lähettilään talonväki laskeutui huoneidensa edessä.”

Äitimme kunnianarvoisa Aisha asui jonkin aikaa isänsä kunnianarvoisan Abu Bakrin talossa. Häät pidettiin Badrin taistelun jälkeen.

Miten onnellinen on hän,
joka resitoi Koraania!
Kun hän kuulee adhanin ja iqamatin,
hänen sydämensä täyttää usko (iman)!

Adhan al-Muhammadi

Kun Profeetan moskeija oli rakennettu, ei vielä ollut mitään tapaa, jolla olisi ilmoitettu rukousajan alkamisesta ja kutsuttu muslimit moskeijaan. Sanottiin vain: ”Assalatu jami‘a (Tulkaa rukoukseen)”.

Eräänä päivänä Mestarimme Allahin Lähettiläs neuvotteli seuralaistensa kanssa ja kysyi, miten uskovat tulisi kutsua moskeijaan rukousaikoina. Osa ehdotti, että rukousajat ilmoitettaisiin kristittyjen tapaan naqusta eli kelloa soittamalla; osa ehdotti torveen puhaltamista juutalaisten tapaan. Jotkut taas ilmaisivat mielipiteensä seuraavasti: ”Sytyttäkäämme rukousaikaan tuli ja nostakaamme se korkealle.” Mestarimme Allahin Lähettiläs ei hyväksynyt yhtäkään näistä ehdotuksista.6

Abdullah ibn Zaid ibn Sa‘laba ja kunnianarvoisa ‘Umar näkivät unessa, kuinka rukouskutsu (adhan) kuulutettiin. Kunnianarvoisa Abdullah meni rakkaan Profeettamme luo ja kertoi unestaan seuraavasti: ”Näin miehen, joka oli kietoutunut vihreään viittaan ja lannevaatteeseen ja piti kädessään kelloa. Kysyin häneltä: ’Myisitkö minulle kädessäsi olevan kellon?’ Hän kysyi: ’Mitä tekisit sillä?’ Kun vastasin: ’Soittaisin sitä ilmoittaakseni rukousajat’, hän sanoi: ’Anna minun opettaa sinulle jotakin parempaa’, kääntyi qiblaa kohti ja alkoi lausua kovalla äänellä: ’Allahu akbar, Allahu akbar…’ Kun hän oli lopettanut, hän sanoi: ’Ja kun nouset rukoukseen’, toisti rukouskutsun ja lisäsi sen loppuun lauseen ’Qad qamati’s-salatu’.”

Silloin Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi: ”Uni on tosi. Opeta nämä sanat Bilalille, jotta hän kuuluttaa ne!” Tätä kutsuttiin nimellä adhan.7

Sitten kunnianarvoisa Bilal nousi korkealle katolle Masjid ash-Sharifin lähellä ja kuulutti ensimmäisen rukouskutsun niillä sanoilla, jotka hänelle oli opetettu.

Kun kunnianarvoisa ‘Umar kuuli rukouskutsun äänen, hän kiirehti Mestarimme Allahin Lähettilään luo. Hän sanoi nähneensä unessaan täsmälleen samat sanat, jotka kunnianarvoisa Bilal oli kuuluttanut. Samana yönä myös jotkut muut seuralaiset olivat nähneet saman unen. Juuri tuolloin Perjantain suuran (Surat al-Jum‘a) yhdeksäs jae ilmoitettiin, joten rukouskutsu vahvistettiin myös ilmoituksella.

Eräänä päivänä aamurukouksen aikaan Bilal al-Habashi huusi kahdesti rakkaan Profeettamme oven edessä: ”As-salatu khairun mina’n-nawm.”8 Mestarimme Profeetta piti tästä. Hän sanoi: ”Bilal, miten kauniita sanoja! Lausu ne myös kuuluttaessasi aamurukouksen rukouskutsun.” Näin nämä sanat alettiin lausua aamurukouksen rukouskutsussa.

