MESTARIMME PROFEETTA PALAA HERRANSA LUO

Usama ibn Zaid nimitetään komentajaksi

”Oi uskovat! Allahin rakkauden tähden: jolla on jotakin saatavaa minulta, nouskoon, tulkoon ja ottakoon sen täältä ennen tuomiopäivää.” Hadith as-sharif

Oli safar-kuun viimeiset päivät. Maailmojen Johtaja (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) halusi kutsua pohjoisessa olevan Bysantin valtakunnan (roomalaiset) vielä kerran islamiin ennen kuin siitä tulisi suuri uhka muslimeille, ja jos he eivät hyväksyisi kutsua, käydä sotaa heitä vastaan ja saattaa heidät islamilaisen valtion alaisuuteen. Siksi hän käski sankarillisia seuralaisiaan valmistautumaan taisteluun bysanttilaisia vastaan. Jalot seuralaiset hajaantuivat valmistautumaan. Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs kutsui kunnianarvoisan Usama ibn Zaidin luokseen ja sanoi hänelle: ”Oi Usama! Mene Allahin (ta‘ala) nimessä ja siunauksessa Damaskokseen, Balqan rajalle, Palestiinan Darumiin, paikkaan, jossa isäsi sai marttyyrikuoleman. Anna hevosten tallata nuo alueet. Olen nimittänyt sinut tämän armeijan ylipäälliköksi. Hyökkää Ubnan väen kimppuun yllättäen ja iske heihin kuin salama. Kulje niin nopeasti, ettei mikään uutinen ehdi perille ennen sinua. Ota oppaat mukaasi ja lähetä tiedustelijat ja vartijat edellesi. Jos Allah (ta‘ala) suo sinulle voiton, jää heidän keskuuteensa vain vähäksi aikaa.” Hän käski heitä perustamaan leirin Jurfiin, sitoi lipun omin siunatuin käsin ja ojensi sen Usamalle.4

Hän nousi moskeijassa saarnatuoliin ja sanoi: ”Oi seuralaiseni! Niin kuin Usaman isä Zaid oli komennon arvoinen ja minulle rakkain, niin on myös hänen poikansa Usama komennon arvoinen hänen jälkeensä. Usama on minulle yksi rakkaimmista ihmisistä.”

Niiden joukossa, joiden oli määrä lähteä sotaan kunnianarvoisan Usaman johdolla, oli merkittäviä seuralaisia, kuten kunnianarvoisa Abu Bakr, kunnianarvoisa ‘Umar, kunnianarvoisa Abu Ubaida ibn Jarrah ja kunnianarvoisa Sa‘d ibn Abi Waqqas.

Koska Maailmankaikkeuden Sulttaani kuitenkin sairastui yllättäen seuraavana päivänä, armeijan lähtö siirtyi siihen asti, kunnes Mestarimme Profeetta oli siirtynyt Tuonpuoleiseen. Rakas Profeettamme oli sairastunut ankaraan kuumetautiin (humma). Kuume nousi yhä, ja sairaus paheni.

Eräänä yönä keskiyöllä, kun kivut olivat helpottaneet, hän nousi vuoteestaan. Hän pukeutui ja valmistautui lähtemään. Kun äitimme, kunnianarvoisa Aisha, näki tämän, hän kysyi: ”Vanhempani ja jopa henkeni olkoot uhrina puolestasi, oi Allahin Lähettiläs! Minne olet menossa?” Mestarimme Maailmankaikkeuden Sulttaani (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) vastasi: ”Olen saanut käskyn anoa anteeksiantoa Baqin hautausmaalle haudatuille. Menen sinne.”

Hän otti mukaansa Abu Muwaihibin ja Abu Rafi‘n ja lähti. Hän rukoili pitkään hautausmaalla ja anoi Allahilta (ta‘ala) heille anteeksiantoa ja armoa. Nähdessään Mestarimme Profeetan hartaan rukouksen hänen mukanaan olleet seuralaiset sanoivat: ”Kunpa mekin olisimme nyt haudattuina täällä ja saisimme kunnian tulla osallisiksi tästä Allahin Lähettilään rukouksesta!” Rakas Profeettamme kääntyi Abu Muwaihibin puoleen ja sanoi: ”Oi Abu Muwaihib! Sain vapaasti valita tämän maailman aarteiden ja Tuonpuoleisen siunausten välillä. Minulle sanottiin: ’Jos haluat, pysy tässä maailmassa ja mene sitten Paratiisiin, tai jos haluat, tapahtukoon Allahin kohtaaminen (Liqa’ullah), ja astu sitten Paratiisiin.’ Valitsin Allahin kohtaamisen ja sitten Paratiisin.”

Eräänä päivänä hän lähti pyytämään anteeksiantoa Uhudin marttyyreille. Hän anoi ja rukoili pitkään Allahia (ta‘ala) heidän puolestaan. Sitten hän meni moskeijaan ja sanoi jaloille seuralaisille: ”Minä olen teistä ensimmäinen, joka saapuu Kawtharin altaalle, ja se, joka ottaa teidät siellä vastaan. Se on kohtaamispaikkamme… En pelkää, että palaatte minun jälkeeni monijumalaisuuteen (shirk). Pelkään kuitenkin, että annatte tämän maailman viedä teidät mukanaan, kadehditte toisianne sen vuoksi, surmaatte toisianne ja lopulta tuhoudutte, niin kuin ennen teitä eläneet tuhoutuivat…” Sitten hän meni siunattuun kotiinsa. Hänen sairautensa oli pahentunut. Hänen siunatut vaimonsa ilmoittivat rakkaalle Profeetallemme, että he toivoivat hänen pysyvän äitimme, kunnianarvoisan Aishan talossa ja että he luopuivat oikeuksistaan Aishan hyväksi. Hän oli tyytyväinen puhtaiden vaimojensa uhrautuvaisuuteen, rukoili heidän kaikkien puolesta ja alkoi viettää jäljellä olevia päiviään äitimme, kunnianarvoisan Aishan talossa. Mestarimme Anteliaimman Lähettilään (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) kuume oli noussut ankaraksi. Kuumeen voimakkuuden vuoksi hänen oli käänneltävä itseään vuoteessa kyljeltä toiselle. Hänen ollessaan tässä tilassa seuralaiset kävivät hänen luonaan ja olivat syvästi murheissaan Mestarimme ankarasta kärsimyksestä. Abu Sa‘id al-Khudri kertoi: ”Olin Allahin Lähettilään siunatussa läsnäolossa. Hänen päällään oli samettipeite. Kuumeen kuumuus tuli peitteen läpi; emme voineet kuumuuden vuoksi koskea peitteeseen kädellämme. Nähdessään hämmästyksemme ja surumme Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi:

’Ankarimmat koettelemukset kohtaavat profeettoja. Silti profeetta iloitsee koettelemuksista enemmän kuin te iloitsette teille annetuista lahjoista.’”

