HILYA AS-SA‘ADAT
”Kysyin jokaisen kirkon piispalta, jossa vierailin, Allahin Lähettilään (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) ominaisuuksista ja hilyasta (ulkomuodosta ja olemuksesta) ja painoin jokaisen niistä mieleeni. Kun palasin Medinaan, kerroin ne kaikki Allahin Lähettiläälle (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam). Hän ilahtui siitä.” Mughira ibn Shu‘ba (radiyallahu ‘anhu)
Jaloimman Rakastetun (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) ulkonäköä kutsutaan nimellä Hilya as-Sa‘adat. Islamin oppineet ovat kirjoittaneet selkeästi ja yksityiskohtaisesti, todisteiden ja lähteiden kera, Muhammadin (‘alaihis-salam) kaikista näkyvistä ruumiinosista, hänen ulkomuodostaan, ominaisuuksistaan, kauniista tavoistaan ja koko hänen elämästään pienimpiä yksityiskohtia myöten. Nämä tiedot on koottu arvoisista haditheista, jotka ovat hänen omia sanojaan, sekä siitä, mitä hänen seuralaisensa ovat kertoneet. Teoksia, joihin tämä tieto on koottu, kutsutaan siyar-kirjoiksi. Tuhansista siyar-kirjoista kuuluisimpia Mestarimme Profeetan Hilya as-Sa‘adatia kuvaavia teoksia ovat imaami at-Tirmidhin ash-Shamail ar-Rasul, Qadi Iyadin ash-Shifa ash-sharif, imaami Baihaqin ja Abu Nu‘aim Isfahanin Dala’il an-Nubuwwa -teokset sekä kunnianarvoisan imaami al-Qastalanin al-Mawahib al-Ladunniyya. Arvoisissa haditheissa ja jalojen seuralaisten kertomuksissa rakkaan Profeettamme Hilya as-Sa‘adat kuvataan näin: ”Luomakunnan Ylpeyden siunatut kasvot, kaikki hänen siunatut ruumiinosansa ja
hänen siunattu äänensä olivat kauniimpia kuin kaikkien muiden ihmisten
kasvot, ruumiinosat ja äänet.
Hänen siunatut kasvonsa olivat hieman pyöreät, ja kun hän oli iloinen, hänen kasvonsa loistivat kuin kuu.1 Hänen siunatusta otsastaan näki, kun hän
oli iloinen.
Mestarimme Allahin Lähettiläs näki yöllä yhtä hyvin kuin päivällä.
Hän näki, mitä oli hänen takanaan, aivan kuten hän näki, mitä oli
hänen edessään. Kun hän halusi katsoa sivulle tai taakse,
hän kääntyi koko keholtaan katsomaan. Hän katsoi maahan enemmän kuin
taivaalle. Hänen siunatut silmänsä olivat suuret ja ripset
pitkät. Hänen siunatuissa silmissään oli hieman punerrusta. Hänen silmiensä mustuaiset
olivat syvän mustat. Öisin hän laittoi kajaalia (surma) siunattuihin silmiinsä. Maailman
Ylpeydellä (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) oli avoin, leveä otsa.
Hänen siunatut kulmakarvansa olivat ohuet, ja niiden välissä oli väli. Kulmakarvojen välinen suoni turposi, kun hän suuttui. Hänen siunattu nenänsä oli erittäin kaunis ja keskeltä hieman koholla. Hänen siunattu päänsä oli suuri. Hänen siunattu suunsa ei ollut pieni. Hänen siunatut hampaansa olivat valkoiset, ja etuhampaat olivat hieman erillään toisistaan. Kun hän puhui, oli kuin valo (nur) olisi tullut hänen hampaidensa välistä. Allahin (ta‘ala) palvelijoiden joukossa ei ole nähty ketään, joka olisi puhunut kaunopuheisemmin ja suloisemmin kuin hän.
Kun Maailman Ylpeys täytti neljäkymmentä vuotta,
hänen päähänsä pantiin profeettuuden kruunu.
Yhä uudelleen kuului ääni: ”Oi Luotettava (al-Amin),
olen tehnyt sinusta armon maailmoille.”
Jae jakeelta laskeutui Koraani selvine todisteineen,
monenlaisia ihmeitä tuli ilmi.
Tuo puhdas olento oli kokonaan valoa,
ja kaikissa hänen ruumiinosissaan oli ihmeitä.
Ensinnäkin hänen siunatun kehonsa varjo
ei koskaan langennut maahan.