Bilal al-Habashilla, joka toimi mu’adhdhinina Profeettamme kuolemaan asti, oli voimakas, hyvin kaunis ja koskettava ääni. Kun hän alkoi kuuluttaa rukouskutsua, kaikki kuuntelivat häntä suurella rakkaudella ja ihastuksella täysin haltioituneina. Kuuluttaessaan rukouskutsua hän sai kaikki itkemään.

”Kun te kutsutte rukoukseen rukouskutsulla, he pitävät sitä pilkkanaan ja hupinaan. Se johtuu siitä, että he ovat ihmisiä, jotka eivät ymmärrä.” Pöydän suura, 5:58

Se, että seuralaiset kutsuivat toisiaan rukousaikoina moskeijaan kuuluttamalla Adhan al-Muhammadin, tuntui Medinan monijumalaisista ja juutalaisista hyvin oudolta. Kun rukouskutsua kuulutettiin, he pilkkasivat ja ivasivat sitä. Heidän pilkkansa vuoksi Allah (ta‘ala) ilmoitti jalossa Koraanissa (maal-selityksen mukaan): ”Kun te kutsutte rukoukseen rukouskutsulla, he pitävät sitä pilkkanaan ja hupinaan. Se johtuu siitä, että he ovat ihmisiä, jotka eivät ymmärrä.”9

mu’adhdhin kuulutti adhanin, sitten nousi ja lausui iqamatin,
hän käänsi kasvonsa Kaabaan ja teki aikomuksen (niyya).
Kun uskovaiset sen kuulivat, he kunnioittaen kuuntelivat,
sitten he aloittivat rukouksen ja palvoivat Herraansa.

Ashab as-Suffa

Mestarimme Profeetta rakennutti Profeetan moskeijan pohjoisseinän viereen taatelipalmun oksilla katetun suojan. Hän määräsi, että siellä asuisivat naimattomat seuralaiset, jotka olivat muuttaneet Mekasta ja joilla ei ollut mitään.10 Nämä naimattomat seuralaiset sekä varattomat ansarit ja muhajirit asuivat tämän Profeetan moskeijan vieressä olevan suuren lehvämajan alla, jota kutsuttiin nimellä Suffa, ja keskittyivät opiskeluun ja opettamiseen. Heidän lukumääränsä vaihteli kymmenestä neljäänsataan. Useimmiten heitä oli seitsemänkymmentä. He eivät koskaan poistuneet Mestarimme Allahin Lähettilään luota eivätkä koskaan jättäneet väliin hänen suhbaansa. Päivin ja öin he lukivat Koraania, opiskelivat ja opettelivat ulkoa haditheja. Useimpina päivinä he paastosivat, eivätkä he hetkeksikään luopuneet palvonnasta (ibada) ja kuuliaisuudesta. Siellä koulutetut lähetettiin vastikään islamiin kääntyneiden heimojen pariin opettamaan heille Koraania ja Sunnaa eli islamin uskontoa. Nämä siunatut ja erittäin hyveelliset seuralaiset olivat suuri tiedon ja viisauden armeija. Mestarimme Profeetta rakasti heitä kovin; hänellä oli tapana istua heidän seurassaan, pitää heille suhbaa ja syödä heidän kanssaan. Siellä asuvia kutsuttiin nimellä ashab as-Suffa (Suffan väki). Eräänä päivänä Mestarimme Allahin Lähettiläs katseli Suffan väkeä ja ajatteli, miten äärimmäisen köyhiä he olivat. Siitä huolimatta he tekivät palvonnantekoja rauhallisin ja kirkkain sydämin. Mestarimme Profeetta osoitti heille armeliaisuutta ja sanoi: ”Oi Suffan väki! Teille on ilosanoma: jos ummassani on yksikin ihminen, joka on tyytyväinen yhtä vaikeissa olosuhteissa kuin ne, joissa te nyt elätte, hän on totisesti yksi ystävistäni.”

