PROFEETAN NUORUUS JA AVIOITUMINEN

Nuoruus

”Muhammadia (‘alaihis-salam), jonka koko maailma tunnustaa täydelliseksi ihmiseksi, kutsuivat hänen suuren rehtiytensä ja uskollisuutensa vuoksi Muhammad al-Aminiksi (luotettavaksi Muhammadiksi) jopa hänen pahimmat vihollisensa ja kiihkeimmät uskottomat.” Hüseyin Hilmi ibn Sa‘id (rahmatullahi ‘alaih)

Jo nuoruudessaan Muhammad (‘alaihis-salam), joka oli kaikilla tavoin paras ihminen, oli mekkalaisille paljon rakkaampi kuin hänen ikätoverinsa. Kaikki rakastivat ja ihailivat häntä hänen korkean moraalinsa, ystävällisyytensä, rauhallisuutensa, lempeytensä ja muiden ylivertaisten ominaisuuksiensa ansiosta. Hänen poikkeuksellisen rehellisyytensä ja luotettavuutensa vuoksi mekkalaiset antoivat hänelle nimen ”al-Amin”, joka tarkoittaa ”häntä, johon voi aina luottaa”. Hänet tunnettiin tällä nimellä jo nuoruudesta lähtien.

Rakkaan Profeettamme nuoruusvuosina arabit elivät syvän tietämättömyyden aikaa (jahiliyya). Epäjumalanpalvonta, alkoholin käyttö, uhkapelaaminen, aviorikokset, koronkiskonta ja monet muut pahat teot olivat yleisiä heidän keskuudessaan. Muhammad (‘alaihis-salam) inhosi heidän turmeltunutta elämäänsä ja pysytteli aina erossa kaikista heidän pahoista teoistaan. Kaikki mekkalaiset tiesivät tämän hänestä ja ihmettelivät sitä. Hän vihasi epäjumalia, joten hän ei koskaan mennyt niiden läheisyyteen. Hän ei koskaan syönyt epäjumalille uhrattujen eläinten lihaa. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan hän ansaitsi elantonsa paimentamalla lampaitaan Jiyad-vuorella ja sen ympäristössä. Tällä tavoin hän pysytteli poissa äärimmäisen turmeltuneesta yhteiskunnasta. Kerran hän sanoi seuralaisilleen: ”Ei ole yhtäkään Profeettaa, joka ei olisi paimentanut lampaita.” Kun häneltä kysyttiin: ”Oi Allahin Lähettiläs! Paimensitko sinäkin lampaita?”, hän vastasi: ”Kyllä, minäkin paimensin.”

Kun rakas Profeettamme oli noin 20-vuotias, Mekassa ei ollut enää minkäänlaista järjestystä. Julmuus oli tullut niin yleiseksi, ettei omaisuus, henki eikä kunnia ollut enää turvassa. Paikalliset mekkalaiset sortivat muukalaisia, jotka tulivat Mekkaan kaupantekoon ja Kaabaan vierailulle. Sorretuilla ei ollut mitään keinoa saada oikeuksiaan takaisin. Tuohon aikaan mekkalainen As ibn Wail oli ryöstänyt väkisin erään Mekkaan kaupantekoon tulleen jemeniläisen kauppiaan tavarat. Tämän jälkeen jemeniläinen nousi Abu Qubais -vuorelle, huusi kovaan ääneen ja anoi heimoja auttamaan häntä saamaan oikeutensa. Tällaisten tapahtumien jälkeen, jotka osoittivat julmuuden saavuttaneen huippunsa, Hashimin poikien, Zuhran poikien ja muiden heimojen ylhäiset kokoontuivat Abdullah ibn Jud‘anin taloon. He päättivät, ettei ketään, ei mekkalaista eikä vierasta, saisi sortaa eikä kohdella vääryydellä, että julmuuksien oli loputtava ja että sorretuille tuli palauttaa heidän oikeutensa. Tätä tarkoitusta varten he perustivat oikeuksien liiton.1

Rakas Profeettamme liittyi nuorena tähän liittoon, jonka perustamisessa hän oli myös hyvin vaikutusvaltainen, ja liitto sai nimen Hilf al-Fudul.

Aikaisemmin vastaavanlaisen liiton olivat perustaneet kaksi henkilöä nimeltä Fadl ja yksi nimeltä Fudail. Nimi annettiin viitaten heidän aiemmin perustamaansa liittoon.

