‘AQABAN USKOLLISUUDENVALAT (BI‘AT)

‘Aqaban ensimmäinen bi‘a

Bi‘thatin (profeetaksi kutsumisen) 11. vuonna, dhu’l-hijja-kuussa, As‘ad ibn Zurara ja hänen yksitoista toveriaan, jotka olivat kääntyneet islamiin, saapuivat jälleen Mekkaan pyhiinvaelluksen (hajj) aikaan. Oli kulunut tarkalleen yksi vuosi siitä, kun he olivat viimeksi tavanneet Maailmojen Mestarin. Tuona vuonna monijumalaiset piinasivat ja vainosivat muslimeja enemmän kuin koskaan ennen. He seurasivat Mestariamme Allahin Lähettilästä jatkuvasti ja kiduttivat jokaista, joka puhui hänen kanssaan. Tästä kuultuaan medinalaiset sopivat tapaavansa Profeettamme yöllä ‘Aqabassa. Yön tultua he tapasivat. He vannoivat hänelle uskollisuudenvalan (bi‘a): he ilmaisivat uskollisuutensa ja lupasivat alistua kaikkiin hänen käskyihinsä ja toiveisiinsa. Tässä sopimuksessa he sitoutuivat siihen, että ”emme aseta Allahille (ta‘ala) kumppania, emme tee huorin (zina), emme varasta, pidättäydymme panettelusta emmekä tapa lapsiamme häpeän tai köyhyyden pelossa”.1

Rakas Profeettamme nimitti nämä kaksitoista henkilöä heimojensa edustajiksi. Näistä kahdestatoista kaksi kuului Aus-heimoon ja loput Khazraj-heimoon. Heidän tehtävänsä oli kertoa heimoilleen islamista ja toimia heimojensa puolesta takaajina Allahin Lähettiläälle. As‘ad ibn Zurara nimitettiin heidän kaikkien edustajaksi. Ne viisi, jotka olivat olleet läsnä edellisen vuoden ‘Aqaban tapaamisessa, ja ne seitsemän, jotka olivat hiljattain kääntyneet islamiin, olivat seuraavat: Malik ibn Najjarin pojista As‘ad ibn Zurara, Awf ibn Harith ja Mu‘az ibn Harith; Zuraiq ibn Amirin pojista Rafi‘ ibn Malik ja Zakwan ibn Abdiqais; Ghanm ibn Awfin pojista Ubada ibn Samit; Ghusainan pojista Yazid ibn Sa‘laba; Ajlan ibn Zaidin pojista Abbas ibn Ubada; Haram ibn Ka‘bin pojista Uqba ibn Amir; Sawad ibn Ghanmin pojista Qutba ibn Amir; Abdulashal ibn Jushamin pojista Abu’l-Haitham Malik ibn Tayyihan; ja Amr ibn Awfin pojista Uwaim ibn Sa‘ida.

Medinassa noussut aurinko

‘Aqaban ensimmäisen uskollisuudenvalan (bi‘a) jälkeen kunnianarvoisa As‘ad ibn Zurara ja hänen toverinsa palasivat Medinaan. He kertoivat heimoilleen islamista päivin ja öin ja kutsuivat heitä tosi uskontoon. Tämän kutsun ansiosta islam alkoi levitä nopeasti Medinassa, jopa siinä määrin, että aiemmin toisilleen vihamieliset Aus- ja Khazraj-heimot kokoontuivat yhteen ja pyysivät Mestariltamme Allahin Lähettiläältä opettajaa voidakseen oppia islamia paremmin. Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) lähetti kunnianarvoisan Mus‘ab ibn Umairin, yhden Mekassa olevista seuralaisistaan, opettajaksi Medinaan opettamaan heille Koraania ja islamia. Kunnianarvoisa Mus‘ab asui kunnianarvoisan As‘adin talossa. Yhdessä he kulkivat talosta taloon ja tekivät islamia tunnetuksi kaikille. He pyysivät ihmisiä rakastamaan Allahin Lähettilästä ja lupaamaan, että he tekisivät kaikkensa suojellakseen häntä kaikilta hänen vihollisiltaan. Näin he valmistivat heitä uskollisuudenvalaan. Kunnianarvoisan As‘ad ibn Zuraran heimon päällikkö oli Sa‘d ibn Mu‘az, ja he olivat sukulaisia. Tuohon aikaan arabien tapana oli välttää sukulaisten loukkaamista. Siksi Sa‘d ibn Mu‘az, joka ei ollut vielä uskova, ei itse mennyt kunnianarvoisan As‘ad ibn Zuraran talolle yrittämään estää tätä toimintaa. Heimopäällikkönä hän ei halunnut itse puuttua asiaan. Siksi hän sanoi Usaid ibn Hudairille, yhdelle heimonsa ylhäisistä: ”Mene korttelimme puolelle. Katso tuota tullutta miestä ja tee, mitä on tehtävä. Jos As‘ad ei olisi tätini poika, en olisi antanut tätä tehtävää sinulle.”