Habib al-Akram (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) huolehti ensin näiden valittujen seuralaistensa tarpeista ja vasta sitten oman talonväkensä (ahl al-bait) tarpeista. Abu Huraira kertoi seuraavaa: ”Vannon Allahin (ta‘ala) kautta, jonka lisäksi ei ole muuta jumalaa: joskus makasin nälän takia vatsa maata vasten, ja välillä painoin maasta poimimaani kiveä vatsaani vasten. Jälleen kerran olin tässä tilassa. Tuona päivänä istuin sen tien varressa, jota pitkin Allahin Lähettiläs kulki moskeijaan. Silloin luokseni tuli Kahden Maailman Jalokivi, joka lähetettiin armoksi maailmoille, valoa säteillen. Hän ymmärsi tilanteeni, hymyili ja sanoi: ’Oi Abu Huraira!’ Kun vastasin: ’Uhrattakoon henkeni sinun vuoksesi; puhu, oi Allahin Lähettiläs!’, hän sanoi: ’Tule mukaani.’ Lähdin heti hänen peräänsä. Hän meni autuaaseen kotiinsa. Talossa oli kupillinen maitoa. Hän sanoi: ’Mene nyt Suffan väen luo. Kutsu heidät tänne luokseni.’ Kun olin matkalla kutsumaan heitä, ajattelin itsekseni: ’Miten yksi kupillinen maitoa riittää koko Suffan väelle? Jääkö siitä minulle edes kulaustakaan?…’ Kutsuin heidät. Tulimme autuaaseen kotiin, pyysimme lupaa ja astuimme sisään. Kun olimme istuutuneet paikoillemme, Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi: ’Oi Abu Huraira! Ota tämä maitokuppi ja tarjoa heille!’ Otin kupin ja ojensin sen ystävilleni yksi kerrallaan. Kukin heistä otti kupin, joi kyllikseen ja ojensi sen takaisin minulle. Joka kerta kun sain kupin takaisin, näin, ettei maito ollut lainkaan vähentynyt, vaan kuppi oli yhä täynnä maitoa kuten alussa. Näin ojensin kupin kaikille paikalle tulleille ystävilleni. Kaikki joivat ja tulivat kylläisiksi. Sitten Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) otti kupin, hymyili minulle ja sanoi: ’Oi Abu Huraira! Nyt jäljellä olemme vain minä ja sinä, jotka emme ole juoneet maitoa. Istu nyt sinäkin ja juo!’ Istuin ja join. Hän sanoi: ’Juo lisää!’ Join. Mestarimme sanoi monta kertaa: ’Juo!’, ja joka kerta minä join. Lopulta sanoin: ’Uhrattakoon äitini ja isäni sinun vuoksesi, oi Allahin Lähettiläs! En pysty juomaan enempää. Vannon Allahin (ta‘ala) kautta, joka lähetti sinut oikean uskonnon kanssa: olen täysin kylläinen.’ Silloin hän sanoi: ’Anna sitten kuppi minulle.’ Ojensin sen hänelle. Ylistettyään (hamd) ja kiitettyään Allahia (ta‘ala) hän lausui basmalan ja joi maidon.”

