HIJRA
”Minulle on ilmoitettu paikka, johon te muutatte. Se on Yathrib (Medina). Muuttakaa sinne” ja ”Liittykää siellä muslimiveljiinne. Allah (ta‘ala) on tehnyt heistä teidän veljiänne. Hän on tehnyt Yathribista (Medinasta) teille kotimaan, jossa olette turvassa ja löydätte rauhan.” Hadith as-sharif
Aus- ja Khazraj-heimojen äkillinen kääntyminen islamiin ja mahdollisuus, että Mekan ja Medinan muslimit yhdistyisivät, pelästyttivät monijumalaiset hirvittävästi ja raivostuttivat heidät. Kun Mekan monijumalaiset kuulivat ‘Aqaban toisesta uskollisuudenvalasta, heidän käytöksensä muuttui hyvin väkivaltaiseksi ja vaaralliseksi. Muslimien oli käynyt sietämättömäksi jäädä Mekkaan. Viimeisimmän ‘Aqaban uskollisuudenvalan myötä Medinasta oli tullut muslimeille paikka, josta he löysivät rauhan ja turvan. He toivoivat löytävänsä jonkin keinon muuttaa tästä kaupungista maahan, jossa he voisivat hieman hengähtää ja elää hieman vapaammin. He kertoivat tilanteestaan Mestarillemme Profeetalle (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) ja pyysivät lupaa muuttoon. Hän neuvoi seuralaisiaan olemaan kärsivällisiä, sillä lupaa Mekasta lähtemiseen ei ollut vielä tullut. Lopulta jumalallinen lupa muuttoon (hijra) tuli. Sinä päivänä rakas Profeettamme tuli iloisena seuralaistensa (Ashab al-kiram) luo ja sanoi: ”Minulle on ilmoitettu paikka, johon te muutatte. Se on Yathrib (Medina). Muuttakaa sinne. Liittykää siellä muslimiveljiinne. Allah (ta‘ala) on tehnyt heistä teidän veljiänne. Hän on tehnyt Yathribista (Medinasta) teille kotimaan, jossa olette turvassa ja löydätte rauhan.” Mestarimme Allahin Lähettilään luvan ja neuvon mukaisesti muslimit alkoivat muuttaa Medinaan ryhmä toisensa jälkeen.1 Mestarimme Profeetta teroitti muuttajille, että heidän oli oltava äärimmäisen varovaisia ja harkitsevia. Muslimit lähtivät matkaan pieninä karavaaneina ja toimivat niin salaa kuin mahdollista, jotteivät herättäisi monijumalaisten huomiota. Abu Salama, joka muutti ensimmäisenä Medinaan, oli joutunut kärsimään paljon monijumalaisten käsissä. Jonkin ajan kuluttua asian huomanneet monijumalaiset alkoivat käännyttää takaisin ne muuttamaan lähteneet muslimit, jotka he saivat kiinni, erottaa vaimoja aviomiehistään ja heittää vankilaan ne, joista he saivat voiton, ja he kiduttivat heitä monin tavoin. He turvautuivat kaikenlaiseen kidutukseen saadakseen heidät luopumaan uskonnostaan. Mutta koska he pelkäsivät sisällissodan puhkeamista, he eivät uskaltaneet tappaa heitä. Muslimit puolestaan käyttivät kaikesta huolimatta hyväkseen jokaisen tilaisuuden ja lähtivät Medinan tielle. Eräänä päivänä myös kunnianarvoisa ‘Umar vyötti miekkansa. Hän otti mukaansa nuolensa ja keihäänsä ja kiersi kaikkien nähden seitsemän kertaa Kaaban ympäri (tawaf). Hän sanoi kovalla äänellä paikalla olleille monijumalaisille: ”Nyt minäkin muutan Allahin (ta‘ala) tiellä suojellakseni uskontoni. Jos joku haluaa tehdä vaimostaan lesken, lapsistaan orpoja ja saattaa äitinsä itkemään, kohdatkoon hän minut tuon laakson takana!..” Näin kunnianarvoisa ‘Umar ja noin kaksikymmentä muslimia lähtivät pelottomasti keskellä kirkasta päivää kohti Medinaa. Kukaan ei uskaltanut koskea tähän karavaaniin, koska he pelkäsivät kunnianarvoisaa ‘Umaria. Siitä lähtien muutot eivät enää loppuneet, ja seuralaiset (Ashab al-kiram) saapuivat Medinaan ryhmä ryhmältä.
Hijran reitti
”Oi Abu Bakr! Ole kärsivällinen. Toivon, että Allah (ta‘ala) antaa luvan myös minulle. Silloin muutamme yhdessä.” Hadith as-sharif
Tuohon aikaan myös kunnianarvoisa Abu Bakr pyysi lupaa muuttoon. Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) sanoi: ”Ole kärsivällinen. Toivon, että Allah (ta‘ala) antaa luvan myös minulle. Silloin muutamme yhdessä.” Kun kunnianarvoisa Abu Bakr kysyi: ”Uhrattakoon äitini ja isäni sinun puolestasi! Onko se mahdollista?”, Profeettamme ilahdutti häntä vastaamalla: ”Kyllä on.” Kunnianarvoisa Abu Bakr osti kaksi kamelia kahdeksallasadalla dirhamilla ja alkoi odottaa tuota päivää. Mekassa olivat nyt jäljellä enää rakas Profeettamme, kunnianarvoisa Abu Bakr, kunnianarvoisa Ali, köyhät, sairaat, vanhukset ja ne uskovat, jotka monijumalaiset olivat heittäneet vankilaan.
Toisaalla medinalaiset (ansarit) ottivat maahan muuttaneet mekkalaiset (muhajirit) hyvin lämpimästi vastaan ja majoittivat heidät koteihinsa. Heidän välilleen syntyi vahva yhteys.
