‘UMRAT AL-QADAN SOTARETKI

”Labbaik! Allahumma labbaik! Labbaik! La sharika laka labbaik! Innal hamda wan-ni‘mata laka wal-mulk, la sharika lak.” Talbiya

Hudaibiyan rauhansopimuksesta oli kulunut vuosi. Kuukautta ennen uhrijuhlaa (Eid al-Adha), dhu’l-qa‘da-kuun alussa, Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) määräsi jalot seuralaisensa valmistautumaan ‘umraan (pieneen pyhiinvaellukseen). Kaikkien, jotka olivat olleet Hudaibiyassa ja osallistuneet Bi‘at ar-Ridwan -valaan – paitsi kuolleiden –, tuli osallistua ‘umraan. Tämän käskyn saatuaan kaksituhatta seuralaista saivat valmistelunsa päätökseen. Uhrattavaksi otettiin mukaan seitsemänkymmentä kamelia. Najiya ibn Jundub ja hänen neljä ystäväänsä saivat tehtäväkseen viedä kamelit Mekkaan laiduntaen niitä matkan varrella. Lisäksi sata ratsumiestä lähetettiin kunnianarvoisan Muhammad ibn Maslaman johdolla etukäteen kuljettamaan sota-aseita, kuten haarniskoja, keihäitä ja miekkoja. Monijumalaisiin ei nimittäin voinut luottaa. Jos hyökkäys tapahtuisi, näitä aseita käytettäisiin. Jotkut jaloista seuralaisista sanoivat: ”Oi Allahin Lähettiläs! Hudaibiyan rauhansopimuksen mukaan meidän piti tulla ‘umralle ilman muita aseita kuin tupessa olevat miekat!” Maailmojen Mestari vastasi: ”Emme vie näitä aseita pyhälle alueelle (Haram) quraishilaisten luo. Mutta ne pidetään lähellämme ja käden ulottuvilla siltä varalta, että quraishilaiset hyökkäävät kimppuumme.”

Abu Dharr Ghifari jätettiin sijaiseksi Medinaan.1 On myös kerrottu, että sijaiseksi jäi Abu Ruhm Ghifari. Kaksi tuhatta seuralaista lähti rakkaan Profeetan kanssa kohti Mekkaa. Jalot seuralaiset olivat hyvin liikuttuneita. He saisivat nähdä kotinsa, liesensä ja kotimaansa, jotka he olivat jättäneet vuosia sitten Allahin (ta‘ala) ja rakkaan Profeetan tähden… He saisivat vierailla kunnianarvoisassa Kaabassa, jota kohti he kääntyivät viidessä päivittäisessä rukouksessaan… He tapaisivat sukulaisensa, jotka olivat äskettäin kääntyneet muslimeiksi mutta eivät olleet voineet tulla Medinaan sopimuksen vuoksi. He näyttäisivät islamin arvokkuuden ja kunnian quraishilaisille monijumalaisille, jotka olivat vuosien ajan saaneet heidän silmänsä vuotamaan verta kyynelten sijaan, saaneet heidät vaikeroimaan sorron alla ja tehneet monista heidän veljistään marttyyreja yrittäessään pakottaa heidät palvomaan epäjumaliaan. Ehkä rakkaus islamiin täyttäisi niiden monijumalaisten sydämet, jotka näkisivät tämän, ja hekin kääntyisivät muslimeiksi!…

Medinaan jääneet seurasivat Maailmojen Mestaria takbireja lausuen Wada-kukkulalle asti, jättivät hyvästit ja palasivat sitten koteihinsa… Kun rakas Profeetta saapui Dhu’l-Hulaifaan, noin kymmenen kilometrin päähän Medinasta, hän pukeutui ihramiin. Jalot seuralaiset tekivät kuten hän. Kaikilla oli yllään valkoista. Nyt matka Mekkaan ‘umran suorittamiseksi oli alkanut. Taivas ja maa kaikuivat huudoista ”Labbaik! Allahumma labbaik! Labbaik! La sharika laka labbaik! Innal hamda wan-ni‘mata laka wal-mulk, la sharika lak.” (Tässä olen, Allah, tässä olen! Olen yhä uudelleen vastannut kutsuusi sanoin ja sydämin ja alistunut käskyysi. Sinulla ei ole kumppania; olen kääntynyt puoleesi koko olemuksellani. Kaikki ylistys ja siunaus kuuluvat Sinulle, ja valtakunta on Sinun. Sinulla ei ole kumppania.)

Matka oli hyvin riemukas, sillä he ylistivät Allahia (ta‘ala), rukoilivat Häntä ja lausuivat Hänen siunattua nimeään.