”Jos muslimi ansaitsee elantonsa sallitusta (halal), ei ole riippuvainen kenestäkään ja auttaa naapureitaan ja sukulaisiaan, hän loistaa tuomiopäivänä valoisana kuin täysikuu.” Hadith as-sharif

Liiton myötä julmuudet loppuivat ja Mekassa horjunut yleinen turvallisuus palautui. Sen vaikutus kesti pitkään. Mestarimme Allahin Lähettiläs kertoi siitä seuralaisilleen sen jälkeen, kun hänelle oli ilmoitettu hänen profeetaksi tulostaan, ja sanoi: ”Olin läsnä vannomassa valaa Abdullah ibn Jud‘anin talossa. Tuo vala on minulle mieluisampi kuin punakarvaisten kamelien omistaminen (vauraus). Jos minut tänä päivänä kutsuttaisiin samanlaiseen kokoukseen, vastaisin kutsuun.”2

Profeetan elinkeino kauppiaana

Varhaisista ajoista lähtien mekkalaiset harjoittivat kaupankäyntiä ja hankkivat sillä elantonsa. Abu Talib, Mestarimme Profeetan (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) setä, oli myös kauppias. Kun rakas Profeettamme oli noin 25-vuotias, taloudelliset vaikeudet pahenivat Mekassa. Tästä syystä mekkalaiset varustivat ison kauppakaravaanin lähtemään Damaskokseen. Noina päivinä Abu Talib tuli Mestarimme Allahin Lähettilään luokse ja sanoi: ”Oi kunnioitettu veljenpoikani! Köyhyys on pahimmillaan. Viime vuodet, jotka olemme viettäneet kärsien nälänhädästä ja vaikeuksista, eivät ole jättäneet meille mitään. Quraishilaisten karavaani on valmisteltu ja lähdössä Damaskokseen. Rouva Khadija lähettää kauppatavaraa tämän karavaanin mukana. Hän varmasti etsii luotettavia henkilöitä tähän tehtävään. Hän tarvitsee ehdottomasti henkilön, joka on luotettava, puhdas ja uskollinen kuten sinä. Olisi hyvä, jos menisimme juttelemaan hänen kanssaan ja saisimme sovittua, että menisit matkalle hänen edustajanaan. Epäilemättä hän pitää sinua parempana kuin muita. Rehellisesti sanottuna en kyllä halua sinun menevän Damaskokseen, sillä pelkään, että siellä asuvat juutalaiset yrittävät vahingoittaa sinua. En kuitenkaan keksi mitään muutakaan ratkaisua.” Mestarimme Profeetta sanoi hänelle: ”Tee niin kuin haluat.”

Kunnianarvoisa Khadija oli nainen, joka oli hyvin kuuluisa Arabian niemimaalla kauneutensa, vaurautensa, älykkyytensä, siveytensä, häveliäisyytensä ja hyvien tapojensa ansiosta. Tämän takia monet miehet joka puolelta toivoivat hänen kättään ja halusivat naida hänet. Hän ei kuitenkaan osoittanut kiinnostusta kehenkään heistä, sillä hän oli nähnyt unen, jossa kuu laskeutui taivaalta ja työntyi hänen helmaansa; kuun valo loisti hänen kainalostaan ja valaisi koko maailmankaikkeuden. Aamulla hän kertoi unesta sukulaiselleen Waraqa ibn Nawfalille. Tämä sanoi: ”Viimeisten aikojen Profeetta on syntynyt. Hän menee naimisiin kanssasi, ja sinun aikanasi hänelle tulee ilmoitus3. Hänen uskontonsa valo tulee täyttämään maailman. Sinä olet oleva ensimmäinen, joka uskoo. Tämä Profeetta on quraishilaisista ja Bani Hashim -heimosta.”

Tämän kuullessaan kunnianarvoisa Khadija iloitsi suuresti ja ryhtyi odottamaan tämän Profeetan tuloa.

Kunnianarvoisa Khadija harjoitti kaupankäyntiä; hän solmi kumppanuuksia niiden kanssa, joiden kanssa hän pääsi sopimukseen. Abu Talib kertoi tilanteesta äidillemme kunnianarvoisalle Khadijalle. Tämän jälkeen kunnianarvoisa Khadija kutsui Mestarimme Allahin Lähettilään kotiinsa tapaamaan häntä ja keskustelemaan.

Kun Mestarimme saapui, Khadija osoitti häntä kohtaan suurta kunnioitusta ja arvonantoa. Hän ihaili Mestarimme hienotunteisuutta ja hänen puhtaita, jaloja kasvojaan. Hän sanoi Mestarillemme Profeetalle: ”Tiedän, että olet totuudellinen, luotettava ja luottamuksen arvoinen ja että sinulla on hyvä luonne. Maksan sinulle tästä työstä moninkertaisesti enemmän kuin olen koskaan maksanut kenellekään…” Maksusta sovittuaan äitimme kunnianarvoisa Khadija antoi Allahin Lähettiläälle tähän tehtävään tarvittavat vaatteet ja hyvästeli hänet levollisin mielin. Lisäksi hän antoi Maisaralle muita arvokkaita vaatteita, jotka oli tarkoitettu Allahin Lähettilään käyttöön matkalla.

