SURUN VUOSI

Lapsen menetys

”Oi vuori! Jos sinua olisi kohdannut se, mikä minua kohtasi, et olisi kestänyt, vaan olisit sortunut!” Hadith as-sharif

Mestarimme Profeetan (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) vanhin poika Qasim kuoli seitsemäntoista kuukauden ikäisenä. Monta vuotta tämän surullisen tapahtuman jälkeen kuoli myös hänen toinen poikansa Abdullah. Kyynelten valuessa siunatuista silmistään Mestarimme Allahin Lähettiläs kääntyi vuoren puoleen ja sanoi: ”Oi vuori! Jos sinua olisi kohdannut se, mikä minua kohtasi, et olisi kestänyt, vaan olisit sortunut!” ja ilmaisi näin surunsa. Kun äitimme kunnianarvoisa Khadija kysyi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Missä he ovat nyt?”, hän vastasi: ”He ovat Paratiisissa.”

Kun Maailmankaikkeuden Sulttaani, rakas Profeettamme, oli menettänyt molemmat poikansa, monijumalaiset iloitsivat suuresti. Abu Jahlin kaltaiset uskottomat käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja huusivat kaikkialla: ”Nyt Muhammad on abtar; hänen sukulinjansa on katkennut. Hänelle ei ole jäänyt poikaa, joka jatkaisi hänen sukuaan. Kun hän itse kuolee, hänen nimensä ja maineensa unohtuvat.”

Silloin Allah (ta‘ala) ilmoitti Runsauden suuran (Surat al-Kawthar) ja lohdutti Lähettilästään. Suurassa sanotaan (maal-selityksen mukaan): ”(Oi Minun rakastettuni!) Totisesti Me olemme antaneet sinulle Kawtharin (olemme suoneet sinulle Kawthar-altaan1 ja hyvin paljon hyvää). Rukoile siis Herraasi ja uhraa. Totisesti se, joka puhuu sinua vastaan (kutsuen sinua jälkeläisettömäksi), on itse jälkeläisetön ja vailla kaikkea hyvää. (Se, joka kutsuu sinua abtariksi, jää itse ilman jälkeläisiä, ilman kunniaa ja ilman nimeä. Mutta sinun puhdas sukusi, sinun nimesi ja kunniasi, oi Minun rakastettuni, säilyvät tuomiopäivään asti. Tuonpuoleisessa sinulle on varattu monia suuria kunnianosoituksia, joita kukaan ei voi kuvitella.)”2

Abu Talibin kuolema

Pian Mestarimme Allahin Lähettilään (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) poikien kuoleman jälkeen Abu Talib sairastui, ja hänen sairautensa paheni päivä päivältä. Quraishin monijumalaiset kuulivat tästä ja ajattelivat: ”Niin kauan kuin Abu Talib eli, hän ponnisteli kovasti suojellakseen Muhammadia. Nyt hänen lähtönsä aika lähestyy. Käykäämme tervehtimässä häntä, vaikka nämä olisivat hänen viimeiset hetkensä. Sillä Hamza, arabien vertaansa vailla oleva sankari, ja ‘Umar, jonka rohkeus ja pelottomuus ovat selvät kuin aurinko, ovat kääntyneet muslimeiksi. Joka päivä arabiheimoista tulee ihmisiä joukoittain ja alistuu hänelle. Näin muslimien määrä kasvaa päivä päivältä, ja heidän äänensä täyttää maailman. Tässä tilanteessa meidän on joko alistuttava heille tai oltava valmiita sotaan ja taisteluun. Menkäämme Abu Talibin luo ja selittäkäämme hänelle tilanne, jotta hän sovittaisi meidät. Älkäämme hyökätkö hänen uskontoaan vastaan, älköönkä hän hyökätkö meidän uskontoamme vastaan.” Tällaisin aikein he tulivat Abu Talibin luo. Tunnetut miehet, kuten Uqba, Shaiba, Abu Jahl ja Umayya ibn Khalaf, istuutuivat tyynyille Abu Talibin vuoteen viereen. He sanoivat: ”Me uskomme suuruuteesi ja tunnustamme ylemmyytesi. Siksi emme ole koskaan asettuneet sinua vastaan. Pelkäämme, että kuolemasi jälkeen Muhammad alkaa käydä kimppuumme ja vihamielisyys välillämme jatkuu. Sovita meidät, jottemme hyökkäisi toistemme uskontoa vastaan.”