Kun Muhammad ibn Maslaman johtama etujoukko lähestyi Mekkaa, quraishilaiset monijumalaiset näkivät sen. Pelästyneinä he tulivat lähemmäs ja kysyivät: ”Mitä tämä on?” – ikään kuin sanoakseen: ”Näinkö me sovimme vuosi sitten?” Muhammad ibn Maslama antoi heille vastauksen, joka hyydytti heidän verensä: ”Nämä ovat Allahin (ta‘ala) Lähettilään ratsumiehiä… Jos Allah (ta‘ala) suo, hän kunnioittaa huomenna läsnäolollaan myös tätä paikkaa!” Monijumalaiset palasivat peloissaan ja veivät uutisen Mekkaan. Mekan monijumalaiset sanoivat: ”Vannomme, että olemme noudattaneet sopimusta. Miksi Muhammad taistelisi meitä vastaan?…” He lähettivät heti valtuuskunnan keskustelemaan Mestarimme Profeetan kanssa.

Sillä välin Maailmojen Mestari (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) oli saapunut paikkaan nimeltä Batn al-Ya‘jaj, josta Mekka näkyi. He jättivät sinne kaikki aseensa paitsi vyöllä kannettavat miekat. Hän määräsi kaksisataa seuralaista vartioimaan aseita. Kun valmistelut oli tehty, quraishilaisten valtuuskunta pyysi lupaa puhua Mestarimme Profeetan kanssa. Kun lupa myönnettiin, he sanoivat: ”Oi Muhammad! Hudaibiyan sopimuksen jälkeen emme ole pettäneet teitä missään. Aiotko silti tulla Mekkaan, oman kansasi luo, näiden aseiden kanssa? Sopimuksemme mukaanhan teillä sai olla vain tupessa olevat miekat!…” Maailmojen Mestari vastasi: ”Lapsuudestani tähän päivään asti minut on tunnettu siitä, että pidän sanani ja olen uskollinen. Emme tuo pyhälle alueelle (Haram) muuta kuin tupessa olevat miekkamme. Haluan kuitenkin, että aseet ovat jossakin lähelläni.” Kun valtuuskunta ymmärsi, että heidän saamansa tieto oli ollut väärää, he rauhoittuivat ja sanoivat: ”Oi Muhammad! Totisesti olemme aina nähneet sinulta vain uskollisuutta ja hyvyyttä. Juuri tämä sopii sinulle.” He palasivat Mekkaan ja kertoivat tilanteen quraishilaisille, ja nämäkin rauhoittuivat.

Quraishilaisten ylhäiset eivät vihansa ja kateutensa vuoksi halunneet nähdä tätä Mestarimme Profeetan ja hänen seuralaistensa onnen hetkeä, joten he lähtivät Mekasta vuorille. Rakas Profeettamme lähetti merkityt uhrikamelit edeltä Dhi Tuwa -nimiseen paikkaan. Sitten hän viimeisteli seuralaistensa kanssa valmistelut ja lähti liikkeelle astuakseen pyhään Mekan kaupunkiin. Jalot seuralaiset ympäröivät Maailmojen Mestaria. Maailmankaikkeuden Sulttaani ratsasti kamelillaan Quswalla ja säteili valoa (nur) ympärilleen kuin aurinko, joka himmentää tuhansien tähtien loisteen. Oi Herrani! Miten kaunista! Miten mahtava näky!…

Kielillä kaikuivat huudot ”Labbaik! Allahumma labbaik! Labbaik! La sharika laka labbaik!…”, ja sydämet olivat täynnä rakkautta Allahiin (ta‘ala) ja Hänen Lähettiläänsä.

Askel askeleelta he lähestyivät kunnianarvoisaa Kaabaa. Mitä lähemmäs he tulivat, sitä suuremmaksi kasvoi heidän innostuksensa. Talbiya-huudot, joita kaikki lausuivat yhteen ääneen, täyttivät Mekan. Nähdessään tämän suurenmoisen näyn monijumalaisissa jokin suli, ja he tunsivat rakkauden virtaavan sydämiinsä. Monien sydämiin rakkaus islamiin oli jo juurtunut… Lopulta Maailmankaikkeuden Sulttaani, Kahden Maailman Mestari, rakas ja kunnianarvoisa Profeettamme Muhammad (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) oli voittanut…

Ja niin rakas Profeettamme ja hänen jalot seuralaisensa kulkivat miekat vyöllään kohti kunnianarvoisaa Kaabaa. Kunnianarvoisa Abdullah ibn Rawaha piti Mestarimme Profeetan kamelin Quswan ohjaksista ja kulki edellä. Jotkut mekkalaisista monijumalaisista olivat naisineen ja lapsineen asettuneet Dar an-Nadwan (quraishilaisten neuvostotalo Mekassa) eteen ja katselivat rakasta Profeettaamme ja hänen sankarillisia seuralaisiaan. Edetessään Abdullah ibn Rawaha alkoi lausua runonsäkeitä, ja ne iskivät monijumalaisten päihin ja sydämiin asti kuin vasara:

