MESTARIMME PROFEETAN TEKEMINEN VÄLITTÄJÄKSI (TAWASSUL)

”(Oi Adam!) Hän on Profeetta, joka tulee sinun jälkeläisistäsi. Jos en olisi luonut häntä, en olisi luonut sinua enkä jälkeläisiäsi. Koska teit hänestä välittäjäsi, olen antanut sinulle anteeksi.” Hadith qudsi

Mestarimme Profeettaa on käytetty välittäjänä (tawassul)1 kaikkina aikoina: ennen hänen luomistaan, hänen luomisensa jälkeen, hänen maallisen elämänsä aikana ja hänen kuolemansa jälkeen haudan maailmassa (barzakh), ja häntä tullaan käyttämään välittäjänä myös tuomiopäivänä ylösnousemuksen jälkeen Arasatin kentällä sekä Paratiisissa. Wasila (välitys, turvautuminen) tarkoittaa kaikkea, minkä Allah (ta‘ala) on tehnyt Hänen läheisyytensä saavuttamisen ja tarpeiden täyttymisen syyksi. On luvallista käyttää jaloa Lähettilästä välittäjänä, eli tehdä Mestarimme Allahin Lähettiläs välittäjäksi (wasila) Allahin (ta‘ala) edessä ja pyytää hänen apuaan ja väliintuloaan. Näin ovat tehneet hurskaat esi-isät (salaf as-salihin eli Profeetan seuralaiset, heidän seuraajansa ja näiden seuraajat), oppineet ja muut muslimit. Kukaan muslimi ei ole pitänyt sitä pahana. Tähän päivään asti ei ole ollut ketään, joka olisi torjunut sen, paitsi ne, joiden oppi on turmeltunut. Ihmiskunnan isä Adam (‘alaihis-salam) teki Mestarimme Profeetasta välittäjänsä, kun hänet laskettiin maan päälle. Rakas Profeettamme kertoi tästä yhdessä arvoisassa hadithissaan seuraavasti: ”Kun Adam (‘alaihis-salam) oli erehdyksensä vuoksi joutunut pois Paratiisista, hän sanoi: ’Oi Herrani! Anna minulle anteeksi Muhammadin vuoksi!’ Allah (ta‘ala) sanoi: ’Oi Adam! Mistä tunnet Muhammadin? Enhän ole vielä luonut häntä!’ Adam (‘alaihis-salam) vastasi: ’Oi Herrani! Kun loit minut ja puhalsit minuun sielun, avasin silmäni ja katsoessani näin Valtaistuimen reunaan kirjoitettuna La ilaha illallah Muhammadun Rasulullah. Hän on se, jonka nimeä rakastat oman nimesi ohella.’ Allah (ta‘ala) sanoi: ’Olet puhunut totta, oi Adam! Hän on se, jota rakastan eniten kaikista luoduistani. Koska pyysit anteeksiantoa hänen vuokseen, olen antanut sinulle anteeksi.’”2 Toisen kertomuksen mukaan Hän sanoi: ”Hän on Profeetta, joka tulee sinun jälkeläisistäsi. Jos en olisi luonut häntä, en olisi luonut sinua enkä jälkeläisiäsi. Koska teit hänestä välittäjäsi, olen antanut sinulle anteeksi.”3

Tästä on tuhansia esimerkkejä. Tässä on joitakin niistä: mies, joka oli sokea molemmista silmistään, pyysi Mestariamme Allahin Lähettilästä (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) rukoilemaan, että hänen silmänsä saisivat näkönsä takaisin. Allahin Lähettiläs sanoi: ”Rukoilen, jos niin toivot, mutta sinulle olisi parempi, jos olisit kärsivällinen ja kestäisit sen.” ”Minulla ei ole enää voimia olla kärsivällinen. Anon sinua rukoilemaan”, sokea muslimi vastasi. Silloin Mestarimme Profeetta sanoi hänelle: ”Tee rukouspesu (wudu) ja lausu tämä rukous!”:

”Allahumma inni as’aluka wa atawajjahu ilaika bi-Nabiyyika Muhammadin Nabiyyir-rahmati. Ya Muhammad! Inni atawajjahu bika ila Rabbi fi hajati hadhihi li-tuqdha li. Allahumma shaffi‘hu fiyya.”