Hänen kehonsa oli valoa päästä varpaisiin,
ja on selvää, ettei valolla ole varjoa.
Myös hänen siunatun päänsä yllä
oli aina pilvi varjostamassa häntä.
Minne tahansa hän meni, se kulki hänen mukanaan,
se pysyi aina hänen päänsä yllä.
Ihmeestä hänen siunatuissa silmissään
kerron teille myös.
Aivan kuten hän näki selvästi edessään olevan,
niin hän näki myös takanaan olevan.
Kuulkaa myös hänen siunatusta nenästään,
katsokaa, millainen ihme siinä oli.
Kun Jibril al-Amin laskeutui ilmoituksen kanssa,
samalla hetkellä kun hän lähti taivaasta,
hän aisti Jibrilin tuoksun
ja tiesi, että tämä toi ilmoituksen.
Kun tuo kuun kaltainen liikutti huuliaan,
taivaalla liikkui myös auringon kehä.
Hänen siunattuja sanojaan oli hyvin helppo ymmärtää; ne valloittivat sydämet ja vetivät puoleensa sielut. Kun hän puhui, sanat asettuivat riviin kuin helmet. Jos joku olisi halunnut laskea hänen sanansa, hän olisi voinut laskea ne. Joskus hän toisti jonkin asian kolme kertaa, jotta se ymmärrettäisiin hyvin. (Paratiisissa kaikki puhuvat niin kuin kunnianarvoisa Muhammad ‘alaihis-salam puhui.) Hänen siunattu äänensä kantautui sinne, minne kenenkään muun ääni ei kantautunut. Mestarimme Maailman Ylpeydellä (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) oli hymyilevät kasvot. Hänen naurunsa oli hymyä, ja silloin hänen siunatut etuhampaansa näkyivät.
Kun hän hymyili, hänen valonsa (nur) heijastui seinille. Hänen itkunsa oli hiljaista samoin kuin hänen naurunsa. Hän ei koskaan nauranut ääneen eikä itkenyt äänekkäästi, mutta kun hän oli surullinen, hänen siunatuista silmistään valui kyyneleitä ja hänen siunatusta rinnastaan kuului ääni. Hän itki ajatellessaan ummansa syntejä, Allahin (ta‘ala) pelosta, kuullessaan Koraania ja joskus rukousta suorittaessaan. Mestarimme Maailman Ylpeyden siunatut sormet olivat isot. Hänen siunatut käsivartensa olivat lihaksikkaat. Hänen siunatut kämmenensä olivat leveät. Hänen koko kehonsa tuoksu oli ihanampi kuin myski. Hänen siunattu kehonsa oli sekä pehmeä että vahva. Anas ibn Malik sanoo: ”Palvelin Allahin Lähettilästä kymmenen vuotta. Hänen siunatut kätensä olivat pehmeämmät kuin silkki.”
”Palvelin Allahin Lähettilästä kymmenen vuotta. Hänen siunatut kätensä olivat pehmeämmät kuin silkki. Hänen siunattu ihonsa tuoksui ihanammalta kuin myski ja kukat.” Anas ibn Malik
Hänen siunattu ihonsa tuoksui ihanammalta kuin myski ja mikään kukka. Hänen siunatut käsivartensa, säärensä ja sormensa olivat pitkät. Hänen siunatut varpaansa olivat isot, ja hänen jalkapohjiensa kaari ei ollut liian korkea, ja ne olivat pehmeät. Hänen siunattu vatsansa oli leveä ja rinnan kanssa samassa linjassa. Hänen olkapäidensä luut olivat isot ja hänen siunattu rintansa leveä. Hänen siunattu sydämensä (qalb ash-sharif) oli nazargah al-ilahi (paikka, jonne Allah (ta‘ala) katsoo). Mestarimme, jalo Lähettiläs, ei ollut hyvin pitkä eikä lyhyt. Kun hänen viereensä tuli pitkä ihminen, Allahin Lähettiläs näytti tätä pidemmältä. Kun hän istui, hänen siunatut olkapäänsä olivat korkeammalla kuin kaikkien hänen vieressään istuvien.
Hänen hiuksensa ja partansa eivät olleet hyvin kiharat eivätkä täysin suorat, vaan luonnostaan laineikkaat. Hänen siunatut hiuksensa olivat pitkät. Aluksi hänellä oli otsatukka, myöhemmin hän alkoi jakaa hiuksensa keskeltä kahtia. Joskus hän kasvatti siunatut hiuksensa pitkiksi ja joskus leikkautti ne lyhyemmiksi. Hän ei värjännyt hiuksiaan eikä partaansa. Kun hän kuoli, hänen hiuksissaan ja parrassaan oli alle kaksikymmentä valkoista karvaa. Hän leikkasi siunatut viiksensä lyhyiksi. Viiksien pituus ja muoto olivat kuin hänen siunattujen kulmakarvojensa. Hänellä oli omat partureinsa.