Äitimme kunnianarvoisa Khadija oli kuullut viimeisen Profeetan merkeistä setänsä pojalta Waraqa ibn Nawfalilta, joka oli oppinut kristitty. Siksi hän tunnisti profeetallisuuden merkit rakkaassa Profeetassamme tämän vierailun aikana. Niinpä hän sanoi orjalleen Maisaralle: ”Kun karavaani lähtee Mekasta, anna kamelin ohjakset Muhammadin (‘alaihis-salam) käteen, jotta mekkalaiset eivät levittäisi juoruja. Kun olette päässeet pois kaupungista ja olette katseilta piilossa, pue hänet näihin arvokkaisiin vaatteisiin.”

Sitten hän varusti kameleistaan kauneimman sulttaaneille sopivalla tavalla ja sanoi Maisaralle: ”Nosta hänet suurella kunnioituksella tämän kamelin selkään, ota ohjakset käteesi ja pidä itseäsi hänen palvelijanaan! Älä tee mitään ilman hänen lupaansa, äläkä säästä henkeäsi suojellessasi häntä ja varjellessasi häntä vaaroilta! Älkää viipykö pitkään paikoissa, joissa käytte, vaan palatkaa nopeasti, jotta emme joutuisi häpeään Hashimin poikien edessä. Jos teet kaiken juuri niin kuin sanoin, vapautan sinut ja annan sinulle omaisuutta niin paljon kuin haluat.”

Karavaani oli valmis lähtöön. Mekkalaiset tulivat suurin joukoin hyvästelemään läheisiään. Rakkaan Profeettamme sukulaiset, sedät ja Hashimin poikien vanhimmat olivat myös paikalla. Kun Profeettamme täti näki Allahin (ta‘ala) Lähettilään (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) palvelijan vaatteissa kamelin ohjakset kädessään, hänen jalkansa olivat pettää alta. Hän itki ja valitti. Huokaillen ja kyyneleitä vuodattaen hän ilmaisi tuskansa sanoen: ”Oi Abdalmuttalib! Oi suuri mies, joka kaivoit Zamzam-kaivon! Oi Abdullah! Nouskaa haudoistanne, kääntäkää katseenne tänne ja nähkää, missä tilassa tämä siunattu on!” Abu Talib tunsi samoin. Mestarimme Allahin Lähettilään siunatuista silmistä, jotka olivat nähneet Totuuden (Haqq), vuoti kyyneleitä helmien lailla, ja hän sanoi: ”Älkää koskaan unohtako minua. Muistakaa, että koen surua ja murhetta vieraalla maalla.” Kaikki, jotka kuulivat nuo sanat, itkivät. Taivaan enkelitkin tunsivat samoin ja sanoivat: ”Oi Herramme! Hän on Muhammad (‘alaihis-salam), josta teit rakastettusi (habib) ja jolle soit korkeimman arvon. Mikä on tämän tilan viisaus (hikma)?” Silloin Allah (ta‘ala) sanoi heille: ”Kyllä, hän on Minun rakastettuni (Habib). Mutta te ette tunne rakkauden salaisuutta. Te ette voi ymmärtää rakastetun ja rakastavan välisiä salaisuuksia. Kukaan ei tunne tätä arvoa. Kukaan ei ymmärrä mitään tästä salatusta asiasta.”

Kun karavaani vihdoin lähti liikkeelle ja Mekka katosi näkyvistä, Maisara puki rakkaan Profeettamme arvokkaisiin vaatteisiin kunnianarvoisan Khadijan käskyn mukaisesti. Hän nosti hänet kamelin selkään, joka oli peitelty useilla erilaisilla arvokkailla kankailla ja koristeltu kauniisti. Kamelin ohjakset hän otti omaan käteensä.

Tällä matkalla karavaanin ihmiset näkivät, että rakkaan Profeettamme, joka oli lähetetty maailmojen armoksi, yllä oli häntä varjostava pilvi ja että kaksi linnuiksi muuttunutta enkeliä seurasi häntä matkan loppuun asti.4

Kaksi kamelia oli väsynyt niin, etteivät ne jaksaneet kulkea, ja ne jäivät jälkeen karavaanista. Kun hän silitti siunatulla kädellään niiden jalkoja, kamelit alkoivat yhtäkkiä astella nopeasti. Nähtyään tämän ja monia muita samanlaisia tapahtumia he mieltyivät häneen suuresti ja ymmärsivät, että hänen kunniastaan tulisi hyvin suuri.