Hadith-oppinut imaami an-Nasai on kertonut, että kun mies rukoili tällä rukouksella, Allah (ta‘ala) hyväksyi hänen rukouksensa ja hän sai näkönsä takaisin. Kunnianarvoisa ‘Uthman ibn Hanif kertoi Mestarimme Allahin Lähettilään käyttämisestä välittäjänä seuraavan tapahtuman: ”Kun ‘Uthman ibn Affan oli kalifi, eräs mies, joka oli suuressa pulassa, kertoi minulle huolestaan, koska häpesi mennä kalifin puheille. Sanoin hänelle, että hänen tulisi heti tehdä rukouspesu, mennä Masjid as-Sa‘adaan, lausua sama rukous, joka oli palauttanut sokealle muslimille hänen näkönsä, ja esittää toiveensa. Lausuttuaan rukouksen köyhä mies meni kalifin luo, ja hänet päästettiin tämän puheille. Kalifi pyysi häntä istumaan rukousmatolleen (sajjada), kuunteli hänen huolensa ja täytti hänen pyyntönsä. Kun köyhä mies huomasi, että hänen asiansa oli yhtäkkiä hoidettu, hän tuli iloissaan luokseni ja sanoi: ’Olkoon Allah (ta‘ala) sinuun tyytyväinen! En olisi päässyt eroon vaikeuksistani, jos et olisi puhunut kalifille.’ Hän luuli, että olin puhunut kalifin kanssa.”