Umm Bishr bint al-Bara’ kertoi: ”Olin mennyt tapaamaan Allahin Lähettilästä. Hänen siunattu kehonsa oli tulikuuma. Sanoin: ’Henkeni olkoon uhrina puolestasi, oi Allahin Lähettiläs! En ole koskaan nähnyt näin ankaraa sairautta!…’ Hän sanoi: ’Oi Umm Bishr! Kuume on näin ankara, jotta palkkioni (thawab) olisi runsas. Tämä sairaus on seurausta myrkytetystä lihasta, jota maistoin Khaibarissa. Olen aina tuntenut sen lihan aiheuttaman kivun. Myrkky, jota söin sinä päivänä, repii nyt abhariani eli aorttaani.’”5

Rakas Profeettamme sanoi kunnianarvoisalle Abdullah ibn Mas‘udille: ”Ei ole yhtäkään sairastunutta muslimia, jonka virheitä ja syntejä Allah (ta‘ala) ei varisuttaisi pois niin kuin puusta varisevat lehdet!”6 Sairaus paheni päivä päivältä. Jalot seuralaiset olivat siitä hyvin murheissaan eivätkä löytäneet rauhaa kodeissaan. He kokoontuivat moskeijaan. He lähettivät kunnianarvoisan Alin kysymään Mestarimme Profeetan vointia. Maailmojen Mestari kysyi merkein: ”Mitä seuralaiseni sanovat?” Kunnianarvoisa Ali sanoi: ”He ovat hyvin surullisia ja huolissaan ja ajattelevat: ’Mitä jos Allahin Lähettiläs jättää meidät!…’” Silloin rakas Profeettamme, jonka myötätunto seuralaisiaan kohtaan oli vielä paljon suurempi, kesti sairautensa ankaruuden, nousi ja tuli moskeijaan kunnianarvoisaan Aliin ja kunnianarvoisaan Fadl ibn Abbasiin nojaten. Noustuaan saarnatuoliin ja ylistettyään ja kiitettyään Allahia (ta‘ala) hän sanoi jaloille seuralaisille:

”Ankarimmat koettelemukset kohtaavat profeettoja. Silti profeetta iloitsee koettelemuksista enemmän kuin te iloitsette teille annetuista lahjoista.” Hadith as-sharif

”Oi seuralaiseni! Olen kuullut, että olette huolissanne kuolemastani. Onko yksikään profeetta jäänyt kansansa keskuuteen ikuisesti, niin että odottaisitte minun jäävän ikuisesti luoksenne? Tietäkää, että minä palaan Herrani luo. Neuvon teitä kunnioittamaan muhajirien ylhäisiä. Oi muhajirit! Testamenttini teille on tämä: tehkää hyvää ansareille! He tekivät hyvää teille. He antoivat teille turvapaikan kodeissaan. Vaikka heidän oli vaikea ansaita elantonsa, he asettivat teidät itsensä edelle. He jakoivat omaisuutensa kanssanne. Joka tulee hallitsemaan ansareita, huolehtikoon heistä ja antakoon anteeksi niille, jotka tekevät virheitä.” Sitten hän antoi heille kauniita ja vaikuttavia neuvoja ja sanoi: ”Allah (ta‘ala) on antanut erään palvelijansa vapaasti valita, jääkö hän tähän maailmaan vai palaako hän Herransa luo. Tämä palvelija halusi palata Herransa luo.” Kunnianarvoisa Abu Bakr as-Siddiq ymmärsi, että Allahin Lähettiläs viittasi sanoillaan omaan kuolemaansa, ja alkoi itkeä sanoen: ”Henkemme olkoot uhrina puolestasi, oi Allahin Lähettiläs!” Armon Valtameri, rakas Profeettamme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam), sanoi: ”Älä itke, oi Aba Bakr”, ja kehotti häntä olemaan kärsivällinen ja kestämään. Kyyneleet valuivat hänen siunatuista silmistään. Hän sanoi: ”Oi seuralaiseni! Olen hyvin tyytyväinen Abu Bakriin, joka uhrasi omaisuutensa uskollisesti ja vilpittömästi (ikhlas) islamin uskonnon tiellä. Jos olisi mahdollista ottaa itselleen toveri matkalle Tuonpuoleiseen, valitsisin hänet.” Sitten hän käski: ”Sulkekaa kaikki moskeijaan avautuvat ovet paitsi Abu Bakrin ovi!”

Sitten hän laskeutui saarnatuolista ja palasi äitimme, kunnianarvoisan Aishan huoneeseen. Jalot seuralaiset alkoivat itkeä. Silloin Mestarimme Profeetta tuli jälleen moskeijaan kunnianarvoisaan Aliin ja kunnianarvoisaan Fadl ibn Abbasiin nojaten, seisoi saarnatuolin alimmalla portaalla ja sanoi jaloille seuralaisille: ”Oi muhajirit, oi ansarit! Kun jonkin asian aika on määrätty, ei ole hyötyä kiirehtiä sen saavuttamiseksi. Allah (ta‘ala) ei kiirehdi yhdenkään palvelijansa vuoksi. Jos joku yrittää muuttaa Allahin (ta‘ala) säädöstä ja ennaltamääräämistä (qada ja qadar) ja nousta Hänen tahtonsa yläpuolelle, Hän murskaa hänet vihallaan ja tuhoaa hänet.