”Siispä ilmoitan teille kaikille: minulle on suotu kunnia tulla muslimiksi. Haluan, että tekin uskotte Allahiin (ta‘ala) ja Hänen Lähettilääseensä.” Sa‘d ibn Mu‘az (radiyallahu ‘anhu)

Silloin Usaid ibn Hudair otti keihäänsä ja meni taloon, jossa kunnianarvoisa Mus‘ab ibn Umair asui. Perille tultuaan hän alkoi puhua vihaisesti: ”Miksi te tulitte luoksemme? Te petkutatte ihmisiä! Jos ette halua menettää henkeänne, lähtekää täältä heti!” Nähdessään hänen vihansa Mus‘ab ibn Umair vastasi hyvin lempeästi ja kohteliaasti: ”Istu toki hetkeksi ja kuuntele, mitä sanomme! Ymmärrä, mitä tarkoitamme. Jos pidät siitä, hyväksyt sen. Muuten voit estää meitä…” Usaid rauhoittui ja sanoi: ”Olet oikeassa.” Hän iski keihäänsä maahan ja istuutui. Hän kuunteli kunnianarvoisan Mus‘abin suloista puhetta, hänen sydämeen tunkeutuvia sanojaan ja Koraanin jakeita, joita tämä luki kauniilla äänellään. Hän haltioitui ja sanoi: ”Miten kaunis asia tämä onkaan!” Sitten hän kysyi: ”Mitä on tehtävä, jotta voi tulla tähän uskontoon?” He selittivät sen hänelle, ja Usaid ibn Hudairista tuli muslimi hänen lausuttuaan kalima as-shahadan (uskontunnustuksen). Kunnianarvoisa Usaid ei pysynyt aloillaan ilostaan ja sanoi: ”Minä menen ja lähetän luoksenne erään miehen. Jos hän kääntyy islamiin, Medinaan ei jää hänen kansastaan ketään, joka ei olisi uskonut…” Hän nousi ja lähti kiireesti suoraan Sa‘d ibn Mu‘azin luo. Nähdessään hänet Sa‘d ibn Mu‘az sanoi: ”Vannon, ettei Usaid palaa samoilla kasvoilla, joilla hän täältä lähti.” Sitten hän kysyi: ”Mitä teit, oi Usaid?” Koska kunnianarvoisa Usaid ibn Hudair toivoi kovasti, että Sa‘d ibn Mu‘az kääntyisi islamiin, hän vastasi: ”Puhuin tuon miehen (Mus‘ab ibn Umairin) kanssa enkä nähnyt heissä mitään pahaa. Kuulimme kuitenkin, että Harithan pojat (Banu Haritha) ovat alkaneet epäillä tätisi poikaa As‘adia, koska hän majoittaa tuollaista miestä talossaan, ja ovat lähteneet liikkeelle tappaakseen hänet.” Nämä sanat koskivat Sa‘d ibn Mu‘aziin syvästi. Sillä muutama vuosi aiemmin käydyssä sodassa he olivat voittaneet Harithan pojat ja pakottaneet heidät hakemaan turvaa Khaibarista. Vuotta myöhemmin he olivat antaneet heille anteeksi ja sallineet heidän palata maahansa. Ajatus siitä, että nämä silti käyttäytyivät näin, raivostutti Sa‘d ibn Mu‘azin. Todellisuudessa mitään sellaista ei kuitenkaan ollut. Turvautumalla tähän juoneen Usaid ibn Hudair halusi estää Sa‘d ibn Mu‘azia vahingoittamasta tätiään ja tämän poikaa As‘ad ibn Zuraraa ja sitä kautta Mus‘ab ibn Umairia. Näin hän valmisti maaperää sille, että tämä siirtyisi heidän puolelleen ja lopulta kääntyisi islamiin. Kuultuaan Usaid ibn Hudairin sanat Sa‘d ibn Mu‘az ponnahti pystyyn ja meni kunnianarvoisan As‘ad ibn Zuraran luo. Perille