”Oi setä! Sano kerran ’La ilaha illallah’! … Jotta voisin tuomiopäivänä puhua puolestasi.” Hadith as-sharif

Abu Talib kutsui Mestarimme Profeetan luokseen ja sanoi: ”Kaikki Quraishin johtajat pyytävät, ettet puuttuisi heidän uskontoonsa. Jos suostut tähän, he palvelevat sinua ja auttavat sinua.” Maailmojen Mestari sanoi: ”Oi setä! Haluan kutsua heitä sanomaan vain yhden sanan, ja tuon sanan avulla kaikki arabit alistuvat heille, ja ne, jotka eivät ole arabeja, maksavat heille jizyaa (eräänlaista veroa).” Quraishin johtajille hän sanoi: ”Niin on! Jos sanotte minulle yhden sanan, hallitsette sen avulla kaikkia arabeja, ja ne, jotka eivät ole arabeja, alistuvat teille.” Abu Jahl sanoi: ”Hyvä on. Sanomme sen vaikka kymmenen kertaa. Mikä se sana on?” Kun Mestarimme Allahin Lähettiläs vastasi: ”Että sanotte ’La ilaha illallah’ ja heitätte pois epäjumalat, joita palvotte Allahin (ta‘ala) sijaan”, monijumalaiset sanoivat heti: ”Pyydä meiltä jotain muuta! …” Mestarimme Profeetta sanoi: ”Vaikka toisitte auringon ja panisitte sen käsiini, en pyytäisi teiltä mitään muuta.”

Monijumalaiset sanoivat: ”Oi Abu’l-Qasim! Tarjoat meille hyvin oudon asian. Me haluamme ottaa sinut huomioon, mutta sinä et ota huomioon meitä!” ja nousivat ja lähtivät. Kun he olivat lähteneet, Abu Talib sanoi Mestarillemme Profeetalle: ”Se, mitä pyysit quraishilaisilta, oli täysin oikein. Puhuit totta.” Sedän sanat antoivat Mestarillemme Allahin Lähettiläälle toivoa, ja hän ymmärsi, että Abu Talib saattaisi uskoa. Hän sanoi: ”Oi setä! Sano kerran ’La ilaha illallah’! … Jotta voisin tuomiopäivänä puhua puolestasi (shafa‘at).” Abu Talib vastasi: ”Pelkään, että ihmiset moittivat minua sanoen: ’Hän pelkäsi kuolemaa, ja siksi hänestä tuli muslimi.’ Muuten olisin ilahduttanut sinua.” Näin hän osoitti, että asia oli raskas hänen alemmalle itselleen (nafs). Hänen sairautensa paheni, ja hän kuoli.3

Äitimme kunnianarvoisan Khadijan kuolema

Bi‘than kymmenentenä vuotena, kolme päivää Abu Talibin kuoleman jälkeen, kuoli myös Allahin Lähettilään kaikkien surujen jakaja, hänen elämänkumppaninsa kahdenkymmenenviiden vuoden ajan, siunattu äitimme kunnianarvoisa Khadija. Hän kuoli kolme vuotta kestäneen, vaikeuksia ja surua täynnä olleen saarron jälkeen, kolme vuotta ennen hijraa, ramadan-kuun alussa, 65-vuotiaana.4 Mestarimme Luomakunnan Ylpeys (Fakhr al-ka’inat) (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) hautasi äitimme kunnianarvoisan Khadijan omin siunatuin käsin. Hän suri suuresti tämän menetystä.

Se, että äitimme kunnianarvoisa Khadija ja hänen setänsä Abu Talib kuolivat samana vuonna peräkkäin, täytti Mestarimme Profeetan sydämen surulla. Siksi tätä vuotta kutsuttiin nimellä ”Sanat al-huzn”, eli surun vuodeksi.

Äitimme kunnianarvoisan Khadijan kuolema järkytti rakasta Profeettaamme ja suretti häntä äärettömästi. Olihan hän ensimmäinen, joka uskoi Mestariimme Allahin Lähettilääseen ja vahvisti hänet todeksi. Lisäksi hän oli hänen suurin tukensa ja lohduttajansa. Kun kaikki olivat vihollisia, hän avasi koko sydämensä ja oli täynnä rakkautta Profeettaamme kohtaan. Koko omaisuutensa ja varallisuutensa, kaiken mitä hänellä oli, hän käytti islamin hyväksi ja teki työtä yötä päivää palvellakseen rakasta Profeettaamme. Hän ei koskaan tuottanut Allahin Lähettiläälle surua eikä koskaan loukannut häntä. Mestarimme Profeetta kertoi tästä aika ajoin ja muisteli näin siunatun vaimonsa hyveitä.