Mekan monijumalaiset joutuivat levottomiksi ajatellessaan, että Allahin Lähettiläskin saattaisi muuttaa ja ryhtyä muslimien johtoon. He kokoontuivat Dar an-Nadwaan, jossa heillä oli tapana kokoontua keskustelemaan tärkeistä asioista, ja alkoivat neuvotella, mitä tehdä. Saatana tuli monijumalaisten luo Shaikh an-Najdin eli vanhan najdilaisen miehen hahmossa. Hän kuunteli heidän keskusteluaan. Erilaisia ehdotuksia esitettiin, mutta yhdestäkään niistä ei pidetty. Silloin saatana puuttui puheeseen ja sanoi mielipiteensä: ”Mikään siitä, mitä olette miettineet, ei voi olla ratkaisu. Sillä hänen hymyilevät kasvonsa ja suloinen kielensä tekevät tyhjäksi kaikki keinot. Keksikää jokin muu ratkaisu.”
Quraishin päällikkö Abu Jahl sanoi: ”Valitkaamme jokaisesta heimosta yksi vahva mies. Hyökätkööt he miekat käsissään Muhammadin kimppuun. Iskekööt he häntä ja vuodattakoot hänen verensä. Silloin ei tiedetä, kuka hänet tappoi. Näin heidän on pakko tyytyä verirahaan. Me maksamme hänen verirahansa ja pääsemme eroon tästä vaivasta.” Saatanakin piti tästä ajatuksesta, ja hän kannatti ja suositteli sitä kiihkeästi.2
Kun monijumalaiset olivat näissä valmisteluissa, Jibril (‘alaihis-salam) tuli ja ilmoitti Anteliaimman Lähettiläälle monijumalaisten päätöksestä. Hän myös kertoi, ettei hänen pitänyt nukkua tuona yönä vuoteessaan, ja ilmoitti Allahin (ta‘ala) käskyn muuttaa (hijra). Tämän jumalallisen käskyn johdosta rakas Profeettamme pyysi kunnianarvoisaa Alia nukkumaan hänen vuoteessaan ja palauttamaan hänen jättämänsä talletukset omistajilleen ja sanoi: ”Nuku tänä yönä minun vuoteessani ja peitä itsesi tällä viitallani (khirqa)! Älä pelkää, sinulle ei tapahdu mitään pahaa.”
Kunnianarvoisa Ali kävi makuulle niin kuin Mestarimme Profeetta oli käskenyt. Hän oli silloin 23-vuotias. Pelkäämättä hän oli valmis uhraamaan henkensä Allahin Rakkaan (Habibullah) sijasta.
Hijran yönä uskottomat olivat piirittäneet Mestarimme Allahin Lähettilään siunatun kodin. Tuona yönä ilmoitettiin Ya Sin -suuran (Surat Ya Sin) ensimmäiset jakeet. Lähtiessään siunatusta kodistaan Mestarimme Profeetta luki heidän ylitseen Ya Sin -suuran 9. jakeen: ”Me olemme asettaneet esteen heidän eteensä ja esteen heidän taakseen ja peittäneet heidät, niin etteivät he näe”, otti maasta kourallisen multaa ja sirotteli sen uskottomien päiden päälle. (On kerrottu, että jokainen, jonka päähän tätä multaa osui, sai surmansa Badrin ghazassa (ghaza – pyhä sota).) Mestarimme Allahin Lähettiläs kulki terveenä ja turvassa heidän keskeltään ja saapui kunnianarvoisan Abu Bakrin taloon. Yksikään monijumalaisista ei kyennyt näkemään häntä.
Jonkin ajan kuluttua monijumalaisten luo tuli eräs mies ja kysyi: ”Mitä te täällä odotatte?” He vastasivat: ”Että Muhammad tulee ulos talosta.” Mies sanoi: ”Vannon, että Muhammad kulki keskeltänne ja lähti, ja hän vielä sirotteli multaa päidenne päälle.” Monijumalaiset veivät kätensä päähänsä. Ja totisesti, he löysivät päistään multaa. He pyyhkivät mullan kasvoiltaan ja päistään. Heti he hyökkäsivät ovelle ja tunkeutuivat sisään. Kun he näkivät kunnianarvoisan Alin Lähettilään (‘alaihis-salam) vuoteessa, he kysyivät, missä Anteliaimman Lähettiläs oli.
Kunnianarvoisa Ali vastasi: ”En tiedä! Oletteko määränneet minut vartioimaan häntä?” Silloin he kävivät kovakouraisesti kunnianarvoisan Alin kimppuun. Uskottomat lähtivät ulos ja alkoivat etsiä Mestariamme Allahin Lähettilästä. Kunnianarvoisan Alin he pitivät jonkin aikaa vangittuna Kaaban luona ja päästivät hänet sitten vapaaksi.3
Sitten he menivät kunnianarvoisan Abu Bakrin talolle ja kyselivät kunnianarvoisan Abu Bakrin tyttäreltä Asmalta. Kun hän ei vastannut, he löivät häntä. Vaikka he etsivät kaikkialta, he eivät löytäneet heitä ja raivostuivat. Abu Jahl, heistä raivokkain, kuulututti kuuluttajilla Mekassa ja sen ympäristössä ja lupasi 100 kamelia sille, joka löytäisi ja toisi takaisin rakkaan Profeettamme ja kunnianarvoisan Abu Bakrin tai ilmoittaisi heidän olinpaikkansa. Jotkut, jotka kuulivat tämän lupauksen ja himoitsivat omaisuutta, aseistautuivat, nousivat hevostensa selkään ja ryhtyivät etsimään.
Kun Mestarimme Allahin Lähettiläs kunnioitti läsnäolollaan kunnianarvoisan Abu Bakrin taloa ja sanoi: ”Minulle on annettu lupa muuttaa”, kunnianarvoisa Abu Bakr as-Siddiq kysyi innoissaan: ”Anna minun painaa kasvoni siunattujen jalkojesi tomuun, oi Allahin Lähettiläs!.. Saanko minäkin tulla kanssasi?” Mestarimme vastasi: ”Kyllä…” Kunnianarvoisa Siddiq itki ilosta. Kyynelten keskeltä hän sanoi: ”Uhrattakoon äitini ja isäni, jopa henkeni sinun puolestasi, oi Allahin Lähettiläs! Kamelit ovat valmiina. Ota niistä se, jonka haluat.” Maailmojen Sulttaani sanoi: ”En nouse kamelin selkään, joka ei ole minun. (Mutta) ostan sen ja maksan sen hinnan.” Tämän ehdottoman käskyn edessä kunnianarvoisan Siddiqin oli pakko kertoa kamelin hinta. Kunnianarvoisa Abu Bakr kutsui luokseen Abdullah ibn Uraiqit -nimisen miehen, joka tunnettiin oppaana, palkkasi hänet näyttämään tietä ja määräsi hänet tuomaan kamelit kolmen päivän kuluttua Thaur-vuoren luolalle.