Joka yrittää juonitella ja pettää Allahia (ta‘ala), hänen asiansa menevät myttyyn, ja hän pettää vain itsensä. Tietäkää, että olen myötätuntoinen ja armollinen teitä kohtaan. Tekin kohtaatte minut. Paikka, jossa kohtaatte minut, on Kawtharin altaan reuna. Joka haluaa päästä Paratiisiin ja kohdata minut, älköön puhuko turhia. Oi muslimit! Epäusko (kufr) ja synnit saavat siunaukset muuttumaan ja elannon vähenemään. Jos ihmiset tottelevat Allahin (ta‘ala) käskyjä, heidän valtionpäämiehensä, johtajansa ja käskynhaltijansa osoittavat heille armoa ja myötätuntoa. Jos he harjoittavat jumalattomuutta, siveettömyyttä ja kohtuuttomuutta ja tekevät syntiä, heillä ei voi olla armollisia johtajia. Niin kuin elämäni on ollut teille hyväksi, myös kuolemani on hyvä ja armo. Jos olen lyönyt jotakuta aiheetta tai sanonut jollekulle pahan sanan, suostun siihen, että hän ottaa oikeutensa tekemällä minulle saman; jos olen ottanut joltakulta teistä jotakin vääryydellä, suostun siihen, että hän pyytää sen takaisin, ja olen valmis sovittamaan oikeudet. Sillä tämän maailman rangaistus on paljon kevyempi kuin Tuonpuoleisen rangaistus. Sen kestäminen on helpompaa.” Niin kuin hän oli aiemmin ilmaissut tyytyväisyytensä kunnianarvoisaan Abu Bakriin, tässä saarnassa hän ilmaisi tyytyväisyytensä kunnianarvoisaan ‘Umariin ja sanoi: ”‘Umar on minun kanssani, ja minä olen hänen kanssaan. Minun jälkeeni totuus (haqq) on ‘Umarin kanssa.”

Tämän saarnan jälkeen Allahin Lähettiläs laskeutui saarnatuolista. Rukouksen jälkeen hän nousi jälleen saarnatuoliin, antoi testamenttinsa ja neuvonsa ja sanoi sitten: ”Jätän teidät Allahin (ta‘ala) huomaan”, jätti seuralaisensa ja palasi siunattuun huoneeseensa. Eräänä päivänä ankarien kipujen keskellä Maailmojen Johtaja (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) kutsui luokseen kunnianarvoisan Bilal al-Habashin sovittaakseen asiansa jalojen seuralaisten kanssa ja lähteäkseen Tuonpuoleiseen ilman muiden ihmisten oikeuksia velkanaan. Hän sanoi hänelle: ”Kutsu ihmiset koolle! Kokoontukoot he moskeijaan. Haluan kertoa heille viimeisen tahtoni!…”

Kunnianarvoisa Bilal kokosi kaikki seuralaiset moskeijaan. Kunnianarvoisaan Aliin ja kunnianarvoisaan Fadl ibn Abbasiin nojaten rakas Profeettamme tuli moskeijaan. Istuttuaan saarnatuoliin ja ylistettyään ja kiitettyään Allahia (ta‘ala) hän sanoi: ”Oi seuralaiseni! Tietäkää, että eroni teistä on lähellä. Jos jollakulla on minulta saatavaa, pyytäköön sen minulta. Se, jolle olen rakas, pyytäköön minulta oikeutensa tai antakoon sen minulle anteeksi (halal), jotta voisin palata Herrani luo ja Hänen armoonsa nämä asiat sovitettuina.” Sitten hän laskeutui saarnatuolista ja johti keskipäivän rukouksen. Rukouksen jälkeen hän nousi jälleen saarnatuoliin ja toisti sen, mitä oli sanonut ennen rukousta. Sairautensa aikana Mestarimme Profeetta meni aina rukouskutsun (adhan) kuuluessa Masjid an-Nabawi -moskeijaan ja johti seuralaisille yhteisen rukouksen imaamina.7 Kolme päivää ennen kuin rakas Profeettamme palasi Herransa luo, hänen sairautensa paheni. Hän ei enää voinut mennä moskeijaan johtamaan yhteistä rukousta. Ensimmäinen rukous, jota hän ei voinut toimittaa yhteisesti, oli yörukous.

Tavalliseen tapaan kunnianarvoisa Bilal tuli ovelle rukousaikaan ja sanoi: ”Rukoukseen (as-salat), oi Allahin Lähettiläs!” Rakkaalla Profeetallamme ei ollut heikkoutensa vuoksi voimia mennä moskeijaan. Hän sanoi: ”Sanokaa Abu Bakrille: johtakoon hän seuralaisteni rukouksen.” Äitimme, kunnianarvoisa Aisha, kysyi: ”Henkeni olkoon uhrina puolestasi, oi Allahin Lähettiläs! Isäni on herkkäsydäminen ja murehtii paljon. Jos hän seisoo sinun paikallasi eikä näe sinua siellä, hän ei pysty itkultaan lausumaan. Voisitko käskeä ‘Umaria johtamaan rukouksen?” Mestarimme Profeetta sanoi uudelleen: ”Sanokaa Abu Bakrille: olkoon hän imaami ja johtakoon seuralaisteni rukouksen.” Kunnianarvoisa Bilal kertoi kunnianarvoisalle Abu Bakrille tilanteesta. Kun kunnianarvoisa Abu Bakr ei nähnyt Mestariamme Allahin Lähettilästä rukoussyvennyksessä (mihrab), hän oli kuin sydämeen osunut; hän oli menettää järkensä. Hän itki… ja itki!… Myös jalot seuralaiset alkoivat itkeä. Kun Mestarimme Allahin Rakkain (Habibullah) kysyi, mitä tuo moskeijasta kuuluva valitus oli, äitimme, kunnianarvoisa Fatima, selitti tilanteen: ”Henkeni olkoon uhrina puolestasi, oi Allahin Lähettiläs! Seuralaisesi itkevät, koska eivät kestä eroa sinusta!”8 Armon Valtameri, rakas Profeettamme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam), tuli hyvin murheelliseksi. Sairautensa ankaruudesta huolimatta hän nousi hyvin vaivalloisesti lohduttaakseen seuralaisiaan. Hän tuli moskeijaan kunnianarvoisaan Aliin ja kunnianarvoisaan Abbasiin nojaten. Rukouksen jälkeen hän sanoi: ”Oi seuralaiseni! Olette Allahin (ta‘ala) suojeluksessa, ja olen jättänyt teidät Allahin (ta‘ala) huomaan! Olkaa jumalaapelkääviä (taqwa). Pelätkää Allahia (ta‘ala). Pitäkää kiinni Allahin (ta‘ala) käskyistä ja totelkaa niitä. Nyt lähden tästä maailmasta.”