”En koskaan vanno noiden epäjumalien nimeen! Aina kun kuljen niiden ohi, käännän kasvoni toiseen suuntaan.” Hadith as-sharif

Kun he saapuivat Bosraan, he pysähtyivät jälleen siellä olevan luostarin lähelle. Munkki Bahira, joka oli monista näkemistään merkeistä ymmärtänyt ja sanonut, että hänestä tulee viimeinen Profeetta, oli kuollut, ja hänen tilalleen oli tullut toinen munkki nimeltä Nastura. Munkki Nastura katseli luostarin lähelle leiriytynyttä quraishilaisten karavaania. Kun hän näki, että joku istuutui läheisen kuivuneen puun alle ja että puu alkoi samalla hetkellä vihertää, hän kysyi Maisaralta: ”Kuka on tuo, joka istuu puun alla?” Maisara vastasi: ”Hän kuuluu Quraish-heimon Haram-kansaan.” Munkki sanoi: ”Tähän mennessä tuon puun alla eivät ole istuneet ketkään muut kuin profeetat.” Sitten hän kysyi: ”Onko hänen silmissään hieman punaisuutta?” Maisara vastasi: ”Kyllä on, eikä se koskaan katoa hänen silmistään.” Nastura sanoi: ”Allahin (ta‘ala) nimeen, joka lähetti Injilin kunnianarvoisalle Isalle (Jeesukselle): hänestä on tuleva viimeinen Profeetta. Kunpa vain saisin elää siihen asti, kun hänet käsketään profeetan tehtäväänsä!”

Kun Muhammad (‘alaihis-salam) oli myymässä rouva Khadijan kauppatavaraa Bosran markkinoilla, eräs hänen kanssaan tinkinyt juutalainen sanoi, koska ei uskonut häntä: ”Vanno Latin ja Uzzan epäjumalien nimeen, niin uskon sinua.” Muhammad (‘alaihis-salam) sanoi: ”En koskaan vanno noiden epäjumalien nimeen! Aina kun kuljen niiden ohi, käännän kasvoni toiseen suuntaan.” Juutalainen, joka oli nähnyt hänessä myös muut merkit, sanoi: ”Sana kuuluu sinulle. Vannon Allahin nimeen, että tästä miehestä tulee Profeetta.” Hän ilmaisi ihailunsa sanoen: ”Oppineemme ovat löytäneet kirjoista hänen kuvauksensa.”

Maisara painoi mieleensä kaiken, mitä hän näki Mestarissamme Allahin Lähettiläässä ja kuuli hänestä, ja hänen ihailunsa tätä kohtaan kasvoi kasvamistaan. Maisaran sydän oli täyttynyt suuresta rakkaudesta Maailmojen Mestaria kohtaan. Nyt hän palveli tätä ilolla ja kunnioituksella ja täytti suurella rakkaudella tämän pienimmänkin toiveen. Mukana tuodut kauppatavarat myytiin, ja Mestarimme Profeetan siunauksen ansiosta voittoa saatiin moninkertaisesti tavallista enemmän. Karavaani lähti kotimatkalle. Kun he saapuivat paikkaan nimeltä Marr az-Zahran, Maisara ehdotti, että rakas Profeettamme veisi ilouutiset Mekkaan. Mestarimme suostui tähän, erkani karavaanista ja kiirehti kamelinsa kohti Mekkaa.

Rouva Nafisa bint Muniyya kertoi: ”Karavaanin paluun aika lähestyi. Rouva Khadija nousi joka päivä palvelijattariensa kanssa talonsa katolle odottamaan karavaania. Yhtenä noista päivistä olin Khadijan luona. Yhtäkkiä kaukana näkyi kamelilla ratsastava henkilö. Pilvi ja kaksi linnuiksi muuttunutta enkeliä varjostivat häntä, ja valo Profeettamme siunatulla otsalla loisti kuin kuu. Rouva Khadija ymmärsi, kuka oli tulossa, ja hänen mielensä keveni. Hän kuitenkin teeskenteli, ettei tiennyt, ja kysyi: ’Kuka mahtaa tulla näin kuumana päivänä?’ Palvelijattaret sanoivat: ’Tulija näyttää Muhammadilta (‘alaihis-salam)’, ja he hämmästyivät näkemästään.”

Pian Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) saapui äitimme Khadijan kartanoon ja kertoi hänelle, miten matka oli sujunut. Tuomillaan ilouutisilla hän teki Khadijan hyvin onnelliseksi.

Vähän myöhemmin karavaani saapui Mekkaan. Maisara kertoi äidillemme kunnianarvoisalle Khadijalle yksityiskohtaisesti, miten Profeettaamme oli varjostettu matkan aikana, mitä munkki Nastura oli sanonut, miten heikot kamelit olivat yhtäkkiä alkaneet kulkea nopeasti, ja monista muista samankaltaisista poikkeuksellisista asioista, joita hän oli nähnyt. Hän ylisti Mestariamme Profeettaa niin paljon kuin pystyi. Kunnianarvoisa Khadija tiesi jo nämä asiat, mutta hänen sanansa vahvistivat Khadijan horjumatonta uskoa (yaqin). Hän käski Maisaraa: ”Älä kerro kenellekään, mitä näit!”5

Äitimme Khadija meni Waraqa ibn Nawfalin luo kertomaan, mitä hän oli kuullut. Waraqa kuunteli kertomusta suuren ihailun vallassa ja sanoi: ”Oi Khadija, jos tuo, mitä kerroit, on totta, Muhammadista (‘alaihis-salam) on tuleva tämän umman Profeetta.”