Torstaina, bi‘thatin 13. vuoden safar-kuun 27. päivänä, Mestarimme Profeetta ja Abu Bakr as-Siddiq lähtivät matkaan mukanaan hieman ruokaa.
Matkalla kunnianarvoisa Abu Bakr kulki Allahin Lähettilään ympärillä: välillä oikealla, välillä vasemmalla, välillä edellä ja välillä takana. Kun Profeettamme kysyi, miksi hän teki niin, hän vastasi: ”Torjuakseni vaaran, joka voi tulla mistä suunnasta tahansa. Jos jokin vahinko tulee, tulkoon se ensin minuun. Uhrattakoon henkeni sinun ylevän persoonasi puolesta, oi Allahin Lähettiläs!”
Silloin Mestarimme Sarwar al-‘alam sanoi: ”Oi Abu Bakr! Haluaisitko, että onnettomuus, joka kohtaisi minut, kohtaisikin sinut minun sijastani?” Kunnianarvoisa Siddiq vastasi: ”Kyllä, oi Allahin Lähettiläs! Vannon Allahin (ta‘ala) kautta, joka lähetti sinut tosi uskonnon kanssa todeksi Profeetaksi: haluan, että tuleva onnettomuus kohtaa minut sinun sijastasi.”4
Koska rakkaan Profeettamme kengät olivat ahtaat, ne hajosivat matkalla, ja hänen siunatut jalkansa haavoittuivat, eikä hän enää jaksanut kävellä. Vaivoin he nousivat vuorelle ja saapuivat luolalle. Kun he tulivat sen suulle, kunnianarvoisa Abu Bakr sanoi: ”Allahin tähden, oi Allahin Lähettiläs, älä mene sisään! Anna minun mennä. Jos siellä on jotain vahingollista, kohdatkoon se minut, ettei mikään murhe eikä kipu koskettaisi siunattua persoonaasi”, ja meni sisään. Hän lakaisi ja siivosi luolan. Sen oikealla ja vasemmalla puolella oli paljon isoja ja pieniä reikiä. Hän repi viittansa palasiksi ja tukki reiät, mutta yksi jäi auki. Senkin hän tukki kantapäällään ja kutsui sitten Allahin Lähettilään luolaan. Mestarimme Profeetta (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) tuli sisään, laski siunatun päänsä kunnianarvoisan Abu Bakrin syliin ja nukahti.
”Allahin tähden, oi Allahin Lähettiläs, älä mene sisään! Anna minun mennä. Jos siellä on jotain vahingollista, kohdatkoon se minut, ettei mikään murhe eikä kipu koskettaisi siunattua persoonaasi.” Abu Bakr as-Siddiq (radiyallahu ‘anhu)
Silloin käärme puri kunnianarvoisaa Abu Bakria jalkaan. Jottei Allahin Lähettiläs heräisi, hän kesti kivun eikä liikahtanut. Mutta kun hänen kyyneleensä putosi Allahin Lähettilään siunatuille kasvoille, tämä kysyi: ”Mitä on tapahtunut, oi Abu Bakr?” Kunnianarvoisa Abu Bakr sanoi: ”Käärme puri minua jalkaan siitä reiästä, jonka tukin jalallani.” Kun Mestarimme Allahin Lähettiläs siveli hieman siunattua sylkeään Abu Bakrin haavaan, jotta se paranisi, kipu lakkasi heti ja haava parani.
Kun Mestarimme Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) ja kunnianarvoisa Abu Bakr as-Siddiq olivat luolassa, monijumalaiset tulivat jälkiä seuraten luolan suulle. He näkivät, että hämähäkki oli kutonut seittinsä luolan suun peitoksi ja että kaksi kyyhkystä oli tehnyt sinne pesän. Jäljittäjä Kurz ibn Alqama sanoi: ”Tähän jäljet päättyvät.” Uskottomat sanoivat: ”Jos he olisivat menneet luolaan, sisäänkäynnin päällä oleva hämähäkinseitti olisi revennyt.”
Jotkut heistä sanoivat: ”Kun kerran tulimme tänne asti, menköön joku teistä luolaan katsomaan!”, mutta uskoton Umayya ibn Khalaf sanoi: ”Eikö teillä ole lainkaan järkeä? Mitä teillä on tekemistä tässä luolassa, jonka päällä on kerros kerroksen päällä hämähäkinseittiä? Vannon, että tämä hämähäkki on kutonut seittinsä jo ennen Muhammadin syntymää.”
Kun monijumalaiset kiistelivät luolan suulla, kunnianarvoisa Abu Bakr joutui sisällä huolen valtaan ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Vannon Allahin kautta, etten ole huolissani itsestäni. Pelkään kuitenkin, että ylevälle persoonallesi tapahtuu jotain. Jos minut tapetaan, olen vain yksi ihminen, eikä mikään muutu. Mutta jos sinua vahingoitetaan, koko umma tuhoutuu ja uskonto sortuu.” Maailmankaikkeuden Sulttaani sanoi: ”Oi Abu Bakr! Älä murehdi!.. Totisesti Allah (ta‘ala) on kanssamme.”