Medinan seuralaiset tunsivat ennennäkemätöntä kiintymystä näitä erinomaisia seuralaisia kohtaan, jotka opiskelivat moskeijassa jättämättä väliin yhtäkään Mestarimme Allahin Lähettilään suhbaa. Eräänä iltana yksi Suffan seuralaisista tuli nälästä aivan voimattomana Mestarimme Allahin Lähettilään luo ja kertoi tilanteestaan. Mestarimme Profeetta kysyi autuaasta kodistaan, olisiko siellä mitään syötävää. Kun hänelle vastattiin: ”Tällä hetkellä talossa ei ole muuta kuin vettä”, hän sanoi paikalla olleille seuralaisilleen: ”Kuka ottaa tämän nälkäisen vieraakseen?” Yksi Medinan seuralaisista ehti ennen kaikkia muita ja sanoi: ”Uhrattakoon äitini ja isäni sinun vuoksesi, oi Allahin Lähettiläs! Minä otan hänet.” Hän vei vieraan kotiinsa ja sanoi vaimolleen: ”Valmista jotakin tarjottavaa Allahin Lähettilään vieraalle.” Vaimo vastasi: ”Tällä hetkellä meillä ei ole kotona mitään muuta kuin lasten ruoka.” Seuralainen sanoi: ”Laita ensin lapset nukkumaan ja tuo sitten se ruoka.” Sen jälkeen hän otti ruoan, josta riitti vain yhdelle, ja meni huoneeseen, jossa vieras oli. Hän asetti ruoan esille ja kutsui vieraan syömään. Kun he olivat alkaneet syödä yhdessä, hän nousi, teeskenteli korjaavansa lamppua ja sammutti sen. Sitten hän istuutui pimeässä jälleen aterian ääreen. Hän teki liikkeitä kuin olisi syönyt ja odotti, että vieras söisi kyllikseen. Kun vieras oli kylläinen, hän korjasi ruoan pois. Sinä yönä hän ja hänen lapsensa olivat nälässä aamuun asti. Kun he aamulla tulivat Mestarimme Profeetan luo, tämä sanoi: ”Allah (ta‘ala) oli tyytyväinen siihen, mitä te teitte tänä yönä.” Tämän jälkeen Allah (ta‘ala) lähetti Kokoamisen suuran (Surat al-Hashr) 9. jakeen ja ilmoitti (maal-selityksen mukaan): ”He (ansarit) asettavat (muhajirit) itsensä edelle, vaikka itse eläisivät puutteessa ja köyhyydessä.”

Säe:

Olipa mitä tahansa, Ystävästä puhuminen on suloisinta!

Sydämien Sulttaanin suhba

”Oi Suffan väki! Teille on ilosanoma: jos ummassani on yksikin ihminen, joka on tyytyväinen yhtä vaikeissa olosuhteissa kuin ne, joissa te nyt elätte, hän on totisesti yksi ystävistäni.” Hadith as-sharif

Kouluttaakseen ja kypsyttääkseen seuralaisiaan Mestarimme Luomakunnan Ylpeys (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) piti Profeetan moskeijassa vertaansa vailla olevia kokoontumisia (suhba – keskustelu, yhdessä oleminen, toveruus) ja vuodatti heidän sydämiinsä tiedon säteet (fayz) ja siunaukset, jotka Allah (ta‘ala) oli hänelle suonut. Ne, joilla oli kunnia olla läsnä Mestarimme Profeetan suhbassa, tunsivat jo ensimmäisessä suhbassa sydämessään suuren muutoksen ja saavuttivat hyvin korkean tason jumalallisessa tiedossa (ma‘rifa). Näiden suhba-kokoontumisten siunausten ansiosta Profeetan seuralaiset alkoivat rakastaa ennen kaikkea rakasta Profeettaamme ja sitten kaikkia seuralaisveljiään enemmän kuin omaa henkeään. Allah (ta‘ala) ylisti heitä jaloissa jakeissa. Mestarimme Allahin Lähettilään edessä he istuivat niin kunnioittavina ja tarkkaavaisina, aivan kuin heidän päänsä päällä olisi lintu, joka lentäisi pois pienimmästäkin liikkeestä. Näin Profeetan jaloista seuralaisista tuli luoduista hyveellisimpiä ja ylevimpiä heti profeettojen ja suurten enkelien jälkeen. Mestarimme Allahin Lähettiläs selitti ja opetti seuralaisilleen yksityiskohtaisesti uskontomme käskyt ja kiellot: uskon ja islamin pilarit; rukouksen, paaston (sawm), pyhiinvaelluksen (hajj) ja zakatin kaikki säännöt; Koraanin jakeiden selityksen (tafsir); mitkä ruoat ja vaatteet ovat haram ja mitkä halal; valat, nazrin11 ja sovituksen (kaffarat); kaupankäyntiin liittyvän tiedon; ruokailuun, juomiseen, pukeutumiseen, tapaamiseen, keskusteluun ja tervehtimiseen liittyvät hyvät tavat; naapuri-, sukulais- ja ystävyyssuhteet; avioliiton, elättämisen, perimysjärjestyksen ja perinnön säännöt; oikeudenkäynnit, rangaistukset, sopimukset ja kumppanuudet; terveyteen liittyvän tiedon; taistelun vihollista vastaan ja sodan lait… lyhyesti sanottuna kaiken islamin uskontoon liittyvän tiedon A:sta Ö:hön, niin Tuonpuoleisesta kuin tästä maailmasta. Hän opetti niin, että jokainen ymmärsi, ja tärkeinä pitämänsä asiat hän toisti kolme kertaa.12 Naisia koskevaa tietoa hän opetti heille siunattujen vaimojensa välityksellä.