Eräänä päivänä, kun Profeettamme oli poissa kotoa, kunnianarvoisa Khadija lähti etsimään häntä. Jibril (‘alaihis-salam) ilmestyi hänelle ihmisen hahmossa. Äitimme kunnianarvoisa Khadija halusi kysyä häneltä Mestaristamme Profeetasta, mutta ajatellen, että tämä saattaisi olla yksi vihollisista, hän palasi takaisin. Kun hän näki rakkaan Profeettamme kotona, hän kertoi tälle tapahtuneesta. Mestarimme Luomakunnan Ylpeys sanoi: ”Tiedätkö, kuka oli se, jonka näit ja jolta halusit kysyä minusta? Hän oli Jibril (‘alaihis-salam). Hän pyysi minua välittämään sinulle tervehdyksensä. Hän pyysi myös kertomaan sinulle, että Paratiisissa on valmistettu sinua varten helmistä tehty rakennus. Siellä ei luonnollisestikaan ole mitään surullista, huolestuttavaa, vaivalloista eikä raskasta.”

Yhden käsi jähmettyi ilmaan, toinen sokeutui

Rakas Profeettamme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) valaisi vertaansa vailla olevilla keskusteluillaan seuralaistensa sydämiä, jotka olivat ihmisistä onnekkaimpia. Hän selitti ilmoitettuja jakeita eikä jättänyt mitään sanomatta tai epäselväksi. Hän kävi myös paikoissa, joissa monijumalaiset kokoontuivat, ja kutsui heitä uskoon väsymättä ja lannistumatta. Abu Jahl ja Walid ibn Mughira raivostuivat tästä ja sanoivat: ”Jos tämä jatkuu, Muhammad käännyttää jokaisen uskontoonsa eikä jätä ketään, joka palvoisi epäjumaliamme.” Eräänä päivänä he päättivät, että ainoa keino tehdä asiasta loppu oli surmata Maailmojen Mestari, rakas Profeettamme. Abu Jahl otti mukaansa Walid ibn Mughiran ja muutamia nuorukaisia Makhzumin pojista ja saapui Baitullahiin. Sillä hetkellä rakas Profeettamme oli suorittamassa rukousta. Abu Jahl syöksyi heti eteenpäin kivi kädessään. Sillä hetkellä, kun hän kohotti kätensä lyödäkseen kivellä Mestariamme Ylevintä Rakastettua (Habib al-Akram), Kunnioitettua Profeettaa (Nabi al-Muhtaram), hänen kätensä jähmettyivät ilmaan. Hän ei voinut tehdä mitään ja oli täysin ymmällään. Tässä tilassa hän palasi sinne, mistä oli tullut. Kun hän saapui monijumalaisten luo, hänen kätensä palasi ennalleen, ja kivi putosi maahan. Yksi Makhzumin pojista tarttui samaan kiveen ja lähti kohti Mestariamme Profeettaa sanoen: ”Saatte nähdä! Minä tapan hänet! …” Kun hän tuli lähelle, hän sokeutui äkkiä eikä nähnyt enää mitään ympärillään. Silloin Makhzumin pojat ryntäsivät kaikki yhdessä kohti rakasta Profeettaamme. Kun he tulivat aivan Mestarimme Profeetan lähelle, he eivät yhtäkkiä enää nähneet häntä. He kuitenkin kuulivat hänen siunatun äänensä. Kun he kulkivat sinne, mistä ääni kuului, ääni kuului heidän takaansa; kun he kääntyivät, se kuului taas sieltä, mistä se oli aiemmin kuulunut. Saman he kokivat monta kertaa. Lopulta he olivat niin ymmällään, että poistuivat paikalta pystymättä tekemään Mestarillemme Allahin Lähettiläälle mitään vahinkoa.

Kihlaus kunnianarvoisan Aishan ja kunnianarvoisan Sawdan kanssa

Kun kunnianarvoisa Khadija (radiyallahu ‘anha) kuoli, kukaan ei enää hoitanut Allahin Lähettilään kotia. Rouva Hawla bint Hakim huomasi tämän ja meni Sarwar al-‘alamin luo. Hän sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Tarvitset arvoisesi kumppanin ja vaimon, joka on sopiva palvelemaan sinua. Jos tahdot, pyydän sinulle vaimon.” Allahin Lähettiläs sanoi: ”Oi Hawla, missä on nainen, joka sopii tähän tehtävään?” Hawla vastasi: ”Jos toivot neitsyttä, ystäväsi Abu Bakrin tytär Aisha. Jos toivot leskeä, Sawda bint Zam‘a sopisi.” Silloin Lähettiläs (‘alaihis-salam) sanoi: ”Pyydä molempia minulle.” Allahin Lähettiläs meni ensin kihloihin kunnianarvoisan Aishan ja sen jälkeen Sawdan kanssa. Kunnianarvoisan Sawdan hän toi kotiinsa Mekassa. Häät kunnianarvoisan Aishan kanssa pidettiin Medinassa shawwal-kuussa hijran toisena vuonna.