Mestarimme Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) piti miswakin ja kamman aina luonaan. Kammatessaan siunattuja hiuksiaan ja partaansa hän katsoi peiliin. Luomakunnan Ylpeys käveli nopeasti katsoen eteensä maahan. Kun hän oli kulkenut jonkin paikan ohi, sen tunsi hänen ihanasta tuoksustaan. Mestarimme Allahin Lähettiläs oli arabi. Tämä tarkoittaa, että hänen ihonsa oli vaalea ja punertava ja että hän oli äärimmäisen kaunis, valoa (nur) täynnä ja rakastettava.” Joka sanoo, että Profeetta oli musta, joutuu epäuskoon2. Sanan ”‘arab” sanakirjamerkitys on ”kaunis”. Esimerkiksi ”lisan al-‘Arab” tarkoittaa ”kaunista kieltä”. Maantieteellisessä merkityksessä arabi on henkilö, joka on syntynyt ja kasvanut Arabiaksi kutsutulla niemimaalla, varttunut sen ilmaston, ilman, veden ja ravinnon parissa ja on sen kansan verta. Niin kuin Anatolian verta olevia kutsutaan turkkilaisiksi, Bulgariassa syntyneitä ja kasvaneita bulgarialaisiksi ja Saksassa syntyneitä saksalaisiksi, samoin Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) on arabi, koska hän syntyi Arabian niemimaalla. Arabeilla on vaalea, vehnänvärinen iho. Erityisesti Profeettamme suku oli vaalea ja hyvin kaunis. Hänen esi-isänsä kunnianarvoisa Ibrahim oli nimittäin vaalea ja Basran kaupungin asukkaan, Taruh-nimisen vaalean uskovan, poika. Epäuskoinen Azar ei ollut kunnianarvoisan Ibrahimin (‘alaihis-salam) isä, vaan hänen setänsä ja isäpuolensa.
Rakkaan Profeettamme isän Abdullahin kauneuden maine oli levinnyt Egyptiin asti, ja hänen otsassaan loistaneen siunatun valon (nur) vuoksi lähes kaksisataa nuorta naista oli tullut Mekkaan mennäkseen hänen kanssaan naimisiin. Kunnianarvoisan Muhammadin valo tuli kuitenkin Aminan osaksi. Myös hänen setänsä Abbas ja Abbasin poika Abdullah olivat vaaleita. Myös Profeettamme jälkeläiset ovat tuomiopäivään asti kauniita ja vaaleita. Myös Allahin Lähettilään seuralaiset olivat vaaleita ja kauniita. Kunnianarvoisa ‘Uthman oli vaalea ja vaaleatukkainen. Dihya al-Kalbi, lähettiläs, jonka Allahin Lähettiläs lähetti Bysantin keisarin Herakleioksen luo, oli hyvin komea. Kun hän kulki kaduilla, bysanttilaiset tytöt tulivat kaduille nähdäkseen hänen kasvonsa. Jibril (‘alaihis-salam) tuli usein kunnianarvoisan Dihyan (radiyallahu ‘anhu) hahmossa. Egyptin, Syyrian (Sham), Afrikan, Sisilian ja Espanjan alkuperäisasukkaat eivät ole arabeja. Koska arabit kuitenkin lähtivät Arabian niemimaalta näille seuduille levittääkseen islamia maailmaan, siellä on nykyään myös arabeja. Samoin heitä on Anatoliassa, Intiassa ja muissa maissa. Ei kuitenkaan ole oikein kutsua nykyään minkään näiden maiden asukkaita arabeiksi.