Jibrilin hadith

Muslimien urhea imaami, yksi Profeetan seuralaisten ylhäisimmistä, aina totuudessa pysymisestään tunnettu rakas ‘Umar ibn Khattab (radiyallahu ‘anhu) sanoo:

– Oli eräs päivä, jolloin muutamat meistä seuralaisista olivat Allahin Lähettilään (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) seurassa ja palvelemassa häntä. Se päivä ja se hetki olivat niin kunniakkaita, niin arvokkaita ja niin ainutlaatuisia. Sinä päivänä meillä oli kunnia olla Allahin Lähettilään suhbassa ja hänen rinnallaan ja katsella hänen kauniita kasvojaan, jotka ovat ravintoa sieluille ja riemua ja autuutta sydämille. (Hän käytti ilmaisua ”Oli eräs päivä, jolloin…” kuvatakseen tämän päivän kunniaa ja arvoa. Voiko olla kunniakkaampaa ja arvokkaampaa aikaa kuin päivä, jona ihminen saa nähdä Jibrilin (‘alaihis-salam) ihmisen muodossa, kuulla hänen äänensä ja kuulla Allahin palvelijoille tarpeellisen tiedon niin kauniisti ja selkeästi Allahin Lähettilään siunatuilta huulilta?)

Samassa luoksemme tuli mies – aivan kuin kuu olisi noussut. Hänen vaatteensa olivat hohtavan valkoiset ja hänen hiuksensa sysimustat. Hänessä ei näkynyt merkkejä matkustamisesta, ei pölyä, likaa eikä hikeä. Kukaan meistä, Allahin Lähettilään seuralaisista, ei tuntenut häntä. Hän ei siis ollut kukaan niistä, jotka olimme nähneet ja tunsimme. Hän istuutui Allahin Lähettilään eteen. Polvensa hän asetti aivan kiinni hänen siunattuihin polviinsa. (Tulija oli Jibril, joka oli ottanut ihmisen muodon. Jibril (‘alaihis-salam) istuutui näin osoittaakseen jotakin tärkeää. Se osoittaa, että uskonnollisen tiedon opiskelussa ei pidä häpeillä ja että opettajan ei sovi olla ylpeä ja ylimielinen. Tällä käytöksellään Jibril (‘alaihis-salam) opetti seuralaisille, että jokaisen tulee kysyä opettajiltaan vapaasti ja epäröimättä kaikkea, mitä hän haluaa oppia uskonnosta. Uskonnon opiskelussa ja Allahin (ta‘ala) oikeuksien täyttämisessä, opettamisessa ja oppimisessa ei näet sovi häpeillä eikä arastella.)

Tämä jalo henkilö asetti kätensä Mestarimme, Anteliaimman Lähettilään, siunatuille polville ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Kerro minulle, mitä islam on, mitä on olla muslimi.”

Anteliaimman Lähettiläs sanoi: ”Islamin ensimmäinen pilari on lausua Kalima ash-shahada. (Kalima ash-shahadan lausuminen tarkoittaa sanoja ’Ash-hadu an la ilaha illallah wa ash-hadu anna Muhammadan ‘abduhu wa rasuluh’. Toisin sanoen täysijärkisen, murrosikään tulleen ja puhumaan kykenevän ihmisen tulee sanoa: ’Maan päällä eikä taivaassa ole mitään eikä ketään muuta kuin Hän, joka olisi palvonnan ja ylistyksen arvoinen.