Kun rakas Profeettamme oli 12-vuotias, hän matkusti setänsä Abu Talibin kanssa kauppamatkalle Bosraan asti. Kun hän oli 17-vuotias, hän matkusti setänsä Zubairin kanssa Jemeniin. 20-vuotiaana hän matkusti Damaskokseen kunnianarvoisan Abu Bakrin kanssa, ja 25-vuotiaana hän meni jälleen Damaskokseen myymään kunnianarvoisan Khadijan kauppatavaroita.6 Näin hän matkusti kaikkiaan neljä kertaa. Näiden matkojen lisäksi hän ei matkustanut minnekään.

Avioliitto äitimme, kunnianarvoisan Khadijan, kanssa

Kuultuaan Waraqa ibn Nawfalin ilosanoman ja nähtyään rakkaan Profeettamme jalot ominaisuudet äitimme kunnianarvoisa Khadija halusi tulla hänen vaimokseen ja saada kunnian palvella häntä. Nafisa bint Muniyya, joka aavisti tämän, halusi toimia välittäjänä. Tässä tarkoituksessa hän meni Anteliaimman Lähettilään luokse ja kysyi: ”Oi Muhammad (‘alaihis-salam)! Mikä estää sinua avioitumasta?” Profeettamme vastasi: ”Minulla ei ole tarpeeksi rahaa avioitumiseen.” Rouva Nafisa sanoi: ”Oi Muhammad! Jos haluat naida siveän ja kunniallisen naisen, jolla on sekä omaisuutta että kauneutta, olen valmis palvelemaan sinua.” Rakas Profeettamme kysyi: ”Kuka hän on?” Nafisa vastasi: ”Hän on Khadija bint Khuwailid.” Kun Mestarimme Allahin Lähettiläs kysyi: ”Kuka toimii välittäjänä tässä asiassa?”, hän vastasi: ”Minä”, ja lähti pois. Hän meni kunnianarvoisan Khadijan luokse kertomaan ilouutisen. Kunnianarvoisa Khadija kutsui luokseen sukulaisensa Amr ibn Asadin ja Waraqa ibn Nawfalin ja kertoi heille tilanteesta. Hän myös lähetti viestin Mestarillemme Profeetalle ja kutsui hänet luokseen tiettyyn aikaan. Abu Talib ja hänen veljensä tekivät valmisteluja ja lähtivät Mestarimme Profeetan mukaan.

Äitimme kunnianarvoisa Khadija varusti ja koristeli talonsa. Kiitollisuuden osoituksena tästä päivästä hän antoi kaikki korunsa lahjaksi palvelijoilleen. Sitten hän päästi heidät vapaaksi. Mestarimme Allahin Lähettiläs kunnioitti äitimme Khadijan taloa läsnäolollaan yhdessä setiensä kanssa. Abu Talib sanoi: ”Ylistys Luojallemme siitä, että Hän teki meistä Ibrahimin (‘alaihis-salam) jälkeläisiä ja Ismailin (‘alaihis-salam) sukua. Hän teki meistä Baitullahin (Kaaban) vartijoita. Hän suo meille tuon siunatun Huoneen, joka on ihmisten qibla (rukoussuunta) ja jonka ympäri maailmat kiertävät (tawaf), sekä Haram ash-Sharifin, jota Hän suojelee kaikelta pahalta. Veljeni Abdullahin poika Muhammad on sellainen henkilö, että hän on ylivertainen kehen tahansa quraishilaiseen verrattuna. Hänellä ei tosin ole paljon omaisuutta, mutta omaisuudelle ei pidä antaa arvoa. Sillä omaisuus on kuin varjo, joka siirtyy kädestä käteen ja katoaa. Te kaikki tunnette veljenpoikani kunnian ja ylevyyden. Nyt hän pyytää Khadija bint Khuwailidin kättä. Kuinka suuren mahrin7 haluatte minun antavan omaisuudestani? Vannon, että Muhammadin arvon täytyy olla korkea.” Waraqa ibn Nawfal vahvisti hänen sanansa.

”Kaikki tämä omaisuus kuuluu sinun jalolle persoonallesi. Minä tarvitsen sinua ja olen sinulle kiitollisuudenvelassa.” Khadija al-Kubra (radiyallahu ‘anha)

Kunnianarvoisan Khadijan setä Amr ibn Asad sanoi: ”Todistakaa, että olen antanut Khadija bint Khuwailidin vaimoksi Muhammadille (‘alaihis-salam).” Näin avioliitto (nikah) oli solmittu. Erään kertomuksen mukaan mahr oli 400 mithqalia kultaa, toisen kertomuksen mukaan viisisataa dirhamia ja kolmannen kertomuksen mukaan 20 kamelia.8 [Yksi mithqal on neljä grammaa ja 80 senttigrammaa.]