Egyptin asukkaat ovat tummaihoisia. Abessinian asukkaat ovat mustia, ja heitä kutsutaan abessiinialaisiksi (habash). Sansibarin asukkaita kutsutaan zanjeiksi, ja hekin ovat mustia. Profeettamme sukulaisten ja jälkeläisten rakastaminen ja kunnioittaminen on palvontaa (‘ibada). Kaikki muslimit rakastavat heitä. Mustaihoiset ihmiset, jotka tulivat Anatoliaan vieraiksi, esittelivät itsensä arabeina saadakseen osakseen kunnioitusta ja vieraanvaraisuutta, ja Anatolian vilpittömät muslimit uskoivat heidän sanojaan ja rakastivat heitä, sillä tässä rakkaudessa ei tehdä eroa mustan ja valkoisen välillä. Musta muslimi on moninkertaisesti ylevämpi, arvokkaampi ja rakastettavampi kuin valkoinen epäuskoinen. Se, että ihminen on musta, ei vähennä uskon (iman) kunniaa. Kunnianarvoisa Bilal al-Habashi ja Usama, joita Allahin Lähettiläs rakasti paljon, olivat mustia. Epäuskoiset Abu Lahab ja Abu Jahl, joiden pahuus ja alhaisuus ovat kaikkien tiedossa, olivat valkoisia. Allah (ta‘ala) ei arvosta ihmistä hänen ihonvärinsä vaan hänen uskonsa vahvuuden ja hänen jumalanpelkonsa (taqwa; sitä, että pysyy Allahin pelosta kaukana kielletystä) mukaan. Se, että mustaihoiset esittelivät itsensä arabeina, kuitenkin hyödytti islamin vihollisia, juutalaisia. He esittivät mustaihoiset ihmiset alempiarvoisina ja vastenmielisinä. He käyttivät heitä orjina.
Lisäksi kutsumalla mustia kissoja ja koiria ”arabeiksi” ja nimittämällä arabeiksi mustia kuvia ja pilapiirroksia, joita he piirsivät sanoma- ja aikakauslehtiin, he yrittivät esittää nuorisolle arabin mustana ja näin vieraannuttaa muslimilapset Profeetastamme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam).
Kaikki kauniit luonteenpiirteet olivat koolla Allahin Lähettiläässä. Hänen kauniit piirteensä oli antanut hänelle
Allah (ta‘ala); hän ei hankkinut niitä myöhemmin omalla työllään. Hän
ei koskaan kironnut ketään muslimia mainiten tämän nimeä eikä koskaan lyönyt ketään
siunatulla kädellään. Hän ei koskaan kostanut omasta puolestaan. Hän kosti Allahin puolesta.
Hän kohteli sukulaisiaan, seuralaisiaan ja palvelijoitaan hyvin ja nöyrästi. Kotona hän oli
hyvin lempeä ja hymyilevä. Hän vieraili sairaiden luona ja kävi hautajaisissa. Hän
auttoi seuralaisiaan heidän töissään ja otti heidän lapsiaan syliinsä. Siitä huolimatta
hänen sydämensä ei ollut kiinni näissä asioissa. Hänen siunattu sielunsa oli enkelien maailmassa.
Pelko valtasi sen, joka näki Allahin Lähettilään yhtäkkiä.
Jos hän ei olisi ollut lempeä, kukaan ei olisi voinut istua hänen vierellään eikä kenelläkään
olisi ollut voimia kuunnella hänen sanojaan hänen profeetallisen tilansa vuoksi. Silti
hän ei häveliäisyydestään (haya) koskaan katsonut ketään suoraan kasvoihin siunatuilla silmillään.
Maailman Ylpeys (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) oli
ihmisistä anteliain. Kukaan ei koskaan
kuullut hänen sanovan ”Minulla ei ole”, kun häneltä
pyydettiin jotakin. Jos hänellä oli pyydetty asia,
hän antoi sen; jos ei ollut, hän ei vastannut.
Hän osoitti niin paljon hyvyyttä ja teki niin paljon hyviä tekoja,
etteivät Bysantin keisarit, Iranin shaahit
eivätkä mitkään muutkaan hallitsijat kyenneet tekemään yhtä paljon hyvää kuin hän. Itse
hän kuitenkin rakasti niukkuudessa elämistä. Hän eli niin, ettei edes ajatellut
syömistä tai juomista. Hän ei koskaan sanonut: ”Tuokaa ruokaa, syödään” tai ”Laittakaa
sellaista ja sellaista ruokaa”. Jos hänelle tuotiin ruokaa, hän söi, ja hän otti vastaan
minkä tahansa hedelmän, joka hänelle annettiin. Joskus hän söi kuukausikaupalla hyvin vähän
ja rakasti nälkää. Joskus taas hän söi paljon. Aterian jälkeen hän ei
juonut vettä. Vettä hän joi istuen.3 Syödessään yhdessä
muiden kanssa hän lopetti syömisen viimeisenä.4 Hän
otti lahjoja vastaan kaikilta. Sille, joka toi hänelle lahjan, hän
antoi vastineeksi moninkertaisesti enemmän.