Kun Abu Bakr as-Siddiq sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Uhrattakoon henkeni sinun puolestasi! Jos joku heistä kumartuu ja katsoo alas, hän näkee meidät!”, Mestarimme sanoi: ”Oi Abu Bakr! Kaksi ihmistä, joiden kolmas on Allah (ta‘ala). Älä murehdi!.. Totisesti Haqq ta‘ala on kanssamme.” Monijumalaiset palasivat katsomatta luolaan.5
Allah (ta‘ala) kertoo tästä tapahtumasta Koraanissa ja sanoo (maal-selityksen mukaan): ”Jos te ette auta häntä (Minun rakastettuani), (muistakaa se aika,) kun uskottomat ajoivat hänet pois (Mekasta) kahdesta toisena (yhdessä kunnianarvoisan Abu Bakrin kanssa): kun he olivat luolassa (Thaur-vuoren huipulla), Allah (ta‘ala) auttoi häntä (Allahin Lähettilästä). Silloin hän sanoi toverilleen (Abu Bakr as-Siddiqille): ’Älä murehdi, Allahin (ta‘ala) apu, nusrat, on totisesti kanssamme.’ Allah (ta‘ala) laskeutti hänen ylleen sydämille rauhan antavan sakinansa ja vahvisti häntä (rakastettuaan) (hengellisillä) sotajoukoilla, joita te ette nähneet (suojeli häntä enkeleillä), ja painoi uskottomien sanan aivan alas. Allahin (ta‘ala) (tawhidin) sana taas on kaikkein korkein (Hän levitti Allahin nimen koko maailmaan ja teki sen vallitsevaksi). Allah (ta‘ala) on ehdottoman voittamaton. Hänellä yksin on tuomiovalta ja viisaus.”6
Rakas Profeettamme ja kunnianarvoisa Abu Bakr viipyivät tässä luolassa kolme vuorokautta. Öisin kunnianarvoisan Abu Bakrin poika Abdullah tuli luolaan ja kertoi, mitä oli kuullut Mekassa. Kunnianarvoisan Abu Bakrin vapauttama orja ja hänen laumojensa paimen Amir ibn Fuhaira toi öisin maitoa ja pyyhki jäljet.
Neljäntenä päivänä, maanantain vastaisen yön aamuhämärissä, rakas Profeettamme lähti Thaurin luolasta ja nousi Quswa-nimisen naaraskamelinsa selkään. Erään kertomuksen mukaan hän otti kunnianarvoisan Abu Bakrin taakseen kamelin selkään. Amir ibn Fuhaira ja teitä hyvin tunteva Abdullah ibn Uraiqit nousivat toisen kamelin selkään.
Maailmojen Mestarin (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) oli lähdettävä kotikaupungistaan Mekka al-Mukarramasta, kaupungeista kallisarvoisimmasta, jota Allah (ta‘ala) on ylistänyt. Hän käänsi kamelinsa kohti Haram ash-Sharifia ja sanoi murheellisena: ”Vannon Allahin kautta! Sinä olet paras kaikista paikoista, jotka Allah (ta‘ala) on luonut, ja Herrani luona kaikkein rakkain! Jos minua ei olisi ajettu sinusta pois, en olisi lähtenyt. Minulle ei ole kotimaata, joka olisi sinua kauniimpi ja rakkaampi. Jos kansani ei olisi ajanut minua sinusta pois, en olisi lähtenyt enkä olisi asettunut asumaan enkä tehnyt kotia mihinkään muualle kuin sinuun.”
Silloin Jibril (‘alaihis-salam) laskeutui ja kysyi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Kaipaatko kotimaatasi, ikävöitkö sitä?” Mestarimme vastasi: ”Kyllä, kaipaan!” Jibril (‘alaihis-salam) luki Kertomuksen suuran (Surat al-Qasas) 85. jakeen, joka toi ilosanoman siitä, että hän palaisi lopulta Mekkaan, ja lohdutti hänen siunattua sydäntään.
Matka sujui rauhallisesti. Vaikka monijumalaiset etsivät heitä kaikkialta, he eivät löytäneet heitä: Janab al-Haqq suojeli rakastettuaan heidän pahuudeltaan. Kun he saapuivat Qudaid-nimiseen paikkaan, Mestarimme Allahin Lähettiläs pysähtyi Umm Ma‘bad -nimisen viisaan ja siveän naisen teltan eteen; tämä nainen tunnettiin anteliaisuudestaan. He halusivat ostaa häneltä ruokaa, taateleita ja lihaa. Umm Ma‘bad sanoi: ”Jos minulla olisi jotain, en ottaisi siitä rahaa, vaan valmistaisin teille juhla-aterian ja kestitsisin teitä. Kuivuuden ja ahdingon vuoksi meille ei ole jäänyt mitään.” Kun he kysyivät: ”Onko maitoa?”, hän vastasi: ”Ei ole. Eläimet ovat hedelmättömiä.” Silloin Maailmankaikkeuden Sulttaani (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) osoitti teltan vieressä seisovaa laihaa lammasta ja sanoi: ”Oi Umm Ma‘bad! Miksi tämä lammas on sidottu tähän?” Hän vastasi: ”Se jäi laumasta jälkeen, koska se on hyvin sairas ja heikko. Sillä ei ole voimia kulkea.” Kun Profeettamme kysyi: ”Onko sillä maitoa? Annatko minun lypsää tämän lampaan?”, hän vastasi: ”Uhrattakoon äitini ja isäni sinun puolestasi, maitoa sillä ei ole, mutta mikään ei estä sinua lypsämästä sitä.”
Silloin Mestarimme Allahin Lähettiläs meni lampaan luo ja lausui Allahin (ta‘ala) nimen. Rukoiltuaan (du‘a) ja pyydettyään siunausta (baraka) hän siveli siunatulla kädellään lampaan utaretta. Samassa utare täyttyi maidosta, ja maito alkoi valua. He toivat heti astian ja täyttivät sen. Ensin hän antoi sitä Umm Ma‘badille. Kun tämä oli juonut, hän antoi sitä kunnianarvoisalle Abu Bakrille ja muille ja antoi heidän juoda, kunnes he olivat kylläisiä. Itse hän joi viimeisenä. Sitten hän kosketti siunatulla kädellään jälleen lampaan utaretta, lypsi sen ja pyysi teltan suurinta astiaa. Senkin hän täytti ja jätti Umm Ma‘badille. Erään kertomuksen mukaan tuo lammas eli vielä kahdeksantoista vuotta, ja koko sen ajan he elivät sen maidosta aamuin illoin Mestarimme Fakhr al-Alamin siunauksen (baraka) ansiosta. Heidän lähdettyään Umm Ma‘badin aviomies tuli kotiin ja näki maidon. Hän ilahtui ja kysyi: ”Mistä tämä maito on tullut?” Umm Ma‘bad vastasi: ”Eräs siunattu ihminen tuli ja kunnioitti kotiamme läsnäolollaan. Se, minkä näet, on hänen huolenpitonsa ja siunauksensa.” Mies kysyi: ”Voitko kuvailla häntä? Millainen hän oli luonteeltaan ja ulkonäöltään?”
