Matka Mekasta Taifiin

Hän kutsuu Taifin kansaa uskoon

Vaikka monijumalaiset olivat nähneet monia rakkaan Profeettamme ihmeitä, he eivät pelkästä jääräpäisyydestään uskoneet; lisäksi he eivät lakanneet kiduttamasta ja sortamasta muslimeiksi kääntyneitä lapsiaan, sisaruksiaan, sukulaisiaan ja ystäviään. Rakas Profeettamme oli hyvin murheellinen heidän yhä julmemmaksi käyvästä vainostaan ja kidutuksestaan. Hän päätti matkata Mekan lähellä sijaitsevaan Taifiin ja kutsua sen asukkaita islamiin. Niinpä hän otti mukaansa Zaid ibn Harithan ja saapui Taifiin.

Hän puhui Amrin poikien Abd al-Yalilin, Habibin ja Mas‘udin kanssa, jotka kuuluivat Taifin merkittävimpiin miehiin. Hän kertoi heille islamista ja pyysi heitä uskomaan Allahiin (ta‘ala). He eivät kuitenkaan uskoneet, vaan pilkkasivat häntä ja sanoivat vielä: ”Eikö Allah (ta‘ala) löytänyt Profeetaksi lähetettäväksi ketään muuta kuin sinut? Eikö Allah (ta‘ala) kykene lähettämään Profeetaksi jotakuta muuta kuin sinua? Mene minne haluat, kunhan häivyt mailtamme! Oma kansasi ei hyväksynyt sanojasi, ja siksi tulit tänne, eikö niin? Vannomme, että mekin pysymme erossa sinusta! Emme hyväksy mitään, mitä pyydät.”

Mestarimme Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) lähti heidän luotaan murheellisena. Hän kutsui Thaqif-heimoa islamiin kymmenen päivän tai kuukauden ajan, mutta yksikään heistä ei uskonut; päinvastoin he pilkkasivat, piinasivat ja vihelsivät häntä. He asettivat lapsia ja nuorukaisia rivistöiksi niiden teiden varsille, joita hänen piti kulkea, ja käskivät heitä heittelemään Mestariamme kivillä ja hyökkäämään hänen kimppuunsa. Kunnianarvoisa Zaid suojasi kehollaan Profeettaamme Taifin nuorukaisten heittämiltä kiviltä ja yritti estää, ettei häntä vahingoitettaisi. Hän juoksi rakkaan Profeettamme ympärillä ja yritti kaikin voimin estää kiviä osumasta häneen. Jottei Profeetan siunattua kehoa vahingoitettaisi, hän ei välittänyt kivistä, jotka osuivat häneen itseensä. Eikö hän ollut odottanut tilaisuutta uhrata henkensä juuri tällaisina päivinä? Ja nyt he kivittivät Maailmojen Mestaria ja yrittivät ajaa hänet mailtaan vainolla ja kidutuksella.

”Lopettakaa! … Älkää lyökö! Hän on Maailmojen Mestari! Hän on Allahin Lähettiläs! Leikatkaa minun kehoni paloiksi, mutta älkää antako Profeettaamme kohdata mitään vahinkoa!” Zaid ibn Haritha (radiyallahu ‘anhu)

Kun kunnianarvoisa Zaid juoksi sinne tänne suojellakseen Mestariamme Allahin Lähettilästä, kivi toisensa jälkeen osui hänen päähänsä, kehoonsa ja jalkoihinsa. Siksi kunnianarvoisan Zaidin koko keho oli yltä päältä veressä. Hän teki kaikkensa suojellakseen rakasta Profeettaansa ja huusi niin kovaa kuin pystyi julmille kivittäjille: ”Lopettakaa! … Älkää lyökö! Hän on Maailmojen Mestari! Hän on Allahin Lähettiläs! Leikatkaa minun kehoni paloiksi, mutta älkää antako Profeettaamme kohdata mitään vahinkoa!” Zaid ibn Harithan ohi lentäneet kivet osuivat Mestariimme Allahin Lähettilääseen ja saivat hänen siunatut jalkansa vuotamaan verta.