tultuaan hän näki As‘adin ja Mus‘ab ibn Umairin istuvan ja keskustelevan täydessä rauhassa. Hän meni heidän luokseen ja sanoi: ”Oi As‘ad! Jos emme olisi sukulaisia, et olisi voinut tehdä tätä…” Kunnianarvoisa Mus‘ab ibn Umair vastasi: ”Oi Sa‘d! Odota hetki, istu ja kuuntele meitä ja yritä ymmärtää… Jos sanamme miellyttävät sinua, hyvä niin. Jos eivät miellytä, emme tarjoa sitä sinulle, ja voit nousta ja lähteä!” Näiden lempeiden ja ystävällisten sanojen jälkeen Sa‘d ibn Mu‘az rauhoittui, istuutui ja alkoi kuunnella heitä. Ensin kunnianarvoisa Mus‘ab ibn Umair kertoi Sa‘d ibn Mu‘azille islamista. Hän selitti islamin perusteet. Sitten hän luki suloisella ja kauniilla äänellään jonkin verran Koraania. Lukemisen edetessä Sa‘d ibn Mu‘azin mielentila muuttui, ja hän haltioitui täysin. Koraanin vertaansa vailla olevan kaunopuheisuuden edessä hänen sydämensä pehmeni, ja hän liikuttui syvästi. Hän ei voinut hillitä itseään ja kysyi: ”Mitä te teette, kun tulette tähän uskontoon?” Mus‘ab ibn Umair opetti hänelle heti kalima as-shahadan. Hänestä tuli muslimi, kun hän sanoi: ”Ash-hadu an la ilaha illallah wa ashhadu anna Muhammadan ‘abduhu wa rasuluh.” Sa‘d ibn Mu‘az ei pysynyt aloillaan sen rauhan ja ilon vuoksi, jota hän tunsi tultuaan muslimiksi. Hän meni heti kotiinsa ja suoritti ghuslin (rituaalisen kokopesun) niin kuin hänelle oli opetettu. Sitten hän pyysi kansaansa kokoontumaan. Hän otti Usaid ibn Hudairin mukaansa ja meni paikkaan, jonne kansa oli kokoontunut. Abdulashalin poikia puhutellen hän kysyi: ”Oi Abdulashalin pojat! Millaisena te minua pidätte?” He vastasivat yhteen ääneen: ”Sinä olet päällikkömme ja ylhäisimpämme, ja me seuraamme sinua!” Silloin Sa‘d ibn Mu‘az sanoi: ”Siispä ilmoitan teille kaikille: minulle on suotu kunnia tulla muslimiksi. Haluan, että tekin uskotte Allahiin (ta‘ala) ja Hänen Lähettilääseensä. Jos ette usko, en enää puhu enkä seurustele kenenkään teistä kanssa!”

Sanat as-surur (Ilon vuosi)

Heti kun Abdulashalin pojat kuulivat, että heidän päällikkönsä Sa‘d ibn Mu‘az oli kääntynyt islamiin ja kutsui heitäkin islamiin, he kaikki kääntyivät yhdessä islamiin. Sinä päivänä iltaan asti Medinan taivaalla kaikuivat kalima as-shahada ja takbir-huudot.2 Pian sen jälkeen, kun Abdulashalin pojat olivat yhdessä kääntyneet islamiin, kaikki Medinan asukkaat, Aus- ja Khazraj-heimot, ottivat vastaan islamin. Islamin valo valaisi jokaisen kodin. Sa‘d ibn Mu‘az ja Usaid ibn Hudair rikkoivat kaikki heimoilleen kuuluneet epäjumalankuvat. Kun tästä kerrottiin rakkaalle Profeetallemme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam), hän ilahtui suuresti. Mekan muslimit olivat riemuissaan. Tämän vuoksi tätä vuotta (621 jaa.) kutsuttiin nimellä Sanat as-surur (ilon vuosi).