Kunnianarvoisan ‘Umarin kalifaatin aikana puhkesi nälänhätä. Yksi Profeetan seuralaisista, kunnianarvoisa Bilal ibn Harith, meni Allahin Lähettilään haudalle ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Ummasi on kuolemassa nälkään. Anon sinua olemaan välittäjä (wasila), jotta alkaisi sataa.” Sinä yönä Allahin Lähettiläs ilmestyi hänelle unessa ja sanoi: ”Mene kalifin luokse! Välitä hänelle tervehdykseni ja sano, että hän menee ulos rukoilemaan sadetta!” Kun kunnianarvoisa ‘Umar meni ulos rukoilemaan sadetta, alkoi sataa. Allah (ta‘ala) hyväksyy rukoukset niiden vuoksi, joita Hän rakastaa. Allah (ta‘ala) on ilmoittanut, että Hän rakastaa suuresti Muhammadia (‘alaihis-salam). Sen vuoksi, jos joku rukoilee sanoen ”Allahumma inni as’aluka bi-jahi Nabiyyikal-Mustafa”, hänen rukoustaan ei torjuta. On kuitenkin vastoin hyviä tapoja (adab) käyttää Allahin Lähettilästä (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) välittäjänä vähäpätöisissä maallisissa asioissa. Burhanuddin Ibrahim Maliki sanoi: ”Eräs hyvin nälkäinen köyhä mies meni Hujrat as-Sa‘adatiin ja sanoi: ’Oi Allahin Lähettiläs! Olen nälkäinen.’ Hetken kuluttua joku tuli, vei hänet kotiinsa ja tarjosi hänelle ruokaa. Kun köyhä mies sanoi, että hänen rukouksensa oli tullut kuulluksi, isäntä sanoi: ’Veljeni! Jätit perheesi ja tulit pitkän ja vaivalloisen matkan vieraillaksesi Allahin Lähettilään luona. Onko sopivaa tulla Allahin Lähettilään eteen leipäpalan vuoksi? Tuossa ylevässä läsnäolossa sinun olisi pitänyt pyytää Paratiisia ja loputtomia siunauksia! Allah (ta‘ala) ei torju sitä, mitä täällä pyydetään.’ Niiden, jotka saavat kunnian vierailla Allahin Lähettilään luona, tulisi rukoilla, että hän puhuisi heidän puolestaan tuomiopäivänä.” Eräänä päivänä imaami Abu Bakr al-Muqri istui imaami at-Tabaranin ja Abu ash-Shaikhin kanssa Masjid as-Sa‘adassa. He eivät olleet syöneet mitään muutamaan päivään ja olivat hyvin nälkäisiä. Lopulta imaami Abu Bakr ei enää kestänyt, vaan sanoi: ”Olen nälkäinen, oi Allahin Lähettiläs!” ja vetäytyi nurkkaan. Eräs jalo henkilö, Profeetan jälkeläinen (sayyid), tuli kahden palvelijansa kanssa ja sanoi: ”Veljeni! Olette pyytäneet isoisältäni Allahin Lähettiläältä apua nälkäänne. Hän käski minun ruokkia teidät.” He söivät yhdessä sen, mitä hän oli tuonut. Ylijääneen ruoan hän jätti heille ja lähti. Eräs islamin oppineista, Abu Abdullah ibn Nu‘man Marrakushi Tilimsani (k. 683 h. / 1284 jaa.), kirjoittaa arvokkaassa kirjassaan Misbah az-Zulam yksityiskohtaisesti sadoista muslimeista, jotka saavuttivat toiveensa käyttämällä Mestariamme Allahin Lähettilästä välittäjänä, sekä heidän rukouksistaan. Yksi niistä, jotka saavuttivat toiveensa käyttämällä Allahin Lähettilästä välittäjänä, on Muhammad ibn Munkadir. Hän kertoo: ”Eräs mies jätti isäni haltuun kahdeksankymmentä kultarahaa ja lähti taistelemaan Allahin tiellä (jihad). Hän oli sanonut: ’Säilytä ne minua varten! Voit myös auttaa niillä hädänalaisia.’ Medinassa puhkesi nälänhätä. Isäni jakoi kaikki kultarahat nälkää näkeville. Kultarahojen omistaja palasi ja pyysi niitä takaisin. Isäni sanoi: ’Tule huomenillalla.’ Hän meni Hujrat as-Sa‘adatiin ja anoi Allahin Lähettilästä aamuun asti. Keskiyöllä eräs mies tuli ja sanoi: ’Ojenna kätesi!’ Hän antoi hänelle kukkarollisen kultaa ja katosi. Kun isäni laski kultarahat kotona ja totesi, että niitä oli kahdeksankymmentä, hän ilahtui ja palautti ne heti omistajalleen.”

Kunnianarvoisa Abu Abdullah Tilimsani kertoo tässä kirjassaan myös tapahtumasta, jonka hän itse koki:

”Jokaisen, jota jokin asia on vahingoittanut, tulisi tehdä täydellinen rukouspesu ja suorittaa kahden rakan rukous! Sitten hänen tulisi sanoa: ’Ya Rabbi! Pyydän Sinulta. Anon Sinua tehden välittäjäkseni Profeettasi Muhammadin (‘alaihis-salam), joka on armo maailmoille. Ya Muhammad! Teen sinusta välittäjäni Herrani luona, jotta Hän täyttäisi toiveeni. Ya Rabbi! Tee hänestä puolestapuhujani!’” Hadith as-sharif

”Vuonna 637 (1239 jaa.) lähdimme Sadarin linnoituksesta arvostetun joukon kanssa. Mukanamme oli mies, joka opasti meitä. Jonkin ajan kuluttua meiltä loppui vesi. Aloimme etsiä vettä. Siinä välissä menin tarpeilleni. Samalla hetkellä minut valtasi kauhea uneliaisuus. Ajattelin, että he kyllä herättäisivät minut lähtiessään, ja laskin pääni maahan.