Abu Talib teurasti kamelin hääaterian kunniaksi ja järjesti juhlat, jollaisia ei ollut nähty ennen tuota päivää. Häät pidettiin. Äitimme kunnianarvoisa Khadija antoi kaiken omaisuutensa lahjaksi Mestarillemme Profeetalle sanoen: ”Kaikki tämä omaisuus kuuluu sinun jalolle persoonallesi. Minä tarvitsen sinua ja olen sinulle kiitollisuudenvelassa.”

Äitimme kunnianarvoisa Khadija palveli ja auttoi koko avioliiton ajan Profeettaamme Muhammadia (‘alaihis-salam). Avioliitto kesti 25 vuotta aina äitimme kunnianarvoisan Khadijan kuolemaan asti. Näistä vuosista 15 oli ennen bi‘thaa ja 10 bi‘than (hänen profeetaksi tulonsa ilmoittamisen) jälkeen. Profeettamme Muhammad (‘alaihis-salam) ei avioitunut kenenkään muun kanssa ensimmäisen vaimonsa kunnianarvoisan Khadijan elinaikana. Hän sai kuusi lasta, kaksi poikaa ja neljä tyttöä. Heidän nimensä olivat Qasim, Zainab, Ruqayya, Umm Kulthum, Fatima ja Abdullah (Tayyib tai Tahir). Profeetan tehtävänsä aikana hän avioitui kunnianarvoisan Marian kanssa ja sai myös tästä avioliitosta pojan, jonka nimi oli Ibrahim. Hänellä ei ollut lapsia muiden vaimojensa kanssa. Zainab oli vanhin hänen tyttäristään. Eniten hän rakasti nuorinta tytärtään Fatimaa. Tämä syntyi kolmetoista vuotta ennen hijraa. Hänen poikansa kuolivat pieninä, ja kaikki hänen tyttärensä äitiämme kunnianarvoisaa Fatimaa lukuun ottamatta kuolivat ennen häntä. Äitimme Fatima kuoli kuusi kuukautta Mestarimme Profeetan jälkeen. Hän oli naimisissa kunnianarvoisan Alin kanssa. Rakkaan Profeettamme Muhammadin (‘alaihis-salam) sukulinja jatkui kunnianarvoisan Fatiman lasten kautta.9

Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) jatkoi kaupankäyntiä myös naituaan äitimme Khadijan. Ansioillaan he kestitsivät vieraita ja auttoivat orpoja ja köyhiä.

Zaid ibn Haritha

Kun Zaid ibn Haritha oli lapsi, hän oli lähtenyt äitinsä Su‘dan kanssa vierailulle sukulaistensa luokse. Heidän ollessaan siellä toinen heimo hyökkäsi heidän kimppuunsa. Zaid otettiin vangiksi. Hänet tuotiin Mekkaan Suq al-Ukaz -nimisille markkinoille myytäväksi orjaksi. Kunnianarvoisan Khadijan veljenpoika Hakim ibn Hizam osti Zaidin 400 dirhamilla. Hakim ibn Hizam antoi hänet lahjaksi tädilleen kunnianarvoisalle Khadijalle, ja tämä puolestaan antoi hänet lahjaksi Mestarillemme Profeetalle. Mestarimme Profeetta vapautti hänet välittömästi, mutta piti hänet luonaan. Vapautetulla Zaidilla ei nimittäin ollut paikkaa, minne mennä, eikä hänellä ollut ketään, joka olisi pitänyt hänestä parempaa huolta kuin Allahin Lähettiläs. Siksi hän jäi ilomielin Allahin Lähettilään luokse.

Mestarimme Profeetta oli luotu täydellistämään jo ennen kuin hänen profeetaksi tulonsa ilmoitettiin kaikki näkyvät ja näkymättömät, tunnetut ja tuntemattomat hyveelliset ominaisuudet, kuten oikeudenmukaisuus, kohtuus, laupeus, ihmisrakkaus, ystävällisyys, jalous, anteliaisuus, lupauksista kiinni pitäminen, uskotusta huolehtiminen, avuliaisuus, uhrautuvaisuus, luotettavuus, sorrettujen, avuttomien ja köyhien suojeleminen, lasten rakastaminen ja hellä kohtelu, rehellisyys, totuudenmukaisuus, kohteliaisuus, nöyryys, kohtuullisuus, ihmisten hyvä johtaminen sekä rohkeus ja urhoollisuus. Hän on kaikilla tavoin ylevämpi kuin kaikki luodut, jotka ovat tulleet ja tulevat maailmaan, ja hän oli voittanut kaikkien luottamuksen ja saanut nimen ”al-Amin”. Hyvän kohtelun vuoksi, jota Zaid ibn Haritha sai häneltä, hän rakasti Mestariamme Profeettaa enemmän kuin isäänsä ja äitiään eikä halunnut koskaan lähteä hänen luotaan.