Assalatu wassalamu ‘alaika, ya Rasulallah!
Assalatu wassalamu ‘alaika, ya Habiballah!
Assalatu wassalamu ‘alaika, ya Sayyid al-awwalina wal-akhirin!

‘Aqaban toinen uskollisuudenvala (bi‘a)

Bi‘thatin 12. vuonna Mekan monijumalaisten muslimeihin kohdistama vaino oli saavuttanut huippunsa ja muuttunut sietämättömäksi. Medinassa taas Ausin ja Khazrajin heimolaiset paloivat As‘ad ibn Zuraran ja Mus‘ab ibn Umairin palvelutyön ansiosta rakkaudesta ja innosta ottaa muslimit avosylin vastaan, painaa heidät rintaansa vasten ja uhrata heidän puolestaan kaikkensa. He toivoivat, että Mestarimme Allahin Lähettiläs kunnioittaisi Medinaa läsnäolollaan mahdollisimman pian, ja lupasivat, etteivät säästäisi hänen tähtensä omaisuuttaan eivätkä henkeään. Hajj-aika oli käsillä. Dhu’l-hijja-kuussa Medinasta saapui Mus‘ab ibn Umairin kanssa Mekkaan 73 muslimimiestä ja 2 musliminaista. Hajjin jälkeen he kaikki tapasivat jälleen Profeettamme ‘Aqabassa. Kaksitoista edustajaa, As‘ad ibn Zurara mukaan lukien, pyysivät heimojensa puolesta Profeettaamme muuttamaan Medinaan ja tarjoutuivat ottamaan hänet vastaan. Luettuaan heille joitakin Koraanin jakeita Mestarimme Allahin Lähettiläs vaati heiltä järkkymättömän lupauksen, että he suojelisivat häntä samalla tavalla kuin he suojelivat ja varjelivat omaa henkeään, vaimojaan ja lapsiaan. Paikalla oli myös Mestarimme Allahin Lähettilään setä, kunnianarvoisa Abbas, joka ei ollut vielä kääntynyt islamiin. Hän puhutteli uskollisuudenvalaa tekemään tullutta joukkoa näin: ”Oi medinalaiset! Tämä on veljeni poika. Hän on minulle kaikista ihmisistä rakkain. Jos pidätte häntä totena ja uskotte siihen, mitä hän on tuonut Allahilta, ja jos haluatte viedä hänet mukananne, teidän on annettava minulle luja lupaus, joka rauhoittaa minut. Kuten tiedätte, Muhammad (‘alaihis-salam) on meikäläisiä. Olemme suojelleet häntä niiltä, jotka eivät usko häneen. Hän elää keskuudessamme suojeltuna, arvossa ja kunniassa. Tästä huolimatta hän on kääntänyt selkänsä kaikille muille ja päättänyt liittyä teihin ja lähteä kanssanne. Ryhtykää tähän vain, jos teillä on tarpeeksi sotavoimaa vastustaa kaikkia arabiheimoja, kun ne yhdistyvät ja hyökkäävät kimppuunne. Keskustelkaa ja neuvotelkaa tästä keskenänne perusteellisesti, jottette myöhemmin joutuisi erimielisyyteen. Pidättekö lupauksenne, ja pystyttekö suojelemaan häntä hänen vihollisiltaan? Jos pystytte tekemään sen kunnolla, hyvä niin. Mutta jos aiotte jättää hänet yksin lähdettyänne Mekasta, luopukaa asiasta jo nyt, jotta hän voisi elää omassa maassaan suojeltuna ja kunniassa.” Kunnianarvoisan Abbasin puhe pahoitti Medinan muslimien mielen. Heistä tuntui kuin he olisivat kuulleet, etteivät he pystyisi suojelemaan Mestariamme Allahin Lähettilästä (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) monijumalaisilta vietyään hänet maahansa ja että he jättäisivät hänet yksin ahdingon tullen. Kunnianarvoisa As‘ad ibn Zurara, yksi Medinan seuralaisista (sahaba), kääntyi Mestarimme Profeetan puoleen ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Jos sallit, minulla on muutama sana sanottavana. Salli minun esittää ne sinulle.” Kun Mestarimme Fakhr al-kainat (Maailmankaikkeuden Ylpeys) antoi luvan, hän sanoi: ”Uhrattakoon äitini ja isäni sinun puolestasi, oi Allahin Lähettiläs! Jokaisella kutsulla on oma tiensä ja tapansa, lempeä tai ankara. Nyt sinä kutsut meitä sellaiseen, minkä hyväksyminen on ihmisille hyvin vaikeaa. Sillä ihmisten on hyvin vaikea luopua epäjumalista, joita he ovat palvoneet ikiajoista asti, ja ottaa vastaan islam. Tästä huolimatta olemme ottaneet islamin vastaan koko sydämestämme. Lisäksi käskit meitä katkaisemaan välimme monijumalaisiin sukulaisiimme, ja senkin hyväksyimme vilpittömästi. Tiedät, että senkin hyväksyminen on hyvin vaikeaa. Olemme ottaneet avosylin vastaan sinun ylevän persoonasi, jota omat setäsikään eivät suojelleet vaan kääntyivät vihollisiksesi, ja pidämme tätä kunniakasta tehtävää itsellemme velvollisuutena. Olemme kaikki yhtä mieltä näistä sanoistamme. Minkä kielellämme sanomme, sen sydämellämme vahvistamme. Vannomme, että suojelemme siunattua persoonaasi viimeiseen veripisaraamme asti niin kuin suojelemme vaimojamme ja lapsiamme. Jos rikomme tämän sopimuksemme, kuulukaamme niiden onnettomien joukkoon, jotka eivät pidä Allahille (ta‘ala) antamaansa lupausta. Oi Allahin Lähettiläs! Me pysymme uskollisina tälle sanallemme. Suokoon Allah (ta‘ala) meille menestyksen!” Sitten hän jatkoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Voit vaatia meiltä itsellesi minkä tahansa takuun ja asettaa mitä tahansa ehtoja.”