”Oi seuralaiseni! Olette Allahin (ta‘ala) suojeluksessa, ja olen jättänyt teidät Allahin (ta‘ala) huomaan! Olkaa jumalaapelkääviä (taqwa).” Hadith as-sharif

Jäljellä oli kolme päivää siihen, kun rakas Profeettamme palaisi Herransa luo. Jibril (‘alaihis-salam) tuli tervehtimään Mestariamme Allahin Lähettilästä ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Allah (ta‘ala) lähettää sinulle rauhantervehdyksensä (salam). Vaikka Hän tietää tilasi, Hän kysyy, miten voit ja miltä sinusta tuntuu.” Maailmojen Johtaja sanoi: ”Olen surullinen!” Sunnuntaina Jibril (‘alaihis-salam) tuli jälleen ja sanoi samat sanat. Mestarimme Profeetta antoi saman vastauksen. Jibril (‘alaihis-salam) kertoi hänelle myös ilouutisen, että Jemenissä profeetaksi itseään väittänyt Aswad al-Ansi oli surmattu. Anteliaimman Lähettiläs kertoi ilouutisen seuralaisilleen. Ennen sairauttaan hän oli antanut muutamat saamansa kultarahat köyhille ja muutaman kunnianarvoisalle Aishalle. Sunnuntaina Allahin Lähettilään sairaus paheni. Hänen luokseen tuli armeijan komentaja, kunnianarvoisa Usama. Hän ei sanonut Usamalle mitään, mutta kohotti siunatut kätensä ja siveli niillä häntä. Siitä ymmärrettiin, että hän rukoili tämän puolesta. Oli sairauden kolmastoista ja viimeinen päivä… Oli maanantai, rabi‘ al-awwal -kuun kahdestoista päivä, sama päivä, jona rakas Profeettamme oli syntymällään kunnioittanut maailmaa. Maailmankaikkeuden Sulttaani tunsi siunatussa kehossaan keveyttä. Kun jalot seuralaiset olivat aloittamassa aamurukousta kunnianarvoisan Abu Bakr as-Siddiqin johdolla, Maailmojen Johtaja tuli moskeijaan. Hän näki kansansa (umma) palvomassa riveissä. Hän iloitsi ja hymyili. Kun jalot seuralaiset näkivät Allahin Lähettilään moskeijassa, he luulivat hänen parantuneen sairaudestaan ja iloitsivat. Kunnianarvoisa Abu Bakr as-Siddiq ymmärsi, että rakas Profeettamme oli tullut, ja yritti astua taaksepäin. Mestarimme kuitenkin viittasi häntä pysymään paikallaan. Hän itse seurasi kunnianarvoisaa Abu Bakria ja rukoili hänen takanaan.9 Näin Allahin Lähettilään käskystä kunnianarvoisa Abu Bakr johti jalojen seuralaisten rukouksen seitsemäntoista kertaa. Rukouksen jälkeen Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) meni kunnianarvoisan Aishan huoneeseen ja kävi vuoteeseen. Hän sanoi: ”Haluan mennä Allahin (ta‘ala) eteen jättämättä jälkeeni maallista omaisuutta. Jaa luonasi jäljellä oleva kulta köyhille!” Sitten hänen kuumeensa nousi. Hetken kuluttua hän avasi jälleen silmänsä ja kysyi kunnianarvoisalta Aishalta, oliko tämä jakanut kullan. Aisha sanoi jakavansa sen. Hän käski yhä uudelleen jakamaan sen heti. Kun kulta oli heti jaettu ja asiasta kerrottu hänelle, hän sanoi: ”Nyt minun on hyvä olla.” Levättyään hetken vuoteessaan hän kutsui kunnianarvoisan Alin luokseen. Hän laski siunatun päänsä tämän syliin. Hänen siunattu otsansa oli hiessä, ja hänen siunattujen kasvojensa väri oli muuttunut. Kun äitimme, kunnianarvoisa Fatima, näki siunatun isänsä tuossa tilassa, hän ei kestänyt katsoa häntä ja meni poikiensa, kunnianarvoisan Hasanin ja kunnianarvoisan Husainin, luo. Heidän käsistään kiinni pitäen hän alkoi itkeä: ”Oi isäni! Kuka huolehtii tyttärestäsi? Kenen huomaan jätät Hasanin ja Husainin? Voi isäni! Henkeni olkoon uhrina puolestasi! Miten minun käy sinun jälkeesi? Keneen silmäni katsovat siunattujen kasvojesi jälkeen?” Kun Mestarimme Allahin Lähettiläs kuuli tyttärensä sydäntä särkevät sanat, hän avasi siunatut silmänsä, kutsui hänet luokseen ja rukoili: ”Oi Herrani, suo hänelle kärsivällisyyttä.” Kun hän sitten sanoi: ”Oi Fatima! Oi silmieni valo! Isäsi käy kuolinkamppailua!”, Fatiman sydämen pohjasta nousevat voivottelut ja itku voimistuivat entisestään. Kun kunnianarvoisa Ali sanoi: ”Oi Fatima! Ole hyvä ja vaikene! Älä tuota Allahin Lähettiläälle enempää surua!”, rakas Profeettamme sanoi: ”Älä loukkaa häntä, oi Ali! Anna hänen itkeä isänsä vuoksi!…” Tämän jälkeen hän sulki siunatut silmänsä ja oli kuin tajuton. Sitten kunnianarvoisa Hasan tuli siunatun isoisänsä luo ja sanoi itkien: ”Oi siunattu isoisäni! Kuka kestää eron sinusta? Kenelle kerromme sydämemme murheen? Kuka osoittaa myötätuntoa äidilleni, isälleni ja veljelleni sinun jälkeesi? Mistä vaimosi ja seuralaisesi löytävät kauniin luonteesi?…” Silloin Mestarimme Profeetan siunatut vaimot eivät enää jaksaneet pidätellä itseään, vaan alkoivat kaikki itkeä hiljaa. Kun ulkona surun vallassa odottaneet jalot seuralaiset kuulivat, että Mestarimme Profeetan sairaus oli pahentunut suuresti, heidän sydämensä olivat särkyä. He alkoivat itkeä. He anoivat ovella: ”Avatkaa ovi! Antakaa meidän nähdä Lähettilään (‘alaihis-salam) siunatut kasvot vielä kerran!…” Kun Allahin (ta‘ala) Rakkain (habib), joka lähetettiin armoksi maailmoille, kuuli seuralaistensa anomukset, hän osoitti armoa ja sanoi: ”Avatkaa ovi!” Seuralaisten merkittävimmät henkilöt astuivat sisään. Kehotettuaan heitä kärsivällisyyteen rakas Profeettamme sanoi: ”Oi seuralaiseni! Te olette ihmisistä ylhäisimmät ja kunnioitetuimmat. Tulipa teidän jälkeenne kuka tahansa, te pääsette Paratiisiin ennen heitä kaikkia. Pysykää lujina uskonnon ylläpitämisessä ja tehkää Suurenmoisesta Koraanista imaaminne (oppaanne).