”(Oi Mekka al-Mukarrama!) Minulle ei ole kotimaata, joka olisi sinua kauniimpi ja rakkaampi. Jos kansani ei olisi ajanut minua sinusta pois, en olisi lähtenyt enkä olisi asettunut asumaan enkä tehnyt kotia mihinkään muualle kuin sinuun.” Hadith as-sharif
Umm Ma‘bad sanoi: ”Näkemäni siunattu ihminen oli hyvin sopusuhtainen ja hymyileväkasvoinen. Hänen silmissään oli hieman punerrusta ja hänen äänessään lempeyttä. Hänen siunatut silmäripsensä olivat pitkät. Hänen silmänvalkuaisensa olivat hyvin valkoiset ja mustuaisensa hyvin mustat, ja hänen silmänsä olivat kuin luonnostaan kajalilla rajatut. Hänen hiuksensa olivat mustat ja partansa tuuhea. Kun hän vaikeni, hänestä huokui arvokkuutta ja vakavuutta. Puhuessaan hän hymyili, ja sanat valuivat hänen suustaan suloisesti kuin nauhaan pujotetut helmet. Kaukaa hän näytti hyvin majesteettiselta, ja lähelle tultaessa hän oli hyvin suloinen ja puoleensavetävä. Hänen luonaan olevat kiiruhtivat koko sydämestään täyttämään hänen käskynsä.” Näin hän luetteli vielä monia hänen ominaisuuksiaan. Ihmeissään kuunnellut aviomies sanoi: ”Vannon, että tämä mies on se, jota quraishilaiset etsivät. Jos olisin tavannut hänet, olisin saanut kunnian palvella häntä enkä olisi poistunut hänen luotaan.” Umm Ma‘badin aviomies lähti Mestarimme Allahin Lähettilään perään, saavutti hänet Rimin laaksossa ja kääntyi islamiin. Hän sai kunnian tulla yhdeksi seuralaisista. Myöhemmin myös Umm Ma‘badista tuli muslimi.7
Suraqa ibn Malik
Monijumalaiset etsivät lakkaamatta Medinaa kohti matkaavia Muhammadia (‘alaihis-salam) ja kunnianarvoisaa Abu Bakria. Jos he eivät löytäisi heitä, heitä itseään uhkaisi hyvin suuri vaara. Sillä he ajattelivat, että muslimit voisivat perustaa ”islamilaisen valtion” ja lyhyessä ajassa hävittää heidät. Siksi monijumalaiset panivat tähän kaikkensa. Sille, joka tappaisi tai ottaisi vangiksi Mestarimme Profeetan ja kunnianarvoisan Abu Bakrin, he lupasivat sata kamelia sekä lukemattomia tavaroita ja rahaa. Tämä tieto levisi myös Mudlijin poikien keskuuteen, joihin Suraqa ibn Malik kuului.
Suraqa ibn Malik oli taitava jäljittäjä. Siksi hän seurasi tapahtumia tarkasti.
Eräänä tiistaina Mudlijin pojat olivat kokoontuneet Qudaidiin, alueelle, jossa Suraqa ibn Malik asui. Suraqa ibn Malik oli myös kokouksessa. Silloin eräs quraishilainen mies tuli ja sanoi Suraqalle: ”Oi Suraqa! Vannon Allahin kautta, että näin juuri kolmen-neljän hengen karavaanin kulkevan kohti rannikkoa. Todennäköisesti he ovat Muhammad ja hänen seuralaisensa.” Suraqa ymmärsi tilanteen. Mutta koska palkkioksi oli luvattu niin paljon, hän halusi saada sen yksin. Siksi hän ei halunnut kenenkään muun saavan tietää asiasta. Hän puhui ikään kuin asia ei olisi tärkeä: ”Ei, ne, jotka näit, ovat se-ja-se. He kulkivat tästä vähän aikaa sitten. Mekin näimme heidät.”
Suraqa ibn Malik odotti vielä hetken. Huomiota herättämättä hän meni kotiinsa. Hän käski palvelijaansa ottamaan hänen hevosensa ja aseensa ja odottamaan häntä laakson takana. Itse hän otti keihäänsä ja käänsi sen kärjen alaspäin, jottei sen kiilto herättäisi huomiota. Hän kiidätti hevostaan laukassa. Jatkaessaan matkaa siihen suuntaan, josta oli kuullut, hän löysi lopulta heidän jälkensä. Hän pääsi niin lähelle, että hän kuuli Koraanin, jota Mestarimme Profeetta luki. Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) ei kuitenkaan katsonut taakseen. Kun kunnianarvoisa Abu Bakr katsoi taakseen ja näki Suraqan, hän huolestui. Mestarimme Profeetta sanoi hänelle, niin kuin oli sanonut luolassa: ”Älä murehdi! Allah (ta‘ala) on kanssamme.”