Hänellä oli tapana pukeutua monenlaisiin vaatteisiin. Kun vierailta mailta
tuli lähettiläitä, hän laittautui koreaksi. Hän pukeutui arvokkaisiin ja
hienoihin vaatteisiin ja näytti kauniit kasvonsa. Hän käytti hopeasormusta, jossa oli akaattikivi, ja käytti
sitä sinettinä. Sormukseen oli kirjoitettu ”Muhammadun Rasulullah”. Hänen vuoteensa
oli nahkaa ja täytetty taatelipalmun kuidulla. Joskus hän nukkui
tällä vuoteella, joskus maahan levitetyllä nahalla, joskus olkimatolla ja joskus
paljaalla maalla. Hän nukkui oikealla kyljellään siunattu kämmen
oikean poskensa alla.5 Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) ei ottanut vastaan zakatia,
ei syönyt raakaa sipulia, valkosipulia tai muuta sellaista eikä lausunut runoja.
Mestarimme Profeetan siunatut silmät nukkuivat, mutta hänen siunattu sydämensä
ei nukkunut. Hän meni nukkumaan nälkäisenä, mutta heräsi kylläisenä.
Hän ei koskaan haukotellut. Hänen siunattu kehonsa oli valoisa; se ei koskaan luonut varjoa
maahan. Kärpäset eivät laskeutuneet hänen vaatteilleen, eivätkä hyttyset ja muut hyönteiset
imeneet hänen siunattua vertaan.
”Ummastani minua rakastavat eniten ne, jotka tulevat jälkeeni ja jotka uhraisivat perheensä ja omaisuutensa saadakseen nähdä minut.” Hadith as-sharif
Sen jälkeen kun Allah (ta‘ala) oli ilmoittanut hänelle, että hän on Allahin Lähettiläs, shaitanit eivät enää voineet nousta taivaalle kuulemaan uutisia, eivätkä ennustajat enää voineet ennustaa. Mestarimme Sarwar al-‘alam (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) elää nyt elämää, jota emme tunne. Hänen siunattu ruumiinsa ei koskaan hajoa. Hänen haudallaan on enkeli, joka kertoo hänelle siunatuista tervehdyksistä (salawat ash-sharifa), joita hänen ummansa hänelle lausuu. Hänen minbarinsa ja siunatun hautansa välistä aluetta kutsutaan nimellä Rawda al-Mutahhara. Tämä paikka on yksi Paratiisin puutarhoista. Hänen siunatulla haudallaan vierailu on kuuliaisuuden teoista suurin ja palvontateoista arvokkain. Jalojen seuralaisten merkittävimmät kuvasivat Mestarimme Profeetan kauneutta seuraavasti: Abu Huraira sanoi: ”En ole koskaan nähnyt ketään kauniimpaa kuin Allahin Lähettiläs.
Oli kuin aurinko olisi paistanut kaikessa kirkkaudessaan hänen kasvoissaan. Kun hän
hymyili, hänen siunatut hampaansa heittivät valoa seinille.”
Ibn Abi Hala sanoi: ”Profeetan siunatut kasvot loistivat kuin täysikuu.” Kunnianarvoisa Ali sanoi: ”Joka näki Allahin Lähettilään yhtäkkiä, sen valtasi pelko hänen majesteettisuutensa edessä.
Joka keskusteli hänen kanssaan ja oppi tuntemaan hänet, lämpeni hänelle heti
ja rakastui häneen.”
Jabir ibn Samura sanoi: ”Allahin Lähettiläs pyyhkäisi siunatulla kädellään kasvojani.
Tunsin hänen kädessään ihanan tuoksun ja viileyden, ikään kuin se olisi juuri otettu
hajusteiden myyjän laukusta. Jos Mestarimme Allahin Lähettiläs kosketti jonkun kättä
kätelläkseen (musafaha; kättely islamin opettamalla tavalla), tuo ihana tuoksu
ei kadonnut tämän henkilön kädestä koko päivänä.”6
Äitimme kunnianarvoisa Aisha sanoi: ”Kun Allahin Lähettiläs silitti lapsen päätä,
tuon lapsen tunsi heti muiden lasten joukosta hänen ihanasta tuoksustaan.”7
”Kun Allahin Lähettiläs silitti lapsen päätä, tuon lapsen tunsi heti muiden lasten joukosta hänen ihanasta tuoksustaan.” Kunnianarvoisa Aisha (radiyallahu ‘anha)
Eräänä päivänä Mestarimme Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) nukkui kotonaan. Anas ibn Malikin äiti Umm Sulaim tuli. Hänen nukkuessaan Mestarimme Allahin Lähettilään siunatuille kasvoille ilmestyi hikipisaroita. Umm Sulaim alkoi kerätä Mestarimme Profeetan siunattua hikeä. Kun Mestarimme Profeetta heräsi ja kysyi, miksi hän teki niin, Umm Sulaim, Profeettamme maitotäti, sanoi: ”Lisäämme sitä tuoksuihimme. Sinun hikesi on kaunein ja
miellyttävimmin tuoksuva kaikista tuoksuista.”8
Abu Huraira sanoi: ”En ole koskaan nähnyt ketään, joka olisi kävellyt nopeammin kuin Allahin Lähettiläs.