Älkää laiminlyökö uskonnon määräyksiä.” Sitten hän sanoi: ”Oi Herrani! Olenko välittänyt sanoman?” ja sulki siunatut silmänsä. Hänen siunatut kasvonsa hikoilivat. Kunnianarvoisa Ali viittasi seuralaisia poistumaan. Heidän lähdettyään äitimme, kunnianarvoisa Aisha, tuli hänen luokseen ja pyysi neuvoa. Hän sanoi hänelle: ”Oi Aisha! Pysy kotisi suojassa ja varjele itseäsi!” Sitten kyyneleet alkoivat valua hänen siunatuista silmistään. Maailmojen Johtaja itki… Läsnäolijoiden sydämet haavoittuivat ja särkyivät. Äitimme, kunnianarvoisa Umm Salama, kysyi: ”Henkeni olkoon uhrina puolestasi, oi Allahin Lähettiläs! Miksi itket?” Hän sanoi: ”Itken, jotta kansaani (umma) kohtaan osoitettaisiin armoa.”

Aurinko nousi kohti lakeaan. Hetki lähestyi… Rakkaan Profeettamme siunattu pää nojasi äitimme, kunnianarvoisan Aishan rintaa vasten. Maailmojen Johtaja eli viimeisiä hetkiään, ja hänen siunatuilta huuliltaan tulivat sanat: ”Armon tähden! Kohdelkaa hyvin orjia, jotka ovat hallussanne! Vaatettakaa heidät ja ruokkikaa heidät. Puhukaa heille lempeästi. Rukous – pysykää lujina rukouksessa! Pelätkää Allahia (ta‘ala) naistenne ja orjienne suhteen!… Oi Allahini! Anna minulle anteeksi! Suo minulle armosi!… Liitä minut korkeimpaan seuraan (ar-Rafiq al-a‘la)!…”10 Äitimme, kunnianarvoisan Fatiman kyyneleet virtasivat valtoimenaan, ja hänen valituksensa mursi sydämiä. Rakas Profeettamme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) istutti hänet viereensä ja sanoi: ”Tyttäreni, ole hetki kärsivällinen äläkä itke. Sillä kun sinä itket, Valtaistuimen kantajat (enkelit, Hamalat al-‘Arsh) itkevät.” Hän pyyhki äitimme, kunnianarvoisan Fatiman kyyneleet. Hän lohdutti tätä, pyysi Allahilta (ta‘ala) hänelle kärsivällisyyttä ja sanoi: ”Oi tyttäreni, sieluni otetaan. Sano: ’Inna lillahi wa inna ilaihi raji‘un’ (Me kuulumme Allahille, ja Hänen luokseen me palaamme). Oi Fatima! Jokaisesta koettelemuksesta annetaan palkkio.” Hän piti siunattuja silmiään hetken suljettuina ja sanoi sitten: ”Tästä lähtien isälläsi ei ole surua eikä murhetta. Sillä hän pääsee vapaaksi katoavasta maailmasta ja kärsimysten paikasta.” Sitten hän sanoi kunnianarvoisalle Alille: ”Oi Ali! Vastuullani on erään juutalaisen omaisuutta, niin ja niin paljon. Otin sen varustaakseni sotilaita. Älä unohda maksaa sitä takaisin. Sinä varmasti vapautat minut velastani, ja sinä olet ensimmäinen niistä, jotka kohtaavat minut Kawtharin altaalla. Minun jälkeeni sinua kohtaa paljon vahinkoa. Ole kärsivällinen ja valitse Tuonpuoleinen, kun ihmiset haluavat tämän maailman.”

Kunnianarvoisa Usama tuli jälleen. Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi: ”Auttakoon Allah (ta‘ala) sinua! Lähde nyt taisteluun!” Usama lähti armeijansa luo ja antoi heti käskyn lähteä liikkeelle.11

”Oi Allahini! Anna minulle anteeksi! Suo minulle armosi!… Liitä minut korkeimpaan seuraan (ar-Rafiq al-a‘la)!…” Hadith as-sharif

Maailmojen Johtaja veti viimeisiä henkäyksiään… Hetki oli aivan lähellä… Allah (ta‘ala) ilmoitti Azrailille (‘alaihis-salam): ”Mene Rakastettuni (Habib) luo kauneimmassa muodossa! Jos hän sallii, ota hänen sielunsa hyvin hellästi ja keveästi. Jos hän ei salli, palaa takaisin!” Azrail (‘alaihis-salam) tuli kauneimmassa muodossa, ihmisen hahmossa, rakkaan Profeettamme siunatun kodin ovelle ja sanoi: ”Assalamu ‘alaikum, oi profetian talon asukas! Sallitko minun astua sisään? Allah (ta‘ala) armahtakoon sinua!”

Äitimme, kunnianarvoisa Aisha, joka istui rakkaan Profeettamme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) vieressä, sanoi kunnianarvoisalle Fatimalle: ”Vastaa sinä tulijalle.” Fatima meni ovelle ja sanoi hyvin surullisella äänellä: ”Oi Allahin (ta‘ala) palvelija! Allahin Lähettiläs on nyt oman tilansa vallassa.” Azrail (‘alaihis-salam) pyysi lupaa uudelleen. Hänelle annettiin sama vastaus. Kun hän toisti tervehdyksensä kolmannen kerran ja sanoi kovalla äänellä, että hänen oli ehdottomasti päästävä sisään, Mestarimme Profeetta huomasi sen ja sanoi: ”Oi Fatima! Kuka on ovella?”

Kunnianarvoisa Fatima vastasi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Ovella on joku, joka pyytää lupaa tulla sisään. Olen vastannut hänelle useita kertoja. Mutta kun hän huusi kolmannen kerran, minua puistatti.” Silloin Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi: ”Oi Fatima! Tiedätkö, kuka on ovella? Hän on se, joka lopettaa nautinnot, hajottaa yhteisöt, jättää naiset leskiksi ja lapset orvoiksi, autioittaa kodit ja täyttää haudat; hän on kuoleman enkeli Azrail. Oi Azrail, käy sisään!” Sillä hetkellä äitimme, kunnianarvoisa Fatima, joutui sanoinkuvaamattoman tuskan valtaan, ja hänen siunatusta suustaan pääsivät sanat: ”Voi Medina, sinä olet tuhon oma!” Profeettamme otti kunnianarvoisan Fatiman käden ja asetti sen siunatulle rinnalleen. Hän sulki siunatut silmänsä. Läsnäolijat luulivat hänen siunatun sielunsa jo otetun. Äitimme, kunnianarvoisa Fatima, ei enää kestänyt, vaan kumartui isänsä siunatun korvan puoleen ja huusi sydäntä särkevällä äänellä: ”Oi rakas isäni!…” Kun vastausta ei tullut, hän sanoi: ”Henkeni olkoon uhrina puolestasi, oi Allahin Lähettiläs! Avaa siunatut silmäsi ja sano minulle jotakin…” Silloin Maailmojen Johtaja avasi siunatut silmänsä, pyyhki tyttärensä kyyneleet ja kuiskasi hänen korvaansa, että hän kuolee. Silloin kunnianarvoisa Fatima alkoi itkeä. Sitten Profeettamme sanoi hänen korvaansa: ”Perheestäni (Ahl al-Bait) sinä olet ensimmäinen, joka tulee luokseni.” Fatima iloitsi tästä ilosanomasta ja sai siitä lohtua.