Oi uskottomat, väistykää Profeetan tieltä,
jolle Allah (ta‘ala) on lähettänyt Koraanin.
Hänen uskonnossaan on kaikki hyvyys ja lempeys.
Parhain on kuolla tämän uskonnon puolesta.
Hän on tosi Allahin (ta‘ala) Lähettiläs, hyväksyin sen sydämessäni.
Uskon hänen joka sanaansa, hyväksyin kaiken.
Oi uskottomat! Kun ette uskoneet,
että Koraani on Allahin (ta‘ala) lähettämä,
kuten me äkisti iskimme
ja erotimme päänne ruumiistanne,
niin, jos ette usko sen merkityksiin,
iskut laskeutuvat päähänne samalla tavalla.
Aloitan siunatun Allahin nimeen.
Hänen uskontoaan lukuun ottamatta ei ole oikeaa uskontoa.
Ja jälleen aloitan sen Allahin nimeen,
jonka palvelija ja Lähettiläs Muhammad on.

”Vannon Allahin (ta‘ala) kautta, että hänen (Ibn Rawahan) sanansa vaikuttavat näihin quraishilaisiin monijumalaisiin nopeammin ja voimakkaammin kuin jos niiden päälle sataisi nuolia.” Hadith as-sharif

Kunnianarvoisa ‘Umar ei voinut olla huomauttamatta: ”Oi Ibn Rawaha! Kuinka voit lausua runoja Allahin Lähettilään edessä ja pyhällä alueella (Haram ash-sharif)?” Mutta Mestarimme Profeetta sanoi: ”Oi ‘Umar! Älä estä häntä! Vannon Allahin (ta‘ala) kautta, että hänen sanansa vaikuttavat näihin quraishilaisiin monijumalaisiin nopeammin ja voimakkaammin kuin jos niiden päälle sataisi nuolia. Oi Ibn Rawaha, jatka!”

Hetken kuluttua Mestarimme Profeetta sanoi kunnianarvoisalle Abdullah ibn Rawahalle: ”Sano: Ei ole muuta jumalaa kuin Allah (ta‘ala)! Hän on Yksi. Hän on se, joka täytti lupauksensa! Hän on se, joka auttoi tätä palvelijaansa! Hän on se, joka vahvisti sotajoukkonsa! Hän, ja vain Hän yksin, on se, joka kukisti yhteen liittoutuneet heimot!”

Tämän jälkeen Abdullah ibn Rawaha alkoi lausua:

Ei ole muuta jumalaa kuin Allah (ta‘ala)!
Hänellä ei ole kumppania, la ilaha illallah!
Hän on se, joka antaa voiman muslimisotilaille!
Ja Hän on se, joka hajotti ja voitti uskottomat!

Myös muslimit toistivat näitä sanoja. Kun rakas Profeettamme astui Pyhään moskeijaan (Baitullah), hän paljasti siunatun oikean olkapäänsä. Hänen siunatun ihonsa kauneus häikäisi silmät, veti sydämiä puoleensa ja säteili valoa kuin aurinko. Sitten hän sanoi: ”Suokoon Allah (ta‘ala) armossaan anteeksi niille urheille, jotka tänään näyttäytyvät näille monijumalaisille vahvoina ja tarmokkaina!” Tämän jälkeen jalot seuralaiset paljastivat oikean olkapäänsä ja kiersivät arvokkaasti ja vaikuttavasti, nopein askelin, kolme tawaf-kierrosta Kaaban ympäri. Rukn al-Yamanin ja Hajar al-Aswadin kulman välillä he kuitenkin kävelivät hitaasti. Mestarimme Profeetta ja hänen seuralaisensa tulivat Hajar al-Aswadin luo ja suutelivat sitä tai nostivat kätensä kaukaa ja ojensivat ne sitä kohti.

Monijumalaiset seurasivat seuralaisia katseillaan ja ihmettelivät tätä arvokasta ja mahtavaa kulkua. Heille oli nimittäin kerrottu, että muslimit olivat Medinaan muutettuaan heikentyneet ja sairastuneet, ja tällaisia huhuja oli levitetty. Nyt he näkivät aivan päinvastaisen näyn, ja heidän hämmästyksensä vain kasvoi.