Oli kuin maa olisi kääriytynyt kokoon hänen edessään. Kävellessämme hänen kanssaan ponnistelimme kaikin
voimin ja pinnistelimme.”
Mestarimme Profeetta puhui erinomaisen kauniisti. Hän tiesi täydellisesti, mistä puhe aloitetaan ja mihin se lopetetaan. Hänen sanansa olivat lausunnaltaan selkeitä ja äärimmäisen kaunopuheisia ja osuvia. Hänen puheessaan ja sanoissaan tuli aina esiin merkityksen totuus. Koska hänen ilmaisuvoimansa oli erinomaisen suuri, hän ei koskaan väsynyt puhuessaan eikä joutunut näkemään vaivaa ilmaistakseen itseään.
Mestarimme Profeetan kauneus
Suuret islamin oppineet, joita kutsutaan nimellä ulama ar-rasikhin9 ja jotka ovat sekä ulkoisen (zahir) että sisäisen (batin) tiedon mestareita ja Mestarimme Profeetan perillisiä, näkivät hänet kaikessa hänen kauneudessaan ja rakastuivat häneen. Ensimmäinen heistä on Abu Bakr as-Siddiq. Hän näki Mestarissamme Allahin Lähettiläässä (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) profeettuuden valon (nur), ymmärsi hänen ylemmyytensä, kauneutensa ja korkeutensa ja rakastui häneen, ja tässä rakkaudessa hän meni niin pitkälle, ettei kukaan muu voinut tulla hänen kaltaisekseen. Kunnianarvoisa Abu Bakr näki joka hetki, mihin tahansa hän katsoikin, Mestarimme Allahin Lähettilään. Kerran hän kuvasi tilaansa sanoen: ”Oi Allahin Lähettiläs! Mihin ikinä katsonkin, näen sinut!” Ja toisen kerran hän sanoi: ”Vaihtaisin kaikki hyvät tekoni yhteen ainoaan erehdykseesi (sahw).” Yksi niistä, jotka parhaiten näkivät, ymmärsivät ja kuvasivat Mestarimme Allahin Lähettilään kauneutta, oli uskovien äiti kunnianarvoisa Aisha. Kunnianarvoisa Aisha oli oppinut, itsenäistä päättelyä harjoittava oppinut (mujtahid) ja kirjallisesti sivistynyt; hän oli viisas ja älykäs. Hän puhui kaunopuheisesti ja hienostuneesti. Hän tunsi erittäin hyvin Koraanin merkitykset, sen, mikä on sallittua (halal) ja kiellettyä (haram), arabialaisen runouden ja laskutaidon. Hänellä oli Allahin Lähettilästä ylistäviä runoja. Nämä kaksi säeparia on laatinut äitimme kunnianarvoisa Aisha:
Wa law sami‘u ahlu Misra awsafa khaddihi,
lama badhalu fi sawmi Yusufa min naqdin.
Lawa’imu Zalikha law ra’aina jabinahu,
la atharna bil-qat‘i-l-qulubi ‘alal-aidi.
Käännös:
Jos egyptiläiset olisivat kuulleet hänen poskiensa kauneudesta,
he eivät olisi maksaneet rahaa tinkiessään Yusufista (‘alaihis-salam).
(He olisivat säästäneet kaiken omaisuutensa nähdäkseen hänen poskensa.)
Jos Zulaikhaa10 moittineet naiset olisivat nähneet hänen kirkkaan otsansa,
he olisivat leikanneet käsiensä sijaan sydämensä (eivätkä olisi tunteneet kipua).