Äitimme, kunnianarvoisa Fatima, kysyi: ”Oi rakas isäni! Tämä on eron päivä! Milloin kohtaan sinut uudelleen?” Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi: ”Oi tyttäreni! Löydät minut altaan reunalta tuomiopäivänä. Minä annan vettä niille kansastani, jotka tulevat altaalle.” Kun kunnianarvoisa Fatima kysyi: ”Entä jos en löydä sinua sieltä, mitä teen?”, Mestarimme Profeetta sanoi: ”Löydät minut Mizan-vaa’an luota (Tuonpuoleisessa on vaaka, Mizan, jolla punnitaan teot ja käytös. Se ei muistuta tämän maailman vaakoja.). Siellä toimin kansani välittäjänä (shafa‘at).”

Kun äitimme, kunnianarvoisa Fatima, kysyi: ”Entä jos en löydä sinua sieltäkään, oi Allahin Lähettiläs?”, Mestarimme Profeetta sanoi: ”Silloin löydät minut Sirat-sillan luota. Siellä anon Herraani sanoen: ’Oi Herrani! Varjele kansani Tulelta.’”

Sen jälkeen kunnianarvoisa Ali kysyi surullisella äänellä: ”Oi Allahin Lähettiläs! Kun olet luovuttanut sielusi, kuka pesee sinut, mihin käärimme sinut, kuka johtaa hautajaisrukouksesi ja kuka laskee sinut hautaan?” Mestarimme Profeetta sanoi:

”Oi Ali, pese sinä ruumiini, ja kaatakoon Fadl ibn Abbas vettä. Jibril on kolmantena kanssanne. Kun pesuni (ghusl) on tehty, kääriikää minut käärinliinoihin. Jibril tuo Paratiisista ihanan tuoksun. Viekää minut sitten moskeijaan ja poistukaa. Sillä ensin Jibril, sitten Mikail, sitten Israfil ja sitten enkelit ryhmä kerrallaan toimittavat hautajaisrukoukseni. Tulkaa sitten te sisään ja asettukaa riveihin. Kukaan ei saa asettua eteeni.”12 Sitten hän kysyi odottavalta Azraililta (‘alaihis-salam): ”Oi Azrail! Oletko tullut vierailulle vai ottamaan sieluni?” Azrail (‘alaihis-salam) vastasi: ”Olen tullut sekä vieraaksi että tehtävän vuoksi. Allah (ta‘ala) käski minun tulla luoksesi luvalla. Voin ottaa siunatun sielusi vain sinun luvallasi. Oi Allahin Lähettiläs! Jos annat luvan, tottelen käskyäsi ja otan sielusi. Muuten palaan Herrani luo.” Mestarimme Profeetta kysyi: ”Oi Azrail! Mihin jätit Jibrilin?” Azrail (‘alaihis-salam) vastasi: ”Jätin Jibrilin tämän maailman taivaalle. Enkelit esittävät hänelle surunvalittelujaan kuolemasi johdosta.” Heidän näin puhuessaan Jibril (‘alaihis-salam) saapui. Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi: ”Oi veljeni Jibril! Nyt on tullut aika lähteä tästä maailmasta. Mikä minua odottaa Allahin (ta‘ala) luona? Kerro minulle siitä ilosanoma, jotta voin rauhallisin mielin luovuttaa tämän luottamuksen sen Omistajalle.” Jibril (‘alaihis-salam) sanoi: ”Oi Allahin (ta‘ala) Rakastettu! Jätin taivaan portin auki. Enkelit seisovat riveissä ja odottavat sieluasi rakkaudella.” Rakas Profeettamme sanoi: ”Ylistys kuuluu Allahille (ta‘ala). Kerro minulle ilosanoma! Mikä minua odottaa Allahin (ta‘ala) luona?” Jibril (‘alaihis-salam) sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Saapumisesi kunniaksi Paratiisin portit on avattu, Paratiisin joet virtaavat, Paratiisin puut ovat kumartuneet ja Paratiisin huurit ovat kaunistautuneet.”

Mestarimme Profeetta sanoi jälleen: ”Ylistys kuuluu Allahille (ta‘ala). Kerro minulle muita ilosanomia, oi Jibril!” Jibril (‘alaihis-salam) sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Sinä olet ensimmäinen, joka toimii välittäjänä (shafa‘at) tuomiopäivänä, ja ensimmäinen, jonka välitys hyväksytään.” Kun Mestarimme Profeetta sanoi taas: ”Ylistys kuuluu Allahille (ta‘ala). Kerro minulle muita ilosanomia, oi Jibril!”, Jibril (‘alaihis-salam) sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Mitä sinä kysyt?” Silloin Mestarimme Profeetta sanoi: ”Kaikki huoleni, suruni ja murheeni koskevat kansaani (umma), jonka jätän jälkeeni.” Kunnianarvoisa Jibril (‘alaihis-salam) sanoi: ”Oi Allahin (ta‘ala) Rakastettu! Allah (ta‘ala) antaa kansallesi anteeksi tuomiopäivänä, kunnes olet tyytyväinen. Hän vie sinut Paratiisiin ennen kaikkia muita profeettoja ja kansasi ennen kaikkia muita kansoja.” Rakas Profeettamme sanoi Jibrilille (‘alaihis-salam): ”Minulla on kolme toivetta Allahin (ta‘ala) edessä: ensimmäinen on, että Hän tekisi minut kansani syntisten välittäjäksi. Toinen on, ettei Hän rankaisisi heitä synneistä, joita he tekivät maailmassa. Kolmas on, että kansani teot esitettäisiin minulle joka torstai ja maanantai (Jos heidän tekonsa ovat hyviä, rukoilen, ja Allah (ta‘ala) hyväksyy ne. Jos ne ovat pahoja, toimin heidän välittäjänään ja pyydän, että ne pyyhittäisiin tekojen kirjasta.).” Jibril (‘alaihis-salam) kertoi hänelle, että Allah (ta‘ala) oli hyväksynyt kaikki kolme toivetta. Silloin rakas Profeettamme rauhoittui.