Hänen äitinsä ja isänsä eivät tienneet, minne heidän poikansa oli viety tai mitä hänelle oli tapahtunut. Hänen isänsä Haritha paloi kaipuusta poikaansa ja kulki maasta maahan etsien häntä. Hän pyysi painokkaasti sukulaisiaan ja tuttaviaan, jotka matkustivat Jemenistä eri maihin, tuomaan hänelle tietoa pojastaan Zaidista. Hän lausui runoja ja vuodatti kyyneleitä:

Itkin Zaidini perään; en tiedä, mitä hänelle tapahtui,
onko hän elossa vai onko kuolema hänet korjannut?
Älä turhaan kysele hänestä, oi sydämeni!
Et voi tietää, onko hänen hautansa tasangolla vai jyrkällä vuorella.
Toinen runo, jossa hän ilmaisi kaipuutaan poikaansa, kuuluu näin:
Oi Zaidini, lapseni! Jos vain tietäisin, että lähtenyt palaa!
Allahin nimeen, en toivo kenenkään muun paluuta kuin sinun.
Muistan hänet, kun tuuli puhaltaa, aina kun näen lapsen,
ja aamuisin nouseva aurinko muistuttaa minua sinusta.
Huudan ja valitan, tuhansin huudoin sydämeni lapsen tähden,
ratsastan ja etsin häntä, vaikka olen murtunut.
En minä eikä ratsuni tunne kyllästymistä eikä väsymystä,
niin kauan kuin on mahdollista, että poikani löytyy ja seisoo edessäni.
Vaikka toivo pettäisi ihmisen kuinka paljon, se on lopulta katoavaista.
Poikani Qais, Amr, Yazid, Jabal! Zaidini on uskottu teille.

Lopulta, jo ennen islamin tuloa, jotkut Kaabassa vierailemassa käyneet Bani Kalb -heimon miehet näkivät ja tunnistivat kunnianarvoisan Zaidin. Kunnianarvoisa Zaid sanoi heille: ”Tiedän, että perheeni itkee ja valittaa minun tähteni; viekää heille nämä säkeet”, ja lausui seuraavan runon:

Sydämeni palaa; olen kaukana kodistani,
mutta olen Kaaban naapurina, vaikka olen kaukana äidistäni ja isästäni.
Älkää antako surun korventaa sydämiänne,
älkää antako itkunne minun tähteni kohota Arshiin asti.
Ylistys olkoon Mawlalle, olen sellaisessa kodissa,
että rukoilen aina siitä kunniasta ja hyvyydestä, jota saan osakseni.

”En valitse ketään sinun sijastasi. Sinä olet minulle sekä setä että isä. Haluan jäädä luoksesi.” Zaid ibn Haritha (radiyallahu ‘anhu)

Haritha oli kovin onnellinen kuullessaan tämän. Hän otti heti mukaansa suuren summan rahaa ja lähti veljensä Ka‘bin kanssa Mekkaan. Mekkaan saavuttuaan hän sai tietää, missä Profeettamme talo sijaitsi, meni hänen luokseen ja sanoi: ”Oi quraishilaisten johtaja, oi Abdalmuttalibin pojanpoika, oi Bani Hashimin suvun poika! Olet Haram ash-Sharifin naapuri. Kestitset vieraita, teet hyvää vangeille ja vapautat heidät vankeudesta. Annamme sinulle niin paljon rahaa kuin haluat, jotta poikamme, joka on orjasi, pääsisi vapaaksi; vapauta hänet, äläkä torju pyyntöämme!” Profeettamme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) sanoi: ”Kutsutaan Zaid paikalle ja kerrotaan hänelle tilanteesta. Annetaan hänen valita vapaasti. Jos hän valitsee lähteä teidän kanssanne, voitte viedä hänet maksamatta mitään. Mutta jos hän valitsee minut ja haluaa jäädä luokseni, vannon Allahin nimeen, etten luovuta ketään, joka valitsee minut; hän jää luokseni.”

Haritha ja hänen veljensä olivat hyvin tyytyväisiä Mestarimme Profeetan vastaukseen ja sanoivat: ”Olet kohdellut meitä erittäin oikeudenmukaisesti ja reilusti.”

Sitten Mestarimme Profeetta kutsui Zaidin luokseen ja kysyi häneltä: ”Tunnetko nämä ihmiset?” Tämä vastasi: ”Kyllä, toinen heistä on isäni ja toinen setäni.” Siihen Profeettamme sanoi: ”Oi Zaid! Olet oppinut tuntemaan, kuka minä olen; olet nähnyt myötätuntoni ja armeliaisuuteni sinua kohtaan ja sen, miten kohtelen sinua. He ovat tulleet hakemaan sinua. Valitse siis: joko valitset minut ja jäät luokseni, tai valitset heidät ja lähdet.”

Hänen isänsä ja setänsä odottivat, että Zaid valitsisi nyt heidät, jotta he voisivat viedä hänet mukanaan. Zaid sanoi: ”En valitse ketään sinun sijastasi. Sinä olet minulle sekä setä että isä. Haluan jäädä luoksesi.”