Äitimme Aisha kertoo: ”Eräänä päivänä Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) avasi siunattujen sandaaliensa remmejä, ja minä istuin kehräämässä lankaa. Katsoin hänen siunattuihin kasvoihinsa. Hänen kirkkaalta otsaltaan tippui hikeä. Jokainen hikipisara levitti valoa (nur) joka suuntaan ja häikäisi silmiäni. Jäin hämmästyneenä tuijottamaan. Hän katsoi minuun päin. ’Mikä sinulle on tullut, kun istut noin ajatuksiisi vaipuneena?’ hän kysyi. Sanoin: ’Oi Allahin Lähettiläs! Katsellessani siunattujen kasvojesi valon kirkkautta ja siunatulla otsallasi olevien hikipisaroiden levittämää valoa unohdin itseni.’ Allahin Lähettiläs nousi ja tuli luokseni. Hän suuteli minua silmieni väliin ja sanoi: ’Oi Aisha! Suokoon Allah (ta‘ala) sinulle kaikkea hyvää! En ole pystynyt ilahduttamaan sinua niin kuin sinä ilahdutit minua.’” Tämä tarkoittaa, että hän sanoi: ”Ilo, jonka sinä tuotit minulle, on suurempi kuin ilo, jonka minä tuotin sinulle.” Hän suuteli kunnianarvoisaa Aishaa tämän siunattujen silmien väliin, koska tämä rakasti Mestariamme Profeettaa ja näki hänen kauneutensa ymmärtäen sen. Siksi häntä arvostettiin ja kunnioitettiin.
Säe:
Kiitos silmilleni, jotka voivat nähdä kauneutesi!
Ja säepari:
Kuinka hyvät ovatkaan ne silmät, jotka katsovat Kaunista!
Kuinka onnekas onkaan se sydän, joka palaa hänen vuokseen!
Se näkyvä kauneus, joka oli koottu jalon Lähettilään (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) siunattuun kehoon ja joka heijasti hänen sisäistä kauneuttaan, ei ole koottuna kenenkään muun ihmisen kehoon.
Kunnianarvoisa imaami al-Qurtubi on kertonut: ”Mestarimme, jalon Lähettilään, kauneutta ei näytetty kokonaan. Jos hänen todellinen kauneutensa olisi tullut näkyviin, jalot seuralaiset eivät olisi jaksaneet katsoa häntä. Jos hän olisi näyttänyt todellisen kauneutensa, kukaan ei olisi kestänyt katsoa häntä.”
Yusuf (‘alaihis-salam) näyttäytyi ihmisille ulkoisessa kauneudessaan, ja Mestarimme Allahin Lähettiläs näyttäytyi ihmisille sisäisessä kauneudessaan. Kun Yusufin (‘alaihis-salam) kauneus nähtiin, ihmiset leikkasivat kätensä. Mestarimme Allahin Lähettilään sisäisen täydellisyyden (kamal) ansiosta katkesivat zunnarit (köysivyöt, joita kristityt papit pitivät), jumalankuvat murskattiin ja epäuskon (kufr) pilvet hajosivat. Jalot seuralaiset kysyivät Mestariltamme Profeetalta: ”Oi Allahin Lähettiläs! Oletko sinä kauniimpi, vai oliko Yusuf (‘alaihis-salam) kauniimpi?” Hän vastasi: ”Veljeni Yusuf on minua kauniimpi (sabih), ja minä olen häntä viehättävämpi (malih). Hänen näkyvä kauneutensa on suurempi kuin minun näkyvä kauneuteni.”
Eräässä arvoisassa hadithissaan Mestarimme Profeetta sanoi: ”Jokainen profeetta, jonka Allah (ta‘ala) on lähettänyt, on kasvoiltaan kaunis ja ääneltään kaunis. Teidän Profeettanne on kuitenkin heistä se, jolla on kauneimmat kasvot ja kaunein ääni.”
Eräs mies tuli ja sanoi Mestarillemme Allahin Lähettiläälle: ”Oi Allahin (ta‘ala) Lähettiläs! Milloin tuomiopäivä (qiyama) tulee?” Mestarimme Profeetta kysyi häneltä: ”Mitä olet valmistanut tuomiopäivää varten?” Hän vastasi: ”En tosin ole valmistautunut tuomiopäivään suorittamalla paljon rukouksia, paastoamalla tai antamalla almuja. Mutta minä rakastan Allahia (ta‘ala) ja Hänen Lähettilästään.” Silloin Mestarimme Profeetta sanoi: ”Ihminen on sen kanssa, jota hän rakastaa.”11
Allahin Lähettilään rakastaminen on jokaisen muslimin henkilökohtainen velvollisuus (fard ‘ain).