”Jos rikomme tämän sopimuksemme, kuulukaamme niiden onnettomien joukkoon, jotka eivät pidä Allahille (ta‘ala) antamaansa lupausta. Oi Allahin Lähettiläs! Me pysymme uskollisina tälle sanallemme. Suokoon Allah (ta‘ala) meille menestyksen!” As‘ad ibn Zurara (radiyallahu ‘anhu)

Mestarimme Profeetta kannusti heitä islamiin ja luki Koraania. Sitten hän sanoi: ”Ehtoni teille Herrani puolesta on, että palvelette Allahia (ta‘ala) ettekä aseta Hänelle mitään kumppania. Ehtoni teille omasta ja seuralaisteni puolesta on, että annatte meille suojan, autatte minua ja seuralaisiani ja suojelette meitä kaikelta, miltä puolustatte ja suojelette itseänne.”

Bara ibn Ma‘rur sanoi: ”Vannon Allahin (ta‘ala) kautta, joka lähetti sinut profeetaksi tosi uskonnon ja Kirjan kanssa: me puolustamme ja suojelemme sinua niin kuin puolustamme ja suojelemme vaimojamme ja lapsiamme! Ota meiltä uskollisuudenvala, oi Allahin Lähettiläs!” Abbas ibn Ubada, yksi Medinan muslimeista, sanoi tovereilleen vahvistaakseen sopimusta Mestarimme Profeetan kanssa: ”Oi khazrajilaiset! Tiedättekö, miksi olette ottaneet vastaan Muhammadin (‘alaihis-salam)?” He vastasivat: ”Kyllä.” Silloin hän sanoi: ”Te otatte hänet vastaan ja seuraatte häntä sekä rauhan että sodan aikana. Jos aiotte jättää Profeettamme yksin ja ilman apua, kun omaisuutenne kärsii vahinkoa ja sukulaisenne ja läheisenne saavat surmansa, tehkää se jo nyt. Vannon Allahin kautta, että jos niin teette, tuhoudutte sekä tässä maailmassa että Tuonpuoleisessa! Mutta jos uskotte pystyvänne pysymään hänelle uskollisina siinä, mihin hän kutsuu, vaikka menettäisitte omaisuutenne ja lähimmät sukulaisenne surmattaisiin, niin pitäkää kiinni hänestä. Vannon Allahin kautta, että se on parasta sekä tälle maailmallenne että Tuonpuoleisellenne.” Hänen toverinsa vastasivat: ”Emme luovu Profeetastamme, vaikka menettäisimme omaisuutemme ja läheisemme surmattaisiin. Emme koskaan eroa hänestä. Mieluummin kuolema kuin perääntyminen!”