Kun heräsin, olin aivan yksin keskellä autiomaata. Ystäväni olivat unohtaneet minut ja lähteneet. Olin aivan yksin, ja minut valtasi suuri pelko. Aloin vaellella autiomaassa sinne tänne. En tiennyt, missä olin ja mihin minun pitäisi mennä. Joka puolella oli tasaista hiekkaa. Pian tuli pimeä. Karavaanista, jonka mukana olin matkustanut, ei ollut jäänyt jälkeäkään. Olin aivan yksin yön pimeydessä. Pelkoni kasvoi entisestään. Levottomana aloin kävellä nopeammin. Jonkin ajan kuluttua romahdin maahan janoisena, väsyneenä ja uupuneena. Olin jo menettänyt toivoni jäädä henkiin ja tunsin kuoleman lähestyvän. Kärsin sanoinkuvaamatonta tuskaa; kärsimykseni ja kipuni olivat saavuttaneet äärirajansa. Yhtäkkiä mieleeni juolahti jotakin. Yön pimeydessä kokosin kaikki voimani ja huudahdin vielä viimeisen kerran vilpittömästi ja puhtaalla aikomuksella (ikhlas): ’Oi Allahin Lähettiläs! Auta! Pyydän sinulta apua Allahin (ta‘ala) luvalla!’ Olin hädin tuskin saanut sanottua tämän, kun kuulin, että joku kutsui minua. Kun katsoin sinne, mistä ääni kuului, näin yön pimeydessä henkilön, jota en ollut koskaan ennen nähnyt. Hänellä oli yllään hohtavan valkoiset vaatteet, hän levitti valoa ympärilleen ja kutsui minua. Hän tuli luokseni ja tarttui käteeni. Sillä hetkellä kaikki väsymykseni ja janoni katosivat. Oli kuin olisin syntynyt uudestaan. Tunsin heti lämpöä häntä kohtaan. Kävelimme käsi kädessä jonkin aikaa. Tunsin eläväni elämäni kauneimpia hetkiä. Kun olimme ylittäneet hiekkadyynin, näin sen karavaanin valot, jonka mukana olin matkustanut, ja kuulin ystävieni äänet. Lähestyimme heitä. Eläin, jolla olin ratsastanut, kulki heidän perässään aivan viimeisenä. Yhtäkkiä se tuli ja pysähtyi eteeni. Kun näin ratsuni edessäni, huudahdin ilosta. Kun huudahdin, mukanani ollut henkilö päästi irti kädestäni. Sitten hän tarttui taas käteeni ja auttoi minut ratsuni selkään. Sen jälkeen hän sanoi: ’Emme koskaan käännytä tyhjin käsin sitä, joka pyytää meiltä jotakin ja hakee apuamme’, kääntyi ja lähti. Silloin ymmärsin, että hän oli Mestarimme Allahin Lähettiläs. Kun hän loittoni, näin, kuinka hänestä säteilevä valo (nur) nousi yön pimeydessä kohti taivasta. Kun hän katosi näkyvistäni, tulin yhtäkkiä järkiini. Sanoin itselleni katuen: ’Miksi en suudellut Mestarimme Allahin Lähettilään käsiä ja jalkoja?’ Mutta oli liian myöhäistä; tilaisuus oli mennyt.” Kärsittyään Medinassa viisi päivää nälkää Abul-Khair Aqta‘ tuli Hujrat as-Sa‘adatiin ja tervehti Allahin Lähettilästä. Hän sanoi olevansa nälkäinen, vetäytyi sivummalle ja nukahti. Unessaan hän näki Allahin Lähettilään saapuvan; hänen oikealla puolellaan oli Abu Bakr as-Siddiq, vasemmalla ‘Umar al-Faruq ja edessä Ali al-Murtada (radiyallahu ta‘ala ‘anhum ajma‘in).