Kun rakkaus tähän Mestariin asettuu sydämeen, on hyvin helppo elää islamin mukaan ja saavuttaa uskon (iman) ja islamin maku ja ehtymätön ilo. Tämä rakkaus saa ihmisen seuraamaan täydellisesti molempien maailmojen Mestaria. Tämän rakkauden kautta ihminen saa kunnian saavuttaa ne loputtomat ja sanoin kuvaamattomat siunaukset ja armolahjat (baraka), jotka Allah (ta‘ala) on suonut Rakastetulleen. Ahl as-Sunnan oppineet ja heidän kirjansa, jotka johtavat jokaisen muslimin, pienen ja suuren, suoraan rakkauteen Allahin Lähettilästä kohtaan, ovat todisteita näistä siunauksista.
Uskovan, joka mainitsee tai kuulee Lähettilään (‘alaihis-salam) siunatun nimen, on velvollisuus (wajib) olla rauhallinen, käyttäytyä sopivasti ja osoittaa kunnioitusta sydämellään ja kehollaan ikään kuin hän olisi Allahin Lähettilään kunniakkaassa seurassa.
Kun kuulee kerrottavan jotakin Mestarimme Profeetan siunatuista sanoista tai teoista, on osa suurta kunnioitusta ja arvostusta häntä kohtaan vastata siihen jollakin, mikä korottaa hänen kunniaansa. On myös osa hänen kunnioittamistaan, ettei Allahin Lähettilästä kuvata sanoilla, joita ihmisten kesken käytetään alhaisesta ja halvasta asemasta.
Esimerkiksi Allahin Lähettilästä ei kutsuta köyhäksi. Häntä ei kutsuta paimeneksi. Kun kuulee sanottavan: ”Mestarimme Allahin Lähettiläs piti siitä ja siitä”, on osa hänen kunnioittamistaan, ettei sano: ”Mutta minä en pidä siitä.” Samoin kun Mestarimme, jalo Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam), on sanonut: ”En syö nojaten johonkin tai johonkin tukeutuen”,12 kunnioitukseen kuuluu, ettei vastaa: ”Mutta minä syön nojaten johonkin” ja syö sitten nojaten. Näiden noudattaminen kuuluu Allahin Lähettilään kunnioittamiseen. Niiden tahallinen laiminlyöminen tarkoituksena vähätellä niitä avaa epäuskon (kufr) portit.
”Veljeni Yusuf on minua kauniimpi (sabih), ja minä olen häntä viehättävämpi (malih). Hänen näkyvä kauneutensa on suurempi kuin minun näkyvä kauneuteni.” Hadith as-sharif
Allahin (ta‘ala) ja Hänen Lähettiläänsä kunnioittamista on myös se, ettei laita muita kirjoja tai kotitalouden tavaroita Koraanin ja hadith-kirjojen päälle. Allahin (ta‘ala) ja Hänen Lähettiläänsä kunnioittamiseen kuuluu, että pyyhkii pölyt näiden kirjojen päältä eikä heitä pois paperia, johon on kirjoitettu Allahin (ta‘ala) kunnioitettu nimi tai Mestarimme Allahin Lähettilään siunattu nimi. Sellaisia papereita ei revitä. Islamilaisin kirjaimin kirjoitettuja papereita tulee kunnioittaa vielä enemmän. Jos kirjat ja paperit, joissa on Allahin (ta‘ala) kunnioitettu nimi ja Koraanin jakeita, repeytyvät vanhuuttaan, ne tulee kääriä puhtaaseen kankaaseen ja haudata maahan, tai niiden kirjoitus tulee pestä pois vedellä, tai ne tulee polttaa. Jos ne poltetaan, tuhka haudataan. Polttaminen on parempi kuin kirjoituksen poistaminen pesemällä, sillä pesuvesi voi joutua jalkojen alle.
Medina al-Munawwaran, joka on Allahin Lähettilään (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) pyhä alue (haram), kunnioittaminen, siellä kiellettyjen asioiden (tai syntien tekemisen) välttäminen sekä vieraanvaraisuus ja hyvyys Medina al-Munawwaran asukkaita kohtaan luetaan myös Allahin Lähettilään kunnioittamiseksi.
Sinä olet olemassaoloni valtakunnan sulttaani,
sinä olet totisesti sieluni rakastettu,
Sezai on nyt hävittänyt kaiken, mitä hänellä oli,
ainoa, mikä on olemassa, on sinun hyvyytesi.
Hasan Sezai