MUUTTO ABESSINIAAN

Ensimmäinen muutto Abessiniaan

”Oi seuralaiseni! Hajaantukaa nyt ympäri maata. Pian Allah (ta‘ala) kokoaa teidät taas yhteen!” Hadith as-sharif

Mestarimme Allahin Lähettilään profeetallisen ilmoituksen (bi‘tha) viidentenä vuotena muslimien määrä jatkoi kasvuaan monijumalaisten kidutuksista huolimatta. Monijumalaiset kuitenkin kovensivat kidutustaan ja tekivät kaikkensa piinatakseen muslimeja. Mestarimme Profeetta oli syvästi murheellinen, koska hänen seuralaisensa joutuivat kestämään sietämätöntä kidutusta: heidät revittiin kappaleiksi niin, että heidät sidottiin jaloistaan köysillä kameleihin, joita ajettiin vastakkaisiin suuntiin. Kidutus muuttui ankarammaksi päivä päivältä, eikä hänen armoa täynnä oleva sydämensä kestänyt sitä.

Eräänä päivänä hän kutsui seuralaisensa koolle ja sanoi: ”Oi seuralaiseni! Hajaantukaa nyt ympäri maata. Pian Allah (ta‘ala) kokoaa teidät taas yhteen!”

He kysyivät: ”Oi Allahin Lähettiläs! Minne me menemme?” Mestarimme Profeetta osoitti siunatulla kädellään Abessiniaa ja sanoi: ”Tuonne! Menkää Abessinian maahan!1 Sillä siellä on hallitsija, joka ei tee vääryyttä yhdellekään luonaan olevalle. Ja se on oikeudenmukaisuuden maa. Pysykää siellä, kunnes Allah (ta‘ala) avaa teille ulospääsyn vaikeuksista, joissa olette, ja tien pelastukseen.”

Siten Mestarimme Sarwar al-‘alam Muhammad Mustafa (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) päätti, että hänen seuralaisensa pelastettaisiin kidutukselta ja että hän jatkaisi yksin kamppailua Mekan monijumalaisia vastaan. Rakas Profeettamme, joka maailmaan syntyessään lausui: ”Minun ummani! Minun ummani!”, uhrasi nyt itsensä seuralaistensa pelastamiseksi. Hänen luvallaan osa seuralaisista jätti kotimaansa ja muutti pois!.. He olivat kuitenkin kovin murheissaan, sillä he joutuivat eroon rakkaasta Profeetastamme.

Tähän ensimmäiseen muuttoon osallistuivat kunnianarvoisa ‘Uthman ja hänen vaimonsa kunnianarvoisa Ruqayya bint Rasulullah, Abu Huzaifa ja hänen vaimonsa Sahla bint Suhail, Zubair ibn Awwam, Mus‘ab ibn Umair, Abdurrahman ibn Awf, Abu Salama ibn Abdulasad ja hänen vaimonsa Umm Salama, Hatib ibn Amr, Amir ibn Rabia ja hänen vaimonsa Laila bint Abi Hasma, ‘Uthman ibn Maz‘un, Abu Sabra ibn Abi Ruhm ja hänen vaimonsa Umm Kulthum bint Suhail, Suhail ibn Baida ja Abdullah ibn Mas‘ud (radiyallahu ‘anhum).2 Mestarimme Profeetta sanoi kunnianarvoisasta ‘Uthmanista: ”Totisesti ‘Uthman on ensimmäinen, joka on muuttanut vaimonsa kanssa Profeetta Lutin (Lootin) jälkeen.”

Seuralaiset lähtivät Mekasta salaa, osa ratsain, osa jalan. Kun karavaani saapui Shuaibaan, sinne oli suuren Allahin armosta saapunut kaksi kauppalaivaa. Seuralaiset maksoivat kauppiaille puoli kultarahaa kultakin ja nousivat laivoihin. Samaan aikaan monijumalaiset olivat kuulleet heidän lähdöstään ja lähteneet ajamaan heitä takaa. Kun he saapuivat merenrantaan, he eivät saaneet ketään kiinni, sillä muhajirit (muuttaneet seuralaiset, siirtolaiset) olivat jo nousseet laivoihin ja lähteneet merelle. Heidän ponnistelunsa olivat turhia, ja he palasivat apeina takaisin. Seuralaiset matkustivat Punaisenmeren yli ja saapuivat turvallisesti Abessiniaan.3 Abessinian hallitsija Negus antoi muslimien asettua maahansa ja kohteli heitä erittäin hyvin.

Kun seuralaiset olivat lähteneet Abessiniaan, Tähden suura (Surat an-Najm) ilmoitettiin. Kun Allahin Lähettiläs resitoi tätä suuraa quraishilaisille Masjid al-Haram -moskeijassa ja pääsi 19. ja 20. jakeeseen, joissa mainitaan monijumalaisten epäjumalat, kirottu Saatana ujutti mukaan sanoja kuten ”epäjumalat ovat ylhäisiä epäjumalia, niiltä voi toivoa esirukousta”. Monijumalaiset luulivat, että Allahin Lähettiläs itse lausui nämä sanat. He sanoivat: ”Koska hän on hyväksynyt meidän uskontomme, mekin teemme rauhan hänen kanssaan.” Kun Walid ibn Mughira tuolloin tuli Allahin Lähettilään luo ja sanoi: ”Tästä lähtien emme koske sinuun”, Mestarimme Profeetta hämmästyi. Uutinen monijumalaisten ”rauhasta” (!) kiiri Abessiniassa oleskelevien seuralaisten korviin ramadan ash-sharifin loppupuolella. Abessinian muslimit kuulivat uutisen: ”Mekassa monijumalaiset ja muslimit ovat tehneet sopimuksen!” Silloin he ajattelivat: ”Muuttomme, se, että jätimme kotimme ja maamme, johtui monijumalaisten vihamielisyydestä. Nyt heidän vihamielisyytensä on muuttunut ystävyydeksi. Menkäämme siis ja saakaamme kunnia palvella Mestariamme Anteliaimman Lähettilästä (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam).” Samaan aikaan Jibril (‘alaihis-salam) ilmoitti Allahin Lähettiläälle tästä Saatanan juonesta. Hän tuli hyvin murheelliseksi. Janab al-Haqq ilmoitti Pyhiinvaelluksen suuran (Surat al-Hajj) 52. jakeen, joka kuuluu (maal-selityksen mukaan): ”Aina kun ne lähettiläät, jotka lähetimme ennen sinua sharian kanssa, ja heitä seuranneet profeetat halusivat resitoida jakeita tai sanoa jotain omasta puolestaan, Saatana sekoitti jotain siihen, mitä he resitoivat tai sanoivat. Allah (ta‘ala) erottaa sen, minkä Saatana sekoitti, totuudesta. Sitten Hän vahvistaa jakeensa. Allah (ta‘ala) tuntee ihmisten tilan ja panee tuomionsa täytäntöön.” Kun monijumalaiset kuulivat tämän jakeen, he aloittivat piinaamisen ja kiduttamisen uudestaan. Muhajirit palasivat Abessinian hallitsijan luvalla Mekka al-Mukarramaan shawwal-kuussa. Siellä he kuitenkin saivat tietää saamansa uutisen olleen perätön. Kuultuaan, mitä oli tapahtunut, he hämmästyivät. Sitten he menivät Mestarimme Profeetan luo. Seuralaiset kertoivat Abessiniasta: ”Saimme siellä osaksemme hyvää naapuruutta ja suojelua. Uskontoomme ei puututtu, eikä meitä loukattu. Emme kuulleet yhtään sanaa, josta emme olisi pitäneet. Palvoimme Allahia (ta‘ala) rauhassa.” He kertoivat hänelle yksityiskohtaisesti, miten Abessinian vesi, ilmasto ja hedelmät antoivat voimaa, miten siellä oli neljä palvontapaikkaa, miten niissä teurastettiin päivittäin kameleita ja lampaita, miten köyhät ja muukalaiset kutsuttiin aterialle ja heitä kohdeltiin hyvin ja miten maan hallitsija itse vieraili heidän luonaan, antoi heille turvan ja poisti heidän vaikeutensa. Näin he ilmaisivat tyytyväisyytensä. He olivat oleskelleet Abessiniassa yli kahden kuukauden ajan.

Kunnianarvoisa Hamza kääntyy islamiin

Profeetallisen ilmoituksen (bi‘tha) kuudes vuosi… Islamin ääni levisi päivä päivältä suusta suuhun, saavutti sydämiä ja kantautui yhä kauemmas. Tämä sai Quraishin monijumalaiset raivon valtaan; kaikista ponnisteluistaan huolimatta he eivät kyenneet estämään islamin leviämistä. Kirjoissa ”Dala’il an-Nubuwwa” ja ”Ma‘arij an-Nubuwwa” kerrotaan:

Eräällä monijumalaisella, jonka nimi oli Walid, oli epäjumala. Monijumalaisilla oli tapana kerääntyä Safa-kukkulalle palvomaan tätä epäjumalaa. Eräänä päivänä Mestarimme Profeetta meni heidän luokseen ja kutsui monijumalaisia uskoon. Uskoton jinni tunkeutui epäjumalan sisään ja sanoi rakkaasta Profeetastamme sopimattomia asioita. Mestarimme Maailmojen Ylpeys (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) tuli surulliseksi. Toisena päivänä näkymätön olento tervehti Mestariamme Profeettaa ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Uskoton jinni sanoi sinusta sopimattomia asioita. Etsin hänet käsiini ja surmasin hänet. Jos tahdot, kunnioittaisitko huomenna Safa-kukkulaa läsnäolollasi? Sinä kutsut heitä jälleen islamiin, ja minä menen epäjumalan sisään ja lausun sinua ylistäviä sanoja.” Mestarimme Profeetta hyväksyi tämän Abdullah-nimisen jinnin tarjouksen.

Seuraavana päivänä rakas Profeettamme meni sinne ja kutsui jälleen monijumalaisia uskoon.

”Oi quraishilaiset! Te lyötte minua, mutta minä olen teidän Profeettanne.” Rakas Profeettamme Muhammad (‘alaihis-salam)

Myös Abu Jahl oli paikalla. Muslimijinni meni sisälle epäjumalaan, jota monijumalaiset pitivät käsissään, ja lausui kauniita sanoja ja runoja, jotka kertoivat rakkaasta Profeetastamme ja islamista. Kun monijumalaiset kuulivat nämä sanat, he rikkoivat käsissään olleen epäjumalan ja hyökkäsivät Allahin Lähettilään kimppuun. Hänen siunatut hiuksensa menivät sekaisin, ja hänen siunatut kasvonsa olivat veressä. Hän kesti heidän vainonsa ja piinansa ja sanoi: ”Oi quraishilaiset! Te lyötte minua, mutta minä olen teidän Profeettanne.” Sitten hän lähti paikalta ja palasi kotiinsa. Eräs palvelijatyttö oli nähnyt koko tapahtuman alusta loppuun. Samaan aikaan kunnianarvoisa Hamza oli metsästämässä vuorilla. Kun hän oli ampumassa nuolta gaselliin, gaselli alkoi puhua: ”Oi Hamza! Sen sijaan, että ampuisit nuolella minua, olisi parempi, jos ampuisit niitä, jotka haluavat surmata veljesi pojan.” Kunnianarvoisa Hamza ihmetteli näitä sanoja ja lähti nopeasti kotiinsa. Hänellä oli tapana metsästysretkeltä palatessaan poiketa ensin Haram ash-Sharifiin tekemään tawafin ja mennä vasta sitten kotiin. Tuona päivänä hänen tehdessään tawafia palvelijatyttö tuli hänen luokseen ja kertoi, mitä Abu Jahl oli tehnyt Muhammadille (‘alaihis-salam). Kun kunnianarvoisa Hamza kuuli, että Mestariamme Profeettaa oli loukattu, hän tunsi sukulaisuussiteen lojaaliuden polttavan rinnassaan. Hän otti aseensa ja meni sinne, missä monijumalaiset olivat. Hän sanoi: ”Sinäkö puhuit pahoja sanoja veljeni pojalle ja pahoitit hänen mielensä? Tiedä, että hänen uskontonsa on myös minun uskontoni. Jos olet kyllin vahva, tee minulle se, minkä teit hänelle!” ja iski kaulallaan riippuneella jousella Abu Jahlin pään verille. Paikalla olleet uskottomat halusivat hyökätä kunnianarvoisan Hamzan kimppuun. Abu Jahl kuitenkin sanoi: ”Älkää koskeko häneen! Hamza on oikeassa. Minä puhuin pahoja sanoja hänen veljensä pojalle.” Kun kunnianarvoisa Hamza oli lähtenyt, Abu Jahl sanoi paikalla olleille: ”Varokaa, antakaa hänen olla! Hän saattaa suuttua meihin ja kääntyä muslimiksi. Silloin Muhammadista tulee voimakkaampi.” Sillä Hamza oli arvostettu, arvokas ja voimakas mies. Jottei kunnianarvoisasta Hamzasta tulisi muslimia, Abu Jahl tyytyi siihen, että hänen päänsä oli lyöty verille. Kunnianarvoisa Hamza meni Mestarimme Profeetan luo ja sanoi: ”Oi Muhammad! Olen kostanut puolestasi Abu Jahlille. Löin hänet verille. Älä sure, vaan iloitse!” Rakas Profeettamme vastasi: ”En iloitse tuollaisista asioista.” Kun kunnianarvoisa Hamza sanoi: ”Teen mitä vain haluat, jotta iloitsisit etkä surisi!”, Mestarimme Profeetta vastasi: ”Iloitsen vain, jos sinä uskot ja pelastat kallisarvoisen kehosi Helvetin tulelta.”

Kunnianarvoisa Hamza kääntyi saman tien muslimiksi. Hänestä ilmoitettiin kunnianarvoisa jae. Kunnianarvoisan Abdullah ibn Abbasin mukaan Koraanin Karjan suuran (Surat al-An‘am) 122. jakeessa mainittu henkilö, joka ”herätettiin eloon ja sai valon”, on kunnianarvoisa Hamza, ja se, joka ”vaeltaa pimeydessä”, on Abu Jahl.

Kunnianarvoisa Hamza meni monijumalaisten luo ja ilmoitti kääntyneensä muslimiksi ja suojelevansa Allahin (ta‘ala) rakastettua Muhammadia (‘alaihis-salam), vaikka se maksaisi hänen oman henkensä. Sitten hän lausui qasidan (ylistysrunon). Siinä hän sanoi: ”Kiitos olkoon Allahille (ta‘ala), sillä Hän käänsi sydämeni islamin ja totuuden puoleen. Tämä uskonto on lähetetty Allahilta (ta‘ala), maailmojen Herralta, joka tietää kaiken, mitä Hänen palvelijansa tekevät, joka kohtelee jokaista hyvyydellään ja jonka mahti voittaa kaiken. Kun Koraania resitoidaan, kyyneleet valuvat niiden silmistä, joilla on sydäntä ja järkeä. Koraani on laskeutunut Muhammadille (‘alaihis-salam) jakeina, jotka on selitetty selkeällä ja kaunopuheisella kielellä. Hän, Muhammad Mustafa, on keskuudessamme siunattu henkilö, jonka sanaa kuunnellaan ja jonka edessä kumarrutaan. Oi monijumalaiset! Älkää menettäkö järkeänne älkääkä antako silmienne sumentua niin, että alatte lausua hänestä karkeita, raskaita ja tylyjä sanoja. Jos tällainen ajatus teille tulee, tietäkää, ettei kukaan voi koskea häneen kulkematta ensin meidän muslimien ruumiidemme yli.”

Rakas Profeettamme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) iloitsi suuresti, kun kunnianarvoisa Hamza kääntyi muslimiksi. Muslimeista tuli paljon vahvempia, kun myös hän liittyi heihin. Kunnianarvoisan Hamzan kääntymisen myötä tilanne muuttui. Sillä mekkalaiset tiesivät, että kunnianarvoisa Hamza oli soturi, rohkea, rehti, painija ja suuri sankari. Siksi Quraishin monijumalaiset eivät voineet enää kohdella muslimeja kaltoin ilman syytä; erityisesti he pelkäsivät kunnianarvoisan Hamzan miekan terävyyttä.4

Valitsin tämän tien rakkautesi tähden,
rukoile puolestani, oi Allahin Lähettiläs.
Olen syntinen, kasvoni mustuneet,
rukoile puolestani, oi Allahin Lähettiläs.

Kunnianarvoisa ‘Umar kääntyy islamiin

Islamin usko levisi päivä päivältä, ja Koraanin valo valaisi sieluja. Ne, joille se oli suotu, uskoivat Allahin (ta‘ala) lahjana ja saivat johdatuksen (hidayat). Nämä siunatut ihmiset, joille oli suotu kunnia kuulua Profeetan seuralaisiin (ashab al-kiram) (radiyallahu ‘anhum), liittyivät yhteen käsi kädessä ja sydän sydämessä ja kiersivät Mestariamme Allahin Lähettilästä kuin yöperhoset lamppua. Hänen pienimmänkin toiveensa ja viittauksensa he pitivät suurena käskynä ja kilpailivat sen täyttämisestä; sen tähden he olivat valmiita uhraamaan epäröimättä jopa henkensä. Monijumalaisten hätä ja huoli puolestaan olivat huipussaan. Sillä myös kunnianarvoisa Hamza, yksi kaikkien tuntemista sankareista, oli kääntynyt muslimiksi ja asettunut Allahin Lähettilään riveihin. Tämä odottamaton tapahtuma ajoi monijumalaiset täysin suunniltaan. Tästä syystä ‘Umar, Khattabin poika (joka ei ollut vielä kääntynyt muslimiksi), lähti eräänä päivänä kotoaan aikomuksenaan tappaa Mestarimme Allahin Lähettiläs, missä ikinä hänet kohtaisi.

Hän tapasi rakkaan Profeettamme suorittamassa rukousta Masjid al-Haram -moskeijassa. Odottaessaan, että tämä saisi rukouksensa päätökseen, hän kiinnitti huomionsa siihen, mitä tämä resitoi, ja jäi kuuntelemaan uteliaana. Mestarimme Profeetta resitoi Tapahtuvan suuraa (Surat al-Haqqa), joka kuuluu (maal-selityksen mukaan): ”Vääjäämättä koittava qiyamat (tuomiopäivä)! … Mikä on vääjäämätön qiyamat (tiedätkö)? Mikä on antanut sinun tietää, mikä on vääjäämätön qiyamat? Thamud ja Ad (kansat) kielsivät ja valheeksi väittivät qiyamatin, joka saa sydämet vapisemaan kauhusta. Thamudin kansa tuhottiin (Jibrilin (‘alaihis-salam) huudolla) heidän kapinallisuutensa tähden.

Mitä tulee Adin kansaan, heidät tuhosi riehuva, jyrisevä, hurja ja raju tuuli (pyörremyrsky). Allah (ta‘ala) päästi tuon myrskyn heidän kimppuunsa seitsemäksi yöksi ja kahdeksaksi päiväksi taukoamatta. (He joutuivat sellaiseen tilaan, että) jos olisit ollut paikalla, olisit nähnyt, miten he kuolivat ja kaatuivat maahan kuin juuriltaan katkenneet, ontot taatelipalmun rungot! Näetkö enää mitään (yhtäkään ihmistä tai elävää olentoa), mitä heistä olisi jäänyt jäljelle? Myös farao ja ne, jotka olivat ennen häntä, ja ylösalaisin käännettyjen kaupunkien asukkaat (Lutin kansa) tekivät kaikki saman virheen (monijumalaisuuden ja kapinan) … Näin he kapinoivat Herransa profeettaa (Lutia (‘alaihis-salam) ja muita) vastaan. Silloin heidät tavoitti rangaistus, joka oli ankarampi kuin muita ummia kohdannut … Totisesti, kun vesi tulvi kaikkialle (Nuhin vedenpaisumuksessa), Me kuljetimme teitä (esi-isiänne, joiden ansiosta te olette olemassa) arkissa, jotta siitä tulisi teille opetus ja jotta kuulevat korvat säilyttäisivät sen muistissaan.

Kun pasuunaan (sur) puhalletaan kerran ja maa ja vuoret nostetaan paikoiltaan ja paiskataan rajusti yhteen, niin että ne murskautuvat, silloin, sinä päivänä, koittaa qiyamat. Sinä päivänä taivas menettää voimansa ja lujuutensa, repeää ja hajoaa.

”(Oi setä!) Iloitsen vain, jos sinä uskot ja pelastat kallisarvoisen kehosi Helvetin tulelta.” Hadith as-sharif

Ja enkelit ovat taivaan reunoilla (ja odottavat Herransa käskyä). Sinä päivänä kahdeksan enkeliä (taivaan ympärillä olevista) kantaa Herrasi valtaistuinta (Arsh). Sinä päivänä teidät tuodaan esiin (Allahin (ta‘ala) eteen tilille), niin ettei yksikään salaisuutenne (jonka luulitte salanneenne ollessanne maailmassa) jää salaan (Allahilta (ta‘ala)). Silloin se, jolle hänen kirjansa annetaan oikeaan käteen, sanoo (iloissaan): ’Ottakaa ja lukekaa kirjani! Totisesti tiesin varmasti, että kohtaisin tilinteon.’

Hän elää elämää, johon hän on tyytyväinen, korkeassa Paratiisissa … Sen hedelmät ovat niin lähellä, että ne voi heti poimia. (Heille sanotaan:) ’Syökää ja juokaa terveydeksenne palkkioksi niistä hyvistä teoista, jotka lähetitte edellänne menneinä päivinä (maailmassa).’

Mutta se, jolle hänen kirjansa annetaan vasempaan käteen, sanoo: ’Voi, kunpa kirjaani ei olisi annettu minulle … kunpa en olisi saanut tietää, mikä on tilini! Voi, kunpa se (kuolema) olisi tehnyt lopullisen lopun (elämästäni) (enkä olisi noussut kuolleista)! Omaisuuteni ei hyödyttänyt minua. (Kaikki) valtani (voimani, todisteeni, kaikki mitä minulla oli) on poissa ja tuhoutunut!’ (Allah (ta‘ala) käskee Helvetissä tehtäväänsä hoitavia enkeleitä:) ’Ottakaa hänet ja kahlitkaa (kädet kaulaan)! … Sitten heittäkää hänet Jahimiin (Helvetin paikkaan, jossa rangaistus on ankarin)! Sitten kahlitkaa hänet siellä seitsemänkymmenen kyynärän pituiseen ketjuun! … Sillä hän ei uskonut Suureen Allahiin (ta‘ala). Hän ei kehottanut (muita) ruokkimaan köyhää (puhumattakaan siitä, että olisi itse ruokkinut tätä). Siksi hänellä ei ole tänään täällä yhtään läheistä (eikä ystävää) (joka häntä säälisi). Eikä hänellä ole muuta ruokaa kuin ghislin (Helvetin asukkaiden vereen sekoittunut märkä). Sitä eivät syö muut kuin (tietoisesti) syntiä tehneet (uskottomat)…’”5 Kunnianarvoisa ‘Umar kuunteli ihaillen, mitä Mestarimme Profeetta resitoi. Hän ei ollut koskaan eläessään kuullut yhtä kauniita sanoja. Myöhemmin hän kertoi itse: ”Ihailin kuulemieni sanojen kaunopuheisuutta, soljuvuutta ja eheyttä. Sanoin itsekseni: ’Vannon, että tämän miehen täytyy olla runoilija, kuten quraishilaiset sanovat!’” Samaan aikaan Profeettamme jatkoi jakeiden resitointia: ”Vannon sen kautta, mitä te näette, ja sen kautta, mitä ette näe: totisesti se (Koraani) on sana, jonka on tuonut (Herraltaan) Allahin (ta‘ala) luona hyvin kunnioitettu Lähettiläs. Se ei ole runoilijan puhetta. Kuinka vähän te uskottekaan! …”6 Kunnianarvoisa ‘Umar kertoi: ”Jälleen sanoin itsekseni: ’Hänen täytyy olla ennustaja, sillä hän ymmärsi, mitä ajattelin!’” Allahin Lähettiläs jatkoi suuran resitointia: ”Eikä se ole ennustajan puhetta. Kuinka vähän te ajattelettekaan! … Se (Koraani) on ilmoitettu kaikkien maailmojen Herralta (Muhammadille (‘alaihis-salam) Jibrilin (‘alaihis-salam) välityksellä). Jos hän (Profeetta) olisi sepittänyt Meistä joitakin sanoja (joita Me emme ole sanoneet), Me olisimme totisesti tarttuneet häneen lujasti ja varmasti katkaisseet hänen elämänsuonensa (kaulavaltimonsa) ja tuhonneet hänet!

Eikä kukaan teistä olisi voinut estää sitä! Totisesti se (Koraani) on selkeä neuvo niille, joilla on taqwaa (jumalanpelkoa). Me tiedämme totisesti, että keskuudessanne on niitä, jotka kutsuvat sitä valheeksi (kuten on myös niitä, jotka vahvistavat sen todeksi). Totisesti se (Koraani) on (väistämättömän) katumuksen ja kaipauksen lähde uskottomille (kun he Tuonpuoleisessa näkevät siunaukset, jotka on annettu sen todeksi vahvistaneille). Totisesti se (Koraani) on haqq al-yaqin (varman tiedon totuus; se koostuu varmasta tiedosta). Ylistä siis Suuren Herrasi nimeä.”7

Kunnianarvoisa ‘Umar kertoi: ”Kun Allahin Lähettiläs oli resitoinut koko suuran, sydämeni alkoi kallistua islamiin.” Kolme päivää sen jälkeen, kun kunnianarvoisa Hamza oli kääntynyt muslimiksi, Abu Jahl kutsui monijumalaiset koolle ja sanoi: ”Oi quraishilaiset! Muhammad on herjannut epäjumaliamme. Hän on sanonut, että meitä edeltäneitä esi-isiämme rangaistaan Helvetissä ja että mekin joudumme sinne! …

Meille ei jää muuta keinoa kuin tappaa hänet! … Sille, joka tappaa hänet, annan sata punaista kamelia ja lukemattomasti kultaa! …” Siinä samassa kiinnostus islamia kohtaan katosi ‘Umarin, Khattabin pojan, sydämestä. Hän ponnahti paikaltaan ja sanoi: ”Tähän ei kykene kukaan muu kuin Khattabin poika.” Muut taputtivat hänelle ja sanoivat: ”Mene, Khattabin poika! Näytä meille, mihin pystyt!”

Hän vyötti miekkansa ja lähti matkaan. Matkalla hän tapasi Nu‘aim ibn Abdullahin. Tämä kysyi: ”Oi ‘Umar! Mihin olet menossa noin kiivaana ja vihaisena?” Hän vastasi: ”Olen menossa surmaamaan Muhammadin, joka on kylvänyt eripuraa ihmisten keskuuteen ja tehnyt veljestä veljen vihollisen.” Nu‘aim sanoi: ”Oi ‘Umar! Se on vaikea tehtävä. Hänen seuralaisensa ovat omistautuneita ja valppaita. He pitävät herkeämättä huolta siitä, ettei hänelle satu mitään pahaa. Heitä on hyvin vaikea lähestyä. Vaikka tappaisitkin hänet, et pääsisi pakoon Abdalmuttalibin poikien käsistä.”

Tämän kuultuaan kunnianarvoisa ‘Umar raivostui. Hän tarttui miekkaansa ja sanoi: ”Oletko sinäkin yksi heistä? Sitten teen ensin lopun sinusta!” Nu‘aim sanoi: ”Oi ‘Umar! Jätä minut rauhaan! Mene sisaresi Fatiman ja hänen aviomiehensä Sa‘id ibn Zaidin luo – hekin ovat kääntyneet muslimeiksi.” Kunnianarvoisa ‘Umar ei uskonut näitä sanoja. Nu‘aim sanoi: ”Jos et usko, mene ja kysy! Siinäpä näet.”

Jos kunnianarvoisa ‘Umar olisi onnistunut aikeessaan, uskonnollinen jakautuminen olisi loppunut, mutta arabien perinteinen verikosto olisi alkanut, Quraish olisi jakautunut kahtia ja edessä olisi ollut loputtomien yhteenottojen kierre. Näin surmansa olisi saanut paitsi ‘Umar ibn Khattab myös kaikki Khattabin jälkeläiset. ‘Umar ibn Khattab ei kuitenkaan kyennyt ajattelemaan kaikkia näitä seikkoja, sillä hän oli hyvin vahva, rohkea ja äkkipikainen. Huolissaan sisarestaan hän meni välittömästi heidän kotiinsa.

Siihen aikaan Ta han suura oli vastikään ilmoitettu. Sa‘id ja Fatima (radiyallahu ‘anhuma) olivat kirjoituttaneet sen muistiin, ja he olivat kutsuneet kotiinsa yhden Profeetan seuralaisista, kunnianarvoisan Khabbab ibn Aratin, ja lukivat sitä. Kunnianarvoisa ‘Umar kuuli heidän äänensä oven läpi. Hän koputti oveen hyvin kovaa. Kun he näkivät hänet vihaisena miekka vyöllään, he piilottivat kirjoituksen ja kunnianarvoisan Khabbabin. Sitten he avasivat oven. Sisään tultuaan hän kysyi: ”Mitä te olitte lukemassa?” He vastasivat: ”Emme mitään.”

”Eikä se ole ennustajan puhetta. Kuinka vähän te ajattelettekaan! … Se (Koraani) on ilmoitettu kaikkien maailmojen Herralta (Muhammadille (‘alaihis-salam) Jibrilin (‘alaihis-salam) välityksellä).” Tapahtuvan suura, 69:42–43

Hän vihastui entisestään ja sanoi: ”Se, mitä kuulin, on siis totta: tekin olette joutuneet hänen taikuutensa valtaan.” Hän tarttui kunnianarvoisaa Sa‘idia kauluksesta ja paiskasi tämän maahan. Kun hänen sisarensa yritti pelastaa aviomiehensä, hän löi raivoissaan myös tätä kasvoihin. Kun hän näki veren alkavan valua sisarensa kasvoilta, hän tunsi sääliä. Fatimaan sattui, ja hän vuoti verta. Uskon (iman) voima kuitenkin sai hänet liikkeelle, ja turvautuen Allahiin (ta‘ala) hän sanoi: ”Oi ‘Umar! Miksi et häpeä Allahia, ja miksi et usko Hänen Profeettaansa, jonka Hän lähetti jakeiden ja ihmetekojen kanssa? Minä ja aviomieheni olemme saaneet kunnian kääntyä muslimeiksi. Vaikka katkaisisit kaulamme, emme luovu siitä.” Sitten hän lausui Kalima as-shahadan.

Nähdessään sisarensa uskon kunnianarvoisa ‘Umar leppyi äkisti ja istuutui. Hän sanoi lempeällä äänellä: ”Tuokaa esiin se kirja, jota luitte.” Fatima sanoi: ”En anna sitä sinulle, ellet ensin puhdistaudu.” Kunnianarvoisa ‘Umar teki ghusl-pesun (rituaalisen kokopesun).

Sitten Fatima toi Koraanin sivun. Kunnianarvoisa ‘Umar oli hyvä lukija. Hän alkoi lukea Ta han suuraa. Koraanin kaunopuheisuus, selkeys, merkitykset ja ylivertaisuus pehmensivät hänen sydäntään yhä enemmän. Kun hän luki jakeen, joka kuuluu (maal-selityksen mukaan): ”Hänelle kuuluu kaikki, mikä on taivaissa ja maan päällä ja niiden välissä ja maan alla (sen seitsemässä kerroksessa)”8, hän vaipui syviin ajatuksiin. Hän sanoi: ”Oi Fatima! Kuuluvatko kaikki nämä lukemattomat olevaiset Allahille, jota te palvotte?” Hänen sisarensa vastasi: ”Kyllä, totta kai! Onko siitä mitään epäilystä?” Hänen hämmästyksensä kasvoi, ja hän sanoi: ”Oi Fatima! Meillä on noin tuhat viisisataa kaiverrettua ja koristeltua veistosta kullasta, hopeasta, pronssista ja kivestä. Yhdelläkään niistä ei ole mitään maan päällä.” Hän jatkoi lukemista ja pohti jaetta, joka kuuluu (maal-selityksen mukaan): ”Ei ole muuta todellista palvonnan arvoista jumalaa kuin Allah (ta‘ala). Hänelle kuuluvat kauneimmat nimet.”9 ”Totisesti, kuinka totta tämä on”, hän sanoi. Kun Khabbab kuuli tämän, hän tuli esiin piilostaan ja lausui takbirin. Sitten hän sanoi: ”Ilosanoma sinulle, oi ‘Umar! Allahin Lähettiläs rukoili Allahia (ta‘ala) sanoen: ’Oi Herrani! Vahvista tätä uskontoa Abu Jahlilla tai ‘Umarilla.’ Nyt tämä onni ja tämä siunaus on suotu sinulle.”

Tämä kunnianarvoisa jae ja tämä rukous pyyhkivät vihamielisyyden täysin pois kunnianarvoisan ‘Umarin sydämestä. Hän kysyi heti: ”Missä Allahin Lähettiläs on?” Hänen sydämensä oli jo kiintynyt Allahin Lähettilääseen. Tuona päivänä Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) antoi seuralaisilleen neuvoja kunnianarvoisan Arqamin talossa. Profeetan seuralaiset olivat kokoontuneet sinne; katsellessaan hänen valoisia kasvojaan ja kuunnellessaan hänen suloisia ja vaikuttavia sanojaan he kirkastivat sydämiään ja virkistivät sielujaan rajattomassa ilossa, mielihyvässä ja autuudessa, tilasta toiseen siirtyen.

Kunnianarvoisan ‘Umarin tulo havaittiin Arqamin talosta. Hänellä oli mukanaan myös miekkansa. Koska hän oli pelottava ja voimakas mies, Profeetan seuralaiset asettuivat Allahin Lähettilään ympärille. Kunnianarvoisa Hamza sanoi: ”Mitä ‘Umarissa on pelättävää? Jos hän tulee hyvin aikein, hän on tervetullut. Jos ei, minä lyön hänen päänsä irti ennen kuin hän ehtii vetää miekkansa!” Silloin Allahin Lähettiläs sanoi: ”Päästäkää hänet, tulkoon sisään!”

”Oi Herrani! Vahvista tätä uskontoa Abu Jahlilla tai ‘Umarilla.” Hadith as-sharif

Jibril (‘alaihis-salam) oli jo aiemmin ilmoittanut Mestarillemme Profeetalle, että kunnianarvoisa ‘Umar oli tulossa ottamaan vastaan uskon. Mestarimme Allahin Lähettiläs otti kunnianarvoisan ‘Umarin vastaan hymyillen. Hän sanoi: ”Päästäkää hänet ja siirtykää hänen luotaan.” Kunnianarvoisa ‘Umar polvistui Allahin Lähettilään eteen. Allahin Lähettiläs tarttui kunnianarvoisaa ‘Umaria käsivarresta ja sanoi: ”Usko, oi ‘Umar!” Ja hän lausui puhtain sydämin Kalima as-shahadan. Ilosta Profeetan seuralaiset kohottivat takbirinsa taivaisiin.

Kunnianarvoisa ‘Umar kertoi tilastaan muslimiksi tultuaan seuraavasti:

”Kun minusta tuli muslimi, Profeetan seuralaiset piileskelivät monijumalaisilta ja suorittivat palvontansa (ibadat) salassa. Tämä suretti minua kovasti, ja kysyin: ’Oi Allahin Lähettiläs! Emmekö me ole totuuden puolella?’ Mestarimme Profeetta vastasi: ’Kyllä. Vannon Allahin (ta‘ala) kautta, jonka vallassa olemassaoloni on, että olittepa kuolleita tai elossa, olette totisesti totuuden puolella.’

Silloin sanoin: ’Oi Allahin Lähettiläs! Jos me kerran olemme totuuden puolella ja monijumalaiset väärällä tiellä, miksi sitten salaamme uskontomme? Vannon Allahin kautta, että meillä on enemmän oikeutta ja olemme arvollisempia julistamaan islamin uskontoa epäuskoa (kufr) vastaan. Allahin (ta‘ala) uskonto tulee epäilemättä vallitsemaan Mekassa. Jos heimomme kohtelee meitä oikeudenmukaisesti, hyvä on; jos he haluavat ylittää rajan, me taistelemme heitä vastaan.’ Mestarimme Allahin Lähettiläs sanoi: ’Meitä on hyvin vähän!’

Sanoin: ’Oi Allahin Lähettiläs! Vannon Allahin (ta‘ala) kautta, joka on lähettänyt sinut todelliseksi Profeetaksi, ettei jää yhtäkään monijumalaisten kokoontumista, jossa en olisi istunut ja kertonut islamista epäröimättä ja pelkäämättä. Nouskaamme nyt esiin.’ Kun tämä hyväksyttiin, lähdimme ulos kahtena rivinä ja kuljimme kohti Haram ash-Sharifia. Toisen rivin kärjessä kulki Hamza, toisen minä. Astuimme Masjid al-Haramiin ylväinä ja arvokkaina, painavin askelin, kuin olisimme jauhaneet maan jauhoksi. Quraishin monijumalaiset katsoivat vuorotellen minuun ja Hamzaan. Heidät valtasi sellainen suru ja murhe, ettei heitä kenties koskaan eläessään ollut vallannut sellainen epätoivo.” Kun kunnianarvoisa ‘Umar näin saapui, Abu Jahl astui esiin ja kysyi: ”Oi ‘Umar! Mitä tämä on?” Kunnianarvoisa ‘Umar ei välittänyt hänestä vaan lausui: ”Ash-hadu an la ilaha illallah wa ash-hadu anna Muhammadan ‘abduhu wa rasuluh.” Abu Jahl ei tiennyt, mitä sanoa. Hän jähmettyi paikalleen. Kunnianarvoisa ‘Umar kääntyi tämän monijumalaisjoukon puoleen ja sanoi: ”Oi quraishilaiset! … Joka minut tuntee, se tuntee! Ja joka ei tunne, tietäköön, että minä olen ‘Umar, Khattabin poika … Joka haluaa tehdä vaimostaan lesken ja lapsistaan orpoja, liikahtakoon paikaltaan! Joka liikahtaa, sen minä pilkon miekallani! …” Silloin Quraishin monijumalaiset hajaantuivat hetkessä ja poistuivat paikalta. Allahin Lähettiläs ja hänen jalot seuralaisensa asettuivat riviin ja lausuivat takbirin kovaan ääneen. Mekan taivas kaikui Profeetan seuralaisten huudoista: ”Allahu akbar! … Allahu akbar! …” Ensimmäistä kertaa Haram ash-Sharifissa suoritettiin rukous julkisesti.10 Kun kunnianarvoisa ‘Umar kääntyi muslimiksi, ilmoitettiin Sotasaaliiden suuran (Surat al-Anfal) 64. jae, joka kuuluu (maal-selityksen mukaan): ”Oi Profeettani! Auttajiksesi riittävät Allah (ta‘ala) ja ne uskovaiset, jotka kulkevat jälkiäsi.” Jotkut epäröinnin vallassa horjuneet ihmiset valitsivat islamin nähdessään, että kunnianarvoisasta ‘Umarista oli tullut muslimi. He saivat kunnian kuulua Profeetan seuralaisiin.

Nyt muslimien määrä alkoi kasvaa päivä päivältä kuin lumivyöry.

Toinen muutto Abessiniaan

”Palatkaa Abessiniaan, jotta olisitte turvassa Allahin (ta‘ala) nimessä.” Hadith as-sharif

Kun Profeetan seuralaiset (‘alaihim-ur-ridwan)11 palasivat Mekkaan, monijumalaiset alkoivat jälleen piinata ja kiduttaa heitä. Heidän sortonsa paheni päivä päivältä. He käyttivät epäröimättä kaikenlaista kidutusta. Eräänä päivänä kunnianarvoisa ‘Uthman sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Näin, että Abessinia on hyvä kauppapaikka. Kuukauden kaupankäynti tuo siellä paljon voittoa. Siihen asti, kunnes Allah (ta‘ala) määrää muuttopaikan, muslimeille ei löydy parempaa paikkaa kuin se. Ainakin uskovaiset (mu’min) pelastuisivat siellä quraishilaisten julmuuksilta. Negus (Abessinian kuninkaan arvonimi) on osoittanut meille paljon suosiota ja tehnyt meille monia hyviä tekoja.” Silloin Mestarimme Profeetta käski: ”Palatkaa Abessiniaan, jotta olisitte turvassa Allahin (ta‘ala) nimessä.” Kunnianarvoisa ‘Uthman sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Jos kunnioittaisit heitä läsnäolollasi siellä, he ehkä kääntyisivät muslimeiksi. Koska he ovat kirjan kansaa, he hyväksyisivät islamin nopeasti eivätkä pidättäytyisi auttamasta.” Silloin rakas Profeettamme vastasi: ”Minua ei ole käsketty hakemaan rauhaa ja mukavuutta. Odotan Allahin (ta‘ala) siunattua käskyä muuttoa (hijra) koskien. Toimin niin kuin minua käsketään.”

Bi‘than kuudentena vuotena erään kertomuksen mukaan 101 hengen karavaani Profeetan seuralaisia (radiyallahu ‘anhum), 83 miestä ja 18 naista, lähti toista kertaa Abessiniaan. Karavaanin johtajaksi oli nimetty kunnianarvoisa Ja‘far ibn Abi Talib. He saapuivat turvallisesti Neguksen maahan. Abessiniassa kokemistaan tapahtumista kertoi kunnianarvoisa Umm Salama (radiyallahu ‘anha)12 seuraavasti: ”Kun saavuimme Abessiniaan, löysimme sieltä oikein hyvän naapurin. Tämä naapuri oli kuningas Negus. Hän täytti jokaisen toiveemme. Saimme noudattaa uskontomme käskyjä niin kuin halusimme. Saatoimme palvoa Allahia (ta‘ala) vapaasti, eikä kukaan tehnyt meille mitään pahaa. Emme kuulleet yhtään pahaa sanaa.” Kun Mekan monijumalaiset saivat tietää tästä, he päättivät lähettää kaksi lähettilästä Abessinian kuninkaan luo. Negukselle valmisteltiin hyvin arvokkaiden esineiden lisäksi lahjoja mekkalaisesta parkitusta nahasta, josta hän piti kovasti. Myös papistolle ja valtakunnan ylimyksille ajateltiin lahjoja. Tehtävään määrättiin Abdullah ibn Abi Rabia ja Amr ibn As. Näille kahdelle lähettiläälle opetettiin, mitä heidän tuli sanoa Neguksen edessä. Heille sanottiin: ”Ennen kuin puhutte hallitsijalle, antakaa lahjat jokaiselle hänen patriarkalleen ja komentajalleen. Sen jälkeen antakaa Negukselle hänen lahjansa. Kun olette tehneet tämän, vaatikaa, että siellä olevat muslimit luovutetaan teille. Älkää antako Negukselle tilaisuutta tavata muslimeja ja puhua heidän kanssaan.”13 Lähettiläät saapuivat Abessiniaan. Tavattuaan valtakunnan ylimyksiä ja annettuaan heille lahjat he sanoivat jokaiselle heistä: ”Meidän keskuuteemme on ilmaantunut joitakin ihmisiä. He ovat keksineet uuden uskonnon, jota emme tunne me emmekä te. Haluamme viedä nämä tänne tulleet takaisin heidän omaan maahansa. Kun puhutte hallitsijanne kanssa heistä, pyrkikää siihen, että heidät luovutetaan meille ilman, että hän puhuu heidän kanssaan. Parhaiten näistä ihmisistä voivat huolehtia heidän omat vanhempansa ja naapurinsa. He tuntevat heidät läpikotaisin.”14 Patriarkat hyväksyivät ehdotuksen. Sen jälkeen Mekan lähettiläät antoivat lahjat Negukselle. Kuningas Negus otti lahjat vastaan, kutsui heidät luokseen ja keskusteli heidän kanssaan jonkin aikaa.

Lähettiläät sanoivat Negukselle: ”Oi kuningas! Jotkut kansastamme ovat hakeneet turvaa maastasi. Nämä tulijat ovat hylänneet oman kansansa uskonnon mutta eivät ole omaksuneet myöskään sinun uskontoasi. Heillä on oma, itse keksitty uskontonsa. Emme tunne tätä uskontoa me emmekä sinä. Meidät on lähettänyt luoksesi sen kansan ylhäisö, johon nämä ihmiset kuuluvat. Nämä ylhäiset ovat maastasi turvaa hakeneiden miesten isiä ja lähimpiä sukulaisia. Heidän toiveensa on, että tulijat palautetaan. Sillä he tuntevat näiden tilanteen paremmin. He tietävät paremmin, mitä nämä eivät hyväksy omassa uskonnossaan …” Sekä Amr ibn As että Abdullah ibn Abi Rabia toivoivat kaikkein eniten, että Negus kuuntelisi näitä sanoja ja toimisi heidän toiveidensa mukaan. Kun lähettiläät olivat sanoneet tämän, Neguksen patriarkat pyysivät puheenvuoroa ja sanoivat: ”He puhuvat aivan totta. Heidän kansansa osaa parhaiten huolehtia heistä ja tietää parhaiten, mistä he pitävät ja mistä eivät. Luovuta siis nämä miehet, jotta he voivat viedä heidät omaan maahansa ja oman kansansa pariin.” Kuningas Negus suuttui kovasti näistä sanoista: ”Ei, vannon Allahin kautta! En luovuta näitä miehiä. En voi pettää ihmisiä, jotka ovat hakeneet turvaa luotani ja tulleet maahani. He ovat valinneet minut muiden sijaan ja tulleet minun maahani. Siksi kutsun siirtolaiset palatsiini, kysyn heiltä, mitä heillä on sanottavaa näiden miesten sanoista, ja kuuntelen heidän vastauksensa. Jos siirtolaiset ovat sellaisia kuin nämä miehet sanovat, luovutan heidät tulijoille ja palautan heidät heidän kansansa pariin. Jos eivät ole, suojelen heitä ja kohtelen heitä hyvin niin kauan kuin he oleskelevat maassani.” Negus oli aiemmin tutkinut taivaallisia kirjoja. Hän tiesi, että Muhammadin (‘alaihis-salam) tulon aika oli lähellä, että hänen kansansa kutsuisi häntä valehtelijaksi eikä uskoisi häneen ja että he karkottaisivat hänet Mekasta. Negus kysyi Mekan lähettiläiltä: ”Keneen he uskovat?” He vastasivat: ”Muhammadiin.” Kun Negus kuuli tämän nimen, hän ymmärsi, että tämä oli Profeetta, mutta hän ei antanut sen näkyä. Hän kysyi heiltä uudestaan: ”Mikä on hänen uskontonsa ja suuntauksensa, ja mihin hän kutsuu?” Amr vastasi: ”Hänellä ei ole mitään suuntausta.” Negus sanoi: ”Miten voisin luovuttaa joukon ihmisiä, jotka ovat hakeneet turvaa luotani, kun en tunne heidän suuntaustaan enkä uskontoaan? Kutsukaamme koolle neuvosto. Tuodaan heidätkin ja asetetaan heidät kasvokkain teidän kanssanne. Silloin teidän kaikkien tilanne käy selväksi, ja saan tietää heidän uskontonsa.” He kutsuivat muslimit palatsiin. Muslimit neuvottelivat ensin keskenään ja pohtivat: ”Mitä meidän pitäisi sanoa, jotta se miellyttäisi Abessinian hallitsijaa ja sopisi hänen luonteeseensa?” Kunnianarvoisa Ja‘far sanoi: ”Vannon Allahin kautta, että tiedämme tästä asiasta vain sen, mitä Profeettamme on meille käskenyt. Mihin ikinä tämä johtaakin, olemme tyytyväisiä.” Kaikki hyväksyivät tämän ja sopivat yksimielisesti, että vain kunnianarvoisa Ja‘far puhuisi. Sitten he saapuivat Neguksen palatsiin. Kuningas Negus oli kutsunut koolle oppineensa, ja koolla oli suuri neuvosto. Sitten siirtolaiset tuotiin sisään. Sisään tultuaan muslimit tervehtivät rauhantervehdyksellä (salam).

He eivät kuitenkaan heittäytyneet maahan (sajda) hänen edessään. Kun Negus kysyi heiltä: ”Miksi ette heittäytyneet maahan?”, he vastasivat: ”Me emme tee sajdaa kenellekään muulle kuin Allahille (ta‘ala). Mestarimme Profeetta on kieltänyt meitä tekemästä sajdaa kenellekään muulle kuin Allahille (ta‘ala) ja sanonut: ’Sajda kuuluu yksin Allahille (ta‘ala).’” Negus sanoi siirtolaisille: ”Oi te, jotka olette tulleet eteeni! Kertokaa minulle, miksi olette tulleet maahani? Mikä on asianne? Ette ole kauppiaita, eikä teillä ole mitään pyyntöä. Mikä on tämän teidän keskuudestanne ilmaantuneen Profeetan tila? Miksi ette tervehdi niin kuin tervehtivät ne, jotka tulevat tänne teidän maastanne?”

Ja‘far (radiyallahu ‘anhu) sanoi: ”Oi kuningas! Sanon ensin kolme asiaa. Jos puhun totta, vahvista se; jos valehtelen, kutsu sitä valheeksi. Mutta ennen kaikkea käske, että näistä miehistä vain toinen puhuu ja toinen on hiljaa!”

Amr ibn As sanoi: ”Minä puhun.” Negus sanoi: ”Oi Ja‘far, puhu sinä ensin.”

”Sajda kuuluu yksin Allahille (ta‘ala).” Hadith as-sharif

Kunnianarvoisa Ja‘far sanoi: ”Minulla on kolme kysymystä. Kysy tältä mieheltä: olemmeko me orjia, jotka pitää ottaa kiinni ja palauttaa isännillemme?” Negus kysyi: ”Oi Amr! Ovatko he orjia?” Amr vastasi: ”Ei! He eivät ole orjia, he ovat vapaita!” Kunnianarvoisa Ja‘far sanoi: ”Olemmeko vuodattaneet jonkun verta vääryydellä, niin että meidät pitäisi luovuttaa niille, joiden verta on vuodatettu?” Kun Negus kysyi Amrilta: ”Ovatko nämä ihmiset surmanneet ketään vääryydellä?”, Amr vastasi: ”Ei, he eivät ole vuodattaneet pisaraakaan verta!” Kunnianarvoisa Ja‘far sanoi Negukselle: ”Olemmeko ottaneet vääryydellä toisten omaisuutta, joka meidän on velvollisuus maksaa takaisin?” Negus sanoi: ”Oi Amr! Vaikka näillä raukoilla olisi maksettavanaan paljon kultaa, jos heillä on velkoja, minä maksan ne; kerro!” Amr vastasi: ”Ei, ei edes yhtä qiratia (rahayksikkö)!” Kun Negus kysyi: ”Mitä te sitten haluatte heistä?”, Amr vastasi: ”Me ja he olimme samaa uskontoa ja kuljimme samaa tietä. He hylkäsivät sen. He ovat alkaneet seurata Muhammadia ja hänen uskontoaan.” Negus kysyi Ja‘farilta: ”Miksi luovuitte uskonnostanne ja aloitte seurata toista? Jos olette erkaantuneet kansanne uskonnosta ettekä myöskään kuulu minun uskontooni, millainen on se uskonto, johon uskotte? Kertoisitko minulle siitä?”

Kunnianarvoisa Ja‘far sanoi: ”Oi kuningas! Olimme tietämätön kansa. Palvoimme epäjumalia. Söimme itsestään kuolleiden eläinten raatoja ja teimme kaikenlaisia pahoja tekoja. Katkaisimme siteemme sukulaisiimme ja kohtelimme naapureitamme huonosti. Vahvat keskuudessamme sorsivat heikkoja eivätkä tienneet, mitä armo on. Elimme näin, kunnes Allah (ta‘ala) lähetti meille omasta keskuudestamme Profeetan, jonka totuudellisuuden, luotettavuuden, siveyden, puhtauden ja jalon syntyperän tunsimme. Tämä Profeetta kutsui meitä uskomaan Allahin (ta‘ala) olemassaoloon ja ykseyteen, palvomaan Häntä ja hylkäämään kivet ja epäjumalat, joita me ja esi-isämme olimme palvoneet. Hän käski meitä puhumaan totta, olemaan pettämättä meille uskottua, kunnioittamaan sukulaisten oikeuksia, elämään sovussa naapuriemme kanssa ja pidättäytymään synneistä ja verenvuodatuksesta. Hän kielsi meiltä kaikenlaisen siveettömyyden, valehtelun, orpojen omaisuuden anastamisen ja siveiden naisten panettelun. Hän käski meitä palvomaan Allahia (ta‘ala) asettamatta Hänelle mitään puolisoa tai kumppania. Me hyväksyimme tämän, uskoimme kaiken, mitä hän toi Allahilta (ta‘ala), ja teimme, mitä hän sanoi. Palvoimme Allahia (ta‘ala). Sitä, minkä hän teki meille kielletyksi (haram), pidimme kiellettynä, ja sitä, minkä hän teki sallituksi (halal), pidimme sallittuna ja toimimme sen mukaan. Tästä syystä kansastamme tuli vihollisemme, ja he sorsivat meitä. Erottaakseen meidät uskonnostamme ja Allahin (ta‘ala) palvonnasta ja pakottaakseen meidät jälleen palvomaan epäjumalia he kiduttivat meitä kaikin tavoin ja aiheuttivat meille kaikenlaisia kärsimyksiä. He tekivät meille vääryyttä. He ahdistivat meitä yhä enemmän. He asettuivat meidän ja uskontomme väliin ja yrittivät erottaa meidät siitä. Silloin jätimme maamme ja kotimme ja haimme turvaa sinun maastasi. Valitsimme sinut muiden sijaan. Kaipasimme sinun suojelustasi ja naapuruuttasi. Toivomme, ettemme kohtaa luonasi sortoa emmekä vääryyttä.” Kunnianarvoisa Ja‘far jatkoi puhettaan: ”Mitä tulee tervehtimiseen, tervehdimme sinua Allahin Lähettilään tervehdyksellä. Samalla tavalla tervehdimme myös toisiamme. Mestarimme Profeetta on ilmoittanut meille, että myös Paratiisin asukkaiden tervehdys on tällainen. Siksi tervehdimme ylhäistä persoonaasi tällä tavalla. Ja koska Mestarimme Profeetta on sanonut, ettei ihmisille saa tehdä sajdaa, haemme turvaa Allahilta (ta‘ala), ettemme tekisi sajdaa kenellekään muulle kuin Hänelle.” Negus kysyi: ”Osaatko jotakin siitä, mitä Allah on ilmoittanut?” Kun kunnianarvoisa Ja‘far vastasi: ”Kyllä”, Negus sanoi: ”Lue se minulle.” Ja kunnianarvoisa Ja‘far alkoi resitoida Marian suuran ensimmäisiä jakeita (on myös kerrottu, että hän resitoi Hämähäkin suurasta (Surat al-‘Ankabut) ja Bysanttilaisten suurasta (Surat ar-Rum)). Negus itki. Hänen silmistään valuvat kyyneleet kastelivat hänen partansa. Myös papit itkivät. Negus ja papit sanoivat: ”Oi Ja‘far! Resitoi meille vielä vähän näitä suloisia ja kauniita sanoja.” Kunnianarvoisa Ja‘far resitoi Luolan suuran (Surat al-Kahf) alusta, jossa sanotaan (maal-selityksen mukaan): ”Kaikki ylistys kuuluu Allahille, joka ilmoitti palvelijalleen (Muhammadille (‘alaihis-salam)) suoran Kirjan (Koraanin), jonka sanoissa ei ole virhettä eikä merkityksessä ristiriitaa (ja joka on vapaa liioittelusta ja vähättelystä), varoittaakseen uskottomia hyvin ankarasta rangaistuksesta (Helvetistä), joka tulee Hänen ylevältä luotaan, ja tuodakseen hyviä tekoja tekeville uskoville ilosanoman kauniista palkkiosta (Paratiisista), jossa he saavat pysyä ikuisesti, ja varoittaakseen niitä, jotka sanovat: ’Allah (ta‘ala) on ottanut itselleen pojan.’ Heillä (jotka sanovat Allahin (ta‘ala) ottaneen itselleen pojan) ei ole siitä (noista sanoista) mitään tietoa, eikä ollut heidän esi-isilläänkään. Nämä heidän suustaan lähtevät sanat ovat (vakavia ja) äärimmäisen vaarallisia. He puhuvat pelkkää valhetta. (Oi Minun Lähettilääni!) Aiotko tuhota itsesi surusta ja vihasta heidän tähtensä, jos he eivät usko tähän Koraaniin? Kaiken, mitä maan päällä on (metsät, joet, kaivannaiset, eläimet ja kasvit …), Me olemme tehneet koristeeksi koetellaksemme ihmisiä ja nähdäksemme, kuka heistä tekee hyviä tekoja …”15

Negus ei voinut pidättäytyä vaan sanoi: ”Vannon Allahin kautta, että tämä on valo, joka loistaa samasta lampusta. Myös Musa ja Isa (‘alaihimas-salam) toivat sitä.” Sitten hän kääntyi Quraishin lähettiläiden puoleen ja sanoi: ”Menkää. Vannon Allahin kautta, etten luovuta heitä teille enkä edes ajattele heistä mitään pahaa.” Abdullah ibn Abi Rabia ja Amr ibn As lähtivät Neguksen luota.16 Amr sanoi Abdullahille: ”Vannon, että paljastan Negukselle jonkin heidän vikansa ja revin heidät juurineen. Saatpa nähdä!” Hänen toverinsa vastasi Amrille: ”Vaikka he asettuvat meitä vastaan, olemme kuitenkin heidän sukulaisiaan. Älä tee sitä.” Amr vastasi: ”Kerron Negukselle, että he pitävät Isaa (‘alaihis-salam) (Allahin (ta‘ala)) palvelijana.” Seuraavana päivänä hän meni Neguksen luo ja sanoi: ”Oi hallitsija! He puhuvat raskaita sanoja Isasta (‘alaihis-salam), Maryamin pojasta. Lähetä mies kysymään heiltä, mitä he sanovat Isasta (‘alaihis-salam).” Negus lähetti miehen kysymään muslimeilta, miten he suhtautuvat kunnianarvoisaan Isaan. Muslimit kokoontuivat jälleen ja kysyivät toisiltaan: ”Mitä vastaamme, jos hän kysyy meiltä Isasta (‘alaihis-salam)?” Kunnianarvoisa Ja‘far sanoi: ”Vannon Allahin kautta, että sanomme kunnianarvoisasta Isasta sen, mitä Allah (ta‘ala) on sanonut ja minkä Mestarimme Profeetta on meille tuonut.” Kun he menivät Neguksen luo, hän kysyi: ”Mitä te sanotte Isasta (‘alaihis-salam), Maryamin pojasta?” Kunnianarvoisa Ja‘far vastasi: ”Me sanomme Isasta (‘alaihis-salam) sen, minkä Mestarimme Profeetta on tuonut meille Allahilta (ta‘ala) ja ilmoittanut. Me tunnustamme, että hän on Allahin (ta‘ala) palvelija ja Lähettiläs sekä Hänen sanansa, jonka Allah (ta‘ala) laski kunnianarvoisaan Maryamiin, siveään naiseen, joka oli luopunut maailmasta ja miehistä ja omistautunut Haqqille (ta‘ala). Tällainen on Isan, Maryamin pojan, tila ja kunnia. Me sanomme, että kuten Allah (ta‘ala) loi kunnianarvoisan Adamin maasta, niin Hän loi Isan (‘alaihis-salam) ilman isää.” Silloin Negus kurotti kätensä maahan, otti sieltä oljenkorren ja sanoi: ”Vannon, ettei Isa, Maryamin poika, ole yhtään enempää kuin mitä sinä sanoit. Hänen ja sanojesi välillä ei ole eroa edes tämän oljenkorren vertaa.”

Kun Negus sanoi tämän, hänen ympärillään olleet valtakunnan virkamiehet ja komentajat alkoivat kuiskia ja mutista keskenään.

Kun hän huomasi tämän, hän sanoi heille: ”Vannon, että sanoittepa mitä tahansa, minä ajattelen näistä ihmisistä hyvää.” Sitten hän kääntyi muslimisiirtolaisten puoleen ja sanoi: ”Onnittelen teitä ja sitä henkilöä, jonka luota tulette! Olen vakuuttunut siitä, että hän on Allahin Lähettiläs. Olemmehan nähneet hänet jo Injilissä (evankeliumissa). Myös Isa (‘alaihis-salam), Maryamin poika, ilmoitti tästä Lähettiläästä. Vannon Allahin kautta: jos hän olisi täällä, menisin kantamaan hänen kenkiään ja pesemään hänen jalkansa! Menkää ja eläkää turvassa ja rauhassa maani koskemattomassa osassa, kaukana kaikenlaisista hyökkäyksistä. Tuhoan jokaisen, joka tekee teille pahaa. Vaikka minulle annettaisiin vuoren verran kultaa, en saattaisi yhtäkään teistä murheeseen!”

”Onnittelen teitä ja sitä henkilöä, jonka luota tulette! Olen vakuuttunut siitä, että hän on Allahin Lähettiläs. Olemmehan nähneet hänet jo Injilissä. Myös Isa (‘alaihis-salam), Maryamin poika, ilmoitti tästä Lähettiläästä.” Negus Ashama

Tämän jälkeen Negus sanoi lahjoista, jotka Quraishin lähettiläät olivat tuoneet: ”En tarvitse niitä! Allah (ta‘ala) ei ottanut minulta lahjusta, kun Hän palautti minulle valtakuntani, jonka muut olivat anastaneet, eikä silloinkaan, kun Hän sai kansani tottelemaan minua”, ja palautti heidän lahjansa. Quraishin lähettiläät palasivat Neguksen luota tyhjin käsin. Ja onnekas Negus omaksui islamin ja ilahdutti suuresti Profeetan seuralaisia.17

HAQQ LOI MAAILMANKAIKKEUDEN
Haqq loi maailmankaikkeuden Muhammadin rakkauden tähden.
Hän loi kuun ja päivän Muhammadin iloksi.
Hän sanoi: ”Ole!”, ja maailmankaikkeus oli, Kynä kirjoitti Lawhiin.
Viimeisin kirja lausuttiin Muhammadin kunniaksi.
Allahin läheiset ystävät (awliya) saapuivat, kumarsivat ovella,
he lausuivat tawhidin dhikrin Muhammadin valon tähden.
Uwais al-Qarani voitti, mutta hän jatkoi pyrkimyksiään.
Kahdeksan Paratiisia (Janna) oli koristeltu Muhammadin rakkauden tähden.
Linnut lentävät, vuoret ja kivet vihertävät,
puut kantavat hedelmää Muhammadin rakkauden tähden.
Uskottomat tulivat, saivat häneltä uskon (iman).
He rukoilivat viisi kertaa päivässä Muhammadin rakkauden tähden.
Enkelit saapuivat ja asettuivat riveihin,
he rukoilivat viisi kertaa päivässä Muhammadin rakkauden tähden.
Yunus ylistää häntä, Koraanin jakeet ylistävät häntä,
muista häntä ja lausu salawat Muhammadin rakkauden tähden.