Hänen isänsä ja setänsä olivat aivan ällistyneitä. Hänen isänsä suuttui ja sanoi Zaidille: ”Häpeä! Valitset siis orjuuden mieluummin kuin vapauden, äitisi, isäsi ja setäsi!” Zaid vastasi isälleen: ”Rakas isä, olen saanut tältä ihmiseltä sellaista myötätuntoa ja kohtelua, etten voi valita ketään hänen sijastaan.”

Mestarimme Profeetta rakasti Zaidia suuresti. Nähtyään tämän uskollisuuden ja kiintymyksen hän vei hänet Hijriin Kaaba al-Mu‘azzaman luona ja sanoi siellä olleille: ”Todistakaa, että Zaid on minun poikani. Hän on minun perijäni, ja minä olen hänen perijänsä.” Kun Zaidin isä ja setä näkivät tämän, heidän suuttumuksensa laantui. He palasivat kotimaahansa onnellisina. Tämän jälkeen Profeetan seuralaiset (ashab al-kiram) alkoivat kutsua Zaidia nimellä Zaid ibn Muhammad (Muhammadin poika Zaid). Myöhemmin Allah (ta‘ala) poisti ottolapseksi ottamisen Ryhmien suuran (Surat al-Ahzab) viidennen jakeen käskyllä: ”Kutsukaa lapsianne heidän isiensä nimillä, se on oikeudenmukaisempaa Allahin edessä” ja 40. jakeen käskyllä: ”Muhammad (‘alaihis-salam) ei ole yhdenkään teidän miehistänne (kuten Zaidin) isä.” Silloin kunnianarvoisaa Zaidia alettiin kutsua hänen isänsä nimellä eli ”Harithan poika Zaid” (Zaid ibn Haritha).10

Kaaban sovittelu

Kun Mestarimme Allahin Lähettiläs oli noin 35-vuotias, hän toimi sovittelijana Kaabaa koskevassa kiistassa. Siihen aikaan sateet ja tulvat olivat pahoin vaurioittaneet Kaaban seiniä. Lisäksi tulipalo oli vahingoittanut Kaabaa.11 Rakennus piti rakentaa uudelleen. Tämän takia Quraish-heimo purki Kaaban kunnianarvoisan Ibrahimin rakentamiin perustuksiin asti ja aloitti sen rakentamisen uudelleen. Seinät rakennettiin antamalla osa niistä kullekin heimolle. Heimot tiesivät, että kyseessä oli suuri kunnia, eivätkä ne päässeet yksimielisyyteen siitä, kuka asettaisi ”Hajar al-Aswad” -kiven (mustan kiven) paikalleen. Koska jokainen heimo halusi itselleen tämän kunnian, niiden välille syntyi suuri erimielisyys. Abduddarin pojat vannoivat sanoen: ”Jos joku muu kuin me tekee tämän tehtävän, me vuodatamme verta.” Tämän neljä tai viisi päivää kestäneen erimielisyyden vuoksi veri oli vähällä vuotaa.

Oli maanantai. Abdalmuttalibin eno, iäkäs ja kunnioitettu mies Huzaifa ibn Mughira, osoitti Kaabaan avautuvaa Bani Shaiban porttia ja sanoi: ”Oi quraishilaiset! Valitkaa sovittelijaksenne henkilö, joka tulee ensimmäisenä sisään tästä portista, jotta hän ratkaisisi asian, josta ette pääse yksimielisyyteen.” Paikalla olleet hyväksyivät ehdotuksen, ja Bani Shaiban porttia katsellen he alkoivat odottaa sitä, joka tulisi ensimmäisenä sisään ja ratkaisisi asian tänä äärimmäisen jännittyneenä hetkenä. Vihdoin he näkivät portista tulevan Muhammadin (‘alaihis-salam), jonka oikeamielisyyttä ja ylivertaista moraalia he arvostivat suuresti ja jota he kutsuivat aina nimellä al-Amin eli ”hän, johon voi aina luottaa”. He sanoivat: ”Tuolta tulee al-Amin. Me hyväksymme hänen päätöksensä.”

Kun asia oli selitetty rakkaalle Profeetallemme Muhammadille (‘alaihis-salam), hän riisui viittansa (khirqa) ja levitti sen maahan. Hän laittoi Hajar al-Aswadin siunatun viittansa päälle ja sanoi: ”Yksi mies kustakin heimosta pitäköön kiinni sen reunasta.” Näin hän käski heidän nostaa kiven sen paikan korkeudelle, johon se oli asetettava.

Sitten hän otti kiven itse syliinsä ja asetti sen paikalleen kunnioitetuilla käsillään. Heimot olivat mielissään hänen menettelystään, koska ne näkivät, että jo syttymäisillään ollut suuri yhteenotto oli vältetty. Ne jatkoivat rakentamista siitä, mihin olivat jääneet, ja viimeistelivät seinät.12