Murheellisena, uupuneena ja haavoittuneena rakas Profeettamme saapui kahden veljeksen, ‘Utban ja Shaiban, viinitarhan lähelle. Siellä Mestarimme Allahin Lähettiläs, jonka tähden jokainen uskova haluaa uhrata henkensä, pyyhki veren siunatuista jaloistaan.

Tehtyään rukouspesun (wudu) hän suoritti puun alla kahden rakan rukouksen. Sitten hän kohotti siunatut kätensä ja rukoili Allahia (ta‘ala).

Viinitarhan omistajat seurasivat tätä. He näkivät, mitä Mestarillemme Allahin Lähettiläälle oli tapahtunut, ja olivat todistamassa hänen yksinäisyyttään. Heissä heräsi sääli, ja he lähettivät hänelle viinirypäleitä Addas-nimisen orjansa välityksellä. Rakas Profeettamme lausui viinirypäleitä syödessään basmalan (Bismillah ir-Rahman ir-Rahim). Viinirypäleet tuonut orja oli kristitty. Kun hän kuuli basmalan, hän hämmästyi ja kysyi: ”Olen ollut täällä monta vuotta, mutta en ole koskaan kuullut kenenkään sanovan noin. Mikä tuo sana on?”

Allahin Lähettiläs kysyi: ”Mistä olet kotoisin?” Addas vastasi: ”Olen Ninawasta.” Allahin Lähettiläs sanoi: ”Olet siis Yunusin (‘alaihis-salam) maasta.” Addas kysyi: ”Mistä tunnet Yunusin? Kukaan täällä ei tunne häntä.” Allahin Lähettiläs vastasi: ”Hän on veljeni. Hän oli Profeetta, kuten minäkin.”

Addas sanoi: ”Sellainen, jolla on nämä kauniit kasvot ja nämä lempeät sanat, ei voi olla valehtelija. Uskon, että olet Allahin Lähettiläs.” Hän kääntyi muslimiksi ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Olen ollut monta vuotta näiden julmien ihmisten, näiden valehtelijoiden, orjana. He vievät vääryydellä kaikilta sen, mikä heille kuuluu. He pettävät kaikkia. Heillä ei ole ainuttakaan hyvää ominaisuutta. Kootakseen maallista hyvää ja tyydyttääkseen himojaan he eivät kaihda mitään alhaisuutta. Inhoan heitä. Haluan lähteä kanssasi, saada kunnian palvella sinua, ottaa itseeni sen halveksunnan, jota tietämättömät ja typerät osoittavat sinulle, ja uhrata itseni suojellakseni siunattua kehoasi.”2

Mestarimme Allahin Lähettiläs hymyili ja sanoi: ”Pysy toistaiseksi isäntiesi luona! Pian kuulet nimeni kaikkialla. Tule silloin luokseni.”

Levättyään hetken he lähtivät kohti Mekkaa. Kun Mekkaan oli kahden päivän matka, hän huomasi pilven varjostavan häntä. Kun hän katsoi tarkemmin, hän ymmärsi, että se oli Jibril (‘alaihis-salam). Rakas Profeettamme kertoi tästä myöhemmin äidillemme Aisha as-Siddiqalle.