”Suokoon Allah (ta‘ala) armossaan anteeksi niille urheille, jotka tänään näyttäytyvät näille monijumalaisille vahvoina ja tarmokkaina!” Hadith as-sharif

Jäljellä olevat neljä tawaf-kierrosta kierrettiin rauhallisesti, hitain askelin. Tawafin jälkeen he rukoilivat kahden rakan rukouksen Maqam Ibrahimin luona. Sen jälkeen he suorittivat sa‘yn kulkemalla seitsemän kertaa Safa- ja Marwa-kukkuloiden välin. Uhrattuaan uhrieläimet Mestarimme Profeetta ajatti siunatun päänsä. Ihmiset kilpailivat siitä, kuka saisi siepattua ilmasta hänen siunatut hiuksensa. Jalot seuralaisetkin ajattivat päänsä. Näin toteutui se uni, jonka Mestarimme Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) oli nähnyt täsmälleen vuotta aiemmin. ‘Umra oli suoritettu, ja keskipäivän rukouksen aika oli tullut. Maailmojen Mestari käski kunnianarvoisaa Bilalia lausumaan rukouskutsun Kaaban luona, ja Bilal al-Habashi totteli heti. Kun hän lausui Muhammadin rukouskutsua (adhan al-Muhammadi) Kaaban äärellä, koko Mekka värähti. Jalot seuralaiset kuuntelivat rukouskutsua syvän kunnioituksen vallassa ja toistivat sitä hiljaisella äänellä. Kun se päättyi, Mestarimme Allahin Rakastettu (Habibullah) astui imaamiksi. Yhdessä suoritettu keskipäivän rukous vaikutti monijumalaisten sydämiin aivan erityisellä tavalla.

Abtahiin pystytettiin rakkaalle Profeetallemme nahkainen teltta. Seuralaiset asuivat kolme päivää sen ympärille pystytetyissä teltoissa. Jokaisena rukousaikana he kokoontuivat Pyhään moskeijaan (Baitullah) ja suorittivat rukouksen yhdessä (jama‘at). Muina aikoina he vierailivat sukulaistensa luona ja olivat heille esimerkkinä sillä kauniilla moraalilla, jonka islam oli heille lahjoittanut. Nähdessään seuralaisten kauniin käytöksen muut sulivat eivätkä voineet salata ihailuaan. Oli kuin Mekka olisi näiden kolmen päivän aikana valloitettu sisältäpäin.

Kolme päivää kului… Tuli lähdön aika. Illansuussa Mestarimme Profeetta sanoi: ”Yksikään muslimeista (jotka ovat tulleet ‘umralle) älköön viettäkö iltaa Mekassa; lähtekööt kaikki!” Jokainen pakkasi tavaransa, ja he lähtivät kohti Medinaa… Kun Allahin Lähettiläs oli Juhfassa, hän tapasi kunnianarvoisan Abbasin, joka ehdotti: ”Oi Allahin Lähettiläs! Maimuna bint Harith on jäänyt leskeksi. Etkö voisi ottaa häntä vaimoksesi?” Tämän jälkeen Mestarimme Profeetta lähetti Abu Rafi‘n ja erään ansarin Mekkaan pyytämään hänen kättään. Kun kunnianarvoisa Maimuna, joka oli sillä hetkellä kamelin selässä, kuuli, että Allahin Lähettiläs pyysi hänen kättään, hän sanoi: ”Kameli ja sen ratsastaja kuuluvat Allahin Lähettiläälle.” Hän antoi itsensä Mestarillemme Profeetalle. Asian järjestämisen hän uskoi sisarelleen Umm al-Fadlille, ja Umm al-Fadl uskoi sen miehelleen kunnianarvoisalle Abbasille. Kun he palasivat ‘umralta Medinaan ja saapuivat Sharif-nimiseen paikkaan, kunnianarvoisa Abbas vihki kunnianarvoisan Maimunan Allahin Lähettilään vaimoksi neljänsadan dirhamin morsiuslahjaa (mahr) vastaan. Myös häät pidettiin siellä. Kunnianarvoisa Maimuna oli viimeinen vaimo, joka sai kunnian solmia avioliiton Allahin Lähettilään kanssa. Tämän jälkeen Profeettamme ei enää avioitunut.

Olen rohjennut tuoda kynttilänjalan lahjaksi, oi Allahin Lähettiläs!
Toiveeni on palvella sinun ylevää porttiasi, oi Allahin Lähettiläs!
Vähäinen lahjani ei ole Rawdasi arvoinen;
hyväksythän sen hyvyytesi ja armosi tähden, oi Allahin Lähettiläs!
Kenelle muulle kuin sinulle voisin kertoa huoleni?
Sinun luonasi on lempeys ja anteliaisuus, oi Allahin Lähettiläs!
Turvaudun sinuun, armoon, satakertaiseen armoon; olen langennut porttisi eteen,
ole minulle armollinen ja puhu puolestani, oi Allahin Lähettiläs!
Ota molemmissa maailmoissa oikeamielinen Mahmud Han suojelukseesi,
valta on sinun alusta loppuun, oi Allahin Lähettiläs!
Sulttaani Mahmud II