Kunnianarvoisan Bukharin välittämän kertomuksen mukaan, kun kunnianarvoisa Abu Bakr kertoi Anteliaimman Lähettiläälle, että ratsastaja oli saavuttanut heidät, Mestarimme Profeetta rukoili: ”Oi Herrani! Pudota hänet!” Toisen kertomuksen mukaan kunnianarvoisa Abu Bakr alkoi itkeä, kun Suraqa tuli aivan heidän lähelleen. Kun Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs kysyi, miksi hän itki, hän sanoi: ”Vannon Allahin kautta, etten itke itseni vuoksi. Itken, koska pelkään, että sinulle tapahtuu jotain pahaa.” Suraqa tuli Mestarimme Profeetan luo niin lähelle, että hän olisi voinut hyökätä hänen kimppuunsa. Hän sanoi: ”Oi Muhammad! Kuka tänään suojelee sinua minulta?” Mestarimme Sarwar al-‘alam vastasi: ”Minua suojelee Allah (ta‘ala), joka on Jabbar (Hän, joka tekee, mitä tahtoo) ja Qahhar (Hän, joka on kaikkivoipa).” Sillä hetkellä Suraqan hevonen upposi molemmista etujaloistaan polviaan myöten maahan. Kun hän pääsi siitä irti ja yritti uudelleen hyökätä, hevosen jalat upposivat jälleen maahan. Miten kovasti Suraqa hevostaan patistikin, hän ei saanut sitä irti. Hän ei voinut tehdä mitään muuta. Neuvottomana hän alkoi anoa Mestariltamme Allahin Lähettiläältä, joka on täynnä myötätuntoa ja armoa. Profeettamme, joka yhdisti itsessään kaikki täydellisyydet ja kaikki hyvät luonteenpiirteet ja joka oli luotu ylevimmälle luonteelle ja olemukselle, hyväksyi hänen pyyntönsä. Suraqa sanoi: ”Oi Muhammad! Ymmärsin, että sinua suojellaan. Rukoile, että pääsen vapaaksi. Tästä lähtien en koskaan vahingoita sinua. Enkä sano sinusta sanaakaan niille, jotka etsivät sinua.” Kun Maailmankaikkeuden Mestari rukoili: ”Oi Herrani! Jos hän puhuu totta ja on vilpitön, vapauta hänen hevosensa”, Allah (ta‘ala) hyväksyi tämän rukouksen. Vasta tämän rukouksen jälkeen Suraqa ibn Malikin hevonen pääsi irti kuopasta. Sillä hetkellä siitä kohdasta, johon hevosen jalat olivat uponneet, nousi taivasta kohti jotain savun kaltaista. Suraqa oli äimistynyt ja ymmärsi kaikesta tapahtuneesta, että Muhammad (‘alaihis-salam) on aina suojeltu. Hän oli nähnyt monia asioita omin silmin. Lopulta hän sanoi: ”Oi Muhammad! Minä olen Suraqa ibn Malik! Älä epäile minua lainkaan. Annan sinulle lupaukseni: tästä lähtien en tee mitään, mistä et pidä. Kansasi on luvannut suuren palkkion sille, joka ottaa kiinni sinut ja toverisi.” Sitten hän kertoi yksi kerrallaan, mitä Quraishin monijumalaiset aikoivat tehdä. Hän halusi jopa antaa heille matkaevästä ja kamelin ratsuksi, mutta rakas Profeettamme ei ottanut niitä vastaan vaan sanoi hänelle: ”Oi Suraqa! Niin kauan kuin et ota vastaan islamin uskontoa, en halua enkä tarvitse kameliasi enkä karjaasi. Pidä salassa, että näit meidät – se riittää.” Ibn Sa‘d kertoo: kun Suraqa sanoi Mestarillemme Allahin Lähettiläälle: ”Käske minua tekemään, mitä haluat”, hän sanoi: ”Pysy maillasi. Älä anna kenenkään saavuttaa meitä.” Kaikki tapahtui, kun Allah (ta‘ala) niin tahtoi. Kun Häneen luotettiin vilpittömästi ja kuljettiin Hänen mielisuosionsa tietä, tapahtui käsittämättömiä asioita. Suraqa, joka oli lähtenyt matkaan karjuvan leijonan tavoin, tappaakseen Allahin Lähettilään ja saadakseen suuren palkkion, oli nyt kuin kesy ja kuuliainen lapsi. Kaikkivaltias Allah (ta‘ala) oli kääntänyt Suraqan sydämen hyvään, jottei tämä vahingoittaisi Hänen rakastettuaan. Tietenkään Allah (ta‘ala) ei jättäisi rakastettuaan (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) yksin. Sillä tämä oli Hänen rakas Profeettansa, jonka Hän oli lähettänyt armoksi ihmisille, jotta nämä saavuttaisivat ikuisen autuuden (onnen) sekä tässä maailmassa että Tuonpuoleisessa. Sitten Suraqa palasi samaa tietä, jota oli tullut. Niille, joita hän tapasi, hän ei kertonut kokemastaan.8
Maailmankaikkeuden Sulttaani saapuu!