Ainoa todellinen palvonnan kohde on Allah (ta‘ala). Hän on Wajib al-wujud (Välttämätön Oleva). Hänessä on kaikki täydellisyys. Hänessä ei ole mitään puutetta. Hänen nimensä on Allah’, ja uskoa tähän lujasti sydämessään. Ja lisäksi hänen tulee sanoa: ’Ylevä henkilö, jolla oli ruusunvärinen iho, valkoiset ja punertavat, kirkkaat ja suloiset kasvot, mustat kulmakarvat ja mustat silmät, leveä siunattu otsa ja kaunis luonne, jonka varjo ei langennut maahan ja joka puhui lempein sanoin; jota kutsuttiin arabiksi, koska hän syntyi Mekassa Arabiassa, ja jonka nimi oli Muhammad, Hashimin jälkeläisen Abdullahin poika, on Allahin (ta‘ala) palvelija ja Lähettiläs, toisin sanoen Hänen Profeettansa.’)

Sitten on suoritettava rukous, kun sen aika tulee, maksettava omaisuudesta zakat, paastottava joka päivä ramadan ash-sharif -kuukauden aikana, ja sen, joka siihen kykenee, on suoritettava hajj kerran elämässään.”

Kun mies kuuli nämä Allahin Lähettilään vastaukset, hän sanoi: ”Olet puhunut totta, oi Allahin Lähettiläs!” Me kuulijat ihmettelimme, että hän sekä kysyi että itse vahvisti vastauksen.

Sama mies sanoi jälleen: ”Oi Allahin Lähettiläs! Kerro minulle nyt myös, mitä iman (usko) on.” (Tässä hadithissa ei pidä ajatella sanan iman sanakirjamerkitystä. Sanakirjamerkitys on näet tunnustaa todeksi ja uskoa, eikä tietämättömienkään arabien joukossa ollut ketään, joka ei olisi sitä tiennyt. Miten siis seuralaiset (radiyallahu ta‘ala ‘anhum ajma‘in)13 eivät olisi sitä tienneet? Jibril (‘alaihis-salam) halusi opettaa seuralaisille imanin merkityksen. Tässä kysytään, mitä islamissa kutsutaan imaniksi.) Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) selitti, että iman on uskoa kuuteen määrättyyn asiaan, seuraavasti: ”Se on ennen kaikkea uskoa Allahiin (ta‘ala), Hänen enkeleihinsä, Hänen kirjoihinsa, Hänen profeettoihinsa, Tuonpuoleisen päivään, kohtaloon (qadar) ja siihen, että sekä khair (hyvä) että sharr (paha) ovat Allahilta (ta‘ala).” Mies sanoi jälleen: ”Puhut totta”, ja vahvisti vastauksen.

”Oi ‘Umar! Tiedätkö, kuka tuo kysyjä oli? Hän oli Jibril (Gabriel). Hän tuli opettamaan teille uskontoanne.” Hadith as-sharif

Sitten hän sanoi taas: ”Oi Allahin Lähettiläs! Kerro minulle myös, mitä ihsan on.” Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi: ”Se on Allahin (ta‘ala) palvelemista aivan kuin näkisit Hänet. Sillä vaikka sinä et näe Häntä, Hän totisesti näkee sinut.” Mies sanoi jälleen: ”Oi Allahin Lähettiläs! Kerro minulle tuomiopäivästä (qiyama)!” Lähettiläs (‘alaihis-salam) sanoi: ”Tässä asiassa se, jolta kysytään, ei tiedä enempää kuin kysyjä.” Mies sanoi: ”Kerro minulle sitten sen merkeistä.” Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi: ”Ne ovat, että orjattaret (jariya) synnyttävät herransa ja että näet paljasjalkaisten, alastomien ja köyhien paimenten (rikastuvan ja) kilpailevan keskenään siitä, kuka rakentaa korkeampia rakennuksia.” Sen jälkeen mies kääntyi ja lähti. Allahin Lähettiläs kääntyi minuun päin ja kysyi: ”Oi ‘Umar! Tiedätkö, kuka tuo kysyjä oli?” Vastasin: ”Allah (ta‘ala) ja Hänen Lähettiläänsä tietävät parhaiten.” Silloin Allahin Lähettiläs sanoi: ”Hän oli Jibril (Gabriel). Hän tuli opettamaan teille uskontoanne.”14 Rakas Profeettamme selitti asioita seuralaisilleen heidän uskonnollisen tasonsa mukaan, jotta he ymmärtäisivät.