”Oi Fatima! Tiedätkö, kuka on ovella? Hän on se, joka lopettaa nautinnot, hajottaa yhteisöt, jättää naiset leskiksi ja lapset orvoiksi, autioittaa kodit ja täyttää haudat; hän on kuoleman enkeli Azrail.” Hadith as-sharif

Allah (ta‘ala) ilmoitti: ”Oi Rakastettuni (Habib)! Kuka toi siunattuun sydämeesi näin suuren rakkauden ja myötätunnon kansaasi kohtaan?” Mestarimme Profeetta vastasi: ”Herrani (ta‘ala), joka loi ja kasvatti minut.” Silloin Janab al-Haqq sanoi: ”Minun armoni ja myötätuntoni kansaasi kohtaan on tuhat kertaa suurempi kuin sinun. Jätä heidät Minulle.” Rakas Profeettamme sanoi: ”Nyt minun on hyvä olla. Oi Azrail! Täytä tehtävä, joka sinulle on käsketty!” Azrail (‘alaihis-salam) lähestyi Maailmankaikkeuden Sulttaania, jonka tähden hänet oli luotu, täyttääkseen tehtävänsä. Rakas Profeettamme kastoi siunatut kätensä vieressään olevaan vesiastiaan, siveli märillä käsillään siunattuja kasvojaan ja sanoi: ”La ilaha illallah! Oi Allahini! Korkein seura (ar-Rafiq al-a‘la)!…” Azrail (‘alaihis-salam) alkoi ottaa Maailmojen Johtajan sielua. Mestarimme Allahin Lähettilään siunatut kasvot punoittivat välillä ja kalpenivat välillä. Kun hän sanoi Azrailille (‘alaihis-salam): ”Otatko myös kansani sielut näin ankarasti ja väkisin?”, Azrail (‘alaihis-salam) vastasi: ”Oi Allahin Lähettiläs! En ole koskaan ottanut kenenkään sielua näin helposti.” Rakas Profeettamme, joka ei viimeisinäkään hetkinään unohtanut kansaansa, sanoi: ”Oi Azrail! Kohdista minuun se ankaruus, jonka osoittaisit kansalleni! Sillä he ovat heikkoja eivätkä kestä sitä…” Sitten hän sanoi: ”La ilaha illallah! Korkein seura (ar-Rafiq al-a‘la)!” Hänen siunattu sielunsa otettiin, ja se saavutti korkeimmat korkeudet (a‘la ‘illiyyin)…

Välitystäsi (shafa‘at), oi Allahin Lähettiläs!
Turvaudun sinuun (dakhilak), oi Allahin Lähettiläs!
Assalatu wassalamu ‘alaika, ya Rasulallah!
Assalatu wassalamu ‘alaika, ya Habiballah!
Assalatu wassalamu ‘alaika, ya Sayyida l-awwalina wa l-akhirin!

Jibril (‘alaihis-salam) jätti jäähyväiset Mestarillemme Profeetalle sanoen: ”Assalamu ‘alaikum, oi Allahin (ta‘ala) Lähettiläs! Sinä olit tarkoitukseni ja toiveeni. En enää koskaan tule maan päälle!…”

Kun Mestarimme Anteliaimman Lähettilään siunattu sielu nousi korkeampaan maailmaan, äitimme, kunnianarvoisa Fatima, ja Profeettamme puhtaat vaimot (azwaj at-tahirat) (radiyallahu ‘anhunna)13 alkoivat itkeä hiljaa.14 Sillä hetkellä kuului ääni, jonka lausujaa ei näkynyt:

”Luottakaa Allahin (ta‘ala) lahjoihin ja hyvyyteen. Pitäkää Hänestä kiinni ja toivokaa Häneltä. Älkää valittako ääneen! Todella onnettomuuden kohtaama on se, joka jää vaille palkkiota (thawab)!” Khidr (‘alaihis-salam)

”Assalamu ‘alaikum, oi Profeetan perhe (Ahl al-Bait)! Wa rahmatullahi wa barakatuh”, ja se lausui Imranin perheen suuran (Surat Al ‘Imran) 185. jakeen, joka kuuluu (maal-selityksen mukaan): ”Tietäkää, että jokainen elävä olento saa maistaa kuolemaa. Ja tuomiopäivänä saatte täyden palkkionne.” Sitten ääni lohdutti heitä sanoen: ”Luottakaa Allahin (ta‘ala) lahjoihin ja hyvyyteen. Pitäkää Hänestä kiinni ja toivokaa Häneltä. Älkää valittako ääneen! Todella onnettomuuden kohtaama on se, joka jää vaille palkkiota (thawab)!”