Teoksessa ”Sahih al-Bukhari” ja Ahmad ibn Hanbalin ”Musnadissa” kerrotaan, että äitimme kunnianarvoisa Aisha kysyi eräänä päivänä: ”Oi Allahin Lähettiläs! Oletko koskaan kokenut päivää, joka olisi ollut tuskallisempi kuin Uhudin päivä?” Mestarimme Allahin Lähettiläs vastasi: ”Vannon Allahin kautta, en kärsinyt Uhudin taistelussa uskottomilta niin paljon kuin kärsin sinun kansaltasi. Kun esittäydyin Ibn Abd al-Yalil ibn Abd al-Kulalille (eli kun ilmoitin hänelle profeetallisuuteni ja kutsuin hänet uskontoon), hän ei hyväksynyt sitä. Lähdin heidän luotaan niin suuren tuskan vallassa, että tulin itseeni vasta saavuttuani paikkaan nimeltä Qarn as-Sa‘alib. Siellä kohotin katseeni ja näin pilven varjostavan minua. Näin, että pilvessä seisoi Jibril (‘alaihis-salam). Hän huusi minulle ja sanoi: ’Oi Muhammad! Haqq (ta‘ala) on kuullut, mitä kansasi sanoi sinusta, ja tietää, etteivät he halua suojella sinua. Hän on lähettänyt sinulle tämän enkelin, jolle vuoret on uskottu, jotta voisit käskeä häntä tekemään mitä haluat.’ Ja tuo enkeli huusi minulle, tervehti minua ja sanoi: ’Oi Muhammad! Kuten Jibril sinulle sanoi, Haqq (ta‘ala) on lähettänyt minut, vuorten enkelin, luoksesi, jotta voisit käskeä minua tekemään mitä haluat. Olen valmis täyttämään käskysi. Jos haluat, että nämä kaksi jyrkkää vuorta (Quaiqian-vuori ja Abu Qubais -vuori) painuvat yhteen ja kaatuvat mekkalaisten päälle (ja murskaavat monijumalaiset kokonaan), käske, niin teen sen.’ En suostunut, vaan sanoin: ’(Ei! Minut on lähetetty armoksi maailmoille.) Rukoilen Allahia (ta‘ala), että Hän nostaisi näiden monijumalaisten jälkeläisistä sukupolven, joka palvoo yksin Allahia (ta‘ala) eikä aseta Hänelle mitään vertaista.’”

Kun Mestarimme Profeetta (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) palasi Taifista Mekkaan, hän pysähtyi hetkeksi lepäämään Nakhlaan. Siellä hän ryhtyi rukoukseen. Joukko Nusaybinin jinnejä kulki ohi, ja kuultuaan rakkaan Profeettamme resitoimia Koraanin jakeita he pysähtyivät ja kuuntelivat. Sitten he puhuivat Mestarimme Profeetan kanssa ja kääntyivät muslimeiksi. Mestarimme Profeetta sanoi heille: ”Kun palaatte kansanne luo, kertokaa heille kutsustani uskoon. Kutsukaa myös heitä uskoon.”

Kun nämä jinnit palasivat kansansa luo ja kertoivat tästä, kaikki sen kuulleet jinnit uskoivat.3 Tästä kerrotaan Koraanin Jinnien suurassa ja tunnetuissa hadith as-sharif -kokoelmissa ”Bukhari” ja ”Muslim”.

Kun hän lähestyi Mekkaa, uskovaiset lähettivät Mestarillemme Allahin Lähettiläälle viestin: ”Quraishilaiset ovat kuulleet, miten huonosti alhaiset taifilaiset kohtelivat sinua. Jos tulet nyt, he saattavat koventaa julmuuksiaan entisestään.” Saavuttuaan Hiraan Mestarimme Profeetta lähetti miehen Suhail ibn Amrin luo ja pyysi tätä ottamaan hänet suojelukseensa. Kun tuo onneton kieltäytyi, hän lähetti viestin Mut‘im ibn Adille, ja tämä hyväksyi pyynnön. Mestarimme Habib al-Akram, Nabi al-Muhtaram (kunnioitettu Profeetta), saapui Mekkaan Mut‘im ibn Adin suojeluksessa. Mut‘im ilmoitti tästä quraishilaisille. Allahin Lähettiläs teki tawafin Bait ash-Sharifin (Kaaban) ympäri ja suuteli Hajar al-Aswadia. Muutamaa päivää myöhemmin hän sanoi Mut‘imille: ”En halua olla enää suojeluksessasi.” Mut‘im hyväksyi tämänkin. Janab al-Haqq otti rakastettunsa omaan suojelukseensa.