Sitten he kääntyivät rakkaan Profeettamme puoleen ja kysyivät: ”Oi Allahin Lähettiläs! Mitä me saamme, jos täytämme tämän sopimuksemme?” Silloin rakas Profeettamme sanoi: ”Allahin (ta‘ala) mielisuosion ja Paratiisin!” Jokainen heistä antoi lupauksensa kansansa edustajana ja valtuutettuna. Ensimmäisenä kunnianarvoisa As‘ad ibn Zurara teki kättelyn (musafaha) muslimien tapaan ja sanoi: ”Vannon uskollisuudenvalan täyttääkseni Allahille (ta‘ala) ja Hänen Lähettiläälleen antamani lupauksen ja toteuttaakseni lupaukseni auttaa häntä hengelläni ja omaisuudellani.” Hänen jälkeensä jokainen vannoi samalla tavoin valansa ja ilmaisi tyytyväisyytensä ja alistumisensa sanoen: ”Olemme ottaneet vastaan Allahin (ta‘ala) ja Hänen Lähettiläänsä kutsun, olemme kuulleet ja totelleet.” Näin he asettivat epäröimättä henkensä ja omaisuutensa Allahin Lähettilään tähden. Naisten kanssa uskollisuudenvala tehtiin vain sanoin (ilman kättelyä). Rakas Profeettamme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) otti heiltä lupauksen, ”etteivät he aseta Allahille (ta‘ala) mitään kumppania, eivät varasta, eivät panettele eivätkä tee huorin, eivät tapa lapsiaan, eivät valehtele eivätkä vastusta hyviä tekoja…” Kun medinalaiset vannoivat uskollisuudenvalaa Mestarimme Profeetalle, ‘Aqaban kukkulalta huusi ääni: ”Oi te, jotka olette leiriytyneet Minaan! Profeetta ja Medinan muslimit ovat sopineet taistelevansa teitä vastaan.” Profeettamme sanoi tuosta äänestä: ”Tuo on ‘Aqaban saatana (shaitan)”, ja sitten hän sanoi huutajalle: ”Oi Allahin (ta‘ala) vihollinen! Sinutkin minä vielä päihitän!” Sen jälkeen hän käski uskollisuudenvalan vannoneita medinalaisia: ”Palatkaa heti leiripaikoillenne.” Abbas ibn Ubada sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Vannon, että jos haluat, marssimme huomenaamulla Minassa olevien uskottomien kimppuun ja surmaamme heidät kaikki miekalla.” Mestarimme Profeetta ilahtui, mutta vastasi: ”Meitä ei ole vielä käsketty toimimaan näin. Palatkaa toistaiseksi paikoillenne.” Imaami an-Nasain Abdullah ibn Abbasilta välittämän kertomuksen mukaan ne ansarit (auttajat)3, jotka olivat läsnä ‘Aqaban uskollisuudenvalassa, tulivat myös muuttajiksi (muhajir), koska he olivat tulleet Allahin Lähettilään luo.4

Ylpeä sypressi ei kuule kyyhkysen anomusta,
ellei vesi tartu sen helmaan, lankea sen jalkoihin ja ano.
Ruusu haluaisi juonitellen juoda satakielen verta,
ellei vesi tunkeutuisi ruusunoksan suoniin ja pelastaisi.
Vesi on näyttänyt puhtaan luontonsa maailman väelle,
kun se on seurannut Ahmad al-Mukhtarin tietä.
Ihmissuvun valtias, valittujen helmien meri –
hänen ihmeensä ovat vettä jumalattomien tuleen.
Elvyttääkseen profeettuuden ruusutarhan loiston
hän toi ihmeellään vettä esiin kovasta kalliosta.
Hänen ihmeensä on maailmassa rannaton meri,
josta vesi ulottui uskottomien tulitemppeliin asti.
Ihmetyksestä puree sormeaan, kuka tämän kuulee:
ahdingon päivänä hän antoi sormistaan vettä ansareille.