”Oi Suraqa! On kuin näkisin sinut juuri nyt pukeutuneena Kisran rannerenkaisiin, vyöhön ja kruunuun!” Hadith as-sharif
Viikon matkanteon jälkeen Mestarimme Profeetta (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam), kunnianarvoisa Abu Bakr, Amir ibn Fuhaira ja heidän oppaansa Abdullah ibn Uraiqit saapuivat maanantaina 20. syyskuuta bi‘thatin 13. vuonna (622 jaa.), joka oli hijran ensimmäisen vuoden rabi‘ al-awwal -kuun 8. päivä, aamupäivällä ”Quban” kylään. He majoittuivat vieraiksi Kulthum ibn Hidm -nimisen muslimin taloon. Jo ennen kuin Anteliaimman Lähettiläs saapui Medinaan, ensimmäiset muhajirit olivat tehneet Qubassa Amr ibn Awfin pojille kuuluneesta taatelinkuivauspaikasta musallan (ulkona sijaitseva rukouspaikka, jossa kivi osoittaa qiblan suunnan). Qubaan saavuttuaan Allahin Lähettiläs laajensi tätä musallaa ja rakensi ensimmäisen masjidin (moskeijan). He suorittivat rukouksensa Quban moskeijassa (Masjid al-Quba). Quban moskeijaa ylistetään Katumuksen suuran (Surat at-Tawba) 108. jakeessa, joka kuuluu (maal-selityksen mukaan): ”… masjid, jonka perustus on laskettu taqwan (Allahin pelon) varaan”.9
Vietettyään Quban kylässä myös syyskuun 23. päivän, jolloin päivä ja yö ovat yhtä pitkät, he lähtivät perjantaina rabi‘ al-awwal -kuun 12. päivänä kohti Medinaa. Keskipäivän rukouksen (zuhr) aikaan he pysähtyivät Ranunan laaksoon, joka sijaitsee Medinan ja Quban välissä. Siellä Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) johti ensimmäisen perjantairukouksen (Jum‘a) ja piti ensimmäisen saarnan (khutba).10 Samana päivänä he saapuivat Medinaan. (Myöhemmin paikalle rakennettiin ensimmäisen perjantairukouksen muistoksi moskeija nimeltä ”Masjid al-Jum‘a”.) Samaan aikaan Mekkaan jäänyt kunnianarvoisa Ali istuutui Kaaban luona siihen paikkaan, jossa Mestarimme Allahin Lähettiläs aina istui. Hän kuulutti: ”Jolla on jotain Anteliaimman Lähettilään hallussa, tulkoon hakemaan sen!” Kaikki tulivat, kertoivat tuntomerkit ja saivat takaisin sen, minkä olivat hänelle uskoneet. Näin talletukset palautettiin omistajilleen. Allahin leijona, kunnianarvoisa Ali, meni paikkaan, johon Quraishin uskottomat olivat kokoontuneet, ja sanoi heille: ”Insha-Allahu ta‘ala lähden huomenna Medina al-Munawwaraan. Onko teillä jotain sanottavaa? Sanokaa se, kun olen vielä täällä.” He kaikki painoivat päänsä eivätkä sanoneet mitään. Aamulla kunnianarvoisa Ali keräsi Mestarimme Anteliaimman Lähettilään henkilökohtaiset tavarat ja lähti matkaan. Neljä tai viisi quraishilaista asettui hänen tielleen, mutta hän taisteli heitä vastaan ja voitti. Matkalla hän kohtasi Mikdad ibn Aswadin. Hän löi tämän yhdellä iskulla maahan ja kutsui hänet uskoon. Tämä otti kutsun vastaan ja tuli muslimiksi. Hän jatkoi matkaansa ja saavutti Mestarimme Allahin Lähettilään Qubassa jalat turvonneina ja verillä. Tämän matkan jälkeen, jonka aikana hän piileskeli päivisin ja kulki jalan öisin, hän oli sellaisessa tilassa, ettei kyennyt menemään Profeettamme luo. Heti kun Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs kuuli tästä, hän meni itse kunnianarvoisan Alin luo. Nähdessään hänet hän sääli häntä, syleili rakasta ja uhrautuvaa serkkuaan, silitti siunatuilla käsillään hänen kipeitä, hentoja jalkojaan, jotka olivat kestäneet tuhansia vaivoja totuuden tiellä, ja rukoili hänen paranemistaan. Kerrotaanpa jopa, että jalo jae, jonka merkitys on: ”Ihmisten joukossa on niitä, jotka uhraavat itsensä (nafs) saavuttaakseen Allahin (ta‘ala) mielisuosion”11, ilmoitettiin kunnianarvoisan Alin tämän uhrautuvuuden johdosta.12
Kun aiemmin Medinaan muuttaneet seuralaiset (Ashab al-kiram) ja Medinan muslimit kuulivat, että Maailmankaikkeuden Sulttaani oli lähtenyt Mekasta ja oli tulossa heidän luokseen, he alkoivat odottaa hänen saapumistaan palavasti ja kiihkeästi. Siksi he asettivat vartijoita Medinan laitamille ja odottivat malttamattomina hetkeä, jolloin saisivat ottaa vastaan Mestarimme, joka kunnioittaisi heidän kaupunkiaan läsnäolollaan. Ne, jotka paloivat rakkaudesta häneen, odottivat päiväkausia katse kiinnitettynä taivaanrantaan, niin kuin polttavan kuuma aavikko kaipaa vettä.
Lopulta kuului yhtäkkiä ääni: ”He tulevat! He tulevat!..” Äänen kuulleet alkoivat tähyillä kuumalle aavikolle. Kyllä!.. Kyllä!.. He näkivät, että polttavan auringon kuumuudesta huolimatta tulijat lähestyivät heitä majesteettisesti kuuman aavikon halki. Riemuissaan he alkoivat huutaa toisilleen: ”Ilosanoma!.. Ilosanoma!.. Allahin Lähettiläs tulee!.. Profeettamme tulee!.. Iloitkaa, oi medinalaiset! Juhlikaa! Habibullah tulee!.. Kruunumme jalokivi tulee!..” Uutinen täytti hetkessä Medina al-Munawwaran kadut. Kaikki seitsenvuotiaista seitsemänkymppisiin, vanhoista sairaisiin, odottivat tätä vertaansa vailla olevaa ilosanomaa.
Kaikki medinalaiset pukeutuivat parhaisiin vaatteisiinsa ja kiiruhtivat ottamaan vastaan Maailmojen Mestaria. Takbir-huudot (”Allahu akbar”) kaikuivat taivaalla, ja ilon kyyneleet virtasivat. Ilmassa oli liikutusta ja onnea, ja Medina eli historiansa kauneinta päivää. Toisella puolella olivat ne, jotka olivat luvanneet palkkion Allahin (ta‘ala) rakastetun – jonka kaikki tunsivat lisänimellä ”al-Amin” (Luotettava) – surmaamisesta; toisella puolella ne, jotka halusivat suojella häntä ja hänen tovereitaan, painaa heidät rintaansa vasten ja uhrata tämän tähden henkensä.
Medinalaiset halusivat nähdä mahdollisimman pian rakkaan Profeettamme valoisat kasvot. Niin kauan kuin Medina oli ollut olemassa, se ei ollut nähnyt yhtä iloista ja siunattua hetkeä. Se oli juhla, jollaista ei ollut siihen päivään mennessä koettu. Tässä juhlassa, jonka vertaista ei ole ollut eikä tule olemaan, lapset, nuoret, aikuiset, onnelliset ihmiset lauloivat ensimmäistä kertaa yhteen ääneen tämän runon:13
Tala‘al-badru ‘alaina,
Täysikuu on noussut yllemme
Min thaniyyati’l-wada‘,
Wadan kukkuloilta (Thaniyyat al-Wada‘).