Sanokaa ”La ilaha illallah” ja pelastukaa

”Hän (Yunus (‘alaihis-salam)) on veljeni. Hän oli Profeetta, kuten minäkin.” Hadith as-sharif

Lähettiläs (‘alaihis-salam) jatkoi ihmisten kutsumista oikealle tielle. Tämän vuoksi monijumalaiset raivostuivat jälleen ja alkoivat kiduttaa ja sortaa ankarammin kuin koskaan aiemmin. Silloin Janab al-Haqq käski Mestariamme Profeettaa tapaamaan vierailuaikana Kaabaan saapuvia arabiheimoja ja kutsumaan niitä islamiin. Saatuaan tämän käskyn rakas Profeettamme alkoi käydä Mekan lähistöllä pidetyillä Dhu’l-Majazin, Ukazin ja Majannan markkinoilla.

Hän kävi siellä usein ja kutsui heimoja uskomaan Allahin (ta‘ala) ykseyteen ja palvomaan Häntä. Hän pyysi heitä tunnustamaan, että hän on Profeetta, ja ilmoitti, että jos he tunnustaisivat sen, Janab al-Haqq antaisi heille Paratiisin. Valitettavasti yksikään heistä ei kuitenkaan kuunnellut näitä kutsuja, jotka Mestarimme Profeetta esitti lähes anoen. Jotkut kohtelivat häntä töykeästi ja pilkkasivat häntä, toiset nyrpistivät nenäänsä ja puhuivat hänestä pahaa. Lisäksi Quraishin monijumalaiset seurasivat häntä ja turmelivat niiden heimojen mielet, joiden luo hän meni.

Imaami Ahmadin, Baihaqin, Tabaranin ja Ibn Ishaqin välittämien kertomusten mukaan Rabia ibn Abbad kertoi: ”Olin nuori. Olimme isäni kanssa menneet Minaan. Lähettiläs (‘alaihis-salam) meni paikkoihin, joihin arabiheimot olivat leiriytyneet, ja sanoi: ’Oi sen-ja-sen pojat! Olen Allahin (ta‘ala) Lähettiläs. Hän käskee teitä heittämään pois nämä palvomanne epäjumalat, palvomaan Allahia (ta‘ala) asettamatta Hänelle mitään vertaista, uskomaan minuun ja vahvistamaan minut todeksi sekä suojelemaan minua, kunnes olen selittänyt ja täyttänyt tehtävän, jonka kanssa Allah (ta‘ala) on minut lähettänyt! …’

Hänen perässään kulki kierosilmäinen mies, jonka hiukset olivat leteillä, ja sanoi: ’Oi sen-ja-sen pojat! Tämä mies kieltää teitä palvomasta epäjumaliamme Latia ja Uzzaa ja kutsuu teitä uskontoon, jonka hän on itse keksinyt! Varokaa… Älkää kuunnelko häntä älkääkä totelko häntä! …’ Kysyin isältäni: ’Kuka on tuo, joka kulkee tuon miehen perässä?’ Hän vastasi: ’Hänen setänsä Abu Lahab.’”

Tabarani välitti Tariq ibn Abdullahin kertomuksen: ”Näin Lähettilään (‘alaihis-salam) Dhu’l-Majazin markkinoilla. Hän huusi kovaan ääneen, jotta ihmiset kuulisivat: ’Oi ihmiset! Sanokaa La ilaha illallah (ei ole muuta jumalaa kuin Allah (ta‘ala)), niin pelastutte!’ Hänen perässään kulkeva mies heitti hänen jalkoihinsa kiviä, mitä vain käsiinsä sai, ja sanoi: ’Oi ihmiset! Älkää uskoko häntä! … Varokaa häntä! Sillä hän on valehtelija! …’ Osuneet kivet saivat hänen siunatut jalkansa verille, mutta hän jatkoi kutsuaan väsymättä ja lannistumatta. Ihmiset kysyivät: ’Kuka tuo nuorukainen on?’ Joku vastasi: ’Hän on nuorukainen Abdalmuttalibin pojista.’ Kun he kysyivät: ’Entä kuka heittelee kiviä?’, hän vastasi: ’Hänen setänsä Abu Lahab.’”