Kunnianarvoisa Ali tuli ja sanoi: ”Oi Abul-Khair! Nouse ylös! Miksi makaat? Allahin Lähettiläs on tulossa!” Hän nousi heti ylös. Allahin Lähettiläs tuli ja antoi hänelle ison leivän. Myöhemmin Abul-Khair kertoi: ”Aloin heti syödä, sillä olin todella nälkäinen. Kun olin syönyt puolet leivästä, heräsin. Toinen puolikas oli kädessäni.”

Kirjassa Misbah az-Zulam kerrotaan edelleen: Ahmad ibn Muhammad Sufi sanoi: ”Ollessani Hijazin autiomaassa minulla ei ollut enää mitään jäljellä siitä, mitä minulla oli ollut. Saavuin Medinaan. Lausuin Hujrat as-Sa‘adatin luona tervehdykset Allahin Lähettiläälle. Sitten istuin syrjään ja nukahdin. Allahin Lähettiläs ilmestyi ja sanoi: ’Oletko tullut, Ahmad? Avaa kämmenesi!’ Hän täytti kämmeneni kullalla. Heräsin. Käteni olivat täynnä kultakolikoita.” Imaami as-Samhudi kirjoitti myös kirjassaan Medinan historia tapauksesta, jonka hän itse koki: ”Kadotin kotini avaimen. En löytänyt sitä. Menin Hujrat as-Sa‘adatiin ja sanoin: ’Oi Allahin Lähettiläs! Kadotin avaimeni; en pääse kotiin!’ Samalla hetkellä paikalle tuli poika, näytti kädessään olevaa avainta ja sanoi: ’Löysin tämän avaimen. Onkohan se teidän?’”

Mustafa Işki efendi4 Kilisistä kirjoitti historiankirjassaan Mawarid-i Majidiyya: ”Oleskelin Mekassa kaksikymmentä vuotta. Säästettyäni kuusikymmentä kultarahaa muutin vaimoni ja lasteni kanssa Medinaan vuonna 1247 h. (1831 jaa.). Rahat loppuivat matkalla. Asuimme erään tuttavani luona vieraina. Vierailin Hujrat as-Sa‘adatissa ja pyysin Allahin Lähettiläältä (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) apua. Kolme päivää myöhemmin eräs herrasmies tuli taloon, jossa asuimme, ja kertoi vuokranneensa meille talon. Hän kuljetutti tavarani sinne. Hän maksoi vuoden vuokran. Muutaman kuukauden kuluttua sairastuin ja makasin kuukauden vuoteessa. Talossa ei ollut enää mitään syötävää tai myytävää. Vaimoni avulla kiipesin katolle. Halusin kääntyä kohti Allahin Lähettilään hautaa, kertoa huolestani ja pyytää apua. Mutta kun kohotin käteni rukoillakseni, häpesin pyytää jotakin maallista. En pystynyt sanomaan mitään. Palasin huoneeseeni. Seuraavana päivänä joku tuli ja sanoi, että se ja se oli lähettänyt minulle nämä kultarahat lahjaksi. Otin kukkaron vastaan. Vaikka toimeentulomme parani, en päässyt eroon sairaudestani. Avustettuna menin Hujrat as-Sa‘adatiin ja pyysin Allahin Lähettiläältä parantumista. Lähdin moskeijasta ja kävelin kotiin ilman kenenkään apua. Kun astuin sisään taloon, sairaudesta ei ollut jäänyt jälkeäkään. Suojautuakseni pahalta silmältä (nazar) kuljin ulkona muutaman päivän kävelykeppiin nojaten. Pian rahat kuitenkin loppuivat. Jätin vaimoni ja lapseni pimeään ja menin Profeetan moskeijaan (Masjid an-Nabawi). Yörukouksen jälkeen kerroin Allahin Lähettiläälle huolestani. Matkalla kotiin eräs tuntematon henkilö tuli luokseni ja antoi minulle kukkaron. Huomasin, että siinä oli neljäkymmentäyhdeksän kultakolikkoa, joista jokainen oli yhdeksän kuruşin arvoinen. Ostin kynttilöitä ja muita tarpeellisia asioita ja palasin kotiin.”