Wajaba’sh-shukru ‘alaina,
Kiitollisuus on velvollisuutemme
Ma da‘a lillahi da‘.
niin kauan kuin kutsuja kutsuu Allahin luo.
Ayyuha’l-mab‘uthu fina,
Oi sinä, joka olet lähetetty keskuuteemme,
Ji’ta bi’l-amri’l-muta‘,
tulit Allahin käskyn (Amrullah) kanssa.
Ji’ta sharrafta’l-Madina,
Saavuit ja toit kunniaa Medinalle,
Marhaban ya khayra da‘.
tervetuloa, oi paras kutsujista!
Anta shamsun, anta badrun,
Olet aurinko, olet täysikuu,
Anta nurun ‘ala nur,
olet valoa valon päällä,
Anta misbahu’th-thurayya,
olet Seulasten valo,
Ya Habibi, ya Rasul!
oi Rakas, oi Lähettiläs!
Qad labisna thawba ‘izzin,
Pukeuduimme kunnian vaatteisiin
Ba‘da aswabi’r-riqa‘,
vanhojen ryysyjen jälkeen,
Wa rada’na sadya majdin,
saavutimme kunnian ja kylläisyyden
Ba‘da ayyami’d-daya‘.
tappion päivien jälkeen.
Qalat ahmaru’d-dayaji,
Pimeyden karkottava kuu sanoo:
Qul li-arbabi’l-Islam,
”Sanokaa islamin väelle:
Kullu man yatba‘ Muhammad,
ketään, joka seuraa Muhammadia (‘alaihis-salam),
Yanbaghi an la yudam.
älkää koskaan kohdelko vääryydellä.”
Wa ta‘ahadna jami‘an,
Lupasimme kaikki yhdessä
Yawma aqsamna’l-yamin,
valan vannomisen päivänä:
Lan nakhuna’l-‘ahda yawman,
totuus on tiemme,
Wa’t-takhadhna’s-sidqa din.
uskonnossa ei ole petosta.
Lasta wallahi nasiyyan,
Vannon Allahin kautta, en unohda,
Ma yuqasihi’l-‘ibad,
ei ollut päivää ilman kipua,
Mashhadan ya najma amnin,
sinä olet todistaja, oi turvallisuuden tähti:
Dhu wabain wa widad.
uskollisuutesi ja rakkautesi olivat valtavat.
”Ihmisten joukossa on niitä, jotka uhraavat itsensä (nafs) saavuttaakseen Allahin (ta‘ala) mielisuosion.” Lehmän suura, 2:207
Joka suunnalta kaikuivat huudot: ”Tervetuloa, oi Allahin Lähettiläs!” ja ”Tule meille, oi Allahin Lähettiläs!” Jotkut Medinan ylhäiset tarttuivat Quswan suitsiin ja pyysivät hartaasti: ”Oi Allahin Lähettiläs! Tule meille…” Silloin Profeettamme sanoi heille: ”Päästäkää irti kamelini suitsista, sille on annettu käsky. Jään vieraaksi siihen taloon, jonka eteen se polvistuu!”
Kaikki olivat suuren jännityksen ja uteliaisuuden vallassa. Mihin Quswa polvistuisi? Quswa eteni yhä syvemmälle Medinaan, ja kun se kulki talojen ovien ohi, talojen isännät anoivat: ”Oi Allahin Lähettiläs! Kunnioita meitä läsnäolollasi, kunnioita meitä läsnäolollasi!” Mestarimme Profeetta hymyili heille ja sanoi: ”Antakaa kamelille tietä! Sille on käsketty, mihin polvistua.”
Lopulta Quswa polvistui paikkaan, jossa nykyään on Mestarimme Profeetan Masjid ash-Sharifin ovi. Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) ei laskeutunut kamelinsa selästä. Eläin nousi uudelleen ja lähti kulkemaan. Sitten se polvistui samaan paikkaan kuin aiemmin eikä enää noussut. Silloin Mestarimme laskeutui Quswan selästä ja sanoi: ”Insha-Allah, tässä on asuinsijamme”, ja kysyi: ”Kenen tämä paikka on?” He vastasivat: ”Oi Allahin Lähettiläs! Se kuuluu Suhailille ja Sahlille, Amrin pojille.” Nämä lapset olivat orpoja. Profeettamme kysyi: ”Kenen sukulaisistamme talo on lähimpänä tätä paikkaa?” Sillä Mestarimme Allahin Lähettilään isoisän Abdalmuttalibin äiti oli Najjarin poikien sukua. Kunnianarvoisa Khalid ibn Zaid Abu Ayyub al-Ansari sanoi ilon ja innon vallassa: ”Oi Allahin Lähettiläs! Minun taloni on lähimpänä. Tässä on taloni, ja tässä sen ovi.” Sitten hän purki Quswan kuorman ja pyysi Mestarimme Allahin Lähettilään sisään.14
Medinan muslimit ja muhajirit iloitsivat suunnattomasti Mestarimme hijrasta. Tätä vuotta kutsutaan nimellä ”Sanat al-idhn” (luvan vuosi).
Hijran aikaan Mestarimme Profeetta, sydänten lääke, ihmiskunnan kruunu ja Allahin (ta‘ala) rakastettu, oli 53-vuotias.
MITEN MINUN KÄY?
Miten minun käy, oi Allahin Lähettiläs?
Sieluni ja ruumiini palavat, oi Allahin Lähettiläs.
Kuin lepattava liekki ja suitsutusastia
savuan rakkaudestasi, oi Allahin Lähettiläs.
Eron kaipauksesta jo niin kauan
sulan ja hiivun pois, oi Allahin Lähettiläs.
Sinä olet shaahi, jonka tähden kaikki luotiin; ylevällä ovellasi
minä painan pääni, oi Allahin Lähettiläs.
Maassa, jota sinä astelit, puhkesivat ruusut kukkaan,
minä olen niiden piikki, oi Allahin Lähettiläs.
Abu Ayyub al-Ansari (radiyallahu ‘anhu)