Kaikki paikalla olleet kuulivat nämä sanat ja vastasivat tervehdykseen. Sanat lausui Khidr (‘alaihis-salam).1516 Kun Anteliaimman Lähettiläässä näkyi kuoleman merkkejä, kunnianarvoisa Umm Aiman lähetti viestin pojalleen Usamalle. Saatuaan tämän surullisen uutisen Usama, kunnianarvoisa ‘Umar ja Abu Ubaida jättivät armeijan ja tulivat Masjid an-Nabawi -moskeijaan. Kun Aisha as-Siddiqa ja muut naiset alkoivat itkeä, moskeijassa olleet jalot seuralaiset olivat ymmällään ja lamaantuneita. Kunnianarvoisa Ali pysyi liikkumatta kuin kuollut. Kunnianarvoisa ‘Uthman menetti puhekykynsä. Kunnianarvoisa Abu Bakr oli sillä hetkellä kotonaan. Hän tuli juosten ja astui heti Profeetan huoneeseen (Hujrat as-Sa‘adat). Hän paljasti Maailmojen Ylpeyden kasvot ja näki, että tämä oli palannut Herransa luo. Hänen siunatut kasvonsa ja koko olemuksensa olivat suloiset ja puhtaat ja loistivat kuin valo (nur). Hän sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Kuinka kaunis olet kuollessasi, niin kuin olit eläessäsi!” ja suuteli häntä. Hän itki paljon. Hän peitti jälleen hänen siunatut kasvonsa. Hän lohdutti talossa olijoita. Hän meni moskeijaan, nousi saarnatuoliin ja piti jaloille seuralaisille saarnan. Hän ylisti ja kiitti Allahia (ta‘ala), lausui siunauksen (salawat) Mestarillemme Anteliaimman Lähettiläälle (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) ja sanoi: ”Joka uskoi (iman) Muhammadiin (‘alaihis-salam), tietäköön, että Muhammad (‘alaihis-salam) on kuollut. Joka palvoo Allahia (ta‘ala), tietäköön, että Allah (ta‘ala) on Elävä (al-Hayy) ja Pysyvä (al-Baqi, Hän ei kuole, Hän on ikuinen)”, ja lausui sitten Imranin perheen suuran (Surat Al ‘Imran) 144. jakeen, joka kuuluu (maal-selityksen mukaan): ”Muhammad (‘alaihis-salam) on Lähettiläs. Ennen häntäkin on tullut lähettiläitä. Myös hän kuolee. Jos hän kuolee tai hänet surmataan, käännyttekö pois uskonnostanne? Joka hylkää uskontonsa, ei vahingoita Allahia (ta‘ala); hän vahingoittaa itseään. Allah (ta‘ala) palkitsee ne, jotka eivät hylkää uskontoaan.” Hän neuvoi jaloja seuralaisia ja saattoi asiat järjestykseen.17 Näin he kaikki uskoivat, että Allahin Lähettiläs oli kuollut. Suru ja murhe iskivät jalojen seuralaisten sydämiin kuin myrkytetty tikari. Silmät itkivät, kyyneleet virtasivat, ja kaipauksen tuli poltti jokaisen sydäntä. Ensimmäiseksi jalot seuralaiset (‘alaihim-ur-ridwan) valitsivat kunnianarvoisan Abu Bakrin kalifiksi hoitamaan kaikkia asioita. He vannoivat hänelle uskollisuudenvalan (bai‘a), seurasivat häntä ja alkoivat hoitaa asioita hänen käskyjensä mukaan.18 Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs palasi Herransa luo hijran yhdentenätoista vuonna (632 jaa.), rabi‘ al-awwal -kuun 12. päivänä, maanantaina ennen keskipäivää. Hän oli silloin kuukalenterin mukaan 63-vuotias (aurinkovuosien mukaan 61-vuotias).19

Kunnianarvoisa Ali, kunnianarvoisa Abbas, kunnianarvoisa Fadl ibn Abbas ja kunnianarvoisa Usama ibn Zaid pesivät Mestarimme Profeetan.20

Minbar ash-Sharif – Rawda al-Mutahhara / Profeetan moskeija (Masjid an-Nabawi)

Saarnatuoli, jossa rakas Profeettamme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) piti perjantaisaarnan. Profeetan aikainen saarnatuoli oli kolmiportainen ja metrin korkuinen. Se paloi kokonaan tulipalossa vuonna 654 (1256 jaa.). Eri vuosina tehtiin useita saarnatuoleja. Nykyisen kaksitoistaportaisen ja seitsemän metriä korkean marmorisen saarnatuolin lähetti Istanbulista sulttaani Murad Khan III vuonna 998 (1590 jaa.).

Pesun aikana hänen siunatusta kehostaan levisi niin ihana myskin tuoksu, ettei kukaan ollut koskaan aiemmin tuntenut sellaista. Sitten hänet pestiin kolme kertaa siunattu paita yllään ja käärittiin kolmeen uuteen valkoiseen käärinliinaan. Hänet kannettiin paareilla moskeijaan. Niin kuin rakas Profeettamme oli aiemmin sanonut, kaikki poistuivat moskeijasta. Enkelit tulivat ryhmittäin ja toimittivat hänen hautajaisrukouksensa. Kun enkelit olivat lopettaneet rukouksensa, kuului ääni, jonka lausujaa ei näkynyt: ”Tulkaa sisään! Toimittakaa profeettanne hautajaisrukous!” Silloin jalot seuralaiset tulivat moskeijaan. He tulivat ryhmittäin ja toimittivat Profeettamme hautajaisrukouksen ilman imaamia. He saivat sen päätökseen vasta keskiviikkoiltana. Rakkaan Profeettamme siunatun haudan kaivamisessa jalot seuralaiset noudattivat hadithia, josta kunnianarvoisa Abu Bakr muistutti heitä: ”Profeetat haudataan siihen paikkaan, jossa he luovuttavat sielunsa.” Hänet haudattiin keskiyön paikkeilla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä (keskiviikon vastaisena yönä) hautaan, jonka kunnianarvoisa Abu Talha al-Ansari kaivoi sivuonkalohaudaksi (lahd). Kunnianarvoisan Abbasin poika Qusam lopetti viimeisenä palveluksensa haudassa ja nousi sieltä viimeisenä. Hän sanoi: ”Minä olen viimeinen, joka näki Allahin Lähettilään siunatut kasvot. Hänen siunatut huulensa liikkuivat. Kumarruin ja kuuntelin häntä. Hän anoi: ’Oi Herrani! Kansani!… Oi Herrani! Kansani!…’”21 Sinä päivänä, jona rakas Profeettamme palasi Herransa luo, kunnianarvoisa Abdullah ibn Zaid rukoili: ”Oi Herrani! Halusin näitä silmiä katsoakseni Rakkaimpasi siunattuja, valoisia kasvoja. Mitä teen niillä nyt, kun häntä ei enää voi nähdä? Oi Herrani, ota silmäni!” – ja hän menetti näkönsä…

Kun Mestarimme Allahin Lähettiläs oli kuollut, hänen kunnioitettu tätinsä Safiyya bint Abdalmuttalib (radiyallahu ‘anha) lausui tämän valitusrunon:

Oi Allahin Lähettiläs! Sinä olit toivomme,
sinä olit meille aina hyväntekijä.
Et koskaan ollut väärintekijöiden joukossa,
olit myötätuntoisten ja tiennäyttäjien joukossa.
Ja sanoin kuvaamaton tiedon meri.
Tänään surevien valitus on sinun tähtesi.
Sinun tielläsi uhrattakoon esi-isäni!
Uhrattakoon omaisuuteni, henkeni, koko olemassaoloni!
Voi, kunpa olisit yhä keskellämme elävänä,
kuinka onnellisia olisimmekaan, jos olisit jäänyt keskuuteemme.
Tämä on Allahin (ta‘ala) säädös, sanomme: ”Ya sabir” (kärsivällisyyttä),
en tiedä, mitä tekisimme, me vain valitamme ja itkemme.
Allahin rauhantervehdys olkoon sinulle, oi Allahin Lähettiläs!
Astu Adnin Paratiisiin ja jää sinne, oi Allahin Lähettiläs!