Shaqa’iq an-Nu‘maniyya -teoksen käännöksen toisessa osassa on kirjoitettu, että suuri islamin oppinut Mawlana Shamsuddin Muhammad ibn Hamza Fanari (rahimahullahu ta‘ala), Ottomaanivaltakunnan ensimmäinen shaikh al-islam ja oman aikansa mujaddid (uskonnon uudistaja), sairastui kaihiin ja sokeutui. Eräänä yönä hän näki Mestarimme Allahin Lähettilään unessaan. Kun tämä käski häntä: ”Selitä (kirjoita tafsir) Ta han suura!”, hän vastasi: ”Minulla ei ole voimaa selittää Koraania sinun korkeassa läsnäolossasi, eivätkä silmänikään näe.” Silloin Mestarimme Allahin Lähettiläs, joka on profeettojen parantaja, otti siunatusta viitastaan (khirqa) puuvillan palasen, kostutti sen siunatulla syljellään ja laittoi sen hänen silmilleen. Mulla Fanari heräsi ja löysi puuvillan palasen silmiltään. Kun hän otti sen pois, hän alkoi nähdä. Hän ylisti ja kiitti Allahia (ta‘ala). Hän säilytti puuvillan säikeet ja määräsi testamentissaan, että ne laitettaisiin hänen silmilleen hänen kuoltuaan. Kun hän kuoli Bursassa vuonna 834 (1431 jaa.), hänen testamenttinsa pantiin täytäntöön.

”Ne, jotka ovat tehneet vääryyttä itselleen, ja jotka tulevat luoksesi ja pyytävät Allahilta (ta‘ala) anteeksiantoa ja joille Lähettiläänikin pyytää anteeksiantoa, huomaavat Allahin (ta‘ala) katumuksen hyväksyväksi ja armolliseksi.” Naisten suura, 4:64

Kunnianarvoisa imaami Malik keskusteli Profeetan moskeijassa (Masjid an-Nabawi) abbasidikalifi Abu Ja‘far Mansurin kanssa. Hän sanoi: ”Oi Mansur! Tämä on Masjid as-Sa‘ada! Madalla ääntäsi! Allah (ta‘ala) moitti erästä joukkoa sanoessaan Huoneiden suurassa (Surat al-Hujurat) (maal-selityksen mukaan): ’Älkää korottako ääntänne Allahin Lähettilään ääntä kovemmaksi!’5 Ja jakeella ’Ne, jotka puhuvat hiljaisella äänellä Allahin Lähettilään läsnä ollessa…’6 Hän ylisti niitä, jotka puhuvat hiljaisella äänellä. Allahin Lähettilään kunnioittaminen hänen kuolemansa jälkeen on samaa kuin hänen kunnioittamisensa hänen eläessään.” Mansur painoi päänsä ja sanoi: ”Oi Aba Abdullah! Tulisiko minun seistä kasvot kohti qiblaa vai kohti Qabr as-Sa‘adatia?” Kunnianarvoisa imaami Malik sanoi: ”Älä käännä kasvojasi pois Allahin Lähettiläästä! Tämä ylevä Profeetta (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam), joka on tuomiopäivän puolestapuhuja, on oleva tuomiopäivänä välittäjä (wasila) sinun ja isäsi Adamin (‘alaihis-salam) pelastukselle. Sinun tulee kääntyä kohti Qabr as-Sa‘adatia, tarttua Allahin Lähettilään siunattuun sieluun ja pyytää hänen väliintuloaan. Naisten suuran (Surat an-Nisa) 64. jakeessa sanotaan (maal-selityksen mukaan):