Imaami Bukhari teoksessaan ”Tarikh al-Kabir” ja Tabarani teoksessaan ”Mu‘jam al-Kabir” mainitsevat, että Mudrik ibn Munib kertoi isänsä kertomana ja tämä puolestaan isoisänsä kertomana, joka sanoi: ”Olimme isäni kanssa tulleet Minaan ja viipyneet siellä jonkin aikaa. Tapasimme ihmisjoukon. Eräs mies sanoi heille: ’Oi ihmiset! Sanokaa La ilaha illallah, niin pelastutte!’ Jotkut hänen ympärillään olleista sylkivät hänen kauniille kasvoilleen, toiset heittivät multaa hänen päähänsä, ja jotkut kirosivat ja herjasivat häntä kaikin tavoin. Näin jatkui keskipäivään asti. Silloin paikalle tuli pieni tyttö vesikannu kädessään. Nähdessään hänet tuossa tilassa tyttö alkoi itkeä. Juotuaan vettä mies kääntyi tytön puoleen ja sanoi: ’Oi tyttäreni! Älä pelkää, että isäsi joutuu ansaan ja surmataan tai nöyryytetään!’ Silloin kysyimme paikalla olleilta: ’Kuka tuo mies on, ja kuka tuo tyttö on?’ He vastasivat: ’Hän on Muhammad Abdalmuttalibin pojista, ja hänen vieressään on hänen tyttärensä Zainab.’”

Sa‘id ibn Yahya ibn Sa‘id Amawi välitti teoksessaan ”Maghazi” kertomuksen isältään, tämä Abu Naimilta ja Abdurrahman Amirilta, ja Abdurrahman Amiri monilta muilta. He kertoivat: eräänä päivänä rakas Profeettamme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) meni Ukazin markkinoille. Hän meni Bani Amir -heimon luo ja kysyi heiltä: ”Oi Bani Amir! Miten te suojelette niitä, jotka hakevat turvaa luotanne?” He vastasivat: ”Kukaan ei voi lausua meille sanaakaan, eikä kukaan voi lämmitellä tulemme ääressä ilman lupaamme! …” Mestarimme Profeetta sanoi: ”Olen Allahin (ta‘ala) Lähettiläs. Suojelisitteko minua, kun tulen luoksenne, kunnes olen toimittanut ihmisille profeetallisen tehtävän, jonka Herrani on minulle antanut?” He kysyivät: ”Keihin quraishilaisiin sinä kuulut?” Mestarimme vastasi: ”Olen Abdalmuttalibin pojista.” Silloin he sanoivat: ”Jos olet Abdalmuttalibin pojista, mikseivät he suojele sinua?” Mestarimme Allahin Lähettiläs vastasi: ”He olivat ensimmäisiä niiden joukossa, jotka kieltävät minut.” Bani Amirin joukko sanoi: ”Oi Muhammad! Me emme hylkää sinua, mutta emme myöskään usko siihen, mitä olet tuonut. Suojelemme sinua kuitenkin siihen asti, kunnes olet toimittanut profeetallisen tehtäväsi ihmisille.”

Tämän jälkeen Mestarimme Profeetta istuutui heidän luokseen. Silloin Baihara ibn Faris, yksi Bani Amirin johtajista, palasi tehtyään kauppansa markkinoilla. Hän osoitti Mestariamme Profeettaa ja kysyi heiltä: ”Kuka tämä on?” He vastasivat: ”Hän on Muhammad ibn Abdullah.” Baihara kysyi: ”Mitä asiaa teillä on hänen kanssaan, kun olette istuttaneet hänet keskuuteenne?” He vastasivat: ”Hän haki turvaa luotamme; hän sanoo olevansa Allahin Lähettiläs ja pyytää meitä suojelemaan häntä, kunnes hän on toimittanut profeetallisen tehtävänsä ihmisille.” Silloin Baihara kääntyi Mestarimme Profeetan puoleen ja sanoi: ”Sinun suojelemisesi merkitsee sitä, että asettaa rintansa kaikkien arabien nuolten maalitauluksi.” Kansalleen hän sanoi: ”Ei ole heimoa, joka palaisi kotiinsa huonomman asian kanssa kuin te. Te siis aiotte sotia kaikkia arabeja vastaan ja asettaa ruumiinne heidän nuoltensa maalitauluksi! Jos hänen oma kansansa olisi nähnyt hänessä jotakin hyvää, se olisi itse ensimmäisenä suojellut häntä. Te yritätte antaa turvaa ja apua miehelle, jonka oma kansa on kieltänyt ja ajanut pois! Olette täysin väärässä! …”

Sitten hän kääntyi rakkaan Profeettamme puoleen ja oli niin onneton, että sanoi: ”Lähde heti luotamme ja palaa kansasi luo! … Vannon, että jos et olisi kansani keskuudessa, lyisin nyt pääsi poikki! …” Kuultuaan nämä sanat Maailmojen Mestari nousi suuren murheen vallassa kamelinsa selkään. Röyhkeä Baihara pudotti Mestarimme Allahin Lähettilään kamelin selästä. Tämän nähdessään eräs Profeetan seuralaisiin kuuluva nainen, Dabaa bint Amir, huusi ja kutsui sukulaisiaan: ”Miten voitte sietää sitä, mitä Allahin (ta‘ala) rakastetulle tehdään? Eikö kukaan pelasta minun tähteni Allahin Lähettilästä näiden käsistä?” Heti kolme hänen serkkuaan hyökkäsi onnettoman Baiharan kimppuun. Kaksi Baiharan miestä halusi auttaa häntä, mutta nuo kolme pieksivät ja hakkasivat Baiharan ja hänen auttajansa. Rakas Profeettamme, joka seurasi tapahtumia, rukoili niiden kolmen puolesta, jotka taistelivat hänen puolestaan: ”Oi Herrani! Suo näille siunauksesi!” Baiharan ja hänen auttajiensa puolesta hän rukoili: ”Oi Herrani! Etäännytä myös nämä armostasi!”

”Oi ihmiset! Sanokaa La ilaha illallah, niin pelastutte!” Hadith as-sharif

Ne, joiden puolesta hän rukoili hyvää, saivat kunnian kääntyä muslimeiksi, ja muut kuolivat uskottomina. Kun Bani Amir -heimon jäsenet palasivat kotiin, he kertoivat taivaallisia kirjoja lukeneelle heimonsa vanhukselle, mitä olivat kokeneet Mekassa. Kun tämä mies kuuli Mestarimme Profeetan nimen, hän moitti heitä sanoen: ”Oi Bani Amir! Mitä te teitte? Yksikään Ismailin pojista ei ole tähän mennessä koskaan väittänyt valheellisesti olevansa profeetta. Se, mitä hän sanoi, oli epäilemättä totta ja oikein. Tätä menetettyä tilaisuutta on nyt hyvin vaikea korjata! …”

Kun hän puhui Jibrilin kanssa,
Rafraf (vihreä silkkikangas) tuli hänen eteensä ja tervehti.
Sitten se otti maailman shaahin
ja vei hänet heti Sidraan (Sidrat al-Muntaha, Mi‘raj-yön taivasmatkan raja).