Kunnianarvoisa ‘Umar, yksi Profeetan seuralaisten ylhäisimmistä, näki eräänä päivänä moskeijaan mennessään, että Mestarimme Allahin Lähettiläs kertoi jotakin kunnianarvoisalle Abu Bakr as-Siddiqille. Hän meni heidän luokseen kuuntelemaan. Muutkin näkivät tämän, mutta arastelivat mennä kuuntelemaan. Seuraavana päivänä, kun he näkivät kunnianarvoisan ‘Umarin, he sanoivat: ”Oi ‘Umar! Eilen Allahin Lähettiläs kertoi teille jotakin. Kerro meille, jotta mekin oppisimme.” Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi näet aina: ”Kertokaa veljillenne uskonnossa se, mitä kuulette minulta! Antakaa toistenne kuulla se!” Kunnianarvoisa ‘Umar sanoi: ”Eilen kunnianarvoisa Abu Bakr kysyi erään Koraanin jakeen merkitystä, jota hän ei ymmärtänyt, ja Allahin Lähettiläs selitti sen hänelle. Kuuntelin kokonaisen tunnin, mutta en ymmärtänyt mitään.” Hän näet selitti asian kunnianarvoisan Abu Bakrin korkean tason mukaan. Kunnianarvoisan ‘Umarin asema oli niin korkea, että Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi: ”Minä olen profeetoista viimeinen. Minun jälkeeni ei tule enää yhtään profeettaa. Jos minun jälkeeni tulisi profeetta, ‘Umarista olisi tullut profeetta.” Vaikka hänen asemansa oli näin korkea ja hän osasi äidinkielensä arabian erittäin hyvin, hän ei ymmärtänyt sitä Koraanin selitystä (tafsir), jonka Profeetta antoi kunnianarvoisalle Abu Bakrille. Abu Bakrin asema oli paljon häntä korkeampi. Kunnianarvoisa Abu Bakr ja jopa Jibril (‘alaihis-salam) kysyivät Allahin Lähettiläältä Koraanin merkityksiä ja salaisuuksia. Allahin Lähettiläs selitti seuralaisilleen koko Koraanin tafsirin.

Opettaessaan seuralaisilleen uskontoa rakas Profeettamme samalla käsitteli oikeusjuttuja, kuunteli todistajia ja ratkaisi vaikeimmatkin riidat. Hän ponnisteli suuresti, jotta islam tulisi tunnetuksi ja leviäisi ja jotta yksikin ihminen lisää pelastuisi Helvetin tulelta. Käytöksellään ja teoillaan hän oli esimerkki ihmisille, ja hän huolehti myös siitä, että tarvittavat varotoimet tehtiin uskovien (mu’min) suojelemiseksi monijumalaisten pahuudelta.

Oi kauneus, joka olet valo awliyan silmissä,
auta minua, oi Hudan valon lähde!
Jalkojesi pöly on asfiyan silmien kajaali,
auta minua, oi Hudan valon lähde!
Kukaan ei voi saavuttaa Haqq ta‘alaa ilman sinua,
suosiosi fayzin ansiosta ihminen tulee hyväksytyksi,
sinä olet ”armo maailmoille”, oi Lähettiläs,
auta minua, oi Hudan valon lähde!
Olen tehnyt loputtomasti virheitä ja rikkomuksia,
olen ystävystynyt himojaan seuraavien kanssa,
puhu puolestani tottelemattomuuteni tähden, oi Antelias,
auta minua, oi Hudan valon lähde!
Oi anteliaisuuden lähde, Kaikkivaltiaan Lähettiläs,
tämä virheitä täynnä oleva Selimi on halvin palvelijasi,
ovellasi hän hakee turvaa ja anoo lahjaasi,
auta minua, oi Hudan valon lähde!
Yavuz Sultan Selim (Selimi)