”Ne, jotka ovat tehneet vääryyttä itselleen (vahingoittaneet itseään), ja jotka tulevat luoksesi ja pyytävät Allahilta (ta‘ala) anteeksiantoa ja joille Lähettiläänikin pyytää anteeksiantoa, huomaavat Allahin (ta‘ala) katumuksen hyväksyväksi ja armolliseksi.” Tämä jae lupaa, että niiden katumus (tawba), jotka tekevät Allahin Lähettiläästä välittäjänsä, hyväksytään.” Silloin Mansur nousi paikaltaan, asettui seisomaan Hujrat as-Sa‘adatin eteen ja sanoi: ”Oi Herrani! Tässä jakeessa lupasit hyväksyä katumuksen niiltä, jotka tekevät Lähettiläästäsi välittäjänsä. Minäkin olen tullut ylevän Profeettasi korkeaan läsnäoloon ja pyydän Sinulta anteeksiantoa. Anna minulle anteeksi samoin kuin annoit anteeksi niille palvelijoillesi, jotka pyysivät anteeksiantoa hänen eläessään! Oi Herrani! Anon Sinua tehden välittäjäkseni ylevän Profeettasi, joka on Armon Profeetta (Nabi ar-Rahma). Oi Muhammad, profeetoista ylevin! Sinun kauttasi (tawassul) anoin Herraani. Oi Herrani! Tee tästä ylevästä Profeetasta puolestapuhujani!” Rukoillessaan hän seisoi selkä qiblaa kohti ja kasvot kohti Muwajahat as-Sa‘adatin ikkunaa. Minbar an-Nabawi jäi hänen vasemmalle puolelleen. Neuvo, jonka kunnianarvoisa imaami Malik antoi kalifi Mansurille, osoittaa, että niiden, jotka rukoilevat Hujrat as-Sa‘adatin edessä, tulee olla hyvin valppaita. On sanottu, ettei niiden, jotka eivät pysty osoittamaan tälle paikalle kuuluvaa kunnioitusta ja nöyryyttä, ole sopivaa viipyä pitkään Medina al-Munawwarassa. Eräs anatolialainen kylänmies oli asunut vuosikausia Medina al-Munawwarassa, mennyt siellä naimisiin ja saanut tietyn palvelustehtävän Hujrat as-Sa‘adatissa. Eräänä päivänä hän sairastui kuumetautiin ja alkoi kaivata ayrania (virkistävää jogurtista ja vedestä tehtyä juomaa). Hän ajatteli mielessään: ”Jos olisin kylässäni, teettäisin jogurtista ayrania ja joisin sitä.” Sinä yönä Allahin Lähettiläs ilmestyi Shaikh al-Haram efendin uneen ja käski antaa tuon miehen tehtävän jollekulle toiselle. Kun shaikh al-Haram vastasi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Sitä tehtävää hoitaa se ja se ummastasi”, Profeetta sanoi: ”Käske tuon miehen mennä kyläänsä juomaan ayrania!” Kun käsky välitettiin hänelle seuraavana päivänä, kylänmies sanoi: ”Kuten käsket!” ja lähti kotimaahansa.

Jos pelkkä sydämen läpi kulkenut ajatus voi aiheuttaa tällaisen menetyksen, tästä tulee ymmärtää, kuinka suuren vahingon – Allah varjelkoon – voi aiheuttaa sopimaton sana tai hyvien tapojen (adab) vastainen teko, vaikka se olisi pelkkä vitsi.

Sinä olet usko sinua rakastavan uskovan sydämessä,
hän ei koskaan ole murheellinen, sinä olet hänen surunsa lääke,
hän odottaa väliintuloasi, sinä olet hänen sydämensä käsky,
joka apua toivoo, saa sen varmasti, oi Allahin Lähettiläs.