BI‘THA1 JA KUTSU

Ensimmäinen ilmoitus

Kun Profeettamme oli 40-vuotias, hän oli jälleen ramadan-kuussa vetäytynyt Hira-vuoren luolaan ja uppoutunut mietiskelyyn. Maanantain vastaisena yönä ramadanin 17. päivänä keskiyön jälkeen hän kuuli äänen kutsuvan häntä nimeltä. Kun hän nosti päätään ja katsoi ympärilleen, hän kuuli saman äänen toisen kerran ja näki, että valo (nur) täytti yhtäkkiä kaiken hänen ympärillään. Silloin Jibril3 (‘alaihis-salam) ilmestyi hänen eteensä ja sanoi: ”Lue!” Mestarimme Profeetta vastasi hänelle: ”En osaa lukea!” Silloin enkeli otti hänet otteeseensa ja puristi häntä, kunnes hänen voimansa olivat lopussa, ja sanoi: ”Lue!” Profeettamme vastasi jälleen: ”En osaa lukea!” Enkeli puristi häntä uudelleen ja sanoi: ”Lue!” Kun Profeettamme sanoi: ”En osaa lukea!”, enkeli puristi häntä kolmannen kerran. Sitten hän päästi hänet irti ja toi Alkion suuran (Surat al-‘Alaq) viisi ensimmäistä jaetta, jotka kuuluvat (maal-selityksen mukaan): ”(Oi Muhammad (‘alaihis-salam)!) Lue Herrasi Allahin nimessä, joka on luonut kaiken! Hän on luonut ihmisen hyytyneestä verestä (‘alaq)! Lue: Allah on Anteliain! Hän opettaa kynällä, opettaa ihmiselle sen, mitä tämä ei tiennyt.”4 Muhammad (‘alaihis-salam) luki hänen kanssaan. Näin saapui ensimmäinen ilmoitus, ja näin nousi koko maailman valaiseva islamin aurinko.5

Suuren väristyksen ja liikutuksen vallassa Mestarimme Allahin Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) tuli ulos Hira-vuoren luolasta ja alkoi laskeutua alas vuorelta. Kun hän oli vuoren puolivälissä, hän kuuli äänen. Jibril (‘alaihis-salam) sanoi: ”Oi Muhammad! Sinä olet Allahin (ta‘ala) Lähettiläs, ja minä olen Jibril.” Sitten hän löi kantapäänsä maahan. Kohdasta, johon hän löi, suihkusi vettä, ja hän alkoi suorittaa wudua (rituaalipesua). Mestarimme Profeetta seurasi häntä tarkasti katseellaan. Kun Jibril (‘alaihis-salam) oli saanut wudunsa päätökseen, hän käski Mestariamme Profeettaa suorittamaan sen samalla tavoin kuin oli nähnyt. Kun rakas Profeettamme oli suorittanut wudunsa, Jibril (‘alaihis-salam) ryhtyi imaamiksi6, ja he suorittivat kahden rakan rukouksen (salat).

Tämän jälkeen Jibril (‘alaihis-salam) sanoi: ”Oi Muhammad! Herrasi lähettää sinulle terveisensä (salam)!” Ja hän jatkoi: ”Hän sanoo: ’Sinä olet Minun Lähettiläni jinneille ja ihmisille. Kutsu siis heitä tawhidiin (uskomaan Allahin (ta‘ala) ykseyteen).’” Sitten hän lähti hänen luotaan ja nousi taivaaseen. Näin rakas Profeettamme sekä näki Jibrilin (‘alaihis-salam) että keskusteli hänen kanssaan.

Kivet ja puut sanovat salam

Kotimatkallaan Mestarimme Profeetta kuuli jokaisen ohittamansa kiven ja puun sanovan hänelle: ”Assalamu ‘alaika ya Rasulallah!” Saavuttuaan kotiinsa hän sanoi: ”Peitelkää minut! Peitelkää minut!” ja lepäsi, kunnes vapina laantui. Sen jälkeen hän kertoi äidillemme kunnianarvoisalle Khadijalle, mitä oli nähnyt, ja sanoi: ”Jibril (‘alaihis-salam) on kadonnut näkyvistäni. Silti hänen suuruutensa, voimansa ja hänen herättämänsä pelko eivät ole jättäneet minua. Pelkäsin, että minua kutsuttaisiin hulluksi ja että minusta puhuttaisiin pahaa ja minut mustamaalattaisiin.” Kunnianarvoisa Khadija, joka oli odottanut tätä tilannetta ja näitä päiviä ja valmistautunut niihin, sanoi: ”Suojelkoon Allah (ta‘ala) sinua. Haqq (ta‘ala) suo sinulle hyvää eikä toivo sinulle mitään muuta kuin hyvää. Vannon Allahin (ta‘ala) nimeen, että uskon sinun olevan tämän umman Profeetta. Sillä sinä pidät vieraista, puhut totta ja olet luotettava. Sinä autat heikkoja, suojelet orpoja ja autat muukalaisia ja tarvitsevia. Olet hyväluontoinen; sen, jolla on nämä piirteet, ei tarvitse pelätä.”7

”Oi viittaasi kääriytynyt Muhammad! Nouse ja varoita (uskottomia Allahin (ta‘ala) rangaistuksesta)! Ja ylistä Herrasi suuruutta!” Kietoutuneen suura, 74:1–3

Sitten he menivät Waraqa ibn Nawfalin luokse kysymään tästä. Kuultuaan, mitä Mestarimme Allahin Lähettiläs kertoi, Waraqa sanoi: ”Ilosanoma, oi Muhammad (‘alaihis-salam)! Vannon Allahin (ta‘ala) nimeen, että sinä olet se viimeinen Profeetta, josta kunnianarvoisa Isa ilmoitti. Sinulle ilmestynyt enkeli on Jibril (‘alaihis-salam), joka tuli ennen sinua Musan (‘alaihis-salam) luokse. Voi, kunpa olisin nyt nuori! Kunpa eläisin siihen aikaan, jolloin sinut karkotetaan Mekasta, ja voisin kiirehtiä avuksesi! Hyvin pian sinut käsketään julistamaan uskontoa ja käymään jihadia (pyhää sotaa)8.” Sitten hän suuteli Mestarimme Profeetan siunattua kättä. Pian tämän jälkeen hän kuoli.9

Käsky julistaa uskontoa

Näin saapui ensimmäinen ilmoitus, joka ilmoitti rakkaalle Profeetallemme hänen profeetan tehtävästään. Sen jälkeen ilmoitukset lakkasivat eivätkä tulleet kolmeen vuoteen. Tänä aikana enkeli nimeltä Israfil (‘alaihis-salam) kävi hänen luonaan ja opetti hänelle joitakin asioita. Ne eivät olleet ilmoitusta. Tuohon aikaan Mestarimme Allahin Lähettiläs tuli välillä hyvin murheelliseksi. Aina kun hän tuli murheelliseksi, Jibril (‘alaihis-salam) ilmestyi ja lievitti hänen murhettaan sanomalla: ”Oi Habibullah! Sinä olet Allahin (ta‘ala) Profeetta.” Mestarimme Profeetta kertoi: ”Tämä tapahtui aikana, jolloin ilmoitukset olivat lakanneet. Kun olin laskeutumassa Hira-vuorelta, kuulin yhtäkkiä äänen taivaalta. Katsoin ylös ja näin Jibrilin (‘alaihis-salam). Hän istui valtaistuimella maan ja taivaan välissä. Pelko valtasi minut. Menin kotiin ja sanoin: ’Peitelkää minut jollakin.’ Silloin Haqq ta‘ala lähetti ilmoituksen, Kietoutuneen suuran (Surat al-Muddaththir) ensimmäiset jakeet, jotka kuuluvat (maal-selityksen mukaan): ’Oi viittaasi kääriytynyt Muhammad! Nouse ja varoita (uskottomia Allahin rangaistuksesta)! (Kerro heille rangaistuksesta, joka heitä odottaa, jos he eivät usko.) Ja ylistä Herrasi suuruutta! Ja pidä vaatteesi puhtaina!’10 Tämän jälkeen ilmoitusten tulo ei enää lakannut.”

Mestarimme Luomakunnan Ylpeys (Fakhr al-kainat, ‘alaihi afdalus-salawat) alkoi kutsua ihmisiä islamiin ja julistaa Allahin (ta‘ala) käskyjä ja kieltoja. Kun Jibril (‘alaihis-salam) toi ilmoitusta, hän otti joskus ihmisen hahmon ja tuli Dihya al-Kalbin, yhden Profeetan seuralaisista (ashab al-kiram), muodossa. Joskus hän vaikutti ilmoituksen suoraan Mestarimme Profeetan sydämeen; silloin Profeettamme ei nähnyt häntä. Joskus hän tuli unessa ja joskus kauhistuttavan huminan kera.

Viimeksi mainittu oli Mestarillemme Profeetalle vaikein ja raskain ilmoituksen muoto. Tuolloin Allahin Lähettilään siunatulta otsalta valui hikeä kylmimpänäkin päivänä, ja jos hän oli kamelin selässä, kameli lysähti maahan ilmoituksen raskauden vuoksi. Hänen lähellään olleet seuralaiset (sahaba) tunsivat myös ilmoituksen raskauden. Jibril (‘alaihis-salam) ilmestyi myös useita kertoja omassa todellisessa hahmossaan.

Allah (ta‘ala) lähetti Profeetallemme ilmoitusta myös ilman enkeliä ja ilman verhoa eli kokonaan ilman välittäjää. Näin tapahtui Mi‘raj-yönä. Mestarimme Muhammad Mustafa (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) aloitti profeetan tehtävänsä ensimmäisestä ilmoituksesta, ja hänen islamin julistuksensa kesti 23 vuotta. Näistä vuosista 13 kului Mekassa ja 10 Medinassa. Kunnioitettu Koraani ilmoitettiin ja saatettiin päätökseen 22 vuoden, 2 kuukauden ja 22 päivän aikana.

Muhammad (‘alaihis-salam) oli ummi, mikä tarkoittaa, että hän ei ollut lukenut kirjoja eikä kirjoittanut eikä ollut saanut opetusta keneltäkään. Hän syntyi ja varttui Mekassa tunnettujen ihmisten parissa. Siitä huolimatta hän kertoi tiedoista ja tapahtumista, jotka löytyvät Tawratista (kunnianarvoisan Musan pyhästä kirjasta, Toorasta), Injilistä (Evankeliumista) ja Kreikan ja Rooman aikoina kirjoitetuista kirjoista. Levittääkseen islamia hän lähetti hijran kuudennen vuoden lopussa ja seitsemännen vuoden alussa kirjeitä Bysantin, Iranin ja Abessinian hallitsijoille ja muille arabikuninkaille. Hänen luonaan kävi yli 60 ulkomaista lähettilästä. Tästä on kerrottu kunnioitetussa Koraanissa (maal-selityksen mukaan): ”Et sinä ennen tämän kunnioitetun Koraanin tuloa lukenut ainuttakaan kirjaa. Etkä sinä kirjoittanut. Jos olisit osannut lukea ja kirjoittaa, he olisivat voineet sanoa sinun oppineen sen muilta.”11

Hadith as-sharifissa on sanottu: ”Minä olen Muhammad, lukutaidoton (ummi) Profeetta… Minun jälkeeni ei tule Profeettaa.”12 Lisäksi kunnioitetussa Koraanissa sanotaan (maal-selityksen mukaan): ”Ei hän (Muhammad ‘alaihis-salam) puhu omasta halustaan. Hänen sanansa eivät ole muuta kuin ilmoitusta, joka annetaan ja opetetaan hänelle.”13

Ensimmäiset muslimit (Sabiqun al-Islam)

Kun ensimmäinen ilmoitus oli tullut Mestarillemme Profeetalle (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam), ensimmäisenä uskoi äitimme kunnianarvoisa Khadija.14 Hän hyväksyi islamin välittömästi epäröimättä ja sai kunnian olla ensimmäinen muslimi.

Mestarimme Profeetta opetti äidillemme kunnianarvoisalle Khadijalle wudun (rituaalipesun) siten kuin Jibril (‘alaihis-salam) oli opettanut sen hänelle. Sitten Mestarimme Profeetta toimi imaamina, ja he suorittivat yhdessä kahden rakan rukouksen (salat). Äitimme kunnianarvoisa Khadija totteli täydellisimmällä tavalla rakkaan Profeettamme jokaista sanaa ja käskyä. Sen ansiosta hän saavutti hyvin korkeita asteita Allahin (ta‘ala) edessä. Aina kun Mestarimme Allahin Lähettiläs oli murheellinen ja kärsi kieltäjien pilkasta, Khadija lohdutti häntä ja hälvensi hänen murheensa. Hän tapasi sanoa: ”Oi Allahin Lähettiläs! Älä ole pahoillasi, älä sure. Lopulta uskontomme vahvistuu ja monijumalaiset tuhoutuvat. Kansasi tulee tottelemaan sinua…” Tämän hänen tukensa vuoksi kunnianarvoisa Jibril tuli eräänä päivänä ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Välitä Khadijalle Allahin (ta‘ala) tervehdys (salam).” Mestarimme Profeetta sanoi: ”Oi Khadija! Tässä on Jibril (‘alaihis-salam), joka välittää sinulle Allahin (ta‘ala) tervehdyksen.”15

Toisen kerran Mestarimme Profeetta sanoi: ”Allah (ta‘ala) käski minua viemään Khadijalle ilosanoman Paratiisissa olevasta helmistä tehdystä talosta, jossa ei ole sairautta, surua eikä päänsärkyä.”

”Ei hän (Muhammad ‘alaihis-salam) puhu omasta halustaan. Hänen sanansa eivät ole muuta kuin ilmoitusta, joka annetaan ja opetetaan hänelle.” Tähden suura, 53:3–4

Kunnianarvoisan Khadijan jälkeen ensimmäinen aikuisista muslimiksi tullut oli kunnianarvoisa Abu Bakr, yksi Mestarimme Allahin Lähettilään läheisistä ystävistä. Kunnianarvoisa Abu Bakr oli nähnyt unen kaksikymmentä vuotta aikaisemmin: ”Täysikuu laskeutui taivaalta ja tuli Kaaba al-Mu‘azzamaan. Se hajosi palasiksi, ja kukin palanen putosi yhden Mekan talon päälle. Sitten palaset yhdistyivät jälleen ja nousivat taivaalle. Abu Bakrin talon päälle pudonnut palanen ei kuitenkaan noussut. Tämän nähtyään kunnianarvoisa Abu Bakr sulki heti talonsa oven ikään kuin estääkseen kuun palasta poistumasta.”

Abu Bakr heräsi unesta suuren liikutuksen vallassa, ja aamun koittaessa hän kiiruhti heti erään juutalaisen oppineen luo ja kertoi tälle unensa. Oppinut vastasi: ”Tämä on yksi niistä sekavista unista, joten sitä ei voi tulkita.” Uni jäi kuitenkin vaivaamaan Abu Bakria, eikä juutalaisen vastaus tyydyttänyt häntä. Kerran kauppamatkalla hänen tiensä kulki munkki Bahiran seuduille. Kun hän pyysi Bahiraa tulkitsemaan näkemänsä unen, Bahira kysyi: ”Mistä olet kotoisin?” Kun kunnianarvoisa Abu Bakr vastasi: ”Olen quraishilainen”, Bahira sanoi: ”Sieltä ilmestyy Profeetta, ja hänen johdatuksensa valo ulottuu Mekan joka kolkkaan. Sinusta tulee hänen visiirinsä (ministerinsä) hänen eläessään ja hänen kalifinsa hänen kuolemansa jälkeen.” Kunnianarvoisa Abu Bakr hämmästyi suuresti tästä vastauksesta. Hän ei kertonut kenellekään unestaan eikä sen tulkinnoista ennen kuin Mestarimme Profeetta ilmoitti profeetallisuutensa. Kun rakas Profeettamme Muhammad (‘alaihis-salam) ilmoitti profeetallisuutensa, kunnianarvoisa Abu Bakr kiiruhti heti Mestarimme Profeetan luokse ja kysyi: ”Profeetoilla on todisteet profeetallisuudestaan. Mikä on sinun todisteesi?” Mestarimme Profeetta vastasi: ”Profeetallisuuteni todiste on se uni, jonka pyysit erästä juutalaista oppinutta tulkitsemaan. Oppinut sanoi: ’Se on sekava uni, sitä ei voi tulkita.’ Sitten munkki Bahira tulkitsi sen oikein.” Sitten hän kääntyi kunnianarvoisan Abu Bakrin puoleen ja sanoi: ”Oi Abu Bakr! Kutsun sinut Allahin ja Hänen Lähettiläänsä luo.”

Silloin kunnianarvoisasta Abu Bakrista tuli muslimi, ja hän sanoi: ”Todistan, että sinä olet Allahin (ta‘ala) Lähettiläs; sinun profeetallisuutesi on totta, ja se on maailmaa valaiseva valo.”

Toisen kertomuksen mukaan kunnianarvoisa Abu Bakr oli matkannut kaupanteon vuoksi Jemeniin jo ennen kuin profeetallisuus tuli Mestarillemme Profeetalle. Tuolla matkalla hän tapasi Jemenissä Azd-heimoon kuuluvan vanhuksen, joka oli lukenut paljon kirjoja. Vanhus katsoi kunnianarvoisaa Abu Bakria ja sanoi: ”Luulenpa, että olet mekkalainen.” Kunnianarvoisa Abu Bakr vastasi: ”Niin olen”, ja heidän välillään käytiin seuraava keskustelu:

– Oletko quraishilainen?

– Kyllä!

– Bani Tamimin väkeä?

– Kyllä!

– Vain yksi merkki puuttuu vielä. – Mikä se on?

– Näytä minulle vatsasi, jotta näkisin sen.

– Mitä varten? Kerro minulle.

– Olen lukenut kirjoista, että Mekkaan tulee Profeetta. Kaksi ihmistä auttaa häntä. Toinen heistä on nuori, toinen vanha. Nuori muuttaa monet vaikeudet helpoiksi ja torjuu monet onnettomuudet. Vanha on vaaleaihoinen ja hoikkavyötäröinen, ja hänen vatsassaan on musta luomi. Luulen, että tuo henkilö olet sinä. Näytä minulle vatsasi, jotta näkisin sen.

Silloin kunnianarvoisa Abu Bakr näytti siunatun vatsansa, ja kun vanhus näki mustan luomen hänen napansa yläpuolella, hän sanoi: ”Vannon Allahin nimeen, se olet sinä!” ja antoi hänelle monia neuvoja. Kun kunnianarvoisa Abu Bakr oli saanut asiansa hoidettua, hän meni vanhuksen luokse hyvästelemään tämän ja pyysi häntä lausumaan muutaman säkeen Profeetastamme. Silloin vanhus lausui kaksitoista beitiä (kaksisäettä), ja kunnianarvoisa Abu Bakr opetteli ne ulkoa.

Kun kunnianarvoisa Abu Bakr palasi matkaltaan Mekkaan, jotkut Quraishin ylhäiset, kuten Uqba ibn Abi Mu‘ayt, Shaiba, Abu Jahl ja Abu’l-Bakhtari, tulivat hänen kotiinsa tervehtimään häntä. Kunnianarvoisa Abu Bakr kysyi heiltä: ”Onko keskuudessanne sattunut jotakin?” He vastasivat: ”Voiko mitään kummallisempaa sattua kuin tämä? Abu Talibin orpo väittää olevansa profeetta ja sanoo meille, että me, isämme ja esi-isämme seuraamme väärää uskontoa. Ellei sinua olisi, emme olisi antaneet hänen elää tähän asti. Olet hänen hyvä ystävänsä – hoida sinä tämä asia.”

Kunnianarvoisa Abu Bakr lähetti heidät pois ja sai kuulla, että Mestarimme Profeetta oli kunnianarvoisan Khadijan talossa. Hän meni sinne ja koputti oveen. Kun Mestarimme Profeetta otti hänet vastaan, hän kysyi: ”Oi Muhammad! Mitä sinusta oikein puhutaan?” Mestarimme Profeetta vastasi: ”Olen Haqq ta‘alan Profeetta. Minut on lähetetty sinulle ja kaikille Adamin jälkeläisille. Usko, jotta saavuttaisit Haqq ta‘alan mielisuosion ja suojelisit itsesi Helvetiltä.”

Kun kunnianarvoisa Abu Bakr kysyi: ”Mikä on tämän todiste?”, Anteliaimman Lähettiläs vastasi: ”Todiste on se, mitä Jemenissä tapaamasi vanhus kertoi.” Kunnianarvoisa Abu Bakr sanoi: ”Näin Jemenissä monia vanhoja ja nuoria miehiä.” Mestarimme Profeetta vastasi: ”Se vanhus, joka uskoi sinulle kaksitoista beitiä ja lähetti ne minulle”, ja lausui kaikki kaksitoista beitiä. Kun kunnianarvoisa Abu Bakr kysyi: ”Kuka kertoi tämän sinulle?”, Profeettamme vastasi: ”Enkeli, joka toi viestejä profeetoille ennen minua.” Heti kun Profeettamme oli sanonut tämän, kunnianarvoisa Abu Bakr pyysi hänen siunattua kättään, otti sen omaansa ja tuli muslimiksi sanoen: ”Ash-hadu an la ilaha illallah wa ash-hadu anna Muhammadan ‘abduhu wa Rasuluh.”16 Suuren ilon vallassa, jollaista hän tunsi ensimmäistä kertaa elämässään, kunnianarvoisa Abu Bakr palasi kotiinsa muslimina. Eräässä hadith as-sharifissa on myös sanottu: ”Jokainen, jolle tarjosin uskoa, rypisti kasvojaan ja katsoi epäröiden. Ainoastaan Abu Bakr as-Siddiq ei epäröinyt eikä viivytellyt hetkeäkään uskon hyväksymisessä.”

Eräänä päivänä kunnianarvoisa Ali näki Mestarimme Profeetan ja äitimme kunnianarvoisan Khadijan rukoilemassa (salat). Hän oli silloin 10 tai 12 vuoden ikäinen. Rukouksen jälkeen hän kysyi: ”Mitä tämä on?” Anteliaimman Lähettiläs (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam) sanoi: ”Tämä on Allahin (ta‘ala) uskonto. Kutsun sinut tähän uskontoon. Allah (ta‘ala) on Yksi. Hänellä ei ole kumppania. Kutsun sinut uskomaan Allahiin, joka on Yksi ja jolla ei ole vertaista eikä kumppania…” Kunnianarvoisa Ali sanoi: ”Anna minun ensin kysyä neuvoa isältäni.” Allahin Lähettiläs sanoi hänelle: ”Jos et ota vastaan islamia, älä kerro tätä salaisuutta kenellekään!” Seuraavana aamuna kunnianarvoisa Ali tuli Allahin Lähettilään luokse ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Opeta minulle islam!”, ja niin hänestä tuli muslimi.17

Kunnianarvoisa Ali oli kolmas muslimiksi tullut. Hänen uhrautumisensa Anteliaimman Lähettilään tähden ja se, että hän piti Profeettaamme tärkeämpänä kuin itseään, ansaitsevat kaiken mahdollisen ylistyksen.

Zaid ibn Haritha oli yksi ensimmäisistä uskoneista. Hän sai kunnian olla neljäs muslimi kunnianarvoisan Khadijan, kunnianarvoisan Abu Bakrin ja kunnianarvoisan Alin jälkeen ja vapautettujen orjien joukossa ensimmäinen muslimi. Hänen kanssaan muslimiksi tuli myös hänen vaimonsa Umm Aiman.18

”Sabiqun al-Islam eli ensimmäiset muslimit ovat Abu Bakr as-Siddiq, Ali ibn Abi Talib, Zaid ibn Haritha, ‘Uthman ibn Affan, Abdurrahman ibn Awf, Sa‘d ibn Abi Waqqas, Zubair ibn Awwam ja Talha ibn Ubaidullah.” (radiyallahu ta‘ala ‘anhum ajma‘in)

Tultuaan muslimiksi kunnianarvoisa Abu Bakr meni heti rakkaiden ystäviensä luo. Hän suostutteli myös heidät tulemaan muslimeiksi. Tunnetuimpia heistä olivat sellaiset korkea-arvoiset Profeetan seuralaiset (ashab al-kiram), jotka olivat myös kansansa ylhäisiä, kuten ‘Uthman ibn Affan, Talha ibn Ubaidullah, Zubair ibn Awwam, Abdurrahman ibn Awf ja Sa‘d ibn Abi Waqqas.19 Näitä kahdeksaa henkilöä, jotka tulivat muslimeiksi äitimme kunnianarvoisan Khadijan jälkeen, kutsutaan nimellä Sabiqun al-Islam eli ensimmäiset muslimit. Kunnianarvoisa ‘Uthman kertoo, miten hänestä tuli muslimi: ”Minulla oli äidin puolelta täti, joka oli ennustaja. Kerran kävin hänen luonaan. Hän sanoi minulle: ’Sinulle suodaan siunattu vaimo. Ennen häntä sinulla ei ole ollut vaimoa, eikä hänellä ole ollut miestä ennen sinua. Hän on kaunis, hurskas nainen ja suuren Profeetan tytär.’

Olin hämmästynyt tätini sanoista. Hän sanoi minulle vielä: ’Profeetta on tullut. Hänelle on laskeutunut ilmoitus taivaasta.’ Minä sanoin: ’Oi tätini! Tällaisesta salaisuudesta ei ole koskaan kuultu kaupungissa. Sano siis tämä sana selvästi.’ Silloin tätini sanoi: ’Muhammad ibn Abdullah on saanut profeetallisuuden. Hän kutsuu ihmisiä uskontoon. Pian maailma valaistuu hänen uskonnollaan, ja sitä vastustavien päät katkaistaan.’

Tätini sanat tekivät minuun syvän vaikutuksen. Olin levoton. Kunnianarvoisa Abu Bakr ja minä olimme hyviä ystäviä; emme koskaan eronneet toisistamme. Kaksi päivää myöhemmin menin kunnianarvoisan Abu Bakrin luo keskustelemaan tästä asiasta. Kun kerroin hänelle, mitä tätini oli sanonut, hän sanoi minulle: ’Oi ‘Uthman! Olet järkevä ihminen. Miten muutamat kivet, jotka eivät näe eivätkä kuule ja jotka eivät voi auttaa eivätkä vahingoittaa ketään, voisivat ansaita jumaluuden?’ Minä vastasin: ’Olet oikeassa. Tätini sanat ovat totta.’”

Selitettyään islamia kunnianarvoisalle ‘Uthmanille kunnianarvoisa Abu Bakr vei hänet Rasul ath-Thaqalainin eli ihmisten ja jinnien Profeetan, Mestarimme, luokse. Rakas Profeettamme sanoi kunnianarvoisalle ‘Uthmanille: ”Oi ‘Uthman! Haqq ta‘ala kutsuu sinut vieraaksi Paratiisiin. Ota tämä kutsu vastaan. Minut on lähetetty kaikille ihmisille oppaaksi oikealle tielle.” Allahin Lähettilään ylevän olemuksen ja hänen hymyillen lausumiensa sanojen lumoamana kunnianarvoisa ‘Uthman tuli suurella innolla ja antaumuksella muslimiksi sanoen: ”Ash-hadu an la ilaha illallah wa ash-hadu anna Muhammadan ‘abduhu wa Rasuluh.”

Profeetallisuutensa kolmen ensimmäisen vuoden ajan Mestarimme Allahin Lähettiläs kutsui ihmisiä islamiin salassa. Ihmiset tulivat muslimeiksi vähitellen, yksi tai kaksi kerrallaan. Tänä aikana muslimien määrä nousi vain kolmeenkymmeneen. He suorittivat palvontansa (ibadat) kodeissaan ja lukivat ja opettelivat ulkoa salassa kunnioitetun Koraanin ilmoitettuja jakeita.

Lähisukulaisten kutsuminen

Mestarimme Allahin Lähettiläs alkoi kutsua ihmisiä islamiin Kietoutuneen suuran (Surat al-Muddaththir) ilmestymisen jälkeen. Hän kutsui heitä salassa. Jonkin ajan kuluttua ilmestyi Runoilijoiden suuran (Surat ash-Shu‘ara’) 214. jae, joka kuuluu (maal-selityksen mukaan): ”Kutsu lähisukulaisiasi oikeaan uskontoon varoittamalla heitä Allahin (ta‘ala) rangaistuksesta.”20 Tämän jälkeen Mestarimme Profeetta Muhammad (‘alaihis-salam) lähetti kunnianarvoisan Alin kutsumaan sukulaisiaan uskontoon ja kokosi heidät kaikki Abu Talibin taloon. Hän asetti heidän eteensä lautasellisen ruokaa ja kupillisen maitoa, jotka olisivat riittäneet vain yhdelle henkilölle. Ensin hän itse alkoi syödä lausuttuaan basmalan21 ja sanoi sitten paikalle saapuneille sukulaisilleen: ”Olkaa hyvä.” Saapuneita oli neljäkymmentä. Silti ruoka riitti kaikille, eikä sen määrä vähentynyt lainkaan. Paikalla olleet hämmästyivät tästä ihmeestä. Aterian jälkeen Mestarimme Profeetta aikoi aloittaa puheen kutsuakseen sukulaisiaan islamiin. Silloin hänen setänsä Abu Lahab sanoi vihamielisesti: ”Emme ole koskaan nähneet tällaista noituutta. Sukulaisenne on lumonnut teidät kaikki noituudella. Oi veljenpoikani! En ole koskaan nähnyt ketään, joka olisi tuonut niin paljon pahaa ja onnettomuutta kuin sinä”, ja jatkoi loukkauksiaan.

Silloin Profeettamme sanoi Abu Lahabille: ”Sinä olet tehnyt minulle enemmän pahaa kuin quraishilaiset ja kaikki arabiheimot yhteensä pystyisivät tekemään!” He lähtivät kukin tahoilleen, eikä yksikään heistä tullut muslimiksi. Pian tämän tapauksen jälkeen hän kutsui sukulaisensa jälleen koolle. Kunnianarvoisa Ali kutsui jälleen heidät kaikki.

Kuten edelliselläkin kerralla, heidän eteensä asetettiin ruokaa. Aterian jälkeen Mestarimme Profeetta nousi ylös ja sanoi: ”Ylistys kuuluu ainoastaan Allahille (ta‘ala). Häneltä yksin pyydän apua. Häneen uskon ja Häneen luotan. Tiedän epäilemättä ja julistan, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah (ta‘ala); Hän on Yksi. Hänellä ei ole vertaista eikä kumppania.” Ja hän jatkoi: ”En koskaan valehtele teille, vaan julistan teille totuutta… Kutsun teitä uskomaan Allahiin (ta‘ala), joka on Yksi ja jonka lisäksi ei ole muuta jumalaa. Minä olen Hänen Profeettansa, jonka Hän lähetti teille ja koko ihmiskunnalle. Vannon Allahin nimeen, että te kuolette niin kuin nukahdatte, ja teidät herätetään henkiin niin kuin heräätte unesta, ja teidät kutsutaan tilille kaikista teoistanne; hyvistä teoistanne saatte palkkion ja pahoista rangaistuksen. Ja se on joko ikuisesti pysymistä Paratiisissa tai ikuisesti pysymistä Helvetissä. Te olette ihmisistä ensimmäiset, joita varoitan Tuonpuoleisen (akhira) rangaistuksesta.”

Kuultuaan tämän Abu Talib sanoi: ”Oi kunnioitettu veljenpoikani! En tiedä mitään arvokkaampaa kuin sinun auttamisesi. Olemme ottaneet neuvosi vastaan ja vahvistamme sanasi koko sydämestämme. Tänne kokoontuneet ovat isoisäsi Abdalmuttalibin lapsia. Ja minä olen totisesti yksi heistä. Siihen, mitä sinä haluat, minä kiirehdin ensimmäisenä meistä. Lupaan, etten lakkaa hetkeksikään seisomasta rinnallasi ja suojelemasta sinua. Jatka sitä, mitä sinua on käsketty tekemään. Mutta vanhasta uskonnostani luopumisen suhteen en ole havainnut nafsini (alemman itseni) taipuvan tottelemaan minua.”

Abu Lahabia lukuun ottamatta paikalla olleet sukulaiset ja sedät puhuivat lempeästi. Abu Lahab sen sijaan puhui röyhkeästi ja viljeli uhkauksia: ”Oi Abdalmuttalibin pojat! Pysäyttäkää hänet, ennen kuin muut tarttuvat hänen käteensä ja pysäyttävät hänet. Jos hyväksytte tänään sen, mitä hän sanoo, teitä nöyryytetään ja pilkataan. Jos yritätte suojella häntä, teidät kaikki surmataan…” Vastaukseksi Abu Lahabille Mestarimme Profeetan täti sanoi: ”Oi veljeni! Sopiiko sinulle jättää veljeni poika ja hänen uskontonsa ilman apua? Vannon Allahin nimeen, että nykyään elävät oppineet ilmoittavat Profeetan tulevan Abdalmuttalibin suvusta. Juuri tämä on se Profeetta.”

”Kutsu lähisukulaisiasi oikeaan uskontoon varoittamalla heitä Allahin (ta‘ala) rangaistuksesta.” Runoilijoiden suura, 26:214

Tämän kuultuaan Abu Lahab jatkoi rumia puheitaan. Abu Talib suuttui Abu Lahabille ja sanoi: ”Sinä pelkuri! Vannon Allahin nimeen, että niin kauan kuin elämme, me olemme hänen auttajiaan ja suojelijoitaan.” Hän kääntyi Muhammadin (‘alaihis-salam) puoleen ja sanoi: ”Oi veljenpoikani! Kerro meille, milloin haluat kutsua ihmisiä uskomaan Herraasi; silloin me aseistaudumme ja lähdemme liikkeelle rinnallasi.” Sitten Mestarimme Luomakunnan Ylpeys (Fakhr al-kainat) alkoi jälleen puhua ja sanoi: ”Oi Abdalmuttalibin pojat! Vannon Allahin nimeen, ettei arabien joukossa ole ketään, joka olisi tuonut kansalleen mitään parempaa ja hyödyllisempää heidän tämänpuoleiselle ja tuonpuoleiselle elämälleen kuin se, minkä minä olen tuonut teille (eli tämä uskonto). Kutsun teitä lausumaan kaksi sanaa, jotka ovat kevyitä kielellä ja painavia vaa’assa. Ne ovat todistuksenne siitä, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah ja että minä olen Hänen palvelijansa ja Lähettiläänsä. Allah (ta‘ala) on käskenyt minua kutsumaan teitä tähän. Kuka teistä siis hyväksyy kutsuni ja ryhtyy auttajakseni tällä tiellä?” Kukaan ei sanonut mitään. Kaikki painoivat päänsä alas. Mestarimme Profeetta toisti sanansa kolme kertaa. Joka kerta kunnianarvoisa Ali nousi seisomaan. Kolmannella kerralla hän sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs! Vaikka olenkin heistä nuorin, minä olen sinun auttajasi.” Silloin Mestarimme Allahin Lähettiläs tarttui kunnianarvoisan Alin käteen.

Muut lähtivät hämmästyneinä tiehensä. Allahin (ta‘ala) rakastettu (Habib) oli kovin murheellinen sukulaistensa asenteen vuoksi.

Hän jatkoi kuitenkin lannistumatta heidän kutsumistaan, jotta he pelastuisivat Helvetiltä ja saavuttaisivat autuuden.

Bi‘than neljäntenä vuonna ilmestyi Hijrin suuran (Surat al-Hijr) 94. jae. Kun annettiin jumalallinen käsky, joka kuuluu (maal-selityksen mukaan): ”(Oi Habibini!) Julista avoimesti, mitä sinulle on käsketty (käskyt ja kiellot). Käänny pois monijumalaisista! Älä välitä heidän sanoistaan!”, rakas Profeettamme alkoi kutsua mekkalaisia avoimesti islamiin. Eräänä päivänä hän kiipesi Safa-kukkulalle ja sanoi: ”Oi Quraishin kansa! Kokoontukaa tänne ja kuulkaa sanani!” Kun heimot olivat tulleet koolle, Profeettamme sanoi: ”Oi kansani! Oletteko koskaan kuulleet minun valehtelevan?” Kaikki vastasivat yhteen ääneen: ”Emme ole.” Profeettamme sanoi: ”Allah (ta‘ala) on suonut minulle profeetallisuuden ja lähettänyt minut teille Profeetaksi.” Sitten hän luki Kumpujen suuran (Surat al-A‘raf) 158. jakeen, joka kuuluu (maal-selityksen mukaan): ”(Oi Habibini!) Sano heille: ’Oi ihmiset! Minä olen Allahin (ta‘ala), maiden ja taivaiden Omistajan, Lähettiläs, joka on lähetetty teille kaikille. Hän antaa kuolla kaiken elävän ja antaa elämän. Ei ole muuta jumalaa (joka ansaitsee palvonnan) kuin Hän.’” Hänen setänsä Abu Lahab, joka oli kuulijoiden joukossa, huusi vihaisesti, pitäen itsepintaisesti kiinni epäuskostaan (kufr): ”Veljenpoikani on tullut hulluksi! Älkää kuunnelko sellaisen sanoja, joka ei palvo meidän epäjumaliamme ja on hylännyt uskontomme!” Paikalla olleet hajaantuivat, eikä kukaan uskonut. Vaikka he tiesivät Mestarimme Profeetan olevan totuudellinen ja jaloluonteinen, he kääntyivät pois ja tulivat hänen vihollisikseen.

Eräänä toisena päivänä Profeettamme kiipesi jälleen Safa-kukkulalle totellen Allahin (ta‘ala) käskyä: ”Julista avoimesti, mitä sinulle on käsketty (käskyt ja kiellot).” Kovalla ja voimakkaalla äänellä hän huusi ihmisille: ”Ya sabahah! Tulkaa tänne, kokoontukaa; minulla on teille tärkeä uutinen!”22 Tämän kutsun kuultuaan heimot tulivat juosten koolle. He odottivat ihmeissään ja uteliaina. Ne, jotka eivät tulleet paikalle, lähettivät miehiään kuulemaan, miksi oli kokoonnuttu. Osa paikalle tulleista alkoi kysellä: ”Oi Muhammad al-Amin (luotettava Muhammad)! Miksi kutsuit meidät tänne? Mitä haluat kertoa meille?” Silloin Profeettamme aloitti puheensa sanoilla: ”Oi Quraishin heimot!” Kaikki kuuntelivat häntä hyvin tarkkaavaisesti. Hän jatkoi: ”Minun ja teidän tilanteenne on kuin sen miehen tilanne, joka nähtyään vihollisen juoksee varoittamaan perhettään ja peläten, että vihollinen ehtii hänen perheensä luo ennen häntä ja vahingoittaa sitä, huutaa: Ya sabahah! (Vihollinen on piirittänyt meidät! Aamu on koittanut. Valmistautukaa heti taisteluun!) Oi Quraishin kansa! Jos sanoisin teille, että tuon vuoren takana on vihollisen armeija valmiina hyökkäämään kimppuunne, uskoisitteko minua?” He vastasivat: ”Kyllä, uskoisimme. Sillä tähän mennessä emme ole nähneet sinussa muuta kuin totuudellisuutta. Emme ole koskaan nähneet sinun valehtelevan!”

Silloin hän luetteli kaikki Quraishin heimot: ”Oi Hashimin pojat! Oi Abd Manafin pojat! Oi Abdalmuttalibin pojat!” ja sanoi: ”Minä olen se, joka varoittaa teitä ankarasta rangaistuksesta, joka tulee varmasti. Allah (ta‘ala) on käskenyt minua varoittamaan lähimpiä sukulaisiani Tuonpuoleisen rangaistuksesta. Kutsun teitä uskomaan sanoen: La ilaha illallahu wahdahu la sharika lah (Allah on Yksi, ei ole muuta jumalaa kuin Hän). Ja minä olen Hänen palvelijansa ja Lähettiläänsä. Jos uskotte tähän, pääsette Paratiisiin. Ellette sano ’La ilaha illallah’, en voi antaa teille mitään hyötyä tässä maailmassa enkä mitään osuutta Tuonpuoleisessa.” Kuulijoina olleiden heimojen joukosta Abu Lahab sanoi: ”Tätäkö varten kokosit meidät?” ja heitti maasta ottamallaan kivellä rakasta Profeettaamme. Muilta ei tullut tällaista vastustusta; he hajaantuivat keskenään puhuen.23

Vaikka he antaisivat auringon oikeaan käteeni!

Näiden kutsujen jälkeen rakas Profeettamme kertoi islamista kaikkialla, missä hän näki jonkun ihmisen tai ihmisjoukon. Hän julisti, että todellinen pelastus on mahdollinen vain pidättäytymällä nafsin (alemman itsen) seuraamisesta, julmuudesta, vääryydestä ja kaikenlaisista pahoista teoista sekä uskomalla Allahiin (ta‘ala). Ne, jotka seurasivat nafsinsa haluja ja himoja, sortivat heikkoja ja menivät äärimmäisyyksiin röyhkeydessään, vastustivat tätä kiivaasti. Nähdessään, että heidän kaikille turmeltuneille teoilleen tehtäisiin loppu, he kielsivät sen, mitä Muhammad (‘alaihis-salam) julisti. Heistä tuli hänen ja uskovien vihollisia. Aluksi monijumalaiset pilkkasivat islamia. Sitten he päättivät lisätä painostusta ja kidutusta. He halusivat lannistaa uskovat ja sammuttaa islamin kutsun. Heidän johtajiaan olivat Abu Jahl, ‘Utba, Shaiba, Abu Lahab, Uqba ibn Abi Mu‘ayt, As ibn Wail, Aswad ibn Muttalib, Aswad ibn Abd Yaghuth, Walid ibn Mughira…

Eräänä päivänä ‘Utba, Shaiba ja Abu Jahl sanoivat Abu Talibille: ”Sinä olet vanhimpamme. Me osoitamme sinulle aina kunnioitusta ja arvonantoa. Nyt veljenpoikasi on perustanut uuden uskonnon. Hän herjaa epäjumaliamme ja syyttää meitä epäuskosta (kufr). Neuvo häntä. Saa hänet luopumaan tästä. Jos hän ei luovu, me tiedämme, miten hänestä tehdään selvää…”

”Oi setäni! Tiedä tämä: vaikka he panisivat auringon oikeaan käteeni ja kuun vasempaan (eli mitä ikinä he lupaisivat), en koskaan luovu tästä uskonnosta enkä sen julistamisesta ihmisille. Joko Allah (ta‘ala) levittää tämän uskonnon koko maailmaan ja tehtäväni on täytetty, tai uhraan henkeni tällä tiellä.” Rakas Profeettamme Muhammad (‘alaihis-salam)

Abu Talib rauhoitteli heitä ja lähetti heidät takaisin. Hän salasi tämän tapauksen Profeetaltamme, jottei tämä tulisi murheelliseksi. Jonkin ajan kuluttua monijumalaiset kokoontuivat jälleen ja tulivat Abu Talibin luokse. He sanoivat: ”Kävimme jo aiemmin luonasi ja kerroimme tilanteesta. Et välittänyt sanoistamme. Hän jatkaa yhä epäjumaliemme halventamista. Nyt kärsivällisyytemme on lopussa. Taistelemme teitä molempia vastaan viimeiseen veripisaraan asti. Mekassa tuhoutuu joko hän tai me.” Abu Talib yritti rauhoitella heitä, mutta he pitivät itsepintaisesti kiinni kannastaan.24

Abu Talib ei halunnut, että Mestarimme Allahin Lähettiläs loukkaantuisi, eikä hän halunnut, että hänen ja hänen kansansa välille syntyisi vihamielisyyttä. Hän meni Profeettamme luo ja sanoi: ”Oi Muhammad! Koko kansa on yhdistynyt sinua vastaan ja tuli luokseni valittamaan. Vihamielisyys sukulaisten välillä ei ole hyvä asia. He haluavat, ettet kutsu heitä uskottomiksi etkä moiti heitä sanomalla, että he ovat väärällä tiellä.” Silloin Mestarimme Habib al-akram sanoi:

”Oi setäni! Tiedä tämä: vaikka he panisivat auringon oikeaan käteeni ja kuun vasempaan (eli mitä ikinä he lupaisivat), en koskaan luovu tästä uskonnosta enkä sen julistamisesta ihmisille. Joko Allah (ta‘ala) levittää tämän uskonnon koko maailmaan ja tehtäväni on täytetty, tai uhraan henkeni tällä tiellä.” Sitten hän nousi ylös. Hänen siunatut silmänsä olivat täynnä kyyneliä.

Nähdessään Mestarimme Allahin Lähettilään murheen Abu Talib katui sanojaan, syleili häntä ja sanoi: ”Oi veljenpoikani! Jatka tietäsi, tee niin kuin haluat. Niin kauan kuin elän, suojelen sinua.”25

Kun monijumalaisten kymmenen johtomiestä ymmärsivät, että Abu Talib suojeli kunnianarvoisaa Muhammadia, he ottivat mukaansa ‘Umara ibn Walidin ja menivät Abu Talibin luo. He esittivät tarjouksen, jota oli mahdotonta hyväksyä: ”Oi Abu Talib! Tiedät, että tämä ‘Umara on Mekan nuorukaisista komein, vahvin ja moraaliltaan paras. Lisäksi hän on runoilija. Annamme hänet sinulle, jotta voit käyttää häntä omissa asioissasi. Anna meille ‘Umaran vastineeksi Muhammad, niin me tapamme hänet. Mies miehestä! Mitä muuta voisit toivoa?” Abu Talib raivostui. Kun hän sanoi: ”Antakaa minulle ensin omat poikanne. Minä tapan heidät, ja sitten annan teille veljenpoikani”, monijumalaiset ymmärsivät asian vakavuuden ja sanoivat hänelle: ”Mutta eiväthän meidän lapsemme tee sitä, mitä hän tekee…” Abu Talib vastasi: ”Vannon, että veljenpoikani on parempi kuin kaikki teidän lapsenne. Te siis annatte minulle poikanne ruokittavaksi ja viette rakkaan veljenpoikani tappaaksenne hänet! Naaraskamelikaan ei kaipaa eikä suojele ketään muuta kuin omaa poikastaan. Tämä on täysin järjetöntä ja kohtuutonta. Nyt asia on mennyt kaikkien rajojen yli. Joka on rakkaan Muhammadini (‘alaihis-salam) vihollinen, se on minunkin viholliseni. Tietäkää tämä ja tehkää, mitä voitte!”26 Monijumalaiset nousivat vihan vallassa ja lähtivät. Abu Talib kutsui heti koolle Hashimin pojat ja Abdalmuttalibin pojat. Hän kertoi heille tilanteesta ja suostutteli heidät auttamaan rakasta Profeettaamme (sall-Allahu ‘alaihi wa sallam). Kädet, jotka yrittäisivät surmata Allahin Lähettilään, murrettaisiin. Tässä asiassa he yhdistivät voimansa monijumalaisia vastaan. Ainoastaan Abu Lahab ei liittynyt heihin. Abu Talib sanoi heille: ”Oi te urheat! Sitokoon huomenna jokainen teistä miekan vyölleen ja seuratkoon minua!”

Seuraavana päivänä Abu Talib meni Mestarimme Profeetan kotiin. Yhdessä he lähtivät kohti Haram ash-Sharifia. Heidän perässään seurasivat Hashimin poikien urheat nuorukaiset. He tulivat Kaaballe ja asettuivat monijumalaisten eteen. Abu Talib sanoi monijumalaisille: ”Oi quraishilaiset! Olen kuullut, että olette päättäneet tappaa veljenpoikani. Tiedättekö, että nämä takanani seisovat nuorukaiset odottavat kärsimättöminä merkkiäni käsi miekan kahvalla? Vannon: jos tapatte Muhammadin, en jätä teistä ketään henkiin!..” Sitten hän alkoi lausua runoja, joissa hän ylisti rakasta Profeettaamme. Paikalla olleet monijumalaiset hajaantuivat Abu